Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Uimahallin saunassa energiaa säästämässä ja tulevaisuuteen katsomassa

Kuva
Kävin tällä viikossa uimassa uimahallissa, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kyllä, kymmenen vuoden. Säännöllisestä  uimahallissa käymisestä eli yliopistovuosista, jolloin kävin uimassa 2-3 aamuna viikossa ennen luentojen alkua, on puolestaan kulunut jo yli 15 vuotta. Edellinen uimahallikerta sijoittuu niihin aikoihin, jolloin kävin silloin parivuotiaan esikoiseni kanssa taaperoiden uimakoulussa.  Kun nyt avasin uimahallin oven, nenään tulvahti heti kloorin ja korvapuustin tuttu tuoksu. On kuin kymmenet ja viidettoista vuodet olisivat häipyneet samoin tein. Kaikki aikaiset yliopistoaika-aamut tulvahtivat mieleen, ne jouluaatonaatotkin, jolloin Töölön uimahallissa uitiin kynttilöiden valossa - ja juuri siksi halusin olla monena vuonna paikalla.  Nyt kun vuosia on kulunut ja maailma on ajautunut kaoottisempaan tilanteeseen kuin olisin ikinä opintovuosinani tai esikoisen syntymän jälkeen osannut kuvitellakaan, uimahallissa käyminen(kin) on saanut uusia vivahteita.  Kun avasin saunan oven ja

Päiväni Helvetissä - tervaa mutta ei höyheniä, onnekasta rämpimistä ja rauhaa sielulle

Kuva
Ahtaat eivät ole helvetin portit, senhän me kristityt olemme oppineet jo äidinmaidossa.  Nyt huomaan sen konkreettisesti todeksi, sillä se kohoaa suoraan edessäni, Helvetin portti. Näin lukee käkkyrämäisistä oksista ja jykevistä puunrungoista koostuvassa portissa selvin kirjaimin. Portti kaartuu ylleni korkeana, leveyttä riittää. Tästä portista mahtuu helposti sisään isompikin ihminen, sisään solahtaa ilman vaikeuksia. Portinpielen kylteissä varoitetaan ilveksistä ja muista suurpedoista, joita näillä seuduilla asustaa. Ohitamme esikartanon (pieni punainen mökki), jonka jälkeen alkaa pitkä taival kohti tuntematonta. Alku tosin on helppoa, vaikka Helvetissä ollaan. Leveää hiekkatietä alamäkeä jolkotellen mennään ensimmäiset tovit. Senkin jälkeen alusta on helppokulkuista sorapolkua, pitkospuuta ja portaita pahimmissa nousuissa. Ainoa mikä vaivaa jos sellaisen vaivaksi kokee, on hien nouseminen pintaan raskasta rinkkaa kantaessa.  Maisemat hivelevät sielua: satumaista, unenomaista kuusime

Painajaismainen paluu arkeen: nimetön pilkkakirje postilaatikossa, katastrofaalinen päiväkodin aloitus, koko perheen flunssa...

Kuva
Kesälomat ohi ja paluu lomamatkalta arkeen edessä - ainahan se hetken aikaa on vaikeaa ja tahmaista, rutiineihin kiinni pääsy viikkojen vallattomuuden jälkeen. Joskus on vaan vielä vaikeampaa kuin tavallisesti. Lähes kaikki, esimerkiksi, voi mennä enemmän tai vähemmän pieleen heti kotiinpaluun ja arjen alkamisen jälkeen. Kuten meillä on nyt lähes kaksi viikkoa mennyt, sen jälkeen kun ajoimme kotipihaan viiden viikon Rooman-matkalta. Auton purkaminen matkatavaroista meni vielä hyvin, mutta jo postia lähikäydessä alkoivat vastoinkäymiset. Mainos- ja aikakauslehtipostin seasta putosi pikkuruinen kirjekuori, jossa oli nimeni, osoite ja postimerkki.  Viattoman näköisen kuoren sisältä paljastui vielä pikkuruisempi, alussa säntillisellä mutta lopussa yhä sekavammaksi ja tärisevämmäksi käyvällä käsialalla kirjoitettu nimetön kirje. Sen kirjoittaja on selvästi mieleltään häiriintynyt, on ensimmäinen ajatus joka sitä tulee lukiessa mieleen, sillä sisältö on alusta loppuun pilkallinen, halveeraav

Aika ei paranna, vaan kuluttaa - kesän paras mutta myös karuin oivallus löytyi sattumalta

Kuva
Olimme viettäneet Rooman-anoppilassa jo parisen viikkoa, ennen kuin sen tajusin: jotain puuttuu. Ensimmäinen viikko oli toki mennyt yläkerrassa eristyksissä k-taudin (tai positiivisen kotitestin) vuoksi, joten puuttumista ei siksi heti huomannut. Toisella viikolla, kun aloimme koko perheellä taas liikkua normaalisti yläkerran ulkopuolella ja kotitalon lähikortteileissa, sen huomasi. Tai oikeastaan pojat huomasivat: junat eivät liikkuneet, varoituskellot eivät kalkattaneet eivätkä puomit laskeutuneet tien ylle.  Junayhteys oli ratatöiden vuoksi poikki, kuulimme asiasta kyseltyämme. Roomasta Ciampinoon kyllä kulkee, mutta siitä eteenpäin ei.  Jokainen auringonlasku tarkoittaa yksi päivä lisää kuluttavaa aikaa. Lapsille junien puuttuminen oli pettymys, sillä niiden asemalle pysähtymisen katseleminen on ollut monien päiväkävelyiden huvia. Autoilijoiden näkökulmasta junattomuus tietenkin oli huippujuttu, sillä puomien pysäyttämät autojonot puurouttavat pahoin jo ennestään ruuhkaista paikall

Polttavia hetkiä Välimeren rannalla - mitä tehdä, kun meduusa pistää?

Kuva
Kun olimme covidista selvinneet (ks.  edellinen postaus ), oli aika suunnata Marchen maakuntaan Senigalliaan viiden päivän rantalomalle. Yöunet olivat jääneet ennätyksellisen vähäisiksi alkuloman aikana. Siitä olivat pitäneet huolen ensin oma kuume, sitten lasten sairastaminen ja ennen kaikkea päivisin yli 40:ään kohoavat lämpötilat, jotka lämmittivät majapaikkaamme, anoppilan yläkertaa, yölliseksi trooppiseksi hikikopiksi. Olen viettänyt Italiassa kesiä kaksikymmentä vuotta, joka kesä, mutta vielä kertaakaan ei ole ollut tällaista kesää: avoimista ikkunoista ja tuulettimista huolimatta  katkeamaton, lakanat kasteleva hikoilu jatkuu koko yön, yöpukua saatikka peittoa ei voi ajatellakaan.  Meduusa Senigallian rannalla. Saapuminen Senigalliaan meren rannalle oli Rooman kuumuuden jälkeen kuin keidas erämaassa. Mereltä puhalsi vilvoittava tuuli joka puhalsi avonaisista ikkunoista loma-asuntoon sisälle, hikoilla ei yhtäkkiä enää tarvinnutkaan.  Yöllä avoimesta ikkunasta kantautui tuulen lis

Italiassa covidin kanssa ja muita mutkia matkassa

Kuva
 Tämänkesäinen Italian-matka on edennyt jo viimeiseen viikkoonsa. Siihen viikkoon, jota alkumatkasta suunnilleen rukoilin saapuvaksi mahdollisimman nopeasti. Niin kurjasti tuntuivat asiat alussa menevän, että toivoin pääseväni takaisin Suomeen nyt ja heti. Automatka Helsingistä Roomaan oli tuskin ehtinyt alkaa, kun jo ensimmäiset huonot merkit ilmaantuivat. Keskellä Latviaa yksi lapsistamme oli tukehtua karkkiin, ja vain hyvä tuuri, suojelusenkelin varjelus ja nopea toiminta (auton pysäyttäminen tien laitaan, rynnistäminen takapenkille hakkaamaan lapsen selkää, jolloin karkki onneksi lennähti ulos) estivät tragedian. Kun pahin säikähdys tästä oli hälvennyt, alkoi kuopus valittaa vatsakipuaan. Illalla hotellissa oli vatsa kuralla. Aamulla nousi kuume.  Kolmantena reissupäivänä alkoi oma kurkkuni kipeytyä. Oliko tuo nyt ihmekään avonaisten ikkunoiden vedossa, kun Saksassa lämpöaalto tuli vastaan ja asteita oli yhtäkkiä yli 30.  Pohjois-Italian Vipitenoon saavuttaessa kolmas lapsi alkoi v