Mustikkapasta

Esikoisen imetystä. Äiti, sulla on niin ihanan isot tissit! Näin on monet kerrat huudahtanut kuopukseni, pieni tissitakiainen. Tämä lausahdus huvittaa joka kerta, ja vastaan siihen lapselleni lempeästi nauraen. Mitäpä muuta voisi tuollaiseen lapsen kommenttiin reagoida. Tekisi mieli kyllä lisätä, että voi poikaa, etpä sinä elämästä vielä paljon tiedä, odotahan vain kun kasvat niin saat vähän perspektiiviä.  Omat rintani kun ovat erittäin pienet, sellaista niukkaa A32-liivikokoa. Niitä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa isoiksi. Hyvä puoli asiassa on, että ne ovat täysin identtiset verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaisen aikaan, jolloin ne varhain alkaneen puberteetin seurauksena kasvoivat pieneen mittaansa.  Vuosien jälkeenkin, imetyksistä, vanhenevista kudoksista ja maan vetovoimasta huolimatta ne eivät roiku eivätkä riipu. Se on todellakin se asian hyvä puoli, jos nyt ulkoisia seikkoja haluaa tarkastella.  Niin, jos haluaa. Yleensä nimittäin en halua. Kuten niin use...

Neptunuksen suihkulähde ville d`Estessä. Jos ei tämä viilennä, niin ei mikään! Kun matkustamme Italiassa, saamme usein Suomen päästä osaksemme kyselyjä lämpötiloista ja ihmettelyjä siitä, miten mahdamme kestää tätä kuumuutta täällä. Ja onhan täällä kuuma! Ensimmäiset pari viikkoa lomasta sujuivat leppoisissa "vain" 30-33 asteen lämpötiloissa, mutta nyt alkavat tuntua ensimmäiset liepeet luvatusta helleaallosta. Hyvä mittari on vuorokauden minimilämpötilat. Kun ne pysyttelevät alle 20 asteessa, ollaan vielä siedettävissä rajoissa. Mutta heti 20 asteen yölämpötilojen ylityttyä (eli nyt parin viime yön aikana) alkavat vaikeudet eli yöllinen tukaluus. Miten lapset jaksavat sellaista? Eivätkö he hermostu kuumassa? Kokemuksestani voin sanoa, että eivät he kuuman takia hermostu normaalia enemmän. Lämmönkesto heillä on ehkä jopa parempi kuin aikuisilla. En ainakaan muista lapsiperhevuosilta yhtään valituskohtausta tai hermoromahdusta, joka olisi suoranaisesti johtunut helte...

Täyttikö lapseni todella jo 9?? Se tapahtui yhdeksän vuotta ja yksi päivä sitten. Elettiin aamun ensimmäisiä tunteja, kevään valo levisi vastustamattomasti sairaalan ikkunan säleverhojen välistä, kun ensimmäinen lapseni syntyi. Olimme jo puolessavälissä raskautta päättäneet, että antaisimme hänelle nimen joka tarkoittaa aamun ensimmäistä valoa - ja sitten hän syntyi kaikista kellonajoista juuri silloin, auringonnousun aikaan kello 6.25! Se oli ehdottomasti elämäni kaunein auringonnousu. Syntymän ajoitus tuntui lähes taianomaiselta sattumalta, ja synnytyksen jälkeen leijuin viikkokausia irti maasta, kuin olisin tehnyt jonkin käsittämättömän suuren ja harvinaisen urotyön.  Mutta niinhän se on. Vaikka meitä on yli kymmenen miljardia, vaikka lapsen hankkimisesta on tullut lähes ympäristövihamielinen teko (ainakin joiden mielestä), jokainen lapsen syntymä on kokijalleen henkilökohtainen, taianomainen ihme. Erityisesti sen ensimmäisen. Esikoinen raivaa pioneerina tien niin sy...

Albano-järvellä (Castel Gandolfo) vilvoittelemassa. Istun koneen ääressä ja ihmettelen. Varpaani ovat kylmät, päätäni jomottaa ja kurkussa pistelee pienen pieni kaktus. Olo on kerrassaan outo. Kehoni yrittää kaikin keinoin sopeutua siihen, että sen ei tarvitse enää hikoilla lakkaamatta.  Olemme palanneet Roomasta koti-Suomeen,. Lämpötilaero on noin 25 astetta, joten ei ihmekään, että kärvistelen termisen shokin kourissa. Roomassa vierähti kolme hikistä viikkoa. Kaikista tuhkarokkopeloista huolimatta päätin siis sittenkin pakata laukut ja viettää Italiassa rokottamattoman vauvan kanssa koko loman. Aikamoinen hässäkkä pääni sisällä välillä syntyi, harkitsin paluun aikaistamista, kyttäsin viikoittaisen tuhkarokkotilaston ilmestymistä, pelkäsin väkijoukkoja ja jokaista kuumeisen oloista tai yskivää ohikulkijaa. Lopulta, kun olin keskustellut aiheesta apteekkarihenkilöstön, kahvilan omistajien, kauppojen myyjien, ystävien, tuttavien ja sukulasten kanssa, vakuutuin siitä, että tu...

Pääsiäistä ilmassa.  Oli aikoja, jolloin paastosin ja kevensin ihan tosissani joitakin päiviä ennen Roomaan lähtöä.  Onhan Italiassa aina edessä sellaiset syömingit, ettei paremmasta väliä. Olen tavallisestikin kova syömään, mutta Italiassa vielä kovempi. Ei vain voi muuta, kun ruoka on siellä niin hyvää. Eiväthän ne paastoilut yleensä ole auttaneet, lähes aina palaan Suomeen parisen kiloa painavampana. Parin kilon lihominen ei onneksi ole minulle huono asia. Ainakaan vähän nuorempana, jolloin alipaino oli suurempi uhka kuin ylipaino. Tälläkään reissulla en todellakaan aio kantaa huolta liikakaloreista, sillä ne tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Imetys kuluttaa paljon ja kuihduttaa ihan väkisin. Esikoisen aikana sain taistella ihan tosissani, ettei paino olisi vain jatkanut putoamistaan, vaikka söin kuin hevonen. Joku voi pitää laihtumista ihanteellisena asiana, mutta sen olen elämän aikana oppinut, ettei liiallinen laihuus ole tavoiteltavan arvoinen juttu:

Esikoisen imetystä.  Eilisen mollisävytteisen, pois lähteneestä kertovan tekstin jälkeen päätän kertoa siitä, jonka oli aika tulla tähän maailmaan: vauvastamme. Tänään seitsemän viikkoa täyttävä vauva vetelee vielä sikeitä reteästi parisängyssä (josta hän on salavihkaa vallannut yhden kolmasosan), kello on kohta yhdeksän aamulla. Olemme tähän mennessä olleet siitä onnekkaita, että vauva on todella hyvä nukkuja. Hän tuntuu rakastavan nukkumista. Syntymästään lähtien hän on nukkunut 12 tuntia yössä (toki välillä puoliunissaan ruokaillen), mikä monien vauvaoppaiden ja asiantuntijoiden mukaan ei pitäisi edes olla mahdollista; vastasyntyneillä ei ole päivärytmiä jne. Meidän pojallapa on. Hän aivan selkeästi ja järjestelmällisesti tuntuu tietävän, että yöllä ei tehdä muuta kuin nukutaan. Hän jopa lakkaa kakkaamasta yöaikaan, vaikka päivisin vaippaan saattaa tulla tavaraa jopa 10 kertaa. Ja jos hän itkee, jota hän ei tee paljon, hän yleensä itkee -  väsymystään. Näinä ens...