Mustikkapasta

Eilen vielä mentiin metsässä, tänään kutsuu sohva ja C-vitamiini. Nyt kun elokuu on kääntynyt loppupuoliskolleen, ei enää tunnu liian aikaiselta puhua lähestyvästä syksystä. Syksy ei vuodenaikana minua pelota, pidän syksystä, sen kirpeydestä ja tuoksuista, jopa pimeistä illoista jolloin voi sulkeutua verhojen taakse sohvalle hyvän kirjan ääreen. Kotiäitinä syksyyn ei edes liity loman loppumisen painavaa tunnetta tai ahdistusta stressaavan arjen alkamisesta, varsinkin kun kirjaimellisesti kotihoidan kahta nuorinta eli he eivät käy tällä hetkellä kerhossa tai päiväkodissa. Esikoisen koulu pyörähti käyntiin, mutta hän on jo sen verran vanha, että osaa itse hoitaa aamutoimet. Äidin tehtäväksi on kutistunut se, että huolehtii hänen heräämisestään ja katsoo, että tyttö saa jotain suuhunsa ja sopivat vaatteet yllensä. Sitten loma-arkemme jatkuu taas tavalliseen tapaan, ja keskimmäinen saattaa jatkaa uniaan yli yhdeksään, beato lui! Kotiäidin elämässä arki ja loma ovat tavallaan...

Kuopus vauvana Roomassa - tuhkarokkouhasta huolimatta. Viime päivinä huomio on kiinnittynyt tuhkarokkotapauksiin, joita Suomessa on ollut, mm. Helsingissä todettiin viime viikolla yksi tartunta. Sana tuhkarokko aiheuttaa minussa aina vilunväreitä, vaikka se nykyään onkin rokotusten ansiosta melko harvinainen tauti - eikä läheskään aina vaarallinen tai tappava, vaikka tarttuisikin. Jälkitautien riski on siinä kuitenkin sen verran iso ja tarttuvuus niin suurta, että isojen kansanjoukkojen mittakaavassa jotkut siihen kuolevat. Siksi vaikka pelkäänkin rokotteiden sivuvaikutuksia ja niistä on jopa henkilökohtaisia kokemuksia, olen otattanut lapsilleni rokotteet perinteisiä tartuntatauteja vastaan. En jaksa luottaa siihen, että lapseni selviäisivät elävinä ja vahingoittumattomina tuhkarokon kaltaisista taudeista, ihan jo siksi, että en tunne olevani neiti Fortunan kanssa kovin hyvissä väleissä tai ainakaan kuuluvani hänen suosioonsa. Italia on ollut Euroopassa yksi pahimmista t...

Albano-järvellä (Castel Gandolfo) vilvoittelemassa. Istun koneen ääressä ja ihmettelen. Varpaani ovat kylmät, päätäni jomottaa ja kurkussa pistelee pienen pieni kaktus. Olo on kerrassaan outo. Kehoni yrittää kaikin keinoin sopeutua siihen, että sen ei tarvitse enää hikoilla lakkaamatta.  Olemme palanneet Roomasta koti-Suomeen,. Lämpötilaero on noin 25 astetta, joten ei ihmekään, että kärvistelen termisen shokin kourissa. Roomassa vierähti kolme hikistä viikkoa. Kaikista tuhkarokkopeloista huolimatta päätin siis sittenkin pakata laukut ja viettää Italiassa rokottamattoman vauvan kanssa koko loman. Aikamoinen hässäkkä pääni sisällä välillä syntyi, harkitsin paluun aikaistamista, kyttäsin viikoittaisen tuhkarokkotilaston ilmestymistä, pelkäsin väkijoukkoja ja jokaista kuumeisen oloista tai yskivää ohikulkijaa. Lopulta, kun olin keskustellut aiheesta apteekkarihenkilöstön, kahvilan omistajien, kauppojen myyjien, ystävien, tuttavien ja sukulasten kanssa, vakuutuin siitä, että tu...