Mustikkapasta

Halloween-tunnelmaa ikkunalaudalla. Siitä lähtien kun ensimmäiset kurpitsat, kummitukset ja luurankonaamiot alkoivat joitakin vuosia sitten ilmaantua aina syksyn pimetessä kauppoihin, olen ollut sitä mieltä että Halloween on melkoisen turha juhla. Krääsäkauppiaille oranssin hirviörihkaman myyminen ehkä tuo lisätuloja, mutta siinä asian ydin piileekin: kyseessä on pelkästään kaupallinen, väkisin suomalaiseen kulttuuripiiriin tuotu tapahtuma vailla todellista perinnepohjaa. Mutta kuka tietää, ehkä aikaa myöten Suomessakin totutaan Halloweenin viettoon ja siitä muodostuu perinteinen syksyn juhla siinä missä vapusta keväänkorvan. Se riippuu tietenkin myös siitä, miten innokkaasti nykysukupolvi välittää halloweenhössötystä eteenpäin omalle jälkikasvulleen. Vaikken Halloweenia kovasti arvostakaan, taidan osaltani hoitaa tämän juhlan perinteittämisen varsin mallikkaasti. Meillä on koti täynnä halloweenhirviöilmapalloja, kurpitsalyhtyjä, noitakarkkeja ja silmämunasuklaita, ja jo ainaki

Tervetuloa lumi, pakkaset ja vilunväreet! Viikonloppu meni Helsingissä aurinkoisessa pakkassäässä, ja kevyt ensilumikin saatiin maata peittämään. Pientä muistutusta pimeyden ja sateen keskelle siitä, miksi Suomi on talvella(kin) asumisen arvoinen paikka ja että jo pikkupakkanen muuttaa maiseman rumasta muta-loska-musta asfaltti -ankeudesta valkeammaksi, kauniimmaksi ja puhtaammaksi. Pakkanen herättää, virkistää ja saa kesän rusketuksen menettäneen kalvakan ihon elämään, kun veri alkaa kiertää poskien pintaverisuonistossa. Ihana pakkanen! Ensimmäiset kylmät päivät muistuttivat kuitenkin myös siitä, että poskienpunoituksen lisäksi käynnistymässä on toisenkin fysiologisen ilmiön aika: palelemisen. Enkä nyt puhu siitä, että ulkona on kylmä ja täytyy käyttää villapipoa, sillä ulkolämpötila ei minulle ole ongelma - paitsi jos arvioi pakkasen purevuuden väärin ja jättää välikerraston kaappiin.Talvi tarkoittaa minulle sitä, että kehoni vaipuu jonkinlaisen pysyvän palelemisen tilaan. Se

Italialaista pizzaa omasta uunista. Ennakkoaavistukset ovat hiuksianostattavia ilmiöitä. Eilen omat hiukseni nousivat pystyyn kesken mitä arkipäiväisintä askaretta eli ruokaostoksien tekoa. Olimme kotona pitkään arponeet sitä, tehdäänkö viikko-ostokset tällä viikolla perjantaina vai lauantaina, ja viimein päätyneet perjantaihin eli eiliseen.Syy oli oikeastaan se, että mieheni innostui perjantai-illan kunniaksi valmistamaan toista ruokabravuureistaan lohkoperunoiden lisäksi eli pizzaa. Aineksia kuitenkin uupui, ja niinpä jätimme taikinan kohoamaan tiskipöydän nurkkaan ja suuntasimme Kannelmäen Prismaan. Jotenkin minulla oli sellainen olo, että olisi parempi pysytellä rauhassa kotona eikä hötkyillä viikon päätteeksi ruuhkaiseen hypermarkettiin. Meinasin vielä lähtöhetkellä ehdottaa miehelleni, että käydään hakemassa se mozzarella lähikaupasta ja tehdään viikko-ostokset seuraavana päivänä, mutta sanomatta jäi. Lähtöhetken epäröinti paljastui ennakkoaavistukseksi saippuahyllyjen vä

Rantaleijona Apulian aalloissa ja uskollinen ihailija perässä.  Mieheni on ykskaks yllättäen ryhtynyt käymään työpaikan kuntosalilla. Äimistyneenä seuraan, kuinka hän nousee aamulla kello puoli seitsemän eli tuntia ennen kuin pitäisi ja häipyy sysipimeään yöhön (yöltä se minusta tuntuu, kun etäisesti havahdun herätyskellon soittoon ja käännän puoliunessa kylkeäni) puntteja nostelemaan. Taustatiedoksi kerrottakoon, että mieheni on tyyppiä, joka on aina laittanut tietokoneen juoksulenkin edelle ja lähtenyt salille vain, kun minä olen häntä mukaani maannitellut. Nuoruusvuosien jalkapallopelitkin ovat aikaa sitten jääneet iän karttumisen ja Suomeen muuton seurauksena - tosin eivät ne perheellistyneet Italian-kaveritkaan enää palloa paljon potki. Tätä taustaa vasten äkillinen liikuntaherätys herättää suorastaan epäilyksiä. Olen joskus hektisimpinä aikoina kokeillut aamulenkin juoksemista kello kuusi, joten tiedän miltä tuntuu jättää yönlämmin sänky ja ryhtyä urheiluhommiin palelevana

Terveysmessutuliaisia. Mitä seuraa, kun terveysasioista kiinnostunut henkilö laitetaan päiväksi Messukeskuksen I love me -messuille? Täydellinen hullaantuminen tietenkin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että eteisessä lojuu kasa messumateriaalipaperikasseja, keittiön pöydällä läjä uudenuutukaisia terveystuotteita, ja kylpyhuonettakin koristaa muutama uusi hiustenhoitopullo. Testattu on niin kehonkoostumus, ihon kosteustasapaino, hiuspohjan kunto kuin henkinen tila eli auran väri, ja testituloksia sulatellessa kelpaa maistella messuherkkuja kuten gojimarjaraakasuklaata ja psylliumkuituleipää. Terveys, hyvinvointi ja etenkin terveellinen ruoka on nyt in, se oli messuillakin helppo huomata. Pelkästään raakasuklaata mainostavia kojuja oli paikalla varmasti ainakin kymmenen, ja kaikenlaisten superterveellisten ruoka-aineiden kirjo oli suorastaan pyörryttävä. Juuri kun tutustui edellisellä kojulla siihen kaikkein ravintorikkaimpaan ruokaan mitä olemassa on, seuraavalla tuli vastaan v

Ensiluokkaista apulialaista oliiviöljyä ja bruschettaa. Hehkeimpien nuoruuden päivien tietää olevan takana viimeistään siitä, kun yli yökahteen valvominen aiheuttaa seuraavana aamuna ylitsepääsemättömiä vaikeuksia nousta sängystä. Olkoonkin, että herätys tapahtuu jo kello kahdeksan aamulta pirteän ja nälkäisen kaksivuotiaan toimesta. Eihän siitä tunnu olevan kuin hetki, kun nukkumaanmeno saattoi venyä pitkälle auringonnousuun, mutta sen suurempia ongelmia seuraavana aamuna hoitui niin herääminen kuin kokonainen työpäivä. Voi nuoruutta, joka pakenee aina vain kauemmaksi ja tekee sellaisista tylsistä asioista kuin säännöllisistä nukkumaanmenoajoista ja vähintään 7 tunnin yöunesta tuikitärkeitä välttämättömyyksiä. Puhumattakaan monipuolisesta ja säännöllisestä ruokailusta, siitä vasta iän myötä tärkeää tuleekin. Kaksikymppisenä ei ajattele sitä, että hampurilaisia, karkkeja ja erinäisiä virvoitusjuomia nauttimalla kaukaiselta tuntuvat sanat kuten ikääntyminen, rypyt ja kaikenlaiset

Kipeän kurkun parantajat. On lounasaika ja ulkona sataa vettä, kuten on satanut koko aamun ja puoli yötä. Säätutkan mukaan sataa vielä ainakin illansuuhun, ja huomennakin on heikon tai kohtalaisen sateen suuri todennäköisyys. Säärintamalta ei siis Helsingissä mitään uutta. Tekisi mieli kirjoittaa yhtä jos toista tämänsyksyisistä kummallisista säistä, mutta jotta en alkaisi toistaa itseäni edellisen kirjoituksen jäljiltä, jätän sateen ropisemaan ja vaihdan ihan pian aihetta. Sitä ennen on vielä mainittava, että pelottavaa Kleopatraa odotellaan Roomassa edelleenkin tai ainakin sen hurjinta ilmentymismuotoa, ja ennustetut rankkasateet ovat kutistuneet tavallisiksi syysateiksi. Koulujen sulkeminen osoittautui siis italialaiseksi liioitteluksi, mutta eihän tuo ole ensimmäinen kerta. Viimetalvisien lumentulojen kanssa koulujen sulkeminen oli Roomassa aina rutiinitoimenpide, mutta yleensä lunta ei sitten tullutkaan, ainakaan niin paljon että se olisi koulunkäymistä estänyt. Tosin jo se,

Sateenvarjolle on ollut tänä syksynä käyttöä. Uusi viikko, uudet vesisateet. Eiliset auringonpilkahdukset ovat menneisyyttä, ja jo yöllä vesisade rummutti taas kattoa. Suomalainen lounasaika on jo ohitettu ja italialainen on käsillä, mutta sade sen kun jatkuu. En yleensä ihan helpolla valita sateista, varsinkaan syksyisin, koska sadesäässä on monia hyviäkin puolia, mutta tänä syksynä on kieltämättä monesti tuntunut, että eikö riittäisi jo. Edes kotoa juna-asemalle ei voi kuvitella selviävänsä ilman sateenvarjoa, sillä näennäisen kirkas taivaskaan ei ole tae sateettomuudesta. Tämän olen saanut omakohtaisesti huomata useita kertoja tänä syksynä, eikä se sateenvarjokaan valitettavasti aina ole ollut mukana. Aamun lehdessä se sitten olikin, vahvistus kaikille aavistuksille:

Marjaa markkinoilla. Jos Roomasta jotain kaipaan, niin paitsi aurinkoa, myös ja ennen kaikkea paikallisia iki-ihastuttavia markkinoita. Joka kaupunginosalla ja alueella on oma markkinapäivänsä, jolloin pari korttelia suljetaan autoliikenteeltä ja paikalle kohoaa äänekäs, tuoksuva ja kaikin puolin eläväinen markkina-alue. Sieltä löytää suurinpiirtein kaiken, mitä arkielämässä voi kuvitella tarvitsevansa ruuvimeisseleistä raastinrautoihin, pikkupöksyistä päiväpeittoihin ja kengistä kattiloihin. Ja tietysti markkinoilta saa ruokatarvikkeita, ja millaisia ruokatarvikkeita saakaan! Tuoretta, lähialueen viljelijöiden ja tuottajien paikalle kuljettamia hedelmiä, vihanneksia, kalaa, juustoja, pähkinöitä, lihaa ja makkaroita... Kaikki suloisessa sekamelskassa, kun kukin kauppias huutelee omia tarjoushintojaan ja tuotteidensa tuoreuden ylistystä. Siksi olenkin aina aivan innoissani, kun Suomessa joskus jossakin järjestetään markkinat. Se tarjoaa pientä korviketta italialaisen mercaton ik

Apua, kodissani on keltainen kassi! On taas se aika vuodesta, jolloin katukuvaan ilmaantuu pirteänkeltainen piristysruiske: Stockmannin hulluttelupäivien muovikassit, joita kantaa useampi kuin joka toinen vastaantulija. Tavallisesti pysyttelen suosiolla poissa ihmistungoksista enkä siis työnnä nenääni tuohon keltaisten haamuilmapallojen, salaperäisten pressukankaiden, ostamishuumaa nostattavien alennuskuulutusten ja kiemurtelevien kassajonojen hulluun maailmaan, mutta tänään sekin ihme tapahtui. Ei auttanut, vaikka olin liikkeellä heti aamusta, sillä alennusmyyntien aikaan kello 10 on jo myöhä, sekaan mahtuu enää juuri ja juuri ja parhaat tarjoukset on jo aikaa sitten hamstrattu hyllyiltä keltaisiin kasseihin. Raivatessani itselleni ja lapselleni tilaa tupaten täysissä hyllyjenväleissä (vaikka olin ollut kaukokatseinen ja jättänyt rattaat suosiolla kotiin, eteneminen kävi silti työstä), hikoillessani matelevassa kassajonossa ja seuratessani ihmisten maksamien ostosten kokoa ja

Aineksia lisäaineettomaan marinadiin. Helsingissä oli tänään mahdollisuus herätä tätä nykyä perin harvinaiseen luonnonilmiöön eli auringonpaisteeseen. Lukemattomien harmaiden vesisadeaamujen jälkeen verhon raoista tulviva valo lähes kivisti silmiä, mutta heti tuli tietysti kova hinku ulkoilemaan. Mutta kuten niin usein viikonloppuaamuisin, sängystä nousu venyi ja aamiaisen nauttiminen vieläkin enemmän, etenkin kun aamun Hesarin kanssa tuhraantui liikaakin aikaa, kun rauhassa sai lukea. Kaikkein kiirettömimmin luin mielipidesivujen lisäaineaiheisen kirjoituksen, joka jatkoi viime viikolla alkanutta debattia suolasta, lisäaineista ja niiden haitallisuudesta / haitattomuudesta. Keskustelu on ollut varsin mielenkiintoinen. On muistutettu toisaalta suolan vaaroista, toisaalta lisäaineiden turvallisuudesta vedoten viimeksi mainitussa siihen, että kaikki nykyruuissa käytyt lisäaineet ovat tutkittuja ja suuri osa sitä paitsi luonnollisia, eli että niitä esiintyy luonnossakin. Toisaalta

On huvittavaa, että rusketusta tavoitellaan niin suurella innolla. Fysiologinen tosiasia kun on, että koko komeus katoaa iholta noin 28 päivässä eli ajassa, jolloin ihon uloin kerros uusiutuu. Siinä ei auta, että levittelee iholle after suneja, kuorintavoiteita tai kookosöljyjä, lopputulos on vääjäämättömällä tahdilla haalenevat rusketusraidat. Valoa pimeyteen. Omatkin raitani näyttävät aina vain vaaleammilta, eikä mene kauaa, kun viimeinekin muisto kesästä on iholta hävinnyt. Olipa iso ilo monen tunnin määrätietoisesta grillaamisesta, aurinkovoiteilla kikkailusta ja parista kirvelevästä palamisestakin. Tänä vuonna rusketukseni oli vielä tavanomaistakin turhempi, sillä en kolmen viikon sairastamisputken vuoksi (ensin lapsi, sitten minä) päässyt kotiovea kauemmas rusketustani "esittelemään". Matka Roomasta Helsinkiin meni oman sairauden alkaessa tiukasti vaatteiden ja lopuksi vällyjen alla, ja kotona sama tahti jatkui. Säähän on Suomessa heti paluustamme lähtien ollut si

Punaista maitoa, iik vai vau? En ole näinä aikoina varmasti ainoa, joka tuntee vuoroin neuvottomuutta, vuoroin infoähkyä kaiken sen ravitsemukseen liittyvän ristiriitaisen tiedon vuoksi, joka päällemme vyöryy. Yhtäällä sormeaan heristävät täysmaidon kovista rasvoista ja kolesterolista varoittelijat, toisaalla karppaajat vetoavat uusimpaan tutkimukseen ja sanovat voin olevan suorastaan terveellistä. On ruokaympyräuskovaisia, gluteenittomuuden nimiin vannovia, raakaruuasta onnen löytäneitä, paleokauden ihmisten syömistä imitoivia ja vähäkalorisuuden puolestapuhujia, ja kaikki vakuuttavat juuri tämän ruokavalion olevan se, joka on ihmiselle se paras ja oikea. Keskenään ristiriitaisia tutkimustuloksia putkahtelee julkisuuteen harva se päivä, eikä ole harvinaista että sinänsä harmittomasta, ihan fiksusta tai vastaavasti huonosti tehdystä tutkimuksesta media tekee omat hätäiset johtopäätöksensä ja tarjoaa kansalle meheviä lööppejä, kuten äskettäinen uutisointi karppauksen nostamista ko