Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Paljonko yksi tykkäys sosiaalisessa mediassa kuluttaa luonnonvaroja, olenko some-riippuvainen ja muut ikävät kysymykset, joita somenkäyttäjä ei halua ajatella

Kuva
Tietokoneen ja somen ääressä - taas. Somessa on niin hyvät kuin varjoisat puolensa. Se mitä aion tänään aamucappuccinon äärellä kirjoittaa, ei varmasti miellytä kaikkia. Aihe on pyörinyt mielessäni jo pitkän aikaa, mutta on tuntunut liian uuvuttavalta tarttua siihen. Nyt tartun. Huomattuani eilen vilkuilevani kännykkääni aivan liian usein, päätin että nyt on aika kritisoida omaa käyttäytymistä eli kirjoittaa kriittisesti somemaailmasta.   Aiheena on siis some, tuo kaksiteräinen miekka. Toisaalta se on tuonut ihmisiä virtuaalisesti lähemmäs toisiaan. On mahdollista jakaa ideoita, ajatuksia ja omaa elämäänsä toisten, tuntemattomienkin kanssa, ja solmia uusia kiintoisia ja kiehtovia tuttavuuksia somessa. Monet hyötyvät somesta työelämässään, kun voivat mainostaa brändiään tai yritystään sosiaalisen median kanavissa. Etenkin kun oma some kaupallistuu, tykkäyksiä, seuraajia ja kommentteja toivotaan ja halutaan,  ja niitä myös haalitaan monin tavoin, joista osa täyttää jopa kyseenalaisten ke

Hiukset hyvin, (melkein) kaikki hyvin! Luottokampaajasta kannattaa pitää kiinni, kun sellaisen löytää.

Kuva
Kampaajan jälkeen kotielämä glögin äärellä jatkui. Mutta  ainakin hiukset ovat nyt hyvin! Tiedäthän sanonnan: hiukset hyvin, kaikki hyvin . Kävin toissapäivänä kampaajalla ja huomasin miten totta tuo sanonta onkaan. Perjantai-ilta, työ- ja arkiviikko ja hyvän matkaa pimeää koronasyksyä takana, istuin kampaajan tuolilla lähikauppakeskuksessa maski kasvoilla ja luin ehkä maailman mielenkiintoisinta ja koronavuoden varmasti yhtä merkittävintä ja toisaalta alitunnetuinta kirjaa, Maria Joutsenvirran ja Arto O. Salosen Sivistys vaurautena. Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa (Basam Books 2020)  Kaksi ja puoli tuntia aikaa pelkästään olla vain, istua kampaamontuolilla ja olla ajattelematta sen kummempia, lukea ajattelua mullistavaa, uuden ajan myönteisten muutosten tuulia huokuvaa tekstiä ja tuntea kuinka kuivien latvojen myötä lattialle tippui paljon muutakin kuivaa ja painavaa.  Olin istahtanut tuolille väsähtäneenä, hiuksistani kuivalatvaisena ja tyvestä epäsiisti

"Taas ne kurahousut jäi kotiin!" Vanhempien varustemokat lapsen päiväkotiarjen aloituksessa

Kuva
Kuravaatteita kotona rivissä - kunhan muistaisi vielä ottaa eskariin mukaan. Tämä syksy on tuonut elämäämme taas pienen tauon jälkeen uuden ulottuvuuden: päiväkotimaailman. Keskimmäinen aloitti eskarin, ja sen myötä arkirutiineihin on tullut viemiset ja hakemiset - ja päiväkotivarusteiden muistamiset.  Huomaa että emme todellakaan ole tottuneita vanhempia sellaiseen, sillä lapsemme ovat olleet kotihoidossa eskariin asti. Tuntuu että aina on joku varuste väärä tai unohtunut , kun mieheni aamulla vie lapsen päiväkodin eteiseen. Näin etätyön aikakautena tavaksi on muodostunut, että mies vie pojan ja minä haen hänet neljän tunnin eskaripäivän jälkeen - mies työpäivänsä aluksi ja minä omani päätteeksi - ja niinpä onkin mieheni osaksi langennut kuunnella päiväkotihenkilökunnan moitteita varusteiden puuttumisesta.   Yritämme kovasti katsella säätiedotuksia ja ulkona vallitsevaa säätä sekä lukea eskarin viikko-ohjelmakirjettä, mutta silti monta kertaa jotain on mennyt pieleen. Tänään olisi pi

"Tämä on ainoa keino yrittää". Jos lääkärikierros olisi alkanut toisesta päästä osastoa, olisin kuollut.

Kuva
Hätäkeisarileikkauksen jälkeen. Hyvää keskosten päivää! Sellaista vietetään tänään, ja sain äidiltäni äsken hyvän keskostenpäiväntoivotukset. Muuten en olisi koko päivää muistanutkaan. En tiedä vietettiinkö keskostenpäivää vielä niihin aikoihin kun minä synnyin keskosena kohta neljäkymmentä vuotta sitten.  Olen kuullut tarinan lukemattomia kertoja, lapsena jopa kyllästymiseen asti. Vasta kun olen kasvanut isoksi ja varsinkin kun olen saanut omia lapsia, tajuan tarinan kaikki vivahteet. Kuinka paljon pelkoa ja huolta syntymääni täytyi vanhemmilleni liittyä.  Synnyin kuusi viikkoa etuajassa, nykymittapuun mukaan ei kai millään kovin kummoisilla riskiviikoilla edes, mutta noihin aikoihin se oli kunnon keskosuutta. Koko raskaus oli riskiraskaus kohdunlaskeuman takia, ja kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa äitini joutui osastolle ennenaikaisen synnytyksen riskin vuoksi.  Onneksi joutuikin, sillä ilman sitä en todennäköisesti istuisi nyt tässä kirjoittamassa enkä olisi voinut antaa elämää k

Pienet rinnat - mutta so what, ne toimivat täydellisesti!

Kuva
Esikoisen imetystä. Äiti, sulla on niin ihanan isot tissit! Näin on monet kerrat huudahtanut kuopukseni, pieni tissitakiainen. Tämä lausahdus huvittaa joka kerta, ja vastaan siihen lapselleni lempeästi nauraen. Mitäpä muuta voisi tuollaiseen lapsen kommenttiin reagoida. Tekisi mieli kyllä lisätä, että voi poikaa, etpä sinä elämästä vielä paljon tiedä, odotahan vain kun kasvat niin saat vähän perspektiiviä.  Omat rintani kun ovat erittäin pienet, sellaista niukkaa A32-liivikokoa. Niitä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa isoiksi. Hyvä puoli asiassa on, että ne ovat täysin identtiset verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaisen aikaan, jolloin ne varhain alkaneen puberteetin seurauksena kasvoivat pieneen mittaansa.  Vuosien jälkeenkin, imetyksistä, vanhenevista kudoksista ja maan vetovoimasta huolimatta ne eivät roiku eivätkä riipu. Se on todellakin se asian hyvä puoli, jos nyt ulkoisia seikkoja haluaa tarkastella.  Niin, jos haluaa. Yleensä nimittäin en halua. Kuten niin usein, näen tässä

Missä pimeydessä elät?

Kuva
Kaksi marraskuun päivää mökillä keskellä itäsuomalaista metsää on nopeasti opettanut, että on pimeyttä ja pimeyttä. Ennen kuin ajattelet että eih, taas hän kirjoittaa pimeydestä, tähdennän etten aio valittaa, en pimeästä ikkunan takana, en pohjoisista leveysasteistamme tai mistään muustakaan. Enhän tarkalleen ottaen ole niin tehnyt aikaisemmissakaan pimeyspostauksissa (kuten tekstissä  Pimeyden ja kaaoksen keskellä koronakaranteenissa. Aurinkoni, missä olet? ,  Olet olkapääni kaamoksessa ja minä olen sinun tai Väriterapia, talviuinti ja 7 muuta keinoa selättää syksyn pimeys ).  Jos pimeystekstejäni nimittäin lukee tarkoin, niissä on punaisena lankana ihmisen ja luonnon "suhde "*.  Se että ihminen kyllä sopeutuu siihen mihin hänellä on vuosituhansien aikana kehittynyt kykyjä sopeutua. Vuodenaikojen vaihtelu on yksi luonnollisimmista asioista joita ihmiselämässä on ja sen mukana valon määrän ja lämpötilan vaihtelu.  (*Kertoo ajastamme paljon että joudumme ja haluamme erikseen

Matka mökille läpi sumun, ohi onnettomuuden ja odottamaton ilo perillä

Kuva
Sumua päin. Oli sysipimeää kun lähdimme ajamaan kotipihasta aikaisin aamulla. Onko nyt yö , lapset kysyivät kuten monesti muinakin aamuina näinä aikoina; ei ole ihme että heidän sisäinen kellonsa menee sekaisin tässä kasvavan pimeyden keskellä.  Ei, nyt on aamu ja me lähdemme mökille , vastasin ja sitten he jo sen heti muistivatkin. Mökille, jippijaijee! He ovat vielä siinä ihanassa iässä ettei heitä tarvitse mökille houkutella, päin vastoin. Muiden vanhempien varoituksista tiedän, että ne ajat jolloin perheen teinejä ei saa mökille kuin kiristyksen, uhkailun tai rajattoman peliajan lupauksen voimalla, odottavat meitäkin jossain tulevaisuuden hämärässä.  Mutta vielä ne eivät onneksi ole täällä. Lähdimme kolme iloista ja aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta pirteää lasta takapenkillä ja yksi autoonpääsemisestä innostunut koiravanhus takakontissa ajamaan kohti mökkiä.  Lahdentiellä liikenne oli laiskaa ja pimeys yhä vallitsi, kunnes sitä alkoivat pilkuttaa hälytysneuvojen siniset valo

Kärsin kaamosmasennuksesta, apua! Mutta onko sittenkään aihetta huoleen?

Kuva
Päivät ovat juuri nyt lyhyitä ja lehtien väriloisto häviämässä. On tyypillistä, että se iän myötä pahenee. Oireita ovat unentarpeen ja ruokahalun kasvu, surullisuus, ärtyneisyys, väsymys, aikaansaamattomuus ja toivottomuuden tunteet. Oireet alkavat ilmetä lokakuussa ja jatkuvat kevääseen ja valon lisääntymiseen asti ja toisin kuin muissa masennustyypeissä, oireet ovat pahimmillaan iltapäivisin.  Nämä ovat kaamosmasennuksen tyypillisiä määritelmiä ja kuvailuja. Kaikki paitsi ruokahalun lisääntyminen ovat kuin suoraan omasta elämästäni viime viikkojen aikana. Sillä kellonlyömällä kun palasimme Italian auringosta lokakuun viidentenä päivänä, sisäinen ja ulkoinen elämäni on noudatellut yllä olevien määritelmien kaltaista kulkua.  Talven pimeydestä taas olen kärsinyt jo vuosia ja miettinyt miten tuntuukin, että pimeyden käy vuosi vuodelta raskaammaksi.  Oma iso osansa tällä on tietenkin lumettomuudella, ja erityisesti viime talven täydellinen lumen puuttuminen oli jotakin joka imi voimat ja

Vauva tulee taloon: koiran näkökulma

Kuva
Koiralastemme kuvat parisängyn yläpuolella. Alun perin tarkoitus oli lisätä seinälle myös lasten kuvat, mutta vieläkään emme ole saaneet aikaiseksi! Viime yönä heräsin siihen, että jokin painoi jalkojani. Jokin pieni ja lämmin, pieni ja lämmin keho. Koirako? Mutta ei se ollut koira, vaan pieni lapsenkeho. Mitä ihmettä kuopus oikein siellä nukkui, jalkopäässä myttyrällä, kaukana omasta parivuoteen sivuvaunusängystään? Mutta niin vain oli käynyt, hän on joskus hyvin liikkuvainen nukkuja. Onneksi ei ollut lattialle sentään pudonnut, ajattelin kun hellästi nostin hänet omalle paikalleen.  Lämmin mytty vuoteen jalkopäässä ja alkuun sen luuleminen koiraksemme toi mieleeni tuttuja kaikuja menneisyydestä. Aikoinaan myttyjä oli siellä jopa kaksi, kun molemmat koiramme nukkuivat sängyssämme, kukin omalla puolellaan. Niin hyviä kavereita ne eivät koskaan olleet, että olisivat voineet nukkua kylki kyljessä. Mutta samassa sängyssä halusivat nukkua, tietenkin, laumansa kanssa. Ja kun siinä hereille

Antakaa meidän pitää isänpäivä! Läheisenpäivää voi viettää vaikka elokuussa

Kuva
Hyvää isänpäivää! Liikennemerkit menivät uusiksi, varhaiskasvatussuunnitelmista tuli sukupuolineutraaleja ja melkein hetu-tunnustuksistakin, kunnes hallituksen aie (ainakin toistaiseksi) torpattiin.  Sitten on isänpäivä, jonka jotkut haluaisivat muuttaa läheisenpäiväksi . Suomessa on jo päiväkoteja, joissa sekä isän- että äitienpäivä on muutettu läheisenpäiväksi. Päiväkotiin saa ottaa mukaan aamupalalle läheisen (paitsi nyt korona-aikana), tehdään kortti läheiselle. Onnea läheinen, olet minulle tärkeä ! Idea varmaan on, jos oikein olen ymmärtänyt, että monimutkaistuneessa perhesuhdemaailmassa kenenkään lapsen ei tarvitsisi tuntea olonsa syrjityksi, kun ei olekaan perinteistä isää tai äitiä jota juhlapäivinä juhlia. Voi tehdä kortin vanhemmalle, mummolle tai kummille. Pohjimmainen tarkoitus on tietenkin korostaa sukupuolineutraaliutta.   Haluamme löytää monimuotoisuuteen liittyviä uusia lähestymistapoja , on joku päiväkoti perustellut kapulakieleltä kalskahtavasti läheisenpäivän käyttöö

Onnenamuletteja ja onnen murusia. Mutta mikä amuleteista on vahvin?

Kuva
Onnenamuletteja uuninpäällä. Onpa taikauskoista porukkaa, ajattelin ensimmäisinä aikoina käydessäni tulevan mieheni kotimaassa Italiassa. Etenkin Roomasta etelämpään mentäessä chilipalkokoristeita ja -koruja myytiin kaikkialla, ja näin niitä myös ystävillämme. Kaupoissa ja kojuissa ihastelin myös kilpikonna-, leppäkerttu-, neliapilaesineitä, joista alussa vain viimeisimmän tunnistin onnenamuletiksi.  Koska pidän leppäkertuista, ihastuin erityisesti leppäkerttuun hyvänonnensymbolina. Ostin leppäkerttukorun, sitten toisen, ja vaivihkaa kotiimme on kertynyt leppäkerttuesine jos toinenkin. En tiedä tuovatko ne hyvää onnea ja suojelevatko kaikelta pahalta,kuten onnenamulettien uskotaan ja toivotaan tekevän, mutta hyvää mieltä ne ainakin ympärilleen levittävät.  Sen verran taikauskoinen ole ollut, että yhteen aikaan en unohtanut koskaan laittaa leppäkerttukorvakoruja korviin, kun nousin lentokoneen kyytiin. Onneksi lentopelkoni, johon aikoinaan kuului äkkikuoleman pelko, on vuosien myötä