Mustikkapasta

Kesällä aamucappuccinon juominen onnistuu ulkona auringonpaisteessa. Kuulun niihin ihmisiin, joiden aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia. Tarkemmin sanoen cappuccinoa.  Ja nyt aion kertoa, kuinka täydellinen cappuccino, se jota joka aamu juon, valmistetaan. Se on samalla tarina siitä, kuinka aamucappuccinosta on elämäni varrella tullut asia, joka suunnilleen pitää minut hengissä, jota varten en voisi olla ja etenkin jota ilman aamuni olisivat usein huomattavasti paljon nihkeämpiä. Teen sen aina saman kaavan mukaan: ensin keitän moka-keittimellä espresson , sitten lämmitän kauramaidon levyllä pikku kattilassa noin 80 asteeseen. Kaadan lämpimän kauramaidon korkeaan kuppiin, suosikkikuppiini josta en luovu eli punaiseen (totta kai!) Iittalan Taika-sarjan kahvikuppiin. Mukin pitää olla korkea, sillä vaahdotan maidon maidonvaahdottimella niin että se lopulta yltää melkein kupin reunoille asti. Olen todennut, että IKaffe -merkkinen kahvikauramaito on tähän tarkoitukseen kaikkei...

Uusi kahvila Etelä-Haagassa, Cafè Elèna (Tunnelitie 2) Onko mitään ihanampaa kuin toteutunut unelma? Ei varmaankaan, mutta melkein yhtä ihanaa on kuunnella ja katsella ihmistä, jonka unelma on toteutunut. Oman elämäni kestounelma, oma romaani, odottaa vielä toteutumistaan, mutta tällä viikolla minulla oli tilaisuus katsella toisen ihmisen unelman toteutumista. Kävimme poikien kanssa katsastamassa lähistöllemme avatun uuden kahvilan, Cafè Elènan , ja sitä ennen luin paikan  nettisivuilta  mukavan tarinan. Kahvila on ollut omistajalleen unelma, kauan sitten syttynyt, Lapissa ja Italiassa muotoja ja vaikutteita saanut, pikku hiljaa muotoutunut ja nyt vihdoin toteutunut. Omistajan mukaan kahvilassa on pala Italiaa ja ripaus Lappia, mikä näkyy tarjoiluissa vuoroviikoin Lappi- ja Italia -herkkuina. Ei ollenkaan hullumpi yhdistelmä, kaksi ääripäätä toisistaan katsottuna maailman laidoilta. Ei ole ensimmäinen kerta, kun törmään ihmiseen, jolle kahvilan perustaminen on ollut s...

Levähdystauolla nauttimassa huikeista näkymistä Piazza del Polololle. Olemme tällä Rooman-lomalla olleet hyvin paljon menossa. Olemme tehneet ja nähneet niin paljon asioita, että hyvä jos olen ehtinyt aloilleni istahtaa. En juuri olekaan, sen todistaa jo se etten ole ehtinyt kirjoittaa blogiin tavalliseen tahtiin enkä edes saada luetuksi yhden ainutta kirjaa! Kaksi minulla on kesken. Toinen on Elena Ferranten odotettu uutuus, vielä suomentamaton La vita bugiarda degli adulti, josta kirjoitan enemmän heti kun ehdin lukea sen viimeiset viisikymmentä sivua (ja joita tahalleni vähän säästelen, luen hidastellen). Toinen kirja on Vybarr Gregan-Reidin tietokirja nimeltään Homo Sapiens. Luotu liikkumaan. Kuinka muuttamamme maailma on muuttanut meitä. ( Minerva) Kirjassa käydään läpi ihmiskunnan historia sen aamuhämäristä nykypäivään ruumiillisen rapistumisemme näkökulmasta. Metsästäjä-keräilijät olivat paremmassa kunnossa kuin nykypäivän huippu-urheilijat, se väittää. ...

Bar Pacetti, kantakahvilamme. Kohta vuoden ajan olen kirjoittanut blogikirjoituksiani pääasiassa aamucappuccinon ääressä istuen. Alkuvuoden aikomukseni aloittaa luovan kirjoittamisen harjoittelu blogin avulla, tajunnanvirtatekniikalla, muotoutui heti alussa aamukirjoittamiseksi, luovaksi rutiiniksi ennen kotiäidin velvollisuuksiin sukeltamista, omaksi aamukahvihetkeksi. (Lue vuoden ensimmäinen postaus  täältä ) Milloin olen kirjoittanut kirkkaassa aamuauringonpaisteessa kodin terassilla ( Hellepäivän aamu ), milloin synkkääkin synkemmässä syyssäässä ( Vuoden harmain aamu ). Mutta lähes aina aamulla, cappuccinoa juodessa. Hassua kyllä, vain silloin kun olen ollut Italiassa, cappuccinojen luvatussa maassa, en ole kovinkaan usein pystynyt kirjoittamaan aamuisin. En nytkään, tämän vuoden neljännellä Rooman-reissulla. Täällä aamut ovat erilaisia, niissä on toinen rutiini. Yleensä täällä juon aamukahvini kahvilassa, ja aamumme alkavat muutenkin vauhdikkaasti. Kun ulkona paistaa a...

Postauksen kuvat ensimmäiseltä Italian-matkaltani 2002. Jos kaikki olisi mennyt niin kuin on suunniteltu, niin ehkä juuri tällä hetkellä, tänä sateenkosteana syyssunnuntaiaamuna, olisimme lentokentällä vastaanottamassa odotettuja vieraita, isovanhempia Italiasta. Mutta koska elämä ei useinkaan mene niin kuin suunnitellaan, istumme kotona ilman ihmeempiä sunnuntaisuunnitelmia, aamiaispöydässä syömässä voisarvia vaniljakreemillä ( cornetti con la crema, katso resepti täältä ,  äiti tällä kertaa maistuu ihan samalta kuin italialaisissa kahviloissa), juomassa maitoa ja cappuccinoa ja appelsiinimehua, ja myöhemmin päivällä otamme puhelun Skypella Roomaan. Ainakin tietokoneen välityksellä lapset voivat olla yhteydessä isovanhempiinsa vaikka joka päivä, ja melkein joka päivä he ovatkin. Viime talvena tapahtunut murheellinen tapaus mieheni perheessä, josta voit halutessasi lukea täältä otsikolla Äiti, voiko taivaaseen lähettää tekstiviestejä? , on aiheuttanut sen, että me jälj...

Aamupalalla aurinkoisella terassilla. Kello puoli yhdeksän aukaisen ulko-oven. Kesäaamuina avaan sen ensimmäiseksi herättyäni, päästääkseni auringonvalon ja lämmön sisään - silloin kun sellaista on tarjolla. Ja tänään on. Aamuaurinko alkaa paistaa etuoven tuulettomalle terassille kahdeksan jälkeen. Yhdeksän maissa pinnat ovat jo varanneet lämpöä niin, että oven aukaistessa vastaan lehahtaa lämmennyt ja seisova ilmamassa. Sen tuoksu sekoittuu kuumenneen tiilen ja auringonpolttaman terassipuun tuoksuun. Vahvimpana tuoksussa tuntuu auringon lämpö, muulla tavoin sitä on vaikea kuvailla. Sama tuoksu tulee usein vastaan Italiassa. Joka on käynyt etelänlomalla ja aukaissut auringonpaisteisen parvekkeen oven, tietää kyllä, mistä puhun. Aamuauringon porottaessa tuulettomaan terassinurkkaukseen ja tummaan ovipuuhun ilma tuoksuu ja tuntuu heti aamusta helteeltä, joskus harhauttavasti. Niin tuntuu ja tuoksuu tänäänkin, mutta nyt ei ole kyse tuulettoman pihan harhasta vaan ihan todellises...

Tämä voisarvi syötiin roomalaisessa kahvilassa. Äsken söimme aamiaisen ulkona terassilla. Leikimme että ollaan Roomassa ja että kotiterassi on kahvila, kukin teki tilauksensa, cappuccino, latte caldo con cacao, latte freddo, cornetto con nutella, ja sitten "tarjoilija" toi kaiken tarjottimella keittiöstä asiakkaille. Innostuimme moiseen, koska pitkästä aikaa heräsimme auringonpaisteeseen, ja oven aukaisun jälkeen totesimme, että terasilla on ihan oikeasti lämmin, eikä vain ikkunasta näyttänyt siltä. Lämpö, tässä heinäkuussa harvinainen ilmiö, on tullut Helsinkiin hetkeksi takaisin. Tunnelma lähenteli autenttista lasten riitely- ja kiukkukohtauksineen kaikkineen, toi otti isomman voisarven, epistä, mäkin haluuuun ( et saa ollenkaan jos huudat noin),  äääää, mä haluuuun....  Kunnes tunteet saatiin hallintaan ja rauha taas laskeutui, ja ohi menivät meidän vanhempien ajatukset siitä, että eipä tulevaisuudessa enää järjestetetä tällaisia leikkejä, miten kerta kaikkisen ahd...

Torpanranta, Munkkiniemi + 21 C klo 11.15. Ei huono! Harvoin  ovat maisemat niin komeat kuin tänään cappuccinon äärellä. Vieressä kimmelsi meri, ihoa hyväili leppeä kevättuuli, jossa kyllä oli enemmän kesää kuin kevättä. Mutta näennäisen idyllin takana piili hermostuneisuutta ja harmitusta, sellaista joka puskee hyvän tuulen läpi väkisin, kun asiat eivät ole menneet parhaimmalla mahdollisella tavalla. Päivä kyllä alkoi mitä parhaimmissa merkeissä. Suunnitelma oli hyvä, pyöräretki koko perheellä Munkkiniemeen ja aamiainen Torpanrannassa. Samalla voisin hakea lähistöltä kesäkengät kuopukselle, joista olin tehnyt kaupat netin kierrätysryhmän kautta. Noin puoleenväliin suunnitelmia asiat menivätkin oikein hienosti. Aurinko paistoi, pyörät pyörivät, ihaltiin puihin puhjenneita lehtiä, voikukkatäpliä ruohikolla ja valkovuokkolaikkuja metsän siimeksessä. Piti enää poiketa siinä talossa, jossa kengät sijaitsivat, ja sillä aikaa muu perhe jäi leikkimään lähimpään leikkipuistoon, jok...

Cornetto con la crema, kotikeittiössä!  Italian aamupalapöydästä kaipaamme koko perhe eniten yhtä asiaa, crema pasticceraa . Se on kananmunan keltuaisesta, sokerista, vaniljasta ja maidosta tehty kreemi, joka maistuu voisarven välissä ihan älyttömän hyvältä. Cornetto con la crema, sitä me syömme Roomassa aamiasella harva se päivä. Suomessa vähän vastaavaa olen löytänyt vain Lidlin leivonnaistiskillä myytävistä pasteis de nata -leivoksista. Sen sisällä oleva kreemi taitaa olla tehty suurinpiirtein samoista aineksista kuin italialainen crema pasticcera.  Uusi viikko alkoi meidän perheessä tänään upeasti, kun äiti oli viikonlopun aikana jaksanut pitkästä aikaa väsätä crema pasticceraa kotona. Se on helppo ja nopea tehdä, enkä ymmärrä miksi teen sitä niin harvoin. No, ehkä yksi syy saattaa olla, ettei tulisi turhaan syötyä voisarvia täällä Suomessakin, riittää kun Italian-lomilla olemme niiden suurkuluttajia. Viikon alussa on kuitenkin myös muuta erityistä, jota voi hyvi...

Lauantain makea aamiainen. Kun perhe kasvaa, kahvilareissuistakin tulee helposti iso menoerä. On eri asia tilata cappuccino ja pulla kuin cappuccino ja neljä leivonnaista, päälle mahdollisesti kaakaot lapsille. Usein käykin nykyään suomalaisessa kahvilassa niin, että jätän pullan itselleni tilaamatta ja nyysin lapsilta makupaloja. Se on tietysti kätevää monelta kantilta, eiväthän lapset tarvitse niin isoa herkkua enkä itsekään. Jakamalla kaikkien sokeri- ja kalorimäärä pienenee. Viime viikonloppuna kävimme taasen hakemassa lähikahvilastamme Greenbakesta voisarvet. Nauttiessani huippuhyvää mantelivoisarvea pikkuruisessa kahvilassa, jonka kevätlikaisista ikkunoista avautui Helsingin laitamilla sijaitsevan  teollisuusalueen maisema, huomasin katselevani paljon mielummin seinälle ripustettua hinnastoa kuin keväistä, toki ihanan valoisaa mutta kieltämättä kovin ankeaa maisemaa:

Samettinen aamunaloitus. Aitoon, oikeaan cappuccinoon tulee 1/3 espressokahvia, 1/3 lämmintä maitoa ja 1/3 maitovaahtoa. Suhde on periaatteessa hyvin tarkka, mutta käytännössä siitä näkee paljon erilaisia versiota jopa italialaisissa kahviloissa. Aloitan jokaisen aamuni cappuccinolla. Enkä millä tahansa cappuccinolla, vaan maailman parhaalla. Voin liioittelematta sanoa, että kotikeittiössäni valmistuu parempaa maitovaahtokahvia kuin missä tahansa italialaisessa kahvilassa. Niin, minun mielestäni. Makuasioita on monenlaisia, mutta tähän mennessä jokainen vieras, jolle olen cappuccinoani tarjonnut, on siihen ihastunut. Siitäkin huolimatta, että oma versioni ei todellakaan vastaa tiukkaa italialaista esikuvaansa, vaan vaahtoa siitä on ainakin puolet ja loput espressoa ja maitoa, edellistä espressokupillisen verran ja jälkimmäistä ehkä noin tuplamäärä. Alunperin cappuccinoni syntyi epätoivoisesta tarpeesta löytää korvike italialaisille kahvilacappucinoille. Italian-reissuilla syn...

Hiekoitushiekkaa eteisessä vaikka juuri imuroin... Hyvää Kalevalanpäivän iltaa! On hyvä, että kansalliseeposta juhlitaan, mutta tänään aamu-ulkoillessa tuli mieleen, että kovin ankealta näyttää Suomen lipun roikkuminen lippusalossa tällaisena vuodenaikana. Sataa tihuutti, kadut olivat hiekoitussepelin, likaisen lumen ja jään ja kuraisen sulamisveden peitossa. Kun kävelin poikien kanssa lumen alta paljastuvia koirankakkoja ja kuralätäköitä väistellen nykyiseen lähikahvilaamme Green Bakeryyn, sen edellisen, lähempänä sijaitsevan ja harmittavasti toimintansa lopettaneen korvaajaan juna-aseman toiselle puolelle, mieleeni tuli kaikenlaisia ajatuksia. Kuten että vaikka perillä voisarvea ja cappuccinoa saammekin, niin on tämä aika kaukana italialaisesta kahvilakulttuurista. Syy siihen, että Kalevalanpäivää juhlitaan näin ankeana ajankohtana on se, että helmikuun 28. päivä vuonna 1835 Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version. Se on tietysti oikein hyvä syy. ...

Karnevaaliaika on käsillä, saa sotkea! Terveiset Roomasta! Ilmassa on jo hitusen kevään ja karnevaalin tuntua. Tavallisesti karnevaali (laskiainen) onkin tähän aikaan jo hyvässä vauhdissa ellei jo ohi, mutta tänä vuonna sekä karnevaaliaika että pääsiäinen sijoittuvat vähän myöhäisempään ajankohtaan. Ensimmäiset karnevaalikulkueet nähdään täällä ensi sunnuntaina eli juuri kun lomamme päättyy. Lentokoneessa näkyi ensimmäinen turisti shortseissa ja t-paidassa. Niitä näkyy Roomassa aina, kun lämpötila kohoaa yli kymmeneen ja aurinko paistaa, eli käytännössä läpi kylmimpien talvikuukausienkin. En tiedä miten he tarkenevat, sillä kylmää täällä riittää. Vaikka auringossa päivällä lämpötila kohoaa yli viiteentoista, ovat illat ja varjot tosi viileitä ja kalseita luiden ytimiin asti ulottuvasta korkeasta ilmankosteudesta johtuen. Täällä sitä siis palellaan siinä paremmassa takissa, sillä eihän niitä toppavaatteita tänne tietenkään otettu mukaan (ks. edellinen postaus). Lapsilla toki on ...

Uusi lähikahvila löytyi Arinatie 4:stä, evviva! Noin puolitoista vuotta sitten iloitsin täällä blogissakin siitä, että lähistöllemme avautui kahvila. Vihdoinkin meille tuli mahdollisuus käydä aamiaiscappuccinolla ja -voisarvella kahvilassa, etäinen häivähdys italialaisista arkirutiineista. Sitä iloa ei kauan kestänyt, sillä lähikahvilamme sulki ovensa viime vuoden lopulla. Täällä pohjan perukoilla vähänkään kauempana kaupungin keskustasta on näköjään mahdotonta ylläpitää kahvilaa tai haaveilla italialaisesta kahvikulttuurista, valitettavasti. Me kyllä kävimme ahkeraakin ahkerammin kahvilassa, mutta eihän se tietenkään riitä, jos muita asiakkaita ei ole tarpeeksi... Lähikahvilaa tuli kova ikävä, varsinkin nyt kun joulun Roomanreissu alkaa olla jo kaukana ja aamiaisvoisarvia kahvilaympäristössä tekisi taas mieli. Mutta vastikään korviini kantautui, etteivät asiat sittenkään ole lähialueellamme niin huonosti:

Kahvila-aamupalalla kotikulmilla. Miten ihminen voikin tulla onnelliseksi pienistä, arkisista asioista. Kuten uudesta kahvilasta: minun syksyni sai raikkaan ja onnellisen alun, kun ihan kotikulmille avattiin sellainen. Koko kesän sitä odotettiinkin, Kaffekievarin avautumista Pitäjänmäentie 19:een. Kevään korvilla liikehuoneiston ikkunaan ilmestyi lappu, jossa lupailtiin uutta kahvilaa toukokuussa. Kirjoitinkin asiasta tuolloin, jännästi ennakkoaavistaen: Lue teksti täältä . En oikein tiennyt mitä odottaa kun avasin kahvilan oven ensimmäistä kertaa. Haaveilin hyvistä kahveista, mukavasta tunnelmasta, voisarvista, ripauksesta italialaista kahvilakulttuuria, mutta kovin paljon en etukäteen uskaltanut toivoa. Varauduin siihen, että odotettavissa on joku kotikeittiön (sanan nukkavierrussa merkityksessä) tapainen sumppipaikka pullahyllyineen, hyvällä tuurilla cappuccinonkin voisi sieltä ehkä saada mutta mausta ei olisi takeita. No, mitä minua sitten odottikaan?

Aamupala Sax Barissa Enneunet ovat pelottavia, mutta yhtä pelottavia ovat hereillä tapahtuvat aavistukset. Enneunia ei ole koskaan kokenut, mutta aavistus sattui kohdalle ihan vastikään. Olin kävelyllä poikien ja koiran kanssa, ja kuten niin monesti ennenkin, tuumin kuinka mukavaa olisi, jos lähellämme olisi kahvila. Nimittäin vaikka muuten olen kaikin puolin tyytyväinen asuinpaikkaamme, kahvilaa on usein ikävä - ja italialaista kahvilakulttuuria. Tämän kulttuurin jos voisin Italiasta tänne Suomeen siirtää, tekisin heti. Voisi piipahtaa aamupalalle lähikahvilaan, hörpätä siellä iltapäiväkahvit, ja käydä vielä illansuussakin vaikka limsalla. Eikä maksaisi maltaita kuten täällä Suomessa. Joka korttelissa olisi oma kahvilansa, eikä kahville meno tarkoittaisi pitkää istumista pöydän ääressä vaan kahvit voisi juoda nopeasti tiskilläkin, ohimennen. Juuri näitä kahvilatoiveita kävellessäni ajattelin, ja vieläpä mielessäni mietin, mihin lähistön liikehuoneistoon kahvila tänne meille so...

Rooman-loman tähtihetkiä Nyt kun olemme pullahtaneet takaisin Suomen kamaralle ja lumisateeseen, on ensimmäistä kertaa yli viikkoon aikaa hetken hengähtää. Viikko Roomassa kului kaikkien taiteen sääntöjen mukaan joka hetken täysillä eläen. Siitä sai kiittää sopivan lyhyttä - jota monet Italiassa kommentoivat sanoilla toccata e fuga - ja tiheästi ohjelmoitua lomaa.  Viikossa ehdimme oikeastaan kokea lähestulkoon kaiken, mitä yleensä Rooman-lomilla koemme: Aloitetaan säästä. Olimme onnekkaita, sillä joka päivä paistoi aurinko, ja lämpötila oli suomalaisittain helteinen, 25-26 astetta. Kerran ripotteli vettä muutaman minuutin ajan, mutta se riitti synnyttämään rakastamani märän asfaltin tuoksun.  Iltaisin ja aamuisin hellevaatteet vaihtuivat villa- ja talvitakkeihin. Yöllä selkä osui jäätävään kiviseinään, mutta toisaalta varpaat hikoilivat, koska appi oli laittanut lasten takia lämmityksen täysille koko yöksi.   Hikoilimme muutaman kerran myös liikenne...