Mustikkapasta

 En pidä itseäni erityisen huonona kokkina, en tosin erinomaisenakaan. Vaan tavallisena perheenäitinä, joka laittaa ruokaa toisinaan siksi koska se on hauskaa, mutta useimmiten koska on pakko.  En ollut silti varautunut palautteeseen, jota nyt tokaluokkalainen keskimmäisemme on laittamastani ruuasta antanut. Tai oikeastaan siihen, mihin hän laittamaani ruokaa vertaa ja miten sen maistuvuusasteikossa sijoittaa.  Nimittäin kouluruuan alapuolelle. Mutta kerrotaan ensin hieman taustaa: Olen omaksunut italialaisen keittiön tavat eli kodissamme syödään eniten pastaruokia ( primo piatto ), liha- ja kala-aterioita ( sedonco piatto ) ja kasvishöysteitä ( contorno ). Suomalaisesta keittiöstä olen poiminut erilaiset keitot, joita niitäkin syödään meillä useita kertoja viikossa joko lounaalla tai illallisella. Perheeseemme on siunaantunut kolme lasta, joista ensimmäinen on lapsuuvuosiensa aikana ollut alkuun seminirso, mutta nopeasti oppinut maistamaan ja arvostamaan uusia makuja ja ...

Sunnuntain kunniaksi voisarviaamiainen. Ensimmäiset 30 vuotta elämästäni olin aamupalaihminen. Noudatin kuuliaisesti ravitsemusterapeuttien mantraa, jonka mukaan aamiainen on päivän tärkein ateria. Lisäksi tiesin - olinhan lukenut ravitsemusoppaista ja -suosituksista - että ihmisen täytyy syödä tasaiseen ja tiheään tahtiin välipaloja päivän mittaan.  Ihmettelin italialaisia ystäviäni, jotka usein vain hörppäsivät aamulla cappuccinon eikä muuta. Ettekö edes voisarvea syö? Vain viikonloppuisin tai juhlapäivisin , he vastasivat ja minä käännyin päätäni puistellen oman täytetyn voileipäni, hedelmäsalaattini ja raejuustolla täytetyn pizzani ( pizza bianca ) puoleen. Tätä tuhtia aamupalaani puolestaan italialaiset ihmettelivät. Italian-lomillani kun saatoin helposti syödä aamulla sekä voisarven, hedelmiä että mainittua pizza biancaa . Näin me Suomessa syömme aamuisin , kerroin melkein ylpeänä ja minusta suolainen ja tuhti aamiainen oli ainoa oikea tapa aloittaa aamu. Sitä en tajunnut a...

Jokapäiväinen pastamme.  Tämä on toivepostaus aiheesta mitä meidän perhe syö . Se onkin aihe, josta kirjoitan enemmän kuin mielelläni, olihan Mustikkapasta alunperin ruoka- ja ravitsemuspainotteinen blogi. Ja muutenkin, kuka nyt ei syömisestä tykkäisi! Aikamoinen urakka muuten, syöminen nimittäin, puhumattakaan ruuan laittamisesta ja jokaiselle päivälle ruokalajien keksimisestä. Perheenpyörittämisen turhauttavimpiin ja epäkiitollisimpiin tehtäviin kuuluu mielestäni juuri se, että joka päivälle täytyy jostakin loihtia kaksi lämmintä ja vaihtelevaa ateriaa - ja tässä tulee se vaikein - jotka maistuisivat tai sopisivat kaikille perheenjäsenille.  Perheemme on suomalais-italialainen perhe , johon kuuluu kaikkiruokainen äiti, kasviksien suhteen valikoiva ja perinteistä italialaista ruokaa rakastava isä, ilahduttavasti ruokavaliotaan koko ajan laajentava neljäsluokkalainen esikoinen sekä kaksi pikkuveljeä (6- ja 4-vuotiaat), jotka molemmat elävät tällä hetkellä - hmm - sanoisinko v...

Kasvisruokaa lautasella. Laskiaistiistain ilta. La sera di Martedi grasso. Italiassa päivää kutsutaan lihavaksi tiistaiksi, sillä karnevaali on rasvaisen herkuttelun aikaa. Tänään on karnevaaliajan viimeinen päivä, paastoon ollaan laskeutumassa, huomenna alkaa 40 päivän kieltäymyksien ja itsehillinnän aika aina pääsiäiseen asti. Viime postauksessa vihjailin, että tänä vuonna saattaisin minäkin alkaa paastota. En ole koskaan ennen paastonnut pääsiäisen alla, mutta nyt tuntuu että voisi olla sen aika. Minulla on tunne, että haluan laittaa itseäni koville, koetella, harjoittaa pientä itseruoskintaa.  Alkuvuodesta olin somepaastolla. Lupailin uutenvuotena kaikenlaista (lue siitä postauksesta Kolme uudenvuodenlupaustani ), kuten kirjan kirjoittamista tämän vuoden aikana. Sille lupaukselle kuuluu huonoa, olen saanut mitättömät 15 liuskaa tekstiä aikaiseksi. Minua vaivaa jonkinlainen kirjoitusblokki, joka näkyy täällä blogissakin. Luottamus itseeni kirjoittajana horjuu, samaten vaivaa tu...

Katukuvaa Roomasta, Piazza Navonalta. Italialaiset naiset ovat aina tyylikkäitä, hoikkia ja kauniita. Näin usein ajatellaan, ja tottahan se on. Joka kerta kun olen Italiassa, en voi olla ihmettelemättä kuinka naiset onnistuvat aina näyttämään niin tyylikkäiltä ja freeseiltä, helteestä tai muista sääoloista huolimatta. Ja olemaan hoikkia! Toki Italiassa lihaviakin näkee, mutta esimerkiksi ystäväpiirissämme ei ole yhtään selkeästi ylipainoista naista.  Tämä on hämmästyttävää jos ajattelee sitä, että lähes aina kun tapaamme Italiassa ystäviämme, liittyy yhdessäoloon runsas syöminen. Pizzeriassa, ravintolassa tai jonkun kotona. Tilataan alkupalat, pääruuat, ruokajuomat ja usein jälkiruoatkin.  Itse poistun näistä syömingeistä aina maha räjähtämispisteessä, mutta muilla ei tunnu olevan edes tukalaa. Syövätkö he aina näin runsaasti?  Eivät tietenkään, vaan syöminen liittyy juuri näihin yhdessäolon hetkiin. Ja kun tarkemmin ajattelee, pöytään tilataan paljon ruokaa, mutta on e...

Jopas on nyt aamuissa aikaa, kun kelloja on viikonloppuna siirretty talviaikaan! Vaikka en talviajasta pidäkään, niin nyt näinä rytmin siirtymäaikoina lapset heräävät tuntia aikaisemmin, ja tänään ehdin kirjoittaa blogipostauksen ennen keskimmäisen eskariinvientiä.  Edellisen painoaiheisen postauksen jatkoksi kaivelen muistin kätköistä aikoja, jolloin painoni on ollut aivan toisilla lukemilla: raskausaikoja. Ne eivät lakkaa hämmästyttämästä minua, se miten keho venyy, taipuu, muokkautuu ja muuttuu toiseksi, ja sitten taas kutistuu, pienenee, vetäytyy, palautuu entiselleen. (Lue edellinen postaus Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele.. .)  täältä  ) Ensimmäisessä raskaudessa kiloja tuli seitsemäntoista.  Saa tullakin, painotti neuvolanhoitaja kaiken aikaa. Mitä pienempi lähtöpaino äidillä (minulla 52kg), sitä vapaammin kiloja saa tulla. Hoikkien naisten kohdalla on aivan normaalia, että  keho tarraa kiinni kaikista kaloreista jotka saa ja ...

Kauden voimaruokaa puolukkaa kehon vahvistukseksi. Tyypillinen iltani ennen viime maaliskuuta: päivän toimien ja touhujen jälkeen keitän teetä, istahdan sohvalle ja syön siltä istumalta pussillisen lakuja tai puolikkaan suklaalevyn. Tyypilliseen päivään on myös kuulunut pulla tai pari iltapäivän aikana , mahdollisesti myös voisarvi aamiaisella. Ja aina jos näen jossakin karkkia, tungen sen suuhuni. Erityisesti irtokarkkeja...Aakkosia...Ässämixejä ja missäxejä... Mitä vain värikästä, sokerista ja makeaa.  En voi elää ilman makeaa! Mitä enemmän sitä syön, sitä enemmän tekee mieli.  Sitten tapahtuu jotain...ja kaikki muuttuu. Aivan kaikki. Makumieltymykseni heittävät häränpyllyä ja sitä myötä iltarutiinit. Niihin kuuluu yhä iltatee, mutta ilman lakua ja suklaata. Nyt päin vastoin mietin, kuinka olen pystynyt syömään joka ilta kaiken sen määrän sokeria ja makeaa... Asia joka muutti kaiken oli sairastuminen koronaoireisesti maaliskuun alussa . (Lue sairaudestani enemmän mm. teksti ...

Piazza del Duomo, Spoleto Kello on seitsemän aamulla ja istun anoppilan parvekkeella. Aurinko tekee juuri nousuaan, se on noussut jo mutta kipuaa parhaillaan näkyviin Colli Albanien , talojen kattojen ja korkeiden Välimeren mäntyjen takaa. On sunnuntaiaamu joten vallitsee ihmeellinen rauha. Alhaalla kadulla hurisee auto vain silloin tällöin. Lintujen äänet kuuluvat. Tunnistan varpusten tirskahtelun ja kottaraisparven korviahuumaavan kuoron, mutta huilumaista ääntä pitävä lintu sekä yksitoikkoista triit triit -sävelmää toisteleva yksilö jäävät arvoitukseksi. Nyt konserttiin yhtyy kaukaa kantautuva sepelkyyhkyn kurnutus, sen tunnistan ongelmitta myös. Roomassakin siis on lintuja, kunhan ne vain kaupungin meteliltä saavat äänensä kuuluviin. Yleensä näin aamutuimaan, vielä parempi jos sunnuntaina. Aamut ovat parasta aikaa täälläki n. Koko kesän Suomessa olen nauttinut juuri aamuista, hetkistä jolloin olen voinut siirtyä suoraan sängystä terassille auringonpaisteeseen. Kirjoitanhan...