Mustikkapasta

Oravasta sanotaan, että se on kuin rotta mutta paremmalla maineella. Katson ulos lumihangen peittämälle takapihalle. Siellä liikkuu jotain, joku. Se ei ole lintu, se ei ole naapurin kissa, mikä se on? Siristän silmiäni nähdäkseni tarkemmin. Rotta! Iso, vaistomaista vastenmielisyyttä herättävä eläin pitkän häntänsä kanssa. Kuin paksu kastemato häntä kiemurtelee vartalon perässä kun rotta kiertää pihanperän kompostikasat, suuntaa taloa kohti ja asettuu tottuneesti ruokailemaan lintujenruokinta-automaatin alle. Rotta, taas. Siihen näkyyn omalla pihalla ei koskaan totu. Tämä tapahtui kaksi vuotta sitten näihin aikoihin, kevättalven kynnyksellä . Koko talven ulkona oli kipittänyt rottia, ne tulivat syömään talipalloja ja maahan pudonneita siemeniä joilla ruokimme lintuja. Kun satoi lumi, rottien siimahäntäjälkiä näkyi pitkin poikin hangella. Asumme Helsingissä alueella, jossa rottaongelma oli niihin aikoihin maanvaiva, ihmiset myrkyttivät niitä eikä ollut tavatonta nähdä kuollutta ro

Boostia vastustuskyvylle tarvitaan koronavirusaikoina. Nyt kun koronvirus on rantautunut myös Suomeen, alkaa kuumottaa täälläkin. Se joka ei vielä tähän mennessä ole halunnut ajatella koko virusta, joutuu melkein väistämättä ajattelemaan . Koronan tulo myös meille roikkui ilmassa jo kauan ja oli oikeastaan vain ajan kysymys, mutta sitten kun se oikeasti tuli, jysähti se silti painavasti tajuntaan. Nyt se on täällä. Nyt se on totta. Peli on alkanut, kuka tekee seuraavan liikkeen, virus, valtionjohto vai terveysviranomaiset, kuka voittaa, järki, maltti, pelko vai paniikki. Olen ihmetellyt Suomen virallista, varsin löperönoloista linjaa koronaan. Suomalaiset ovat järkeviä, suomalaiset eivät vouhota eivätkä hätäile turhista , tuntuu olevan ylin ohjenuora. Peskää käsiä ja aivastelkaa hihaanne, älkää menkö sairaana töihin ja jos on oireita, soittakaa terveydenhuoltoon. Virus ei ole laajalle levinnyt eikä tartunnan uhka yksittäisellä ihmisellä ole suuri, mutta jos virus leviää, meillä

Kristin Hannah: Satakieli (WSOY 2019) Näiden kiihtyvästä koronavirusepidemiasta kertovien päivien keskellä on hyvä uppoutua välillä vaikka hyvään kirjaan. Vielä parempi, jos kirja on aihepiiriltään ja sisällöltään sellainen, että antaa hyväätekevää perspektiiviä asioihin ja muistusta siitä, että koronavirus on ihmiskunnan kohtaamista koettelemuksista pienimmästä päästä - ainakin toistaiseksi. Juuri tällainen kirja on Kristin Hannahin    Satakieli (WSOY 2019). Törmäsin siihen kirjaston pikalainahyllyllä, ja alkuun mieleen saattoi pujahtaa ajatus, että voiko vieläkin olla mahdollista kirjoittaa millään lailla tuore romaani niin loppuunkalutusta aiheesta kuin toinen maailmansota. Toisaalta olen myös vahvasti sitä mieltä, että siinä on aihe, josta ei koskaan pitäisi lakata kirjoittamasta. Silläkin uhalla että yleisö odottaa aina jotain uutta, ennenkokematonta, aina jotain viihdyttävämpää ja kekseliäämpää. Sillä jos unohdamme menneisyytemme synkimmät kaudet ja pahimmat virheet, ol

Karnevaalikulkue Roomassa. Laskiaistiistai valkenee Helsingissä aurinkoisena. Kunhan aamucappuccino on juotu ja lapset leikkineet kylliksi, lähdemme kauppaan ostamaan kermaa laskiaispullien tekoa varten. Niitä onneksi voi tehdä, vaikkei pulkkamäkeen pääsekään toivomaan pitkiä pellavia, hienoja hamppuja. Muita laskiaisperinteitä meillä ei olekaan, suomalainen laskiaisperinne ei ole kovin runsasta. Jos olisimme Roomassa, lähtisimme tänään laskiaistiistain karnevaaleihin, karnevaaliajan päättävään huipentumaan. Vähän joka kaupunginosalla on omansa, värikäs karnevaalikulkue orkestereineen ja naamiaisasuisine osallistujineen, paperisilppua heitellään ja lapsilla ja aikuisillakin on naamiaispuku päällä . Syödään makeita friteerattuja leivonnaisia, kaikkea mahdollisimman rasvaista ja hyvää. Laskeudutaan paastoon (kuka laskeutuu, kuka ei). Italialaista karnevaaliaikaa minulla on vähän ikävä suomalaisessa laskiaisessa, varsinkin nyt kun pulkkamäkikin jää haaveeksi. Laskiai

Turisteja piazza Navonalla Roomassa. Tyhjentääkö koronavirus pian kadut? Hiihtoloman jälkeinen aamu on aurinkoinen ja kirkas. Valon päällä leijuu kuitenkin varjo. Koronavirusvarjo. Tähän asti uutisten kestoaiheena pysytellyt korona on ollut, niin, vain uutinen muiden joukossa, kaukaisia paikkoja koskevaa uutisointia, jolle ihminen aina pysyy tietyllä tavalla välinpitämättömänä. Vaikka myötätuntoa, huolta ja pelkoa saattavat kaukaisetkin asiat aiheuttaa, aiheuttavatkin, ei niitä ikinä kunnolla käsitä ennen kuin koskevat lähipiiriä, lähiseutuja, sinua itseäsi. Viime viikonloppuna puhuimme pitkiä Skype-puheluja Roomaan. Lasten isovanhemmat kertoivat koronapelosta, joka Italiassa tällä hetkellä vallitsee. Tähän päivään mennessä Italiassa on todettu 155 koronavirustartuntaa, kuolemantapauksia on kolme ( päivitys 25.2: 230 tartuntaa, 7 kuollutta). Suurin osa tartuntatapauksista sijoittuu Pohjois-Italiaan  (112 Lombardian maakunnassa, 22 Venetossa, 9 Emilia Romagnassa, 6 Piemontessa,

Joskus on täpärällä, että kaikki langat pysyvät perheenäidillä koukussa. Mutta pääasia että pysyvät! Anu Tuominen: Aurinkokuivattuja porkkanoita.  Viides ja viimeinen hiihtolomapäivä - ja olemme palanneet siihen mistä lähdimmekin, ensimmäisen lomapäiväaamun eli maanantain tuuliseen vesisadeilmaan. Juuri kun piti lähteä ulkotekojäälle luistelemaan! Eilinen lähes pakkaspäivä eli nollan tuntumassa pysytellyt, hetkittäisiä talven riekaleita eli märkää lumisadetta tarjonnut päivä kului onneksi osittain myös ulkoillessa. Lapset saattoivat kaapia maahan sataneesta lumihunnusta lapasiinsa sen verran lunta, että ihan oikea lumipallo saatiin aikaan. Lumipallo! Mikä harvinainen, valkoisuutta sädehtivä aineen olomuotokasaantuma, tuskin muistin mikä se oli. Lumi? Mikä se on, jokin menneisyyden ihmeellinen jäänne, vanhojen hyvien aikojen sääilmiö, ilmaston ääri-ilmiöiden kasvavan reunan jalkoihinsa sulattama näillä leveysasteilla. Olemme koko talven käyttäneet talvikenkiä leudosta säästä huo