Mustikkapasta

Siivouksen paikka vai taideteos? Paukkupakkasaamu, mittari näytti puoli kahdeksan pintaan 21 pakkasastetta. Avasin makuuhuoneen tuuletusikkunan, jäinen ilma tuoksui kylmyydeltä ja kutitti nenäkarvoja. Lumi ja jää kimaltelivat aamun varovaisessa valonkajastuksessa. Kyllä, saattaa hyvinkin olla, että nämä ovat niitä aamuja, joihin on kaikkein onnellisinta herätä, ajattelin. Etenkin kun ei ole kiire minnekään. Esikoinen lähti kouluun, pienemmät leikkivät olohuoneessa ja siirtyivät aamupalalle sitä mukaa kun huomasivat olevansa nälkäisiä. Sain juoda kauramaitocappuccinoni rauhassa aamun lehteä lukien ja pohdiskellen sitä, miten selvitä aamun pukeutumishaasteesta (kypärävillahatut, kaulurit, villahaalarit, villasukat ja säärystimet, nyt tarvitaan niitä kaikkia). Yksinkertaista, hidasta, kiireetöntä elämää. Joskus tällaisina hetkinä koen eläväni kuin yhteiskunnasta irrallaan, omassa lumipesässäni, jonka pehmeän hiljaisuuden takana jossakin kaukana pauhaa tämä maailma tulostavoitteine...