Tekstit

Näytetään tunnisteella Tallinna merkityt tekstit.

Pöpökammoinen päivystyksessä Uudessa lastensairaalassa

Kuva
Uuden lastensairaalan aulassa on valtava akvaario.  Kun vieressäsi sängyssä nukkuu kaksivuotias lapsi ja toisella puolella viisivuotias, ei voi joskus välttyä ajatukselta, että ilman kasvoille, kaulalle ja koko keholle kohdistuvia potkuja ja tönimisiä yöunet olisivat paljon rauhallisempia. Mutta sitten kun ne pienet lapsenkehot painautuvat kylkeen kiinni ja pieni käsi tarttuu yöpaidan kauluksesta, tulee taas mieleen että voiko mitään harmonisempaa olla kuin yhdessä nukkuva perhe. Ja jos ei muu auta ja unissaan potkivat jalat meinaavat hermostuttaa, niin palaan perusajatukseen, joka asettaa aina ja ihan kaiken oikeaan perspektiiviinsä: kaikki tulee muuttumaan niin kuin aina; eivät ne kohta enää tässä vieressäni nuku vaan ihan toisissa sängyissä, ja silloin muistelen kaiholla näitäkin yöllisiä venkulointeja. Pari viime yötä on mennyt ihan erityisen levottomasti. Toissayönä heräsin siihen, että kylkeeni liimautuva keho ja paidankaulusta tavoitteleva käsi olivat tulikuumia. Aam...

Elämän parhaat vuodet

Kuva
Romanttinen pihvi. Lapsiperheelliset huolehtivat usein siitä, miten parisuhteen käy lasten myötä. Tuleeko meistä pelkkiä vanhempia ja kumppanista pian minullekin kuin isä tai äiti? Toinen huolenaihe on, mistä löytää romantiikkaa pikkulapsivaiheessa, arjen pyörityksessä ja ruuhkavuosissa - kaikki kolme termejä, joita inhoan ja vältän. Minulle nämä vuodet pienten lasten vanhempana ovat elämää, ja vieläpä sen parhaimpia vuosia. Kaikki kun on asenteesta ja tahdosta kiinni. Romantiikkaa löytyy jos sitä haluaa löytää, vaikka grillipihvin muodosta jos ei muusta, kuten tapahtui syntymäpäivänäni jolloin mieheni kokkasi minulle illallisen ja sydämenmuotoisen pihvin. Romantiikkaa voi muutenkin ripotella pieninä tippoina päiviin. Ei sitä tarvitse yli äyräiden tulvia. Useimmille pariskunnille häiden vuosipäivät ovat aina varattu pelkästään puolisolle ja silloin jos koskaan etsitään elämään romantiikkaa. Meille kävi tässä(kin) asiassa vähän toisella lailla: