Koronakriisin opetuksia: pärjään kahdella vaatekerralla ja muut kulutuspaaston oivallukset

Liikaa vaatteita?
Kaikenlainen paastoaminen on totuttu yhdistämään pääsiäistä edeltävään aikaan. Tänä vuonna olen paastonnut minäkin, oikein urakalla, mutta en suinkaan omasta halustani. Kolmen ja puolen viikon sairastamisen aikana paino putosi kuusi kiloa, lievästi sanottuna turhan tehokas pääsiäispaasto.

Ruuasta paastoaminen ei ole ainoa paaston muoto. Jotkut paastoavat ruutuajasta, kahvista ja muista nautintoaineista, karkista, seksistä, kuluttamisesta.

Viimeksi mainittu paastomuoto on myös tullut minulle viime aikoina tutuksi. En ole koko alkuvuonna ostanut yhtään vaatetta itselleni tai lapsilleni, alennusmyynnistä hankittuja talvirukkasia lukuunottamatta (koska entiset olivat rikki). Viimeisen reilun kuukauden aikana vaatteiden ostamattomuus on muuttunut paitsi pakon sanelemaksi, myös tarkoitukselliseksi.

Tätä voi kohdallani kutsua todelliseksi kulutuspaastoksi. Tavallisesti ostan joka kuukausi vähintään pari vaatetta, jos ei muuten niin käytettynä.

Eilenillalla kulutuspaasto rikkoutui pääsiäisen päättymisen kanssa sopivasti samaan aikaan, kun ostin esikoiselle kevättakin nettikaupasta. Mikään mahti maailmassa ei saisi minua lähtemään ostoskeskuksiin kaupoille, vaikka niissä kai jokunen liike auki onkin.

Edellinen kevättäkki on jäämässä hihoista pieneksi, joten vaihtoehtoa ei ollut. Ostospäätös oli nopea. Klikkasin itseni tutun, kohtuuhintaisen vaatekaupan sivuille, valitsimme tytön kanssa sen mistä hän eniten tykkäsi ja jonka hinta oli takkivalikoiman alemmasta päästä.

Ei väliä, oliko kankaassa kaikenmaailman goretexit ja maksimaaliset tuulensuojat, jotka vain nostavat hintaa eksponentiaalisesti. Eikä varsinkaan väliä, oliko merkki sitä mikä nyt on muodissa (mikä on, en todellakaan tiedä enkä haluakaan tietää) tai onko kuosi se, joka äidin silmää eniten miellyttää. Pääasia että tyttö tykkää ja saa siitä suojaa ja lämpöä ulkoillessaan. Vaikka tuulensuoja ei olisikaan sataprosenttinen, alle voi laittaa villapaidan, ja ovathan ne lapset iänkaiket pärjänneet ulkona ilman kaikkiproof-ominaisuuksiakin. Ja ovathan sadetakit olemassa.

Näinä koronaviikkoina on kirkastunut ihastuttavalla tavalla, miten vähän on väliä sillä mitä päälleen tai lastensa päälle pukee. En ole ennenkään ollut kovin tarkka lastenvaatteiden kuoseista tai merkeistä, mutta nyt ovat hävinneet viimeisetkin "tarkkuudet". Kun palloillaan kotona, mitä väliä sillä on, onko yllä - hetkinen, nyt pitää luntata googlesta sillä mieleeni ei tule yhtään ns.muotimerkkiä - Moloa, minirondinia, Gantia, ja mikä se lettikuosimerkki nyt onkaan jota näkee vähän väliä.

Ja yhä vahvemmin epäilen, että onko sillä väliä kodin ulkopuolellakaan, mitä väriä ja merkkiä on yllä. Kunhan on puhdasta ja suurinpiirtein ehjää.



Nyt kotiviikkoina laitetaan aamulla ylle se mikä pesusta puhtaana tulee, viis siitä mätsäävätkö värit. Hyvällä tuurilla ne vähän mätsäävätkin, ja onhan sellainen kiva silmänilo. Mutta itseistarkoitus se ei ole. Pääasia että on vaatteita, johon lapset pukea. On ikävä tunne, kun hihat käyvät takista pieniksi eikä kaapissa ole isompaa odottamassa.

Kaikenlainen into ostella lapsille vaatteita on hävinnyt ja muuttunut menneisyyden turhanpäiväisyydeksi, yhdeksi monen muun joukkoon. Totta kai uskon, että tulen joskus taas ostelemaan vaatteita, mutta toivottavasti vain tarpeeseen. Tällä hetkellä lasten kaapit pursuavat vaatetta, ja siihen on isona syynä taipumukseni etenkin Italianmatkoilla ostella heille vaatteita yli tarpeen, ihan vain siksi koska jokin vaate on niin kiva. Varsinkin tyttöjenvaatteissa olen tällaista ostamista harrastanut paljonkin, koska tytöille nyt on olemassa niin suloisia vaatteita. Pojille olen selvästi ostanut enemmän tarpeeseen, niitä iänkuisia paita - housut -yhdistelmiä, joissa ei paljon variaatiomahdollisuutta ole.

Miten vähällä vaatevalikoimalla sitä pärjääkään! Lapset käyttävät tällä hetkellä vain murto-osaa vaatteistaan, sitä joka kiertää pesu-kuivausrumpu-puhtaiden vaatteiden pino -väliä.

Sama koskee nykyään omaa pukeutumistani. Päivästä toiseen laitan ylleni saman vihreän t-paidan ja samat mustat collegehousut, ja kun ne tarpeeksi likaantuvat, laitan pesuun ja vaihdan siniseen t-paitaan ja harmaisiin collegehousuihin. Ja kun ne taas likaantuvat, laitan ne pesuun ja otan puhtaiden pinosta vihreän t-paidan ja mustat collegehousut. Ja niin edelleen.

Olen pärjännyt viisi viikkoa näillä kahdella vaatekerralla. Sadat muut omistamani vaatekappaleet makaavat kaapissa, ja alan yhä vahvemmin epäillä, että todella tarvitsisin niitä kaikkia. Viime vuosina on jo käynyt selväksi, että kun lähden kotoa ja haluan näyttää siistimmältä, vedän yleensä jalkaani jonkun 5-6 lempihameestani ja yläosaksi valitsen jonkun samansuuruisesta valikoimasta paitoja ja villatakkeja. Kaikki muut jäävät vuodesta toiseen käyttämättä. 80% vaatevarastostani jää vuodesta toiseen käyttämättä.

Minulla on ainakin kymmenen nahkalaukkua, joista
käytän säännöllisesti korkeintaan kolmea, mm.tätä lempilaukkuani. Mitä
teen niillä muilla, miksi olen ne ostanut?

Koronaviruksen pelottavimpina sivuvaikutuksina pidetään talouteen aiheutuvia kolhuja. Talouden romahtaminen onkin aiheellinen pelko, sillä se voi aiheuttaa paljon muuta haittaa, yhteiskunnallista levottomuutta, työttömyyttä, konkursseja, taloudellista ahdinkoa, mielenterveysongelmia. Itsekin olen näitä kokenut, sillä menetin oman osa-aikatyöpaikkani kriisin vuoksi.

Mutta vaikka kotitalouksien kulutuksen väheneminen on yleensä taloudelle niitä suurimpia peikkoja, niin tässä asiassa toivoisin silti, että oman taloutemme kulutuskäyttäytyminen heijastelisi suurempaa ilmiötä. Kukaan meistä ei tarvitse uusia vaatteita joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi. Mikään syy hankkia aina vain uutta ei ole muuta kuin surkea tekosyy, joka osaltaan lisää maapallon ahdinkoa.

Mieleeni on jostakin jäänyt seuraava fakta: jokaisen farkut ja t-paita -asukokonaisuuden tuottamiseen tarvittavaan puuvillamäärään kuluu 20 000 litraa vettä. Paljonko minun vaatekaapissani on vettä, entä sinun? Paljonko sitä on vaatekauppojen valikoimissa, yhä tiheämpään tahtiin vaihtuvissa mallistoissa, joista suuri osa päätyy myymättä jääneinä ties minne lumpputehtaaseen?

Miksi laittaa rahojaan sellaiseen? Jos ylimääräistä rahaa ja halua kuluttaa on, niin parempiakin kohteita löytyy. Hierojalla käynti tekisi jokaiselle hyvää. Osteopatiahoitojakso tai kalevalainen jäsenkorjaus hoitamaan kehomme lukuisia vaivoja, jotka useimmiten johtuvat lajille epäominaisesta elämäntyylistä. Kampaajalla voi käydä laitattamassa hiukset sellaiseen kuntoon, että kokonaisuus on asiallinen ja edustava vaikkei yllä olisikaan joka päivä uutta merkkivaatetta. Kauneuden- ja kehonhoito on useimmiten loppujen lopuksi myös mielenterveyden hoitoa ja psyykelle hyväksi, ja kaiken lisäksi siinä samalla tukee paikallista yrittäjää, eikä ylikansallisia vaateketjuja.

Mutta kaikki ne merkit ja hepeneet, millä tavalla ne ja niiden tuottaminen edistävät kenenkään hyvinvointia, varsinkaan maapallon? Joku tietenkin saa paljonkin mielihyvää ostelusta ja kauniista vaatteista, itsekin nautin jälkimmäisistä, mutta kun kaapissa on jo kahdetkymmenet lapsen potkuhousut, viisikymmentä hametta ja sata paitaa, niin käsi sydämellä, eikö se muka riitä?

Ostaminen, vaatteiden tai muun krääsän, on aika usein pelkkää sijaistoimintaa, jolla ihminen pyrkii peittämään elämänsä tyhjyyttä. Kompulsiivinen kuluttaminen on yksi aikamme lukuisista oireista, jotka kertovat siitä että me emme voi hyvin, eikä maapallommekaan voi. 

Tällä hetkellä monet miettivät kuumeisesti, mikä tulee olemaan tie ulos koronakriisistä ja pandemianhillintärajoituksista, mitkä tulevat olemaan kaiken kokemamme opetukset vai opimmeko mitään. Minne asti vaikutukset ulottuvat, kasvaako Kiinan mahti? Onko tämä käänne johonkin suuntaan vai sittenkin vain historiaa kiihdyttävä tapahtuma?




Vastauksia ei kukaan vielä tiedä, mutta näen, että ilmassa on paljon toivoa, kaikesta huolimatta. Monet ovat nyt heränneet huomaamaan, että me todella emme  voi hyvin ja tajunneet myös, kuinka loogista se on. Olemmehan tehneet maailmastamme sairaan, eikä sairaassa ekosysteemissä ole mahdollista voida hyvin. Ilmastonmuutoksen uhka on roikkunut yllämme jo kauan eikä se ole minnekään väistynyt koronasta huolimatta. Koronan aiheuttama kaaos ja sen vaatimat kuolemat ovat vain pientä esimakua siitä, mitä saattaa olla tulossa, sitten kun ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhkakuvat toteutuvat.

Herätys on tapahtunut, ja nyt voi vain toivoa, että se kantaa pitkälle eikä kaikki pääty uudelleennukahtamiseen. Joku on ennustanut, että kunhan koronakriisi on ohi, ihmiset syöksyvät entistä innokkaammin kuluttamaan ja matkustelemaan. Toivottavasti, voi toivottavasti tämä osoittautuu vääräksi profetiaksi.

Omalta osaltani aion ainakin pitää kaikin keinoin huolen, että en päädy samaan vanhaan kulutuksen ja turhuuksien kehään kuin ennen. Että ostan vain välttämättömään tarpeeseen, käytän vaatteeni loppuun asti ja ehkä jopa opettelen vihdoin paikkaamaan reikiä.

Matkustamiseen minulla ei suurta halua ole ennenkään ollut, olen aina sanonut että Eurooppa riittää minulle ja vielä tarkemmin Italia, jossa käymme kyllä usein mutta  siksi, että mieheni on sieltä kotoisin ja se on lastemme toinen kotimaa. Voi hyvinkin olla, että sitten kun rajat joskus taas avautuvat ja pysyvät auki, tulemme käymään Italiassa enää vain kerran vuodessa, ehkä pidemmän ajan kerrallaan mutta turhaa edestakaista lentämistä tai ajamista välttäen. Tai sitten muutamme sinne kokonaan. Kannamme vaatevarastomme mukanamme ja vaikka Italia täynnä ihania vaatteita onkin, emme osta jatkuvasti uusia.

Lue myös aihetta sivuava tekstini Vauvanvaatteet ovat turhia ja 7 muuta asiaa, jotka kolmas lapsi on opettanut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Maskilla vai ilman? Ensimmäinen kerta kasvomaskin kanssa oli elämäni hikisimpiä kokemuksia