Mustikkapasta

 Tuuli heiluttaa valkoista verhoa. Se on lämmin tuuli joka avonaisesta ikkunasta puhaltaa, mutta ellen aivan erehdy, tuulen tuoksussa on häivähdys tulevasta sateesta. Sitä on vaikea uskoa, sillä päivät ovat olleet yhtä aurinkoa, aurinko on  näinä päivinä laskenut kukkuloiden taa jättäen jälkeensä kirkkaan, pilvettömän taivaan.  Jo aamulla tilanne oli toinen: taivaalle oli ilmestynyt pilviä, valkoista kosteutta joka tiivistyi ensin pieniksi, sitten yhä isommiksi pilviksi. Hiki valui silti selästä heti aamusta, kosteus tiivistyi myös iholle, kun kävelimme loivaa mutta pitkää ylämäkeä kaupunkiin aamupalalle, päivän toiselle sillä ensimmäinen syötiin oman loma-asunnon pöydän ääressä.  Näkymä loma-asunnon ikkunasta. Hikoilu oli ankaraa myös kampaamossa. Tapani mukaan saavuin sinne hiki päässä vain tavatakseni kampaajan ja edelliset asiakkaat raikkaina ja freeseinä aivan kuin olisivat juuri suihkusta tulleet. En ymmärrä italialaisten naisten salaisuutta. Kuinka he sen teke...

Tänään heräsimme aikaisin, kesken syvän unen, koska oli pakko: koulut ovat alkaneet ja arki ja kaikki sen mukanaan tuomat rajoitteet ja velvollisuudet. Mikä onni kuitenkin herätä valoisaan ja lämpimään, vaikka kello on vasta seitsemän aamulla, avata ulko-ovet ja ikkunat ja tarjeta t-paidassa silti. Tänä aamuna ilma tuoksui lämmön lisäksi kosteudelta; yöllä sade rummutti kattoa ja piti minua hereillä niin, että sain kerrankin ja pitkästä aikaa ajatella kaikkia ajatuksiani huolella ja ajan kanssa.  Aamiaiseksi lapset söivät tuorepuristettua appelsiinimehua, voisarvet ja niiden välissä Nutellaa. Kesälomasta ja Italian-matkasta on vielä liian vähän aikaa jotta raaskisin tämän appelsiinimehua lukuunottamatta  ääriepäterveellisen aamupalan ilon heiltä kieltää. Italiassa syömme voisarvia aamiaisella kahvilassa lähes joka aamu, se on lomalaisten etuoikeus ja luksusta, jollaisesta Suomessa ei voisi kuvitellakaan eikä pelkästään terveellisyyden näkökulmasta vaan myös ja ennen kaikkea hi...

 Ensimmäisissä liikennevaloissa Lungoteveren varrella se alkaa, hien valuminen. Olemme juuri pysäköineet auton Tiber- eli Teverejoen varteen ankaran parkkipaikan etsinnän jälkeen, joka vielä sujui ilmastoidun auton pettävässä illuusiossa.  Paikka löytyi kahden kilometrin kävelymatkan päässä Colosseumilta, tutuilta seuduilta jonne usein ennenkin olemme parkkeeranneet viettäessämme keskustapäivää.  Kaksi kilometriä ei ole matka eikä mikään, yleensä se sujuu jopa kuusivuotiaalta kuopukselta ilman ongelmia, varsinkin kun matkan varrella on lukemattomia kahviloita, lelukauppoja, lehtikioskeja ja muita viihdyttäviä etappeja, kuten Roomassa aina on.  Mutta mikään ei ole valmistanut meitä siihen, mikä nyt odottaa. Tiedämme toki, että Roomassa eletään pahimman lämpöaallon aikaa, mutta jostakin syystä olemme silti saaneet päähämme lähteä keskustaan. Pitkästä aikaa olisi kiva nähdä Colosseum.   Ja koska aamu on ollut pilvinen, lähdemme matkaan (pilvisyys on kesäaikaan aina...

 Luin muutama päivä sitten lehdestä uutisen, joka kosketti nauruhermojeni liepeitä. Itse asiassa mieheni jakoi uutisen linkin minulle, kun vietimme jokakesäistä mökkiviikkoamme Saimaan rannalla - ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Uutisessa kerrottiin italialaisturisteista, jotka olivat hiiltyneet matkustettuaan suomalaiseen järvenrantakohteeseen ja käsitettyään matkaesitteen kuvauksista jotakin perinpohjaisesti väärin: esittelyssä luki huonevarusteluksi kitchen & bedroom, keittiö ja makuuhuone, joista viimeksi mainitun italialaiset olivat tulkinneet sanaksi badroom. Tämän he puolestaan tulkitsivat - perinteiseen italialaiseen tyyliin ilmeisen heikolla englanninkielen taidolla bathroomiksi, kylpyhuoneeksi.  Yllätys oli murskaava, kun oletettua kylpyhuonetta ei kohteessa ollutkaan, vaan sen sijasta kunnon suomalainen ulkohuussi. Italialaiset olivat tosissaan suuttuneet matkanjärjestäjään, ja uutisen mukaan käsirysykään ei ollut tilanteesta kaukana. Nykytekniikka mahdolli...

 En muista milloin olen nähnyt näin paljon ihmisiä yhdellä kertaa. Joskus aikana ennen pandemiaa, nyt uutena aikana en taatusti ole.  Rooman kadut ovat kyllä ajoittain todella kapeita, mutta niillä mahtuvat silti ongelmitta kulkemaan isotkin turistimäärät. Mutta nyt kulku puuroutuu, ihmismassat kasautuvat niin että eteenpäin ei pian pääse lainkaan.  Yhä enemmän ihmisiä kasaantuu piazza Navonalle ja sieltä pois päin johtaville kaduille, erityisesti tälle jolla juuri olemme. En halua ajatellakaan, mitä tapahtuisi, jos jostakin syystä syntyisi paniikki - pamaus, uhka iskusta, mitä hyvänsä - ja tämä ihmispaljous yrittäisi yhtä aikaa väkisin pois tästä ruuhkasta.  Rooma rauhallisemmasta näkökulmasta, Gianicolo-kukkulalta katsottuna. Kävelimme juuri piazza Navonan poikki, tulimme katsomaan kuuluisaa loppiaistoria yhdessä tuhansien muiden roomalaisten kanssa. Hauskuus ja rentous oli siitä touhusta kaukana, yhdelläkään torikojulla emme pysähtyneet sillä ihmismassojen imu oli...

 En pidä itseäni erityisen huonona kokkina, en tosin erinomaisenakaan. Vaan tavallisena perheenäitinä, joka laittaa ruokaa toisinaan siksi koska se on hauskaa, mutta useimmiten koska on pakko.  En ollut silti varautunut palautteeseen, jota nyt tokaluokkalainen keskimmäisemme on laittamastani ruuasta antanut. Tai oikeastaan siihen, mihin hän laittamaani ruokaa vertaa ja miten sen maistuvuusasteikossa sijoittaa.  Nimittäin kouluruuan alapuolelle. Mutta kerrotaan ensin hieman taustaa: Olen omaksunut italialaisen keittiön tavat eli kodissamme syödään eniten pastaruokia ( primo piatto ), liha- ja kala-aterioita ( sedonco piatto ) ja kasvishöysteitä ( contorno ). Suomalaisesta keittiöstä olen poiminut erilaiset keitot, joita niitäkin syödään meillä useita kertoja viikossa joko lounaalla tai illallisella. Perheeseemme on siunaantunut kolme lasta, joista ensimmäinen on lapsuuvuosiensa aikana ollut alkuun seminirso, mutta nopeasti oppinut maistamaan ja arvostamaan uusia makuja ja ...