Mustikkapasta

  Lago Albano di Castel Gandolfo Eilen oli sopivasti taukoa EM-jalkapallossa, joten oli hyvä tilaisuus toteuttaa joka Rooman-reissumme yhden ehdottomista kohokohdista: illallinen Castel Gandolfossa Albano-järven kupeessa. Paikkakunta on kuuluisa siitä, että siellä sijaitsee paavin kesäasunto ja Vatikaanin observatorio , ( La Specola Vaticana ) yksi maailman vanhimmista tähtitieteen tutkimuskeskuksista. Vaikka kesäasunnon pääovi sijaitseekin kylän keskusaukiolla eli Piazza della Libertàlla , piilee paikan viehätys sittenkin jossakin aivan muussa. Nimittäin henkeäsalpaavissa maisemissa, kapeissa mukulakivikaduissa, ajan patinoimissa vanhoissa taloissa, italialaisen pikkukylän pittoreskissa tunnelmassa.  Etenkin viimeksi mainittu on Castel Gandolfossa käsinkosketeltavaa. Kiireetön, ajaton tunnelma vallitsee kaikkialla, samoin ihmeellinen rauha ja unettavuus. Tällaisessa paikassa voisi kuvitella nukkuvansa päiväunia kaiket päivät koko elämänsä ajan tai vaikka ikuisuuksiin asti....

Tänä aamuna meillä herättiin jännittyneissä tunnelmissa ja aikaisin - hyvä että unta oli yöllä saatu. Jokainen yön risahdus ja portaiden narahdus kiinnitti huomion. Onko se la Befana , loppiaisnoita? Nytkö hän tulee lahjoineen ja rikkinäisine sukkineen? Italialainen loppiainen on suomalaista vastinettaan mukavampi - ainakin lasten näkökulmasta. Paitsi että juhla on jotenkin isomman ja tärkeämmän tuntuinen kuin Suomessa, italialaiset lapset saavat loppiaisena lahjoja. Juuri kun joulupukin käynnistä on selvitty, tulee loppiaisnoita, joka tuo sukat täyteen tuomisia lapsille. Ensimmäiseksi aamulla lapset ryntäsivät alakertaan joulukuusen luo. Olisiko siellä lahjoja, tietenkin olisi, he tiesivät sen mutta jännitys kalvoi silti, mitä jos ei olisikaan. Jos Befana olisi sittenkin unohtanut käydä, tai vielä pahempaa, hän olisi käynyt mutta jättänyt pelkkiä hiilenpaloja, kuten tuhmille ja tottelemattomille lapsille hänellä on tapana jättää, tai niin ainakin vanhastaan lapsia on peloteltu...

Miksi pesukoneet hajoavat aina silloin, kun niiden tarve on suurimmillaan? Vasta muutama viikko sitten kauhistuneen-myötätuntoisena kuuntelin, kuinka naapuri valitti pyykipesukoneen lakanneen toimimasta juuri, kun perhe likasi lakanoita noroviruksen kourissa.  Eilen sain asiasta omaa kokemusta, onneksi tosin kyseessä oli astianpesukone ja 23 synttärivierasta astioita likaamassa. Juuri kun olin saanut astianpesukoneen täytettyä ja ajattelin puolentoista tunnin pikaohjelmalla pesaista aterimet ja astiat sopivasti ennen vieraiden saapumista, kone alkoikin vilkuttaa erroria. Eikä suostunut käynnistymään. Ei todellakaan ollut aikaa ryhtyä tiskauspuuhiin (kakut koristelematta, munkit paistamatta, pöytä kattamatta, lattiat pesemättä, salaatti valmistamatta, ilmapallot puhaltamatta), mutta onneksi mieheni polkaisi pyörällä kauppaan ja kävi ostamassa kertakäyttöaterimet ja -kupit. Lautaset meillä onkin aina kertakäyttöä lastenjuhlissa, lähinnä teeman takia ja osittain kätevyyssyistä...

Pizza al taglio kotikeittiössä.  Tiedetään, sokeri on myrkkyä ja on edesvastuutonta syöttää sitä kasvaville lapsille. Mutta kerran vuodessa sallittakoon heille tämä ilo: aamupalaksi kymmenen Kinder-munaa ja yhdet jättikinderit päälle! Eivät he tietenkään kaikkea syöneet kerralla, vaan lupa oli avata yksi pikkukinder ja sitten tietysti se pääsiäisen kohokohta eli jättikinder, josta sai syödä neljäsosan. Kuopukselle oli oma pienempi "jätti"kinder, ei onneksi vielä tajunnut että oma oli huomattavasti pienempi kuin isosisaruksilla vaan iloitsi siitä ihan täysillä. Eikä edes huomannut, että suklaa vietiin vaivihkaa pois ja hänen eteensä jäi vain pari pientä palaa. Jättikinder-perinne on siirtynyt meille suoraan Italiasta. Tai kyllähän omassa lapsuudessanikin etsin pääsiäisaamuna Kinder-munia olohuoneesta, mutta ne olivat ihan tavallisen kokoisia pikkumunia. Italiassa sen sijaan kaikki on näköjään suurempaa, Kinder-munatkin. Viime vuosina nämä jättikinderit tosin ovat ran...

Piristävän hyvä herkku.  Vihjailin jokin aika sitten, että saatan kirjoittaa postauksen tiramisùstani, joka on niin hyvää, ettei sellaista löydy edes mistään Italiasta. Me ainakaan emme ole löytäneet, ja olemme maistaneet kyseistä jälkiruokaa aika monessa paikassa. Tiramisùsta, myös omastani mutta myös yleisemmin, olen jo kirjoittanut  täällä ,  otsikolla Rooman parasta tiramisùa? Tuosta kirjoituksesta on jo jokunen vuosi aikaa ja sen jälkeen olemme kokeilleet tiramisùa vielä useammissa ravintoloissa ja kahviloissa, ja nyt kirjoittaessani omasta tiramisùstani voin hyvin vaihtaa otsikon ensimmäisen sanan maailmaksi ja ottaa lopusta kysymysmerkin pois. Olen ehkä omahyväinen, mutta kuten yllä olevan linkin takaa löytyvässä kirjoituksessa muotoilin, en ole elämässäni lasten lisäksi saanut juurikaan mitään merkittävää aikaan, joten maailman parhaan tiramisù-reseptin keksiminen on asia, jolla mielelläni kehuskelen. Pilke silmäkulmassa, tietysti! Miten maailman pa...

Samettinen aamunaloitus. Aitoon, oikeaan cappuccinoon tulee 1/3 espressokahvia, 1/3 lämmintä maitoa ja 1/3 maitovaahtoa. Suhde on periaatteessa hyvin tarkka, mutta käytännössä siitä näkee paljon erilaisia versiota jopa italialaisissa kahviloissa. Aloitan jokaisen aamuni cappuccinolla. Enkä millä tahansa cappuccinolla, vaan maailman parhaalla. Voin liioittelematta sanoa, että kotikeittiössäni valmistuu parempaa maitovaahtokahvia kuin missä tahansa italialaisessa kahvilassa. Niin, minun mielestäni. Makuasioita on monenlaisia, mutta tähän mennessä jokainen vieras, jolle olen cappuccinoani tarjonnut, on siihen ihastunut. Siitäkin huolimatta, että oma versioni ei todellakaan vastaa tiukkaa italialaista esikuvaansa, vaan vaahtoa siitä on ainakin puolet ja loput espressoa ja maitoa, edellistä espressokupillisen verran ja jälkimmäistä ehkä noin tuplamäärä. Alunperin cappuccinoni syntyi epätoivoisesta tarpeesta löytää korvike italialaisille kahvilacappucinoille. Italian-reissuilla syn...

Suihkulähde Il Vittorianolla on lapsille elämys.  Minulta on usein kysytty, onko minulla antaa vinkkejä siitä, mitä tehdä lasten kanssa Roomassa. Olen aina vähän avuton kysymyksen edessä. Ei minulla ole antaa listaa huvipuistoista, tiedekeskuksista, pomppulinnoista ja muista aktiviteettiasemista täällä päin. Korkeintaan mainitsen Bioparco di Roman, eläintarhan Villa Borghesessa, sillä se on ainut perinteinen lasten kohde, jossa olemme omien lastemme kanssa käyneet. Meidän Rooman-huvituksemme ovat paljon tavallisempia, toisin sanoen emme juuri mieti erikseen, mikä olisi juuri lapsille kiva kohde. Tähän mennessä ovat silti tykänneet, mitä nyt välillä valittavat kävelemisestä tai siitä, että olisi kivempaa mennä vaikka edicolaan. Eilen läksimme aamutuimaan, pikaisen alakerran kahvilassa nautitun voisarvi-cappuccino aamiaisen jälkeen, taas juna-asemaa kohti. Tällä kertaa suuntana oli Rooma ja tarkoitus viettää tämän loman ainut "turistipäivä" ja käydä Colosseumilla, jonka...

Pussillinen penkkarikarkkeja.  Vaikka kaikki kirjoittavat tänään ystävänpäivästä, uin rohkeasti vastavirtaan ja kirjoitan penkkareista ja siitä, kuinka omissa penkkareissani olin todellakin oikea vastarannan kiiski. Asia tuli mieleen elävästi taas tänään, kun satuimme Esplanadille parahiksi penkkariajelujen aikaan. Kaikki kolme lasta olivat mukana, sillä esikoisen lääkäri sattui samalle päivälle. Vielä aamulla hän valitti, että edessä on maailman tylsin päivä, koska pitää mennä lääkärille ja kiva koulupäivä jää väliin (koulussa oli talviurheilupäivä). Lounaallakaan mieli ei vielä ollut kovin korkealla, vaikka kävimme lasten suosikkiravintolassa Pizzariumissa, josta muuten saa ihan älyttömän hyvää roomalaistyylistä palapizzaa. Yritin kuvata edessä olevaa tapahtumaa lapsille (naamiaisasuisia nuoria täynnä olevia kuorma-autoja, karkkeja, värikkäitä abi-julisteita) mutta etukäteisodotukset eivät heillä siltikään olleet kovin korkealla,  ainakaan ei niin innostuneista ilm...

Puolisentoista vuotta sitten tapahtui jotakin, jonka myötä elämämme muuttui lopullisesti. Eräänä kesäisenä päivänä veljeni sattui huomaamaan Helsingin Sanomissa ilmoituksen myytävästä mökistä Oravissa Haukiveden rannalla.  Mökin vesipiste. Oravissa, maailman kauneimmassa ja parhaimmassa mökkipaikkakunnassa! Eihän sellaisesta ilmoituksesta voinut syntyä muuta kuin pikainen perhekokous, jossa käytiin läpi jokaisen sisaruksen halukkuus kimppamökkeilyyn. Myytävä mökki oli nimittäin sellainen, että siihen mahtuu isompikin porukka.  Minä ja mieheni kuuluimme lopulta siihen reiluun puolikkaiseen, joka sisarusparvesta kimppamökkiprojektiin lähti. Meitä on mukana yhteensä neljä pariskuntaa eli kolme veljeäni vaimoineen sekä me.   Emme ole katuneet hetkeäkään. Mökistä on tullut iso ja tärkeä osa elämäämme, sellainen, joka haastaa jopa Italian-reissut houkuttelevuudessaan. Meistä on tullut mökkihöperöitä, jotka vaahtoavat innolla mökkikauden avauksesta ja miett...

Iltaohjelmaa lapsille - nukketeatteria Roomassa Palatakseni edellisen blogikirjoitukseni aiheeseen mainitsen, että sen lisäksi että ovat lapsiystävällisiä, italialaisilla on myös ihastuttava kyky ottaa lapset osaksi arkea ja juhlaa. Olen useasti ihmetellyt esimerkiksi italialaista tapaa syödä myöhään ulkona lapset mukana. Ei siinä muuten mitään, mutta miten ihmeessä ne lapset jaksavat valvoa? Omakohtaista kokemusta sain juuri päättyneellä Rooman-reissulla. Pitkäperjantain iltana kokoonnuimme kavereiden kanssa yhteen, viisi pariskuntaa ja kahdeksan lasta. Aloitimme kahdeksalta, aikaan jolloin suurin osa suomalaisista lapsista jo joko nukkuu tai ainakin on iltapuuhissa.  Minua kauhistutti ajatus, että lähdemme liikenteeseen siihen aikaan illasta, vauvakin meillä vielä ja kaikki. Yritin puhua ystäviäni ympäri, että olisimme aloittaneet pizzansyönnin jo seitsemältä - sitä aikaisemmin tiesin olevan täysi mahdottomuus. Vaan miten kävikään:

Rooman-loman tähtihetkiä Nyt kun olemme pullahtaneet takaisin Suomen kamaralle ja lumisateeseen, on ensimmäistä kertaa yli viikkoon aikaa hetken hengähtää. Viikko Roomassa kului kaikkien taiteen sääntöjen mukaan joka hetken täysillä eläen. Siitä sai kiittää sopivan lyhyttä - jota monet Italiassa kommentoivat sanoilla toccata e fuga - ja tiheästi ohjelmoitua lomaa.  Viikossa ehdimme oikeastaan kokea lähestulkoon kaiken, mitä yleensä Rooman-lomilla koemme: Aloitetaan säästä. Olimme onnekkaita, sillä joka päivä paistoi aurinko, ja lämpötila oli suomalaisittain helteinen, 25-26 astetta. Kerran ripotteli vettä muutaman minuutin ajan, mutta se riitti synnyttämään rakastamani märän asfaltin tuoksun.  Iltaisin ja aamuisin hellevaatteet vaihtuivat villa- ja talvitakkeihin. Yöllä selkä osui jäätävään kiviseinään, mutta toisaalta varpaat hikoilivat, koska appi oli laittanut lasten takia lämmityksen täysille koko yöksi.   Hikoilimme muutaman kerran myös liikenne...

Pitsaa, bruschettaa, cocista ja oliiviöljyä - vieraita Italiasta. Viime aikoina olen nukkunut pois univelkoja. Jokainen hetki on käynyt: työajasta varastettu puolituntinen, lapsen ja miehen uimahallikäynti, aamulla myöhäisemmäksi torkutettu herätyskellovartti. Mistäs nämä univelat muualta kertyivät kuin Italian-sukulaisten maanantaina päättyneeltä vierailulta. Kun huushollissa asuu viimeistään seitsemältä aamulla ylös heräävä ja aamuisen espressoannoksensa tarvitseva vanhempi pariskunta ja pahanlaatuista (erityisesti yöllistä) yskää poteva sukulaistäti, voi siitä päätellä että herkkäuninen ei paljoa unen päästä kiinni saa. Ihmeesti sitä silti jaksaa, kun on harvinaisista ja odotetuista vieraista kyse. Nukkua ehtii sitten myöhemminkin, toivottavasti. Tosin ihan heti en ollut valmis keskustelemaan seuraavan vierailun ajankohdasta, vaikka vieraat sitä yrittivätkin. Voisivatko he tulla vaikka touko- tai kesäkuussa kylään, kun on lämpimämpääkin jo? Katsotaan sitä sitten, ehdotin ymp...

Leipätaikina paksuimmillaan. Meillä kasvaa nykyisin lähes joka viikonloppu varsin mielenkiintoinen olio keittiönpöydän nurkassa. Se muuttaa sinne yleensä perjantai-iltana pienenä ja mitättömänä. Lauantaina se saa olemukseensa hieman lisää materiaalia ja siirtyy taikinakulhosta lasikuvun alle. Päivän se viettää siellä, ja illalla näky on komea: iso lasikupu on täyttynyt ääriään myöten. Kyse on tietenkin leipätaikinasta. Eikä mistä tahansa taikinasta, vaan hitaasti nostatetusta, juureen valmistetusta, kiireettömästä taikinasta. Kodissamme on siis viikonloppuisin tarjolla maailman rapeinta, pehmeintä ja maistuvinta tuoretta, itse tehtyä leipää. Eikä minun tarvitse liikuttaa sormeanikaan, riittää että leikkaan valmiista leivästä viipaleen, voitelen sen tuoksuvaan lämpimään pintaan voita ja nautiskelen komeuden maitolasin kera. Mistä moinen ylellisyys on peräisin?