Mustikkapasta

 Se on taas täällä, vuoden pimein aika. Kello neljältä taivaanrannan taa pakeneva aurinko, hämärät aamut jolloin valo hiipii ikkunan taakse hiljaa ja hitaasti kuin pyörävaras pihamaalla, pilviset päivät joina se vähäkin auringonvalo jonka leveysaste sallii, tuntuu jäävän jonnekin pilviverhon taakse.  Pimeys on täällä, kirjaimellisesti, konkreettisesti ja kaikella voimallaan - mutta myös tavalla, jota ei ole yhtä helppo nähdä kuin väheneviä päivänvalon minuutteja.  Pimeä aika sinällään ei ole paha asia, sehän on vain meidän leveysasteidemme maantieteellinen tosiasia ja täällä asuville merkki laskeutua talvilevolle eli kiireettömämpään, levolle enemmän tilaa antavaan aikaan.  Mutta pimeydellä on monta merkitystä ja ulottuvuutta. Yksi niistä on pimeys pahuuden synonyymina. Sitä pimeyttä on meidän aikamme pullollaan, eikä määrällä ole mitään tekemistä vuodenaikojen kanssa. Pimeys, pahuus, mitä se tarkoittaa, missä se vallitsee? Näitä kysymyksiä olen viime aikoina pohtinu...

Minulla on ollut vapun mökkireissulla hieman raskasta luettavaa. Mukana muutama kirja, osin sattumalta mukaan valikoituneet. Yksi niistä on nimeltään Selviydy äärioloissa ( Juha Jormanainen ja Heikki Karinen ), sen nappasin mukaan kirjastosta hetken mielijohteesta, nykyaikana kun selviytyminen ja varautuminen ovat saaneet konkreettisen sävyn ja lehdet ovat täynnä juttuja jälkimmäisestä. Kirjassa käydään läpi hypotermia, jäihin putoaminen, suunnistaminen erämaassa, vuoristotauti, suuret vuotavat haavat ja niiden ensiapu, evakuointi vuoristo-olosuhteissa, selviytymisen psykologiaa, selviytyminen kotioloissa ynnä muuta. Juha Jormanainen ja Heikki Karinen: Selviydy äärioloissa. Metsäkustannus 2018 Kun luin miehelleni ääneen avohaavaosiota hänen hakatessaan polttopuita saunanlämmitystä varten ja pohdiskelin, että ensi apteekkireissulla täytyisi heti hankkia kiristysside, paineside ja hemostaattia mökkivarusteisiin ja kotiinkin, hän komensi minut muualle manaamaan. Ehkä ajoitus ääneen lukem...

Magic time.  Uusivuosi on käsillä ja uusi vuosi 2022 aivan kulman takana. Tuskin koskaan elämässäni vuoden vaihtuminen on ollut näin jännittävää aikaa. Miten niin jännittävää? Jos on pitänyt silmänsä auki, sen huomaa: elämme todella jännittäviä aikoja, monessa suhteessa. Luultavasti tässä vaiheessa jo hyvin moni on tämän huomannut, eikä voi enää vältellä mieleen nousevia kysymyksiä ja kyseenalaistamisia nykymenosta.  On niin paljon, mitä emme tiedä, mitä pidetään piilossa, mitä sensuroidaan ja minkä halutaan näyttävän joltakin muulta kuin mitä se on. Psykologiaa ja sosiologiaa tunteville tämä aika on tilaisuus huomata, että moni teoria mitä on kirjojen sivuilta lukenut massojen psykologiasta ja hallinnasta, on havaittavissa todeksi. Samoin historiaa tuntevalle aikamme on tilaisuus on ymmärtää, miten menneisyydestä tutut syrjinnän, vastakkainasettelun, arvonalentamisen ja kasvavan vihamielisyyden mekanismit todellisessa elämässä toimivat. Miten yksi askel johtaa toiseen, miten ...

Aamu valkenee hitaasti näin joulukuun alussa. Mutta kun se valkenee, valo paljastaa taivaalla parveilevat linnut - ison tilhiparven - ja heikon lumisateen. Hiutaleet ovat pienenpieniä, niitä tuskin erottaa, mutta niitä on paljon. Ja vähä vähältä, pikku hiljaa, hento lumipeite vankistuu. Jos sata tuntia tätä vauhtia sataisi, peittyisi ehkä jo takapihan ruohikkokin.  Värjöttelen ilman takkia mutta onneksi kuitenkin paksussa lampaanvillapaidassa takapihalla koiranpennun kanssa ja odotan, että se tekisi aamutarpeensa. Vastasatanut lumi kiinnostaa koiraa enemmän, samoin ohuen lumipeitteen alta pilkottavat risut, kävyt ja ruohonkorret - pennulle kaikki sellainen on loppumatonta uuden ihmettelyä.  Tilhiparvi vaihtaa paikkaa puusta toiseen, lintujen hento tilkehtivä laulu täyttää ilman. Vaahterassa nakuttaa käpytikka, ja tervehdin ilolla tuota maadoittajaa. Lunta on siis täällä Helsingissä hyvin vähän, sillä viikon takainen luvattu lumimyräkkä jäikin meren ylle. Mutta pakkasta on! Täl...

Hengitystieinfektioni sen kun jatkuu, nyt jo kymmenettä päivää. Koronatesteissä on käyty useammassa, mutta tulos pysyttelee negatiivisena. Tämä on nyt jotain muuta, näitä nyt joka puolella pyöriviä flunssia, parainfluenssoja ja influenssoja.  Kuuden päivän kuume vei voimat, samoin yhä jatkuva ja öitä rikkova yskä. Viimeiset täydet ja hyvät yöunet nautin joskus kohta kaksi viikkoa sitten.  Sitten on sydämen murhe, joka tautia varmasti ensisijaisesti on pitkittänyt ja niin rajun siitä tehnyt. Lähipiirissä sattuneesta tragediasta seurannut murhe, joka sen kun muuttuu painavammaksi, kun siitä avautuu uusia näkymiä, ja siihen tarttuu mukaan muutakin murhetta, tarpeetonta ja turhaa. Ihmisen kovasydämisyyttä. Osoituksia siitä, että pimeyttä on sielläkin missä vähiten sitä odottaisit, hetkellä jolla vähiten uskoisi.  Millä selviän tästä kaikesta, olen joutunut kysymään itseltäni useammankin kerran. Olen ottanut käyttöön kaikki selviytymiskeinoni, ne hyväksi aiemmin todetut ja joi...

Olin neljävuotiaan poikani kanssa ruokakaupassa viime viikolla. Heviosastolla katseemme osui houkuttelevanväriseen hedelmähyllyyn: vihreitä ja tummia rypäleitä siistissä rivissä muovirasioissaan alle kaksi euroa rasia!  Katso äiti viinirypäleitä , lapsi sanoi ja meni hypistelemään yhtä rasioista. Ostetaanko, kysyin häneltä ja ajattelin, että ehkä hänen tekee niitä mieli. Ei osteta, poika vastasi. Näitähän kasvaa Italiassa, ei täällä Suomessa . Hän tietysti muisteli Italiassa näkemiämme viiniviljelmiä, joita leviää aivan Rooman-mummolan lähistölläkin laajat pellot ainakin vielä toistaiseksi. Ennen kuin Rooman reunalähiöiden rakennusbuumi valtaa lisää tilaa ja levittää asuntoja nykyisille vihreille seuduille, mitä ympäristöaktivistit ja monet paikalliset asukkaat pelkäävät lähitulevaisuudessa käyvän.  Niin, rypäleitä kasvaa Italiassa ja muuallakin etelässä ja sitten niitä tuodaan lentokoneella Suomeen, selitin pojalleni. Hän katsoi minua kulmat kurtussa, aivan kuin olisin puhun...

Voimaeläin, mistä sen tietää ja tunnistaa? Mitä voimaeläin kertoo, mitä viestejä se tuo? Yksinkertaisimmillaan voimaeläimessä on kyse eläimestä, joka ilmestyy elämässä jollakin hetkellä niin, että se koskettaa sisimpää voimakkaasti, tavalla tai toisella. Tai sitten eläin toistuu elämässä tai sen huomaa lähiympäristössä yhä uudelleen niin, ettei voi olla ajattelematta sen olevan muutakin kuin sattumaa.  Voimaeläimiä voi olla useita. Jokin niistä seuraa elämässä taustalla jatkuvasti, joku toinen taas ilmestyy vain tietyllä, ehkä vain yksittäisellä hetkellä tuoden omaa sanomaansa. Voimaeläimen ilmestymisellä on aina jokin viesti.  Tämän olen elämäni aikana oppinut. Viimeisin, ja tähän asti valaisevin oppitunti tapahtui aivan vastikään:  Jo pitkään olen aavistellut, että korppi on elämässäni jotenkin erityinen eläin. Sen raakkumista olen kuunnellut niin kotipihallani, mökilläni kuin luontoretkellä espoolaisissa merenrantakosteikoisssa lasteni kanssa. Olen joutunut unohtamaan ...