Mustikkapasta

Karpalot ja tähtianikset kattilassa. Viime viikolla olin tutun tilanteen edessä: neljä päivää jouluun ja lahjat ostamatta. Siinä missä monet kehuvat saaneensa paketit taiteiltua sävy sävyyn sopivin käärein kiinni jo viikkoja sitten, meidän huushollissa on toinen meininki: lahjat ostetaan joustavasti ja stressittömästi viime tipassa ja paketoidaan - viimeistään aatonaattona.  En tiedä mistä tämä perinne kumpuaa, mutta en vain osaa olla lahjojen kanssa ajoissa. Mutta en myöskään onneksi koskaan stressaa asialla. Aina on tullut lahjat hankittua, tiedän että tarvitaan se yksi rykäisy, yksi ostoskerta, ja asia on hoidettu. Jos yritän ostaa lahjoja ajoissa, lähes aina käy niin että en kuitenkaan löydä koska ajattelen, että onhan tässä vielä aikaa. Roomalaista joulukuun kalenteria ( dicembre romano ) sivuten: ensimmäisenä viikkona ei huvittas enää tehdä töitä, kahtena seuraavana en yritä edes teeskennellä että huvittas, ja kaikki viikonloput ennen joulua kuluu tuloksettomassa lahj...

Piparitaikina on helppo ja hauska tehdä. Vielä hauskempaa on leipoa! Oli aika, jolloin Mustikkapasta oli ravitsemusaiheiden kyllästämä blogi. Jaksoin kirjoittaa terveellisestä ruuasta, ruuan vaikutuksista terveyteen ja lisäaineettomista valinnoista loputtomiin. Sitten alkoi tökkiä. Huomasin, että ravitsemuksesta oli tullut somen pahimpia taistelukenttiä, aihepiiri jossa korostui moni somen huono puoli: omasta näkemyksestä pidetään kiinni kuin se oli Jumalan sanaa, toisten mielipiteet ei oo mittään, ja jos sittenkin jotain niin suorastaan vaaraksi itselle ja muille. Monesti ravitsemususko lähentelee oikeaa uskontoa. On opinkappaleita, joita noudatetaan ja niistä poikkeaminen tuottaa huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä; apua, söin leivän, pavun, väärin ruokitun pihvin tai maan alla kasvaneen vihanneksen, karrageenia tai kovaa rasvaa. Mitä kenenkin syntilista kieltää. En sano, etteikö terveellinen syöminen olisi hyväksi. Mutta se mikä on terveellistä, vaihtelee ravitsemususkovaist...

Löytö Alkosta. Mitä minulle oikein on tapahtunut, mietin tässä eräänä päivänä. Kädessäni oli 0,7 litran pullo Aperolia ja olin maksanut siitä Alkossa 19.90. Melkein 20 euroa! Asetin sijoitukseni jääkaapiin Limoncellon ja Mirto-pullon (sardinialaista Myrtus communis -marjakasvista tehtyä likööriä)viereen ja siinä ne sitten nököttivät vieretysten, kolme pullonpirulaista.  No johan nyt on. Kolme alkoholipulloa jääkaapissa. Onko minusta tulossa tuhnuinen tissuttelija ja alkava alkkis näin varhaiskeski-iän kynnyksellä? Pullojen kanssa pelleily alkoi reilu kuukausi sitten Roomassa. Alkoi tyhjentyä lasi jos toinenkin, ja löysin itseni yhä uudelleen kahvilan terassilta juoma edessäni (Italiassa juodaan alkoholiakin kahviloissa, nei bar, joka tarkoittaa kahvilaa siinä missä caffetteria kin, astetta fiinimpi kahvila). Minä, joka tavallisesti juon puoli viinipulloa kuukaudessa ja joskus satunnaisesti lonkeron, yhden enkä yhtään enempää kerrallaan! (Alkoholiaiheinen ja mm.omaa kulutu...

Kotiäidin salaiset aseet.  Olen mielestäni tehnyt kaiken aina viimeisen päälle oikein: ei paistinrasvaa viemäreihin eikä mitään muutakaan sinne kuulumatonta, vessanpönttöihin vain sitä itseään ja suihkun viemäriä puhdistelen säännöllisesti hiuksista. Mutta silti se taas vaan on edessä: tukkeutuneen viemärin pulman ratkaiseminen. Pari päivää sitten alkoivat ensioireet eli vessanpytyissä veden taso uhkaavasti nousi vessaa vetäessä ja yhtä uhkaavan hitaasti laski vetämisen jälkeen. Toissapäpäivänä toisessa vessassa taso sitten jäi pysyvästi piripintaan. Mahtavaa. Ja eilen aamulla alkoi keittiön viemäri oikutella ja vesi ihanasti sielläkin nousta. Toinen vessa onneksi vielä jotenkuten vetää, mutta jos sekin lakkaa, niin me olemme pulassa ja pahassa. Äiti mitä vessaa voi käyttää, lapset ovat jo tottuneet kysymään ja keskimmäinen ilmoitti, että solidaarisuudesta tilannetta kohtaan hän ei aio pissata päivän aikana ollenkaan. Toimivat vessat ovat lapsiperheessä ehkä se kaikkein tär...

Harva asia on kotoisempaa kuin pannukakun tekeminen ihan tavallisena maanantaina. No, pullanleipominen voi päästä samaan kategoriaan ja jopa ylittää sen, mutta kun en ole  pullantuoksuinen äiti , niin täytyy tyytyä pannukakkuun. Käyttämälläni pannukakkureseptillä sitä paitsi tulee pannaria, joka on mielestäni paljon parempaa kuin pulla. Nämä ovat näitä arjen piristyksiä, joiden terveellisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta mielihyväreseptoreja ja makunystyröitä ne ainakin hivelevät. Piristävää on myös se, että pannukakun ainekset saa taas haettua lähikaupasta nopeasti pinkaisemalla, kun kuukausia remontissa ollut lähikauppamme avautui viime viikon lopulla. Jonkin asian arvon huomaa vasta, kun sen menettää. Tämä pätee kovin monessa asiassa, niin myös lähikaupan kohdalla! Ja tätä mentaalista miinuslaskua olisi muutenkin hyvä harrastaa säännöllisin väliajoin, niin johan tulee asioihin perspektiiviä:

Kaikki kahden kulttuurin välissä elävät sen varmaan tietävät, jatkuvan kaipuun toiseen maahan. En arvannut aikoinani lyöttäytyessäni yksiin italialaisen miehen kanssa, että saisin kaupan päälle tällaisen levottomuutta aiheuttavan kaipuun. En tiedä olisiko kaipuu niin suurta, jos mieheni olisi kotoisin Siperiasta tai Alaskasta tai vaikkapa Tanskasta, en usko. Mutta juuri Italiasta! Maasta jossa aurinko paistaa aina, appelsiinit kasvavat ja sypressit kukkivat talvellakin. Tänään taas Suomen ilmasto löi kylmän kätensä olalle lämpimän jakson päätteeksi. Kylmä tuuli puhalteli mennessään viimeisetkin harhaluulot siitä, että kesä olisi oikeasti vielä täällä, ja vaikka aurinko paistoi, piti lapsille - taas, sittenkin - pukea ne kaulurit, haalarit, haskat ja hatut. Kyllä, Suomessa ollaan ja vankasti ollaankin, se valkeni viimeistään siinä vaiheessa, kun tänä aamuna epätoivoisesti liian ohuissa vaatteissa hytisten etsimme mieheni kanssa aamukahvipaikkaa poikkeuksellisesti Kirkkonummen kesk...

Pizza al taglio kotikeittiössä.  Tiedetään, sokeri on myrkkyä ja on edesvastuutonta syöttää sitä kasvaville lapsille. Mutta kerran vuodessa sallittakoon heille tämä ilo: aamupalaksi kymmenen Kinder-munaa ja yhdet jättikinderit päälle! Eivät he tietenkään kaikkea syöneet kerralla, vaan lupa oli avata yksi pikkukinder ja sitten tietysti se pääsiäisen kohokohta eli jättikinder, josta sai syödä neljäsosan. Kuopukselle oli oma pienempi "jätti"kinder, ei onneksi vielä tajunnut että oma oli huomattavasti pienempi kuin isosisaruksilla vaan iloitsi siitä ihan täysillä. Eikä edes huomannut, että suklaa vietiin vaivihkaa pois ja hänen eteensä jäi vain pari pientä palaa. Jättikinder-perinne on siirtynyt meille suoraan Italiasta. Tai kyllähän omassa lapsuudessanikin etsin pääsiäisaamuna Kinder-munia olohuoneesta, mutta ne olivat ihan tavallisen kokoisia pikkumunia. Italiassa sen sijaan kaikki on näköjään suurempaa, Kinder-munatkin. Viime vuosina nämä jättikinderit tosin ovat ran...

Pieni mutta innokas virpoja.   Sinne ne nyt menivät, pienet virpojat. On taas se päivä vuodesta, jolloin oven taakse ilmestyy noitia värikkäine vitsoineen, vanhaa itä-suomalaista kristillistä siunaamislorua tapaillen: Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. Harva enää lisää tuohon loruun sen perinteisintä osaa ennen palkkapyyntöä, Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoks. Niin kuin niin monessa muussakin asiassa, perinne sekoittuu nykyaikaan, eikä sen pohjimmaista tarkoitusta muista enää kuin harva, ja lopulta, kun aikaa tarpeeksi kuluu, ei ehkä kukaan (paitsi Google). Pääsiäinen esimerkiksi on ollut juutalaisten keväinen juhla Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi (Pesah) jo ennen kristinuskoa, ja sitä juhlimaan Jeesuskin Jerusalemiin ratsasti kansan kunnioittaessa häntä laskemalla palmunlehviä hänen aasinsa askelien alle. Palmu taas on ollut jo pakanallisessa antiikin Roomassa voiton symboli, ja voittajanahan vielä p...

Italialainen ruokakulttuuri voi olla monessa suhteessa ylivoimainen suomalaiseen nähden, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan kakkujen ja leivonnaisten suhteen suomalainen vastine vie voiton. Onhan Italialla tiramisùnsa ja pannacottansa, mutta kaikenlaisissa kakuissa ja piirakoissa variaatio on vähäisempää Suomeen verrattuna, etenkin kun kyse on kyläilystä. Suomalainen kahvikulttuuri painottaa kahvileivän tärkeyttä, ja se näkyy  runsaana mielikuvituksena ja vaihteluna kahvipöydässä: on erilaisia pullia, piirakoita, kakkuja, keksejä, kääretorttuja ynnä muuta. Italiassa vieraat juovat yleensä vain espressokahvin, ei muuta. Jotakin Kinder-keksiä saatetaan lapsille tarjota ja aikuiselle joku suklaapala, jos sellaisia sattuu olemaan, mutta mitään paineita tarjottavien löytymiseksi kaapeista ei ole. Toista on Suomessa. Tavallisenakin kyläilynä pöydässä pitää olla vähintään pari sorttia tarjottavaa, mikä on tietysti ihan hölmöä, varsinkin jos se yhtään nostaa kynnystä kyläilyyn tai...

Kunnianosoituksena blogini ruokablogijuuria kohtaan kirjoitan tästä lähtien joka viikonloppu reseptipostauksen, joka kulkee otsikolla Viikonlopun resepti. Ja koska kokkaan paljon italialaista ja ruokaan liittyy runsaat määrät hyviä muistoja niin Italian-matkoilta kuin suomalais-italialaisesta arjestamme, reseptit ja niiden yhteydessä kerrotut tarinat tulevat usein liittymään italialaiseen keittiöön ja italialaisuuteen. Pidän ruuanlaitosta ja rakastan italialaisen keittiön makuja ja sen simppeliyttä. Muutamalla perusruoka-aineella on mahdollista tehdä maittavaa, nopeaa ja terveellistä ruokaa. Mutta harmittavan usein jumiudun samoihin vanhoihin ruokalajeihin siitä syystä, että lapseni ovat todella nirsoja uusien makujen suhteen. Niinpä eilen päätin, että nyt olenkin ovela ja ujutan uuden ruokalajin lasten ruokapöytään sillä varjolla, että kaikki maut ovat varmasti heille tuttuja (italialaisia) lempimakuja:

Cornetto con la crema, kotikeittiössä!  Italian aamupalapöydästä kaipaamme koko perhe eniten yhtä asiaa, crema pasticceraa . Se on kananmunan keltuaisesta, sokerista, vaniljasta ja maidosta tehty kreemi, joka maistuu voisarven välissä ihan älyttömän hyvältä. Cornetto con la crema, sitä me syömme Roomassa aamiasella harva se päivä. Suomessa vähän vastaavaa olen löytänyt vain Lidlin leivonnaistiskillä myytävistä pasteis de nata -leivoksista. Sen sisällä oleva kreemi taitaa olla tehty suurinpiirtein samoista aineksista kuin italialainen crema pasticcera.  Uusi viikko alkoi meidän perheessä tänään upeasti, kun äiti oli viikonlopun aikana jaksanut pitkästä aikaa väsätä crema pasticceraa kotona. Se on helppo ja nopea tehdä, enkä ymmärrä miksi teen sitä niin harvoin. No, ehkä yksi syy saattaa olla, ettei tulisi turhaan syötyä voisarvia täällä Suomessakin, riittää kun Italian-lomilla olemme niiden suurkuluttajia. Viikon alussa on kuitenkin myös muuta erityistä, jota voi hyvi...

Piristävän hyvä herkku.  Vihjailin jokin aika sitten, että saatan kirjoittaa postauksen tiramisùstani, joka on niin hyvää, ettei sellaista löydy edes mistään Italiasta. Me ainakaan emme ole löytäneet, ja olemme maistaneet kyseistä jälkiruokaa aika monessa paikassa. Tiramisùsta, myös omastani mutta myös yleisemmin, olen jo kirjoittanut  täällä ,  otsikolla Rooman parasta tiramisùa? Tuosta kirjoituksesta on jo jokunen vuosi aikaa ja sen jälkeen olemme kokeilleet tiramisùa vielä useammissa ravintoloissa ja kahviloissa, ja nyt kirjoittaessani omasta tiramisùstani voin hyvin vaihtaa otsikon ensimmäisen sanan maailmaksi ja ottaa lopusta kysymysmerkin pois. Olen ehkä omahyväinen, mutta kuten yllä olevan linkin takaa löytyvässä kirjoituksessa muotoilin, en ole elämässäni lasten lisäksi saanut juurikaan mitään merkittävää aikaan, joten maailman parhaan tiramisù-reseptin keksiminen on asia, jolla mielelläni kehuskelen. Pilke silmäkulmassa, tietysti! Miten maailman pa...

Ulkoleikeissä kevään valossa.  Kävin eilen keskustassa ja huomasin, että kappas, kevät on tullut! Se on tapahtunut sillä aikaa, kun vietimme hiihtolomaviikon Roomassa. Suuri osa lumesta on sulanut, sen huomasimme jo automatkalla lentokentältä, kun lumi väritti tienvarsia enää vain reunoiltaan vetäytyneenä, kutistuneena ja likaantuneena kaistaleena. Kotipihalla lumikasat ovat pienentyneet kolmannekseen entisestä, takapihalla lumi levittäytyy sentään vielä kaikkialle mutta poluilla on enää jäätä jäljellä. Ja nyt keskustassa käydessäni huomasin, että sieltä oli lähes kaikki lumi hävinnyt ja ilmassa tuoksui keväälle. Auringon lämmittämälle hiekoitussepelille, varjopaikoissa vielä piileskelevälle mutta sielläkin jo sulavalle jäälle ja lumelle. Ihmisten kasvoilla näkyi heräilemisen merkkejä; monet hymyilivät tai katsoivat vastaantulijaa silmiin ikään kuin havahtuen pitkän talven jälkeen huomaamaan, että kanssaihmisiäkin on olemassa. Rakastan kevättä. Se on ylivoimaisesti paras ...

Nyt kun aamu on valjennut pilvisenä ja valjuna ja arkeen pitäisi tosissaan päästä taas kiinni yhden sallitun laiskan reissustasiirtymäpäivän jäkeen, on hyvä hetki muistella hetkeksi sitä, minkä Roomassa sunnuntaina jätimme taaksemme. Päivä oli aurinkoinen, lähes tuuleton ja lämmin. Juuri sellainen helmikuun lopun italialainen päivä, joiden vuoksi kaipuuni Italiaanmuuttoon pysyy aina hereillä. Valo häikäisi silmiä, lämpö hyväili ihoa, ja kyllä, nyt tarkeni sillä t-paidalla, vaikka niitä en mukaan laukkuun pakannutkaan. Onneksi vaatevalikoimaan kuului lyhythihainen mekko, ja saatoin viettää suloisen aamuhetken aurinkoisella parvekkeella lempipuuhani eli artisokkien valmistamisen parissa. Lapset katselivat kaiteen takaa alhaalla kulkevaa autovirtaa, pienimmäinen auttoi mummoa parvekekukkalaatikoiden mullan möyhentämisessä ja sitten oli se ihana aurinko! Italialaisessa arkielämässä on paljon puutteita Suomeen verrattuna, on sietämättömiä ruuhkia, postissa jonottamista, byrokratian hita...

Vohvelia raudalla. Onko mitään kodikkaampaa, kuin perjantai-illan vohvelikestit? Posket ulkoilusta punoittaen ja mahat luistelusta kurnien lapset istuvat pöydän ääressä ja hakkaavat haarukallaan rytmikkäästi pöytää: vohvelia, vohvelia (paitsi kuopus, joka toistelee: pizza, pizza, hänelle mikä tahansa herkku on pizzaa). Vohvelit hävisivät parempiin suihin muutamassa hetkessä. Yhtäkkiä tajusin, että sama taikinamäärä, joka jossain elämänvaiheessa aiheutti vinon pinon vohveleita lautaselle, riitti juuri ja juuri ruokkimaan vohvelinnälkäiset suut. Eikä yhtään jäänyt tarjoilulautaselle hetkeksikään pyörimään, vaan suoraan raudalta siirtyivät syötäväksi. Siinä se konkretisoituu, perheen kasvaminen nimittäin, ruokapöydän ääressä. Se määrä mikä aiemmin riitti mainiosti ja jäi vielä yli, on nyt juuri ja juuri sopiva määrä tai sitten vain pieni osa tarvittavasta. Meidän perheen perusruoka, pasta tomaattikastikkeella, on toiminut hyvänä perhekoon kasvamisen mittarina, ja erityisesti tom...

Koko päivän on satanut lunta. Pyry alkoi jo eilen, tämä on toinen päivä peräkkäin lumisadetta. Monta kertaa kysyn itseltäni, voiko tämä olla tottakaan. Tiedän, että on paljon aikuisia, joille tämmöinen lumentulo merkitsee pelkkää harmia ja ylimääräistä työtä. Pitää kolata pihaa ja lapioida autoa kinoksista esiin, ja työmatkakin mutkistuu ja hidastuu, kun junavuoroja peruutellaan. Mutta minä olen niin lapsenmielinen, että olen tällaisesta säästä aivan haltioissani.  Kolaan innoissani pihaa, ja hetkeksi unohdan omat murheenikin, kun ympärillä vallitsee satumainen tunnelma. Eniten lumessa pidän sen luomasta hiljaisuudesta. Lumi pehmentää ja puhdistaa hetkeksi kaiken ja luo ikään kuin suojamuurin kaikkea sitä vastaan, mikä lumen alla on: likaista asfalttia, koirankakkoja, kiireistä arkielämää. Tämänpäiväinen reissu Kamppiin italiantunnille muodostui oikein elämykselliseksi:

 15.elokuuta vietettiin Italiassa Ferragostoa eli Marian taivaaseen astumisen juhlaa, jolloin kaikki ovat lomalla ja kesä on parhaimmillaan. Sellaisena päivänä tulee aina vähän surumielinen olo; tekisi mieli olla Italiassa nyt jos koskaan. Lähteä muiden mukana rannalle, syömään hyvin ensin Kesäkurpitsankukkia, Italian herkkuja mereneläviä lounaaksi ja illalla pimenevässä lämpimässä illassa viiden ruokalajin illallista. Mieheni toivotteli hyvää ferragostoa lähtiessään aamulla töihin, ja vähän surku minun häntä tuli. Vähän sama kuin jos asuisimme Italiassa ja olisi juhannus. Lähettelimme myös ystävien kanssa Buon Ferragosto -viestejä, ja kertoessani Italia-nostalgiasta eräs heistä esitti helpon ratkaisuvaihtoehdon:

Mansikka, mustikka vai vadelma? Kaikki! Jos minulta kysytään. Ja karhunvatukka, hilla, karpalo ja puolukka siihen päälle. Edellisessä blogikirjoituksessa kuvailin perheemme ruokailutapoja. Unohtui mainita, että marjoja meillä syödään paljon, ja se on hyvin suomalaista se. Italiassa tuoreita marjoja en ole nähnyt kenenkään syövän, me taas syömme lähes aina marjat tuoreina tai pakastettuina, sellaisenaan. Itse tykkään lisätä marjoja luonnonjogurttiin, mutta lapset ovat tarkempia. Marjat pitää syödä sellaisenaan. Edes mustikkamaitoa en ole saanut heitä syömään. Toki usein syömme myös puolukka-tai karpalomannapuuroa ja toisinaan teemme marjoista piirakoita ja talvella säännöllisesti myös kiisseleitä, mutta parhaiten marjat uppoavat tuoreina. Italiassa olemme saaneet tästä tavasta ihmettelyä osaksemme:

Meillä on meneillään juhlaviikot. Tuskin on ristiäisistä toivuttu, kun koko viime viikonloppu (pe-ma) juhlittiin esikoisen 7-vuotispäiviä. Kummeja, sukulaisia, serkkuja, mummo, kaveriteita, naapureita tuli kylään kattaus toisensa jälkeen. Hektisin vaihe oli sunnuntaiaamuna, jolloin pöydän ääressä istui 14 lasta kaverisynttäreillä. Jäätelökakku, kuppikakut, pitsat ja vaahtokarkit hävisivät tarjoiluastioilta hyvällä vauhdilla, mutta sokerihumalan aiheuttamalta riehunnalta vältyttiin, koska ruokailun jälkeen keskityttiin askarteluun.  Huippuidea muuten, kiitos siskoni jolta se on peräisin, järjestää kaverisynttärit aamupäivällä. Siten ne ovat nopeasti ohi eikä koko päivä kulu siihen, kun lapsi jännittää ja malttamattomana odottaa, että milloin ne alkaa, milloin ne alkaa.  Eikä juhlinta tähän lopu. Seuraavalla viikolla ovat omat synttärini (no, niitä emme kyllä juhli tai ainakaan minä en kata yhtäkään pöytää), kohta tulee pääsiäinen ja sen perään vappu ja poikamme 3...

Juhlapöytä on katettu.  Vietimme eilen pienen poikamme ristiäisiä. Juhlien järjestäminen on hauskaa, mutta vähintään yhtä onnellinen on se tunne, kun juhlat ovat ohi ja niitä voi muistella juhlista vielä hieman sekaisen olohuoneen sohvalla istuskellen.  Tyytyväisenä siitä, että kaikki meni mukavasti, vauva ei itkenyt kastetilaisuudessa liikaa, vieraat viihtyivät ja kahvipöydässä eivät loppuneet tarjottavat kesken. Mutta mitä sitten, vaikka olisivatkin loppuneet? Olisiko se ollut vakavaa? Tai entä jos kahvinkaataja lipsauttaa kahvia pöytäliinalle kaataessaan, kuten meillä kävi? Onko se vakavaa? Kahvipöydässä pohdimme muun muuassa näitä kysymyksiä papin johdolla. Pappi oli kiinnostunut suomalaisten ja italialaisten juhlatapojen eroavaisuuksista, ja mielenkiintoista oli niitä ruveta etsimään. Mitä löysimme? Onko Italiassa noloa, jos kahvia kaatuu pöytäliinalle tai jos ruoka loppuu kesteissä kesken?