Mustikkapasta

Jumalten intohimoinen rakkaus. Max Klinger: Triton and Nereids 1895. Villa Romana, Firenze. Rakkaus on tarttuva tauti, on yksi pääajatuksista Gabriel García Márquesin romaanissa Rakkautta koleran aikaan . Se ei säästä ketään vaan tarttuu taudin tavoin niin nuorukaiseen kuin vanhukseen, ja jos vakavimman muodon sattuu saamaan, voi vaikka henki mennä. Kenen tahansa puolustus mekanismit voivat pettää, sydämestä tai muualta kehosta paljastua heikkoja kohtia, joista ei aikaisemmin ollut tietoinen. Niihin tarttuvan taudin on helppo iskeä, ja se on menoa sitten. Kaikki eivät saa tartuntaa. Joku ei tiedä pelkääkö vai toivooko enemmän sen saavansa, ehkä immuniteetin toivossa, mutta ei kuitenkaan saa. Joku saa, vaikka ei halua tai ainakin on elänyt siinä luulossa että ei haluaisi.   Tartunta vaatii kuitenkin aina sopivan maaperän, valmiiksi muokatun tai muokkaantuneen. Solun johon tarttua piikeillään, tai kaipuun. Kuka on immuuni? Hänkö joka on jo kerran sairastanut? Muodostuuko v...

Piristävän hyvä herkku.  Vihjailin jokin aika sitten, että saatan kirjoittaa postauksen tiramisùstani, joka on niin hyvää, ettei sellaista löydy edes mistään Italiasta. Me ainakaan emme ole löytäneet, ja olemme maistaneet kyseistä jälkiruokaa aika monessa paikassa. Tiramisùsta, myös omastani mutta myös yleisemmin, olen jo kirjoittanut  täällä ,  otsikolla Rooman parasta tiramisùa? Tuosta kirjoituksesta on jo jokunen vuosi aikaa ja sen jälkeen olemme kokeilleet tiramisùa vielä useammissa ravintoloissa ja kahviloissa, ja nyt kirjoittaessani omasta tiramisùstani voin hyvin vaihtaa otsikon ensimmäisen sanan maailmaksi ja ottaa lopusta kysymysmerkin pois. Olen ehkä omahyväinen, mutta kuten yllä olevan linkin takaa löytyvässä kirjoituksessa muotoilin, en ole elämässäni lasten lisäksi saanut juurikaan mitään merkittävää aikaan, joten maailman parhaan tiramisù-reseptin keksiminen on asia, jolla mielelläni kehuskelen. Pilke silmäkulmassa, tietysti! Miten maailman pa...

Aitoa oikeaa tiramisua. En ole ollut koskaan erityisen hyvä kakkuleipuri, mutta yhdessä asiassa olen aika haka: tiramisun teossa. Asiaan vaikuttaa ehkä se, että tiramisu on pitkään ollut lempijälkiruokani. Jo kauan ennen kuin minusta tuli italialaisen miehen vaimo, tutkailin ja vertailin tiramisureseptejä ja halusin oppia valmistamaan itse hyvää tiramisua.  Viimein joskus pari vuosikymmentä sitten törmäsin jossakin vanhassa lehdessä muistaakseni Susanna Rahkamon tiramisureseptiin. Se vaikutti yksinkertaiselta mutta hyvältä: muutama hyvä raaka-aine eikä liikaa monimutkaisia vaiheita. En enää muista alkuperäistä reseptiä, sillä vuosien varrella olen kehitellyt siitä omanlaiseni. Meni pitkään, ennen kuin ymmärsin kuinka hyvää tiramisua reseptillä saa aikaan: