Mustikkapasta

Eskarilaisen talviaskartelu. Talossa vallitsee ihmeellinen hiljaisuus. Mieheni tekee etätöitä, lapset ovat koulussa, eskarissa ja kerhossa. Sain aamun työt tehtyä tehokkaasti ja kuuntelen kuinka keittiön uuni hurisee. Koska en tiennyt mitä muutakaan tehdä, tein appelsiinikakun uuniin kohoamaan. Sen ensi tuoksut tuntuvat ilmassa jo.  Katselen keittiön pöytää edessäni. Se on täynnä piirrustuksia , sormivärejä ja vesivärejä lasten viime päivien askartelusessioista. Hienoimmat työt on laitettu seinälle, kuten meillä tapana on. Keittiön seinät alkavat jo olla tapetoitu piirrustuksilla, enkä kyllä parempaa tapettia voisi kuvitella löytävänikään.  Esikoisen koulu alkoi niin aikaisin, ettei hän juuri muuta ehtinyt kuin syödä aamiaisen, mutta pienempien laita oli toinen. He ehtivät piirrellä aamulla olohuoneen lattialla, mielipiirustuspaikallaan vaikka se pöytäkin olisi.  Eskarilainen sai vajaan puolen tunnin aika piirrettyä Etelä-Amerikan, Pohjois-Amerikan ja Pohjoisen napapiirin...

Hama-helmiaskarteluja. Nyt kun lapsemme on eskarista karanteenissa (siellä oli lähikontakti positiiviseen) ja olemme taas kerran ihan vaan kotona, on täytynyt keksiä lapsille tavallista enemmän tekemistä. Mitä jos vaikka askarreltaisiin? Nythän siihen on ruhtinaallisesti aikaa. Ääh, ei nyt jaksa. Niin, se on aika usein vastaus, kun tällaista lapsille ehdotan. Jos ylipäätään saan vastausta heiltä, leikkiin uponneilta. Meillä on tämä kesken, haluttaisiin mennä mielummin ulos, läksyt on tekemättä. .. Siis jopa läksyt menevät edelle! Myytti hyvästä äidistä pitää sisällään monta asiaa, ja yksi niistä on lapsille kehittävien askartelujen säännöllisesti järjestäminen. Täydellisessä kodissa tehdään käsillä kaikenlaista, huovutetaan, valetaan savea ja askarrellaan itse lahjat ja tuunataan lelut. Suloiset tuotokset kuvataan ja esitellään sosiaalisessa mediassa. Näin hienoja taideteoksia lapset taas tekivät!  Ääh, ei nyt jaksa. Tämä kuvastaa usein todellisuutta paljon paremmin. Siis lasten p...

Tontut ovellaan. Kun jostakin tulee villitys, se alkaa helposti ärsyttää. Jos tuutista tulee curly girliä, pätkäpaastoa tai DIY-lankasateenkaaria , niin vastareaktio voi usein olla: en minä ainakaan . Vaikka villityksen aiheissa ei sinänsä olisi mitään huonoa ja vaikka niiden lopputulos olisi kuinka kaunis ja hyvä tahansa.  Jo toissa ja varsinkin viime jouluna kiinnitin huomiota tonttuovivillitykseen . Siis se lattianrajaan liimattu pikkuruinen ovi, jonka ympärillä on luutaa, kynnysmattoa ja muuta rekvisiittaa. Kaikilla tuntui olevan kotonaan tonttuovi, toinen toistaan hienommin toteutettu. Rakastan joulua ja tonttuja, mutta nopeasti nousi vastareaktio. Mitä lie turhaa erikoisuudentavoittelua tai laumavastaisuutta (laumaeläin ja massojen mukana menijä olen minäkin), mutta itsepäisesti ajattelin, että meille ei tonttuovea tule .  Sitten huomasin, että tänä vuonna on sekin asia muuttunut. Koronavuosi on ollut niin outo ja täynnä arkea ja ajatuksia mullistavia asioita, että yhtä ...

Useimmissa vauvakirjoissa on sivu, johon voi painaa tai piirtää lapsen jalan-ja kädenjäljen. Jos jotakin kadun niin sitä, että en ole kenenkään kolmen lapsen kohdalla saanut aikaiseksi piirtää näitä jälkiä kirjan sivulle heti heidän ensi päivinään. Silloin kun heidän kätensä ja jalkansa ovat pienimmillään, ne pikkuruiset ruttuihoiset jalkapohjat ja tiukkaan puristuneet nyrkit, joita on melkein mahdoton saada auki kämmenen jäljentämistä varten. (Lue lapsen jalkojen ja käsien suloisuudesta lisää tekstistä  Paljasjalkainen lapsi on onnellinen lapsi ) Sitten kun he ovat jonkun kuukauden kasvaneet, olen havahtunut siihen ettei jalkaa ole vieläkään jäljennetty, ja sitten sen teen. Pieni se vieläkin on, mutta ei enää vastasyntyneen jalka. Ja joka kerta kun teemme käsi- tai jalkataidetta ja vertaamme lopputulosta edellisiin, aina tulee se sama hellyydensekainen hämmästys: noinko pieni se käsi joskus oli, ja jalka. Teemme käsi- ja jalkataidetta lasten kanssa melko usein. Isänpäiväkortt...

Pieni taiteilija "Äiti, tule katsomaan kun teen taikaa!" lapseni huutaa keittiöstä. "Siis taikataidetta." Minua hymyilyttää: huomaa taas että olemme juuri palanneet museosta. Mitähän taidetta käynti Amos Rexin Ars Fennica 2019 -näyttelyssä on inspiroinut lapseni tekemään, ehdin miettiä matkalla olohuoneesta keittiöön. Ja siellähän lapsi istuu keittön pöydän ääressä ja maalaa siveltimellä värityskirjaa. Ymmärrän heti, mitä hän taikataiteella tarkoitti. Värityskirja on nimittäin sellainen jota maalataan pelkällä märällä siveltimellä, ja vesi loihtii kuvan värit itsestään esiin. Täyteläiset, kirkkaat värit, niin kauniit että tekisi mieli ripustaa kuvia seinälle. Iso osa värittämisen lumoa piilee siinä, että jännityksellä odottaa mikä väri siveltimen koskettaessa paperilta ilmestyy esiin. Se tuntuu vähän kuin joltakin taianomaiselta - taikataiteelta. Kyseessä on Oppi&Iso -sarjan uutuus Maalaa vedellä - värityskirja, josta meidän lapset ovat innostuneet viime...

Askartelu opettaa keskittymistä.  Kun vanhempi lähtee töihin ja jättää lapsensa päiväkodin huomaan, hän voi rauhallisin mielin ajatella, että siellä se pirpana päivän aikana tekee kaikkea kehittävää ja oppii uusia asioita. Ainakin toivottavasti. Kotihoidetun lapsen vanhemman sen sijaan on aika ajoin mietittävä, onko lapsilla tarpeeksi kehittävää tekemistä vai onko arki pelkkää päämäärätöntä oleilua. Varsinkin jos tilanne on kuten meillä, että keskimmäinen eli 4-vuotias ei suostu mihinkään ohjattuun toimintaan mukaan; lähipuiston ohjatuissa leikkihetkissä hän on epäluuloinen kuin jatkuvasti miettien, mikä koira tähän oikein on haudattuna, leikkipuistojen kerhotoiminnassa hänelle riitti puolen vuoden kokeilu ja sen jälkeen tuli ilmoitus, että hän haluaa olla aina aina aina vaan äidin kanssa kotona. En ota asiasta paineita ja enimmäkseen kyllä vain oleilemme sydämemme kyllyydestä, mutta siitä pidän kiinni, että teemme lasten kanssa myös jotain "kasvatuksellista":