Kollektiivinen viisaus ja suurten muutosten aika. Korona on ihmiskunnalle tarjottu kärsimyksentäyteinen tilaisuus muuttua ja muuttaa maailma paremmaksi.

Luuletko tietävästi enemmän kuin lääkärit? kuuluu pippurimpisiin kommentteihin, joita olen koronakirjoittelustani saanut.  Kommetti viittaa niihin tilanteisiin, joissa olen kääntynyt koronaoireilussani lääkärin puoleen, ja sieltä saanut vastauksena se nyt on varmasti ihan vain tavallista influessaa tai kova janohan nyt on minkä tahansa flunssan oire. Kommentoija on sitten kimpaantunut, kun olen näistä lääkärien arvioista huolimatta edelleen sitä mieltä, että minulla hyvinkin saattaa (saattoi, nythän oireet ovat jo ohi) olla korona.

Tällainen kysymys saa minussa aikaan myötätuntoisen hymyn ja vastakysymyksen: miten joku saattaa edes kuvitella, että luulisin tietäväni enemmän kuin lääkärit? Millaisena ihmisenä kommentoija minua oikein pitää? No, tietenkään hän ei tunne minua muuten kuin mahdollisesti hutaisten lukaistujen tekstieni kautta, joten on ymmärrettävää että kaikenlaisia luuloja saattaa olla.

Kommentti on tietenkin osoitus siitä, kuten kaikki blogikommentointi aina, että meitä ihmisiä on monenlaisia ja mahdollisuudet tulkita esimerkiksi blogikirjoitus on lukemattomia. Myös jonkin tekstin herättämät tunteet ovat yksilöllisiä. Kuka vihastuu, kuka ihastuu, kuka loukkaantuu, kuka rauhoittuu. Nämä ovat ihan tuttuja juttuja jokaiselle, joka kirjoittaa julkisesti.

Miksi kirjoitat niin paljon koronasta, mikä sinuun on oikein mennyt, mikset rauhoitu jo, ovat myös olleet aika tavallisia kommentteja viime aikoina. Täytyy tosin sanoa, että negatiivinen kommentointi on onneksi ollut pieni osa kokonaiskommenttien määrästä, ja lähinnä negatiivista kirjoittelua ovat tehneet vain anonyymit kommentoijat blogitekstien perässä. Positiivisen palautteen ja erityisesti yksityisviesteillä lähetettyjen määrä on paljon suurempi, ja myönteisiä viestejä ihmiset yleensä lähettävät omalla nimellään.

Niin, miksi kirjoitan niin paljon koronasta? Sen haluaisin tietää itsekin. Haluaisin tietää, miksi aloin niin vimmatusti ottaa selvää koronasta jo silloin tammikuussa, kun siitä ensimmäisiä uutisointeja alettiin tehdä. Miksi aloin nähdä niin varhain siinä uhkaa, silloinkin kuin vasta oikeat asiantuntijat (jollaisena en siis tietenkään itseäni pidä) ja valveutuneet kansalaiset (olenko sitäkään, en osaa sanoa) sitä uhkana pitivät?

Miksi yhdistin heti alussa koronaan sen kauan, jo kuukausien ajan minua vaivanneen aavistuksen, että jotakin uhkaavaa ja painostavaa oli lähellä ja tulossa? Tämän talven myrskyt, joista täällä blogissakin olen useaan kertaan kirjoittanut, olivat minulle kuin enteitä ja mietin kuumeisesti, mistä suunnasta uhkaa pitäisi odottaa, Venäjältäkö, Iranista, Syyriasta, avaruudesta, ilmastonmuutoksesta. Ja sitten tajusin, että uhka tulikin Kiinasta, ja aivan toisenlainen uhka kuin olin ajatellut.



Ennakkoaavistuksistani voi lukea esimerkiksi maaliskuun 5. päivän tekstistä Lähelle tullut painajainen tai viime syyskuun tekstistä Ilmastonmuutos, Trump ja terrorismi - elämmekö lopun aikoja?

Varsinkin sitten, kun epidemia levisi helmikuussa Italiaan, toiseen kotimaahamme, aihe tuntui tulevan aivan iholle. Iltaisin en tehnyt juuri muuta kuin istuin Italian tv:n ääressä katsomassa yhä järkyttävämmiksi käyviä uutisia Italian sodasta virusta vastaan. Aloin lukea tieteellisiä artikkeleja, taustoittavia juttuja, kaikkea mitä löysin koronaan liittyen.

Ja aloin kirjoittaa siitä blogissani. Kirjoitin ja kirjoitin, siinä vaiheessa kun suurinpiirtein kaikki muut vielä jatkoivat aivan tavallista elämäänsä ja suunnittelivat kevääksi ja kesäksi kaikenlaista niin kuin ennenkin.  Minä ajattelin jo helmikuun puolella, että kaikki tänä keväänä tulee menemään uusiksi. Emme pääse Italiaan pääsiäiseksi emmekä todennäköisesti kesälläkään, kevään messut Messukeskuksessa tullaan peruuttamaan, me emme keväällä ehkä edes voi poistua kodeistamme. Jos kaikki tulee menemään niin kuin Italiassa näin sen koko ajan menevän. Ja minulla oli vahva aavistus, että kaikki tulisi menemään juuri niin.

En sano, että olisin jotenkin fiksumpi ja tietävämpi kuin muut. Päinvastoin. Ne jotka minut tuntevat tietävät, että asia on aivan toisin. En ole koskaan ollut ihminen joka haluaa olla äänessä, päteä ja olla tietävinään. En tuo itseäni esille (muuta kuin kirjoittamalla, heh). En korosta saavutuksiani joita minulla ei tosin paljon olekaan, lapset itse lasken saavutuksiksi mutta kaikki muu on ohutta ja merkityksetöntä, varsinkin silloin kun koko maailma on poikkeustilassa.

Huono itsetunto ja epäusko omiin mahdollisuuksini on aina ollut ongelmani. Olen pelännyt elämässäni vähän kaikkea, ja se pelko on tehnyt minusta vetäytyvän, kodissani viihtyvän, introvertin, pieneen tyytyvän ja sellaisena kyllä pääosin varsin onnellisen ihmisen.

Ja nyt yhtäkkiä löysin itseni kirjoittamasta koronasta vimmaisesti, kaikkea sitä mitä olin Italian tilanteen kautta nähnyt ja oppinut, laadin tekstejä joihin yritin koota kaiken sen mitä olin eri lähteistä lukenut ja ymmärtänyt. Ikään kuin olisin yhtäkkiä auennut ja avannut kaikki kanavani.  Löysin itseni ottamasta yhteyttä ihmisiin, solmivan uusia kontakteja somen välityksellä, kohtaamasta ihmisiä kirjoitusteni kautta, myös heitä joilla on eri käsitys asioista kuin minulla ja joiden kommentoinnista paistaa ilkeys ja suuttumus. Mutta heitäkään kohtaan en tunne muuta kuin myönteisiä tunteita ja empatiaa, en loukkaannu tai suutu vaan teen kaikkeni jotta ymmärtäisin mitä kirjoitusten takana on.

Minulla on koko ajan ollut tunne, että minun täytyy kirjoittaa ja avautua, että se olisi jopa jokin omituinen, pikkuruinen henkilökohtainen velvollisuuteni.



Kun kirjoitin 9.3. maanantaina viraaliksi lähteneen tekstin Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa infuenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille, olin ensimmäistä päivää koronaoireissani. Muistan kuinka kurkkua pisteli, lihaksia kivisti, päätä särki ja kuume nousi kun sitä kirjoitin, ja yskä alkoi nopeasti näyttää ensi merkkejään. Tästä tekstistä olen saanut kaikkein eniten palautetta, josta 99,5% positiivista, ja yleisin viesti palautteissa oli: tämä teksti avasi silmiäni koronan suhteen, nyt tiedän paremmin mistä siinä on kyse ja osaan olla paremmin varuillani.

Jo silloin tiesin, miksi olin kirjoittanut koronasta niin paljon ja niin kauan. Tämän takia. Oli se hetki, jolloin saatoin antaa oman pienen panokseni yhteiseen tietoon, kollektiiviseen viisauteen.

Olen aina uskonut kollektiiviseen viisauteen. Sellaiseen, joka meillä ihmisillä on ihmiskuntana: olemme kaikki yksi suuri verkko, kaikki toisiimme jotakin kautta yhdistettynä. Ja koska näin on, olemme kaikki myös yhteydessä kollektiiviseen viisauteen, sen äärellä ja jos ojennamme kätemme, saamme siitä kiinni.

Viisaus siirtyy sukupolvelta toiselle suullisina kertomuksina, kansanperinteenä, hiljaisena tietona. Ja joka sumerilaisten keksittyä kirjoitustaidon noin 3000 vuotta sitten alkoi levitä myös kirjoitettuna tietona, mikä aiheutti tiedon esponentiaalisen kasvun. Ihminen saattoi nyt opiskella kirjoitetusta tekstistä ja kirjoista sen, minkä aikaisemmat ihmissukupolvet olivat opetelleet, tutkineet ja kirjoittaneet muistiin. Enää ei mennyt ihmisikää yhden sellaisen asian opetteluun, jonka edelliset sukupolvet jo aikanaan olivat tutkineet ja opetelleet, vaan sen saattoi omaksua kirjoista lukemalla ja keskittyä elämässä uuden tutkimustiedon tai taitojen kasvattamiseen. Aiemmin tietoa oli toki välitetty suullisesti, mutta kirjoitettuna kaikki tämä nousi aivan uudelle tasolle.

Kollektiiviseen viisauteen ja hiljaiseen tietoon antavat oman osansa kaikki. Tiedemiehet, tutkijat, älyköt ja suuret ajattelijat isommalla panoksella, muut pienemmillä. Jokainen pieni havainto, kokemus tai oivallus voi siirtyä osaksi kollektiivista viisautta ja olla pieni mutta tärkeä osa sitä. Ja näitä pieniä viisaudenmurusia voi siihen liittää aivan kuka tahansa, kouluttamattominkin ja vähemmillä älynlahjoilla varustettu ihminen.

Oikeaan aikaan lausuttu sana tai lause, sydämestä tai järjestä kummunnut, voi osaltaan kasvattaa kollektiivista viisautta tai olla sen osoitus. Meillä ihmisillä on kyllä tieto ja ymmärrys sisällämme, jos sille vain annamme tilaisuuden. Kun pieni lapsi sanoo: äiti älä hermoile, ota ihan rauhallisesti sillä meillä on kaikki hyvin eikä ole kiire minnekään, hän osoittaa sitä kollektiivista viisautta, hiljaista tietoa, joka pienillä lapsilla luonnostaan on.

Olen aina pitänyt tästä Kahlil Gibranin runosta:

Niin oman sydämesi lumi sulaa, kun kevääsi
on tullut, ja niin salaisuutesi juoksevat
virtoina etsien laaksosta elämän jokea. 
Ja joki sisältää salaisuutesi ja kuljettaa sen
suureen mereen.

Aikaisemmin se oli minusta vain kaunis runo, mutta nyt sen merkitys on auennut täysin toisella tavalla. Mistä runoilija tässä puhuu, ellei kollektiivisesta viisaudesta?

Kollektiivinen viisaus on paitsi tietoa, myös tietoisuutta: ymmärrystä, myötätuntoa ja rakkautta. Se on hiljaista, tieteellisen ajattelun ulkopuolista tietoa erotuksena rautaisesta tutkimustiedosta, joka on kollektiivisen viisauden toinen kiinteä osa. Tiedeyhteisö on kiinteä osa kollektiivista viisautta, mutta toisaalta on muistettava, että vaikka useimmat tiedemiehet ovat älykkäitä, kaikki heistä eivät kuitenkaan ole viisaita. Tiedeyhteisö kuitenkin jatkuvasti korjaa itse itseään, joten sen virhemarginaali pysyy kokonaisuudessaan pienenä.



Palatakseni alun kysymykseen, en siis tietenkään pidä itseäni fiksumpana kuin lääkärit. Heidän ammattitaitonsa ja koulutuksensa ja mittaamattomasti laajempi kuin oma pieni tietämykseni. Lääkärien kouluttamiseen kuuluu myös oleellisena osana erään tietyn "illuusion" ylläpitäminen: että lääkäri tietää aina kaiken. Lääkäri toki tietää hyvin paljon, hän on opiskellut alaa vuosikausia ja uran edetessä kerryttää kokemusta, mutta ei, lääkäri ei aina ja joka tilanteessa tiedä kaikkea. Lääkärin ammattiin kuuluu oleellisesti, että potilaan oireiden edessä hän esittää aina valistuneita arvauksia sen koulutuksen ja tiedon perusteella, joka hänellä on.

Kokeilla ja testeillä näille "arvauksille" sitten haetaan tieteellistä varmuutta. Joskus kokeillakaan ei saada täyttä varmuutta, mutta hyvin harvinaista on tilanne, jossa lääkäri sanoisi potilaalle: minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä sinua vaivaa. Hänen on aina sanottava arvionsa potilaan oireista ja tehtävä se uskottavasti. Siihen perustuu iso osa sairaanhoitojärjestelmää: että lääkärin sanaan luotetaan. Ja niin pitääkin olla.

Lääkäritkin ovat kuitenkin vain ihmisiä, eikä heidän koulutuksensa ja kokemuksensakaan takaa, että he osaisivat aina kohdata potilaan ihmisenä. Ääriesimerkkinä tästä vaikkapa natsien "kuolemanenkeli"-lääkäri Josef Mengel, mutta ei nyt toki tarvitse näin äärimmäisinkään esimerkkeihin mennä. Lääkärien ammattikunnasta jopa vitsaillaan, että he näkevät ihmiset vain potilaina, kiinnostavina tapauksina, kävelevänä (jos jalat vaan kantavat) oirearvoituksena jonka ratkaista.

Joskus lääkärikin joutuu tekemään ratkaisuja sen mukaan, mitä jostakin ylemmältä taholta on määrätty, esimerkiksi terveysviranomaisten toimesta. Lääkärin tunnetila ja jaksamisen taso vaikuttavat myös potilaankohtaamisentilanteessa. Siksi esimerkiksi minulle useampikin lääkäri koronaoireiluni aikana varmasti tiuskaisi, että tuo nyt on varmasti ihan vain tavallista influenssaa. Koska he olivat väsyneitä, stressaantuneita, he olivat ihmeissään uudesta tilanteesta, he eivät jaksaneet kohdata jokaista potilasta ihmisenä.



Näitä ajatuksia mieleeni tuli tänään maanantaina 6.4. aamucappuccinon ääressä, täsmälleen neljä viikkoa sen jälkeen kun koronatyyppinen oireiluni alkoi. Mennyt kuukausi on ollut itselleni suunnatonta henkisen kasvun aikaa. Olen ennenkin blogissa kuvannut, että olen tämän asian kanssa joutunut kuin henkisen mankelin läpi; mennyt sinne tietyn muotoisena ja tullut ulos toisena.

Oman perheeni oireilu yhdessä maailmantilanteen kanssa on laittanut minut tarkastelemaan maailmaa ja sisimpääni tarkemmin kuin koskaan, ja olen oppinut paljon asioita. Olen nähnyt kirkkaasti koronankatastrofin tarkoituksen: tämä on ihmiskunnalle annettu kärsimyksentäyteinen mahdollisuus muuttua paremmaksi ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Kunpa tarjottu mahdollisuus vielä osattaisiin käyttää oikein. 

Yksilötasolla tämä on myös mahdollisuus - ja yksilöistähän muutos aina lopulta lähtee, yhdestä kerrallaan, aivan samoin kuin kollektiivinen viisaus on lukemattomien ihmisten yhdessä tekemä. Tämä on mahdollisuus löytää sisältään voima ja rakkaus, antaa niiden tulla esiin ja pyyhkiä tieltään ilkeilynhalun, riidanhaastamisen, kateuden, katkeruuden, suuttumuksen, vihan.

Kaikessa naiiviudessani ja sinisilmäisyydessäni uskon, että yhä useampi tulee voiman ja rakkauden löytämään, kollektiivinen viisaus kasvaa ja jonain päivänä nujerramme sekä viruksen että muut ihmiskuntaa uhkaavat viholliset.  Ja maailmasta tulee parempi paikka, täysin toisenlainen kuin ennen mutta juuri siksi niin paljon parempi. 


Kun viime lauantaina juhlimme synttäreitäni, rationaalinen mutta tarkkavaistoinen insinöörimieheni keksi että laitetaan kakkuun yksi kynttilä. Se kuvaa sitä, millainen minusta on tullut: uusi ihminen, nuova persona, toivottavasti parempi mutta jo nyt on selvää että ainakin kärsivällisempi, lempeämpi ja jos mahdollista, vielä enemmän asioita pohdiskeleva kuin ennen. Juhlimme siis tämän uuden minän syntymää yhtä paljon kuin minun 39 ikäävuottani.

Lopuksi mietelause, johon sisältyy hyvin paljon oleellista juuri tällä maailmanhistorian hetkellä, suurten muutosten aikana:

Do not correct a fool, or he will hate you. Correct a wise man, and he will appreciate you.





Lue myös muita kirjoittamiani korona-aiheisia tekstejä: 

Rakkautta koronan aikaan

Kahvilassa koronan aikaan

Kehtaako mökille mennä?

Parhaat koronauneni

Poikkeustila on laittanut koville, ja siksi se on ollut elämäni onnellisimpia ajanjaksoja

Hyvästit etäkoululle - millainen oli kokemuksemme kotona opiskelusta ja onko koulujen avaaminen virhe vai ei

Voi meitä pussinperäläisiä! Milloin lie Italiaan voi taas matkustaa?

Onko varmasti kyseessä pitkäaikainen kiintymyssuhde vai pelkkä pano? Italia siirtyy vaiheeseen 2 ja kohtaa yllättäviä ongelmia

Paolo Giordano: Tartunnan aikaan. Maailman ensimmäinen koronakirja osuu ytimeen mutta loppuu lyhyeen

Mitä tänä vappuna menetetään ja mitä saadaan tilalle - ja mikä meillä on Italiaan verrattuna loppujen lopuksi hyvin

Kahden kuukauden tauon jälkeen ruokakaupassa: turvavälejä, eristyshöperyyttä ja todellisuustokkuraa

Mitä jos elämä onkin aivan hyvä juuri näin?

Mistä koronavirus sai alkunsa, milloin voimme palata "normaaliin"? Vastaus on epämiellyttävämpi kuin uskotkaan

Koronakriisin opetuksia osa 2: kuolema on "vanha tuttu" ja elämä kuin kakku

Rajat auki - eikun mökille siis! Yksilön vastuu ja selkeiden sääntöjen tarpeellisuus epidemian hillinnässä

Koronakriisin opetuksia: pärjään kahdella vaatekerralla ja muita kulutuspaaston oivalluksia

Hiljainen pääsiäinen Suomessa, Italiassa ja koko maailmassa

Koronaeristysarkea osa 2: unohtunut oliiviöljy, parisuhdeterapiaa etänä ja erilaisia tapoja suhtautua poikkeustilan suosituksiin

Onko Jumala kuollut?

Ensin "Mitä korona tähän nyt liittyy, vaikka lapsesi onkin vaikea hengittää?" sitten "Kerro kaikki koronaoireistasi, vaikka soititkin selkäsärkyasioissa." - Suomen terveydenhuollon täyskäännös koronaan suhtautumiseen vain 2 viikossa

Kolme viikkoa koronaa: näin tauti alkoi, eteni ja parani

"Ennen" ja "jälkeen" - korona on vedenjakaja ja kollektiivinen painaisuni, josta ei pääse hereille. Mitä voimme tehdä auttaaksemme toisiamme?

Koronaeristysarkea osa 1: etäkoululaisen digiloikka, kaloreiden ja kauppakassin metsästystä sekä pölypallojen keskeltä nouseva toivo

Kaksi viikkoa ilman hiustenpesua, yleisessä vessassa ovet auki ja tapaaminen yöpuvussa roskakuskien kanssa - oudoimmat tilanteet joihin korona on minut laittanut

Suurimmasta kivusta syntyvät elämän kauneimmat hetket - tänään täytän 10 vuotta äitinä

Kirja on koronakaranteenilaisen paras kaveri ja ikkuna maailmaan - entä kuinka selitän nykytilannetta lapsilleni?

"Isovanhempamme lähtivät sotaan maansa puolesta, ja te valitatte koska teidän täytyy pysyä kotisohvallanne"

Paljonko saan blogista palkkaa, kirjoitanko koronasta rahan takia sekä maailma, jossa lääkäriin ei pääse

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Yöllinen soitto hätäkeskuskeen - korona on tällä hetkellä päivystyksessä "kirosana"

Hoitohenkilökuntaa ilman maskeja, ihmiset jonottava viimassa - tämä on todellisuus Laakson koronaterveysasemalla

Meillä sairastetaan ehkä koronaa ja pelottaa että lapsellani on vakava tautimuoto. Olisi sata muutakin huolta ja kysymystä, mutta mistä saamme tietoa ja apua? 

Minulla voi olla korona mutta en pääse testiin ellen mene sairaalakuntoon

Tällaista on arki karanteeni-Italiassa - tyhjät kadut, autiot piazzat, taskussa kulkuluvat. Tämä voi olla edessä Suomessakin, mutta sekin on parempi olla tekemättä tarpeeksi

Tässä syy miksi hallituksen pidättäytyminen "spektaakkeleista loukkaa jokaista suomalaista

Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa influenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?

Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty

Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Miehet ja vanhukset enemmistönä kuolemantapauksissa - Italian koronaviruskuolemat numeroina ja tunnelmia maskien takaa

Koronaviruspelkoa Roomassa: "Kiinasta tulevilta pääsy kielletty"

Kommentit

  1. Niinpä, tekstejä voi tulkita monella tapaa. Minä sen sijaan luin tekstisi niin että olisit ollut melko varma diagnoosista, mutta et kuitenkaan huutanut että se se on varmasti. Mutta meitä on moneen junaan. Olen samaa mieltä siitä että viisaus ja älykkyys on kaksi eri asiaa: joku voi lukea vaikka miten pitkään tiettyä alaa, mutta empaattinen viisaus on asia erikseen, siihen kuuluisi juuri se toisten ymmärrys jota ei aivan kaikilla ole. Empatia on myös tänä päivänä aika tärkeä asia jota voisi opettaa jo kouluissakin lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten hyvä idea tuo, että empatia otettaisiin oppiaineeksi! Ja tuosta tulkinnasta vielä, että uskon et ihmisten tulkintaan vaikuttaa aika usein vahvasti myös se perusvire, mikä ihmisellä on tekstiä tai tekstin tuottanutta henkilöä kohtaan ja/tai yleisemminkin maailmaa kohtaan: haluaako tuntea sitä empatiaa vai ei, takertua pikkuseikkoihin vain nähdä kokonaisuus jne.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

"Kotihoidettu eskarilainen on osannut jo 2 vuotta lukea ja kirjoittaa." Varhaiskasvatuksen tai sen puutteen vaikutus kouluvalmiuksiin, onko sitä?

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona auttoi minut eroon makeanhimosta - mutta mitä se teki kropalleni ja mikä on saanut ihoni hehkumaan?

Neljänkympin kriisi ja elämää kuolemantuomion jälkeen