Mitä jos elämä onkin aivan hyvä juuri näin?

Kurkijärven maisemia.
Kun eilen aamulla luin Helsingin Sanomien artikkelin otsikon Osa ihmisistä ei halua enää palata samanlaiseen arkeen, jota eli ennen epidemiaa – Lukijat kertovat, miten eristys mullisti elämänarvot, sisälläni läikähti.

Artikkelin lukemisen jälkeen lämmin olo jatkui. Ehkä tässä kaikessa sittenkin on toivoa! Viime päivinä on tuntunut, ettei sittenkään ole, ettei ihmiskunta sittenkään näe koronaviruspandemian pohjalla kimaltelevaa toivontäyteistä viestiä: tämä on mahdollisuus uuteen alkuun, paremmaksi ihmiseksi, parempaan maailmaan.

On pelottavasti tuntunut, että koronavirus ei riitäkään havahduttamaan ihmisiä keinotekoisesta ja ennen kaikkea kiireen läpitunkemasta todellisuudesta, jonka ympäröivä yhteiskunta arvoineen ja vaatimuksineen on elämämme kulisseiksi rakentanut.

Että rakkaus ei kasvakaan tarpeeksi, vaan jää ihmisten ilkeydenhalun, katkeruuden, kielteisyyden, erinpuranlietsonnan ja kaiken muun sonnan jalkoihin, joita tämä(kin) kriisi ihmisissä herättää tai nostaa pintaan. Suoranaista vihaa, jota kuulemma on nyt kovasti liikkeellä, kun talous on kuralla, koronatukia jaellaan väärin perustein ja ahdistaa kun pitää vaan olla kotona. Eikä kukaan tiedä mitä tulee tapahtumaan, mikä olisi paras tapa edetä ja mihin kaikki tämä johtaa.

On pelottavasti tuntunut, että kaikki keskittyvät vain odottamaan, että päästään takaisin "normaaliin" ja koko tämän kevään voi taputella piiloon ja unohtaa. Jatkaa kuten ennenkin, mistään oppimatta. (Kirjoitin aiheesta aiemmin tällä viikolla otsikolla Mistä koronavirus sai alkunsa, milloin voimme palata "normaaliin"? Vastaus on epämiellyttävämpi kuin uskotkaan)

HS:n artikkelissa haastateltiin nimettöminä 500 ihmistä heidän koronakevättunnelmistaan. Noin puolet vastanneista kertoi, että poikkeustila on rauhoittanut heidän elämäänsä ja saanut arvostamaan perhettä ja kiireettömyyttä enemmän kuin ennen. Osa ei haluakaan palata entiseen kiireeseen ja minuuttiaikatauluun harrastusten ja muiden menojen kanssa.

Noin puolet kertoo siitä, että nykytilanne ahdistaa, yksinäisyys vaivaa ja ikävä harrastuksia ja ystäviä kohtaan on suurta. Sosiaalisten suhteiden rajoitukset tosin surettavat myös heitä, jotka muuten näkevät pakollisen rauhoittumisen hyvänä asiana.

Mutta lämmin olo artikkelista syntyi siitä, että edes jotkut näkevät tässä kaikessa jotakin hyvää ja entisissä tavoissa uudelleenarvioinnin tarvetta. Se tarkoittaa, että on sittenkin toivoa maailman muuttamiseksi paremmaksi paikaksi.




 Kiire on nykyään monille yksi pahimmista vihollisista. Onhan noita vihollisia muitakin, kuten sotia, häikäilemättömiä poliittisia johtajia, välinpitämätöntä suhtautumista ympäristöasioihin, ihmisten pahuutta, mutta laajimmalle levinnyt, jokaista ihmistä konkreettisesti joka hetki koskettava vihollinen on kiire.

Kiire ja kaikki ne paineet, tavoitteet ja odotukset, itse itsellemme luodut tai ulkopuolelta tulevat, jotka kiireen luovat. Pysähtyä ei voi vaan täytyy painaa, jotta meriittilista ei lyhene, kunto huonone, kehitys pysähdy ja cv jää liian suppeaksi. Aikuiselle nämä ovat pakonomaisia itsestäänselvyyksiä, ja sitten samoja paineita siirretään seuraavalle sukupolvelle yleisenä tapana ja "koska niin nyt vain kuuluu tehdä".  Lasten on saatava harrastaa mahdollisimman monipuolisesti, ajattelemme, noista edellä mainituista syistä. Ja samoilla perusteilla aikuisen jatkuvasti kehittää itseään.

Hyvä jos ehtii yhdessä istahtaa illallispöytään koko perhe. Monesti ei ehdikään, vaan kukin perheenjäsen syö milloin ja missä ehtii.

Nyt poikkeusaikana perheet ehtivät syödä yhdessä, ja artikkeliin vastanneissa se herätti ihmetystä ja iloa: miten ihanaa onkaan kun ei ole kiire.


Jos käy niin, että koronakriisistä selvittyä ihmiskunta palaa samaan oravanpyöräänsä kuin ennenkin, se menettää elämänsä tilaisuuden havahtumiseen ja muutokseen. Seuraavia tilaisuuksia on toki varmaan tulossa ja ehkä nopeammin kuin arvaammekaan, kun ilmastonmuutoksen nopeat seuraamukset (kuten sään ääri-ilmiöt ja niiden vaikutukset mm.satoihin ja ruokatuotantoon, makean veden puute, ekosysteemien muutokset)  alkavat konkreettisemmin tuntua.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan koronakriisi onkin hyvää harjoittelua tulevia mullistuksia varten, joita lähitulevaisuudessamme ilmastonmuutoksen myötä odottaa. Niin yksilön, yhteiskuntien tasolla kuin maailmanlaajuisesti. Meidän on opittava muuttamaan tapojamme, koko elämäntyyliämme.

Se tuntuu ihan järkeenkäyvältä ajatukselta. Jos nimittäin jokin, niin mielestäni yksi asia on varmaa: jotta on mitään toivoa hillitä ilmastonmuutosta ja selvitä, on opittava hiljentämään tahtia. Rauhoittumaan, unohtamaan jatkuva kuluttaminen ja paikasta toiseen liikkuminen.

Muutettava ajattelutapaa radikaalisti. Ai, enkö tarvitsekaan uusia vaatteita joka kuukausi, eikö sohvaa tarvitsekaan vaihtaa vain siksi että on kyllästynyt sen väriin? Enkö ansaitsekaan kunnon aurinkolomaa rankan työvuoden päätteeksi, lepoa paratiisirannalla drikki kädessä, vaikka konsumerismiin kannustava mainosmaailma niin väittääkin? Enkö löydäkään onnea siitä, että ostan uuden auton, kivemmat verhot tai sen täydellisen (kolmen tonnin) laukun? Eikö minun täydykään harrastaa, touhuta ja kehittää itseäni kursseilla koko ajan?

Mitä jos elämä onkin aivan hyvä juuri näin, sellaisena kuin se juuri nyt on? 

Puuhailen kotona pieniä ja yksinkertaisuudessaan rauhoittavia juttuja kuten kaapinsiivousta tai pihapuussa laulavien lintujen tarkkailua, teen asioita joita en vuosikausiin luullut ehtiväni tehdä, syön yhdessä perheeni kanssa, ulkoilen lähiluonnossa.

Luen kaikki ne kirjat kirjahyllystäni, joihin aikaisemmin ei ole ollut aikaa. Luen kaiken ajatuksella ja nautin joka kohdassa, jossa tajuan olevani kollektiivisen viisauden äärellä (lue aiheesta parin viikon takainen teksti täältä). Luen vanhat runokirjat läpi (mm. Kahlil Gibran, Solveig von Schoultz, Maaria Leinonen, Jehuda Amihai, Hannu Salakka) ja tajuan, että niiden kirjoittajat ovat uskomattoman viisaita ihmisiä.


Katson kiinnostavia tv-sarjoja, joille niillekään aikaisemmin ei ollut aikaa. Väritän aikuisten värityskirjaa monta sivua kerralla. Käyn kontallani läpi koko kodin lattialistat pölyrätin kanssa. Haravoin joka ikisen risun pihanurmikolta.

Ei ole väliä onko yllä uusimman malliston vermeet vai kymmenen vuotta vanhat verkkarit. Käyn ruokakaupassa kerran viikossa, ah miten siinä säästyykään rahaa kun ei joka päivä siellä juokse. Jos tarvitsen välttämättä jotakin, voin etsiä netin kierrätyspalstoilta tai tilata netistä.

Ja sitten on vielä kaikki se lasten kanssa vietetty aika ja oppi, jonka olen vanhemmuuteeni saanut! Luen lasten kanssa vielä enemmän kuin ennen. Keräämme wc-paperihylsyjä leivinuunin päälle askarteluprojekteja varten mutta emme ole vielä osanneet päättää, mitä niistä teemme, koska netti on niin täynnä toinen toistaan kivempia askarteluideavideoita. Saatamme katsoa niitä suunnitelleen sata putkeen. Koska meillä on aikaa.

Annan heidän leikkiä ja sotkea vielä enemmän kuin ennen, sillä etäkoulua lukuunottamatta aikatauluja ei nyt ole - on vain loputtomasti aikaa leikkiä, kun museotkin ovat kiinni emmekä lähiluontoa lukuunottamatta liiku kotoa kovin kauaksi, muuten kun välillä autolla Nuuksioon tai muille vähän "kaukaisemmille" luontopoluille. Muu aika on pyhitetty leikille. (Lasten leikistä olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä tekstissä Leiki lapsi leiki - kohta et enää osaa)


Vanhemmuuteni on jalostunut siten, että näen lapset nyt entistä kirkkaammin tulevaisuuden toivona, jotka ovat syntyneet kauttani mutta eivät ole minun. Ei ole synti hankkia lapsia ilmastonmuutoksen ja liikakansoituksenkaan aikana, jos vain pitää huolen, ettei hanki tähän maailmaan enää yhtään välinpitämätöntä omaneduntavoittelijaa ja kerskakuluttajaa. Lapsissa on muutoksen siemen, se mitä tämä maailma tarvitsee, kunhan siemen vain saa oikean kasvuympäristön.

Minun tehtäväni on yrittää kasvattaa heistä uusi sukupolvi, joka tekee asiat ympäristön kannalta oikein eikä jatka epäonnistuneiden vanhempiensa virheitä. He ovat elämänkouluni, muutoksen mahdollisuus ja suurin lahja, jonka elämä voi antaa ihmiselle ja planeetalle.

Olen lisäksi oppinut viimeistään nyt, että jos lapsiini usein hermostunkin, johtuu se omista ongelmistani ja käsittelemättömistä tunteistani, joita puran syyttömiin lapsiini. Ja tämän nyt syvällisesti ymmärrettyäni hermostun heihin huomattavasti harvemmin ja vähemmän kuin ennen. Se on ensimmäinen konkreettinen askel, jossa voi sanoa siirtyneeni eteenpäin. Ja jo se oppi olisi kaiken tämän koronakriisin aiheuttaman pelon, epävarmuuden ja ahdistuksen arvoinen.

Mitä siis teen nyt kun minut on pakotettu olemaan kotona? Pysyn pienissä ympyröissäni ja nautin siitä. Otan maailman raiteiltaan suistaneen koronakriisin tietoisuuden lisääntymisen ja kasvun paikkana. Mikä tuntuukin tässä tilanteessa vaikealta ja ahdistavalta, keskityn juuri siihen, sillä se on se kohta, jossa oppia tarvitsen kaikkein eniten. 

Menen juuri minun kipuani kohti, saan vihdoinkin tilaisuuden avata vanhat solmut ja hoitaa aristamaan jääneet haavat, joita olen koko elämäni yrittänyt peitellä. Kasvaa, esimerkiksi juuri vanhempana.

Ja sitä kautta todella kasvan, muutun toivottavasti hiukan paremmaksi ja aivan varmasti hiukan onnellisemmaksi. Tiedän että selviän tästä kaikesta vahvempana kuin ennen. Enkä enää suostu sulkemaan silmiäni siltä, mitä en halua nähdä.

Näen nyt, että tähänastinen elämämme on ollut ympäristön kannalta kestämätöntä ja olen ollut hukassa perusasioiden kanssa. Minulle korona on ollut elämän suurimpia oppeja, ja sen tajuaminen on ollut niin voimallinen ja kaunis asia, että toivoisin jokaisen voivan kokea samaa. 

Kyllä, elämä on aivan hyvä juuri näin, juuri nyt.


Lopuksi lainaus italialaisen kirjailijan Darinka Monticon tekstistä (oma käännökseni lopussa):


In molti da dentro alle nostre gabbie dorate inveiscono di voler tornare alla normalità…
la normalità in cui sfrecciare a 200 km all’ora in una scatoletta di ferro era normale e camminare non lo era,la normalità in cui ci si riferiva alle persone come “consumatori”,
la normalità in cui si facevano lavori che non ci piacevano per comprare cose che non ci servivano,
la normalità in cui per acquistare ciò che non serviva si sfruttavano altri esseri umani dall’altro lato del mondo,
la normalità in cui gli rimandavamo anche la spazzatura per poi puntargli il dito contro per non saperla gestire.
La normalità in cui confini immaginari e codici postali determinavano la salute e l’educazione di ogni essere umano sulla terra,
la normalità in cui ci si arrogava il diritto di schiavizzare e sterminare ogni altra specie animale esistente.
La normalità in cui l’1% della popolazione mondiale deteneva il 40% della sua ricchezza.
La normalità in cui il nostro Dio ci autorizzava a ridicolizzare ogni altro credo.
La normalità di definire la sistematica distruzione del nostro habitat naturale progresso.
No grazie, non tutti noi vogliamo tornare a quella normalità, alla distopica routine che ci stava risucchiando.
Incontro persone, qui nel mio paese, a cui fa schifo camminare a piedi nudi sui prati, che si rifiutano di toccare la terra con le mani, senza rendersi conto che siamo fatti di lei. Succede anche da voi? Siamo destinati ad essere dei figli disturbati se non impareremo ad amare nostra madre.
Ora è il momento di iniziare a comportarci come se già vivessimo nel mondo che sognamo, è l’unico modo per poterlo costruire.
Monet kultaisissa häkeissään huutavat haluaan palata takaisin normaaliin...Normaaliin jossa kiitäminen 200 kilometrin tuntivauhtia peltilaatikossa oli normaalia mutta käveleminen ei ollut,
normaaliin jossa ihmisiä kutsuttiin "kuluttajiksi",
normaaliin jossa tehtiin työtä josta ei pidetty, jotta voitiin ostaa asioita joita ei tarvittu,
normaaliin jossa ostaakseen asioita joita ei tarvittu, käytettiin hyväkseen ihmisten työvoimaa toisella puolella maapalloa,
normaaliin jossa lähetimme jätteemmekin sinne heille ja sitten syytimme heitä siitä etteivät he osanneet käsitellä niitä oikein.
 Normaaliin jossa näkymättömät rajat ja postinumerot määrittelivät jokaisen ihmisen terveyden ja koulutuksen, 
normaaliin jossa otettiin oikeudeksi orjuuttaa ja hävittää jokainen toinen eläinlaji.
Normaaliin jossa 1% väestöstä piti hallussaan 40 % koko planeetan rikkauksista.
Normaaliin jossa Jumalamme antoi meille luvan halveksua kaikkia muita uskoja.
Normaaliin jossa järjestelmällistä asuinympäristömme tuhoamista kutsuttiin edistykseksi. 
 Ei kiitos, kaikki meistä eivät halua palata tuohon normaaliin, dystooppisen kauhistuttavaan rutiiniin joka imi meitä kuiviin.
Tapaan kotikonnuillani ihmisiä, joita inhottaa kävellä nurmikolla paljain jaloin ja jotka kieltäytyvät koskettamasta maata käsillään, eivätkä he huomaa että meidät on tehty juuri siitä.
Onko myös sinun lähelläsi sellaisia ihmisiä? Kohtalomme on olla häiriintyneitä lapsia, jos emme opi rakastamaan äitiämme. 
 Nyt on hetki alkaa käyttäytyä kuin jo eläisimme maailmassa josta unelmoimme, se on ainoa keino onnistua rakentamaan se. 
Lue myös muita kirjoittamiani korona-aiheisia ja koronapohdintaa sisältäviä tekstejä: 

Hiljentynyt ilmatila, luojan lykky. Suomamaisemaa ja kaunista hiljaisuutta Tremanskärrin luontopolulla

Mistä koronavirus sai alkunsa, milloin voimme palata "normaaliin"? Vastaus on epämiellyttävämpi kuin uskotkaan

Koronakriisin opetuksia osa 2: kuolema on "vanha tuttu" ja elämä kuin kakku

Koronakriisin opetuksia: pärjään kahdella vaatekerralla ja muita kulutuspaaston oivalluksia

Hiljainen pääsiäinen Suomessa, Italiassa ja koko maailmassa

Koronaeristysarkea osa 2: unohtunut oliiviöljy, pariterapiaa etänä ja erilaisia tapoja suhtautua poikkeustilan suosituksiin

Onko Jumala kuollut?

Kollektiivinen viisaus ja suurten muutosten aika. Korona on ihmiskunnalle annettu kärsimyksentäyteinen tilaisuus muuttua ja muuttaa maailmaa paremmaksi

Ensin "Mitä korona tähän nyt liittyy, vaikka lapsesi onkin vaikea hengittää?" sitten "Kerro kaikki koronaoireistasi, vaikka soititkin selkäsärkyasioissa." - Suomen terveydenhuollon täyskäännös koronaan suhtautumiseen vain 2 viikossa 

Kolme viikkoa koronaa: näin tauti alkoi, eteni ja parani

"Ennen" ja "jälkeen" - korona on vedenjakaja ja kollektiivinen painaisuni, josta ei pääse hereille. Mitä voimme tehdä auttaaksemme toisiamme?

Koronaeristysarkea osa 1: etäkoululaisen digiloikka, kaloreiden ja kauppakassin metsästystä sekä pölypallojen keskeltä nouseva toivo

Kaksi viikkoa ilman hiustenpesua, yleisessä vessassa ovet auki ja tapaaminen yöpuvussa roskakuskien kanssa - oudoimmat tilanteet joihin korona on minut laittanut

Suurimmasta kivusta syntyvät elämän kauneimmat hetket - tänään täytän 10 vuotta äitinä

Kirja on koronakaranteenilaisen paras kaveri ja ikkuna maailmaan - entä kuinka selitän nykytilannetta lapsilleni?

"Isovanhempamme lähtivät sotaan maansa puolesta, ja te valitatte koska teidän täytyy pysyä kotisohvallanne"

Paljonko saan blogista palkkaa, kirjoitanko koronasta rahan takia sekä maailma, jossa lääkäriin ei pääse

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Yöllinen soitto hätäkeskuskeen - korona on tällä hetkellä päivystyksessä "kirosana"

Hoitohenkilökuntaa ilman maskeja, ihmiset jonottava viimassa - tämä on todellisuus Laakson koronaterveysasemalla

Meillä sairastetaan ehkä koronaa ja pelottaa että lapsellani on vakava tautimuoto. Olisi sata muutakin huolta ja kysymystä, mutta mistä saamme tietoa ja apua? 

Minulla voi olla korona mutta en pääse testiin ellen mene sairaalakuntoon

Tällaista on arki karanteeni-Italiassa - tyhjät kadut, autiot piazzat, taskussa kulkuluvat. Tämä voi olla edessä Suomessakin, mutta sekin on parempi olla tekemättä tarpeeksi

Tässä syy miksi hallituksen pidättäytyminen "spektaakkeleista loukkaa jokaista suomalaista

Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa influenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?

Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty

Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Miehet ja vanhukset enemmistönä kuolemantapauksissa - Italian koronaviruskuolemat numeroina ja tunnelmia maskien takaa



Kommentit

  1. Kiva teksti, tunnen samoin. Ehkä lopputulema on jotain parantavaa, toivon. Haluan olla osaltani avuksi.

    En valita annetuista hedelmistä, mutta itseäni on eksistentiaalisella tasolla pitkään väsyttänyt subjektiivisesti koettu 'maailman kylmyys' (tuntuu että olisin outona oudossa maassa). Tiedän että se on sidottu tulkintaan, todellisuus on tietenkin enemmän. Valo palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja mukava kuulla ajatuksistasi. Jos tarpeeksi monta yksilöä toimii, lopputulema hyvinkin voi olla jotain parantavaa. Tuota samaa "outouden" tunnetta koen minäkin usein, ja vaikka en hetkeäkään kuvittele että olisin ainoa joka niin kokee, on se silti jännä tunne. On lohdullista tietää, että on muitakin jotka ihmettelevät maailman menoa, eivätkä tunne sitä omaksi. Muutos on mahdollinen.

      Poista
  2. Korona kevät on varmasti opettanut ja antanut monelle myös näitä hyviä kokemuksia, rauhoittumista ja irtautumista kiireestä. Mutta yhteiskunta tarvitsee toimiakseen talouden pyörimistä. Moni on nyt menettänyt työnsä ja elantonsa. Syrjäytyminen ja yksinäisyys lisääntyy, kun monet toiminnot ovat kiinni. Lasten harrastustoiminnan ja koulun tauko voi olla monelle lapselle todella iso asia. On paljon perheitä, joissa vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapsille tarpeellisia asioita terveellisen kasvun, niin henkisen kuin fyysisen osalta. Niin ihanaa, kun olisi heittäytyä pois kaikesta ns arkikiireestä, niin se ei vaan perheen elättämisen kannalta ole mahdollista. Itse olen todella onnellinen, että saan tehdä nyt erityistilanteesta huolimatta töitä ja harmittelen, kun lapsen harrastustoiminta on pysähtynyt. Monen viikon tauon jälkeen näen lapsessa sen vaikutukset, kun hän ei ole päässyt viikkoihin tekemään sitä täysillä mistä tykkää, syke ei nouse omilla lenkeillä samalla tavalla ja tärkeät sosiaaliset kontaktit ovat tauolla. Tämä siis ihan ystävällinen kommentti ja ymmärrän tuon, mistä kirjoitat. Halusin vaan kirjoittaa myös asian toisesta näkökulmasta. Aurinkoista kevään jatkoa! :) T. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta mitä kirjoitat. Vaikka kirjoituksessani oli valittu näkökulmaksi tämä kiireettömyys, olen kipeän tietoinen kaikista niistä perheistä ja ihmisistä, joille tämä kevät ei millään muotoa ole ollut hyvää aikaa, päinvastoin, vaan monet ongelmat kärjistyvät. Monelle on myös vaikeaa olla yksin ja irti esim.harrastuksista, koska yksinoleminen nostaa pintaan niin vaikeita tunteita eikä siihen olla totuttu. Ja luonteesta riippuen sosiaalisen elämän tauko voi olla toiselle helpotus, toiselle suuri vaikeus. Tämä olisi varmasti ihan oman postauksensa paikka, nyt vain yhdessä kappaleessa nopeasti sivusin tätä kolikon toista puolta.

      Ja myös siinä olet oikeassa, että talouden on pystyttävä pyörimään kaikesta huolimatta, ja onkin hienoa jos on työpaikka jossa käydä. Tarkoitukseni ei tekstissä olekaan mitenkään sanoa, että kaikki pitäisi pysäyttää, vaan että tämä on tilaisuus hiljentää 200km:n tuntivauhtia turvallisempaan 80:aan. Talouden pyörät ovat pyörineet turhan kiihkeästi tähän asti, jo ympäristön kannalta pieni hellittäminen on hyväksi. Maksimaalista tuoton ja jatkuvan kasvun ihanne ovat arvoja, joita on hyvä tarkastella kriittisesti, varsinkin nyt kun siihen on sopiva hengähdystauko.

      Poista
  3. Minä haluaisin kovasti uskoa että korona aika saa ihmisten silmät auki ja huomaamaan ympäriltään sen mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Kiire ja hektiyys on sanelleet aika kauan tätä meidän maailmaa.. raha kai se on joka osaltaan on se mikä on myös sanellut. Raha vaan kun on välttämätön pakko mutta onko se lähtökohta jonka päälle kaiken tulisi rakentua?

    Jätän linkin blogiini jossa pohdin ihan tavallista arjen menoa lasten kanssa.

    https://lastenjahellanvalissablogi.blogspot.com/2020/04/vanhempien-yhteinen-rintama-kasvatus.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Samaa toivon minäkin, kaikesta sydämestäni... Ongelma onkin varmaan juuri tuo minkä mainitsit, eli että raha todella on kaiken taustalla ja lopulta kaikki päätökset nojaavat siihen ja rakentuvat sen ympärille. Koronakriisi on ollut siksikin hämmentävää, että yhtäkkiä raha ei olekaan mennyt kaiken edelle vaan kokonaisia yhteiskuntia on pysäytetty terveyden ja kansalaisten suojelemisen vuoksi. Hallitukset tekevät nopeita, isoja päätöksiä, isoja avustussummia ja tukiaisia jaellaan, ja keskuspankki neuvoo ettei nyt pidä pelätä velkaantumista. Yhtäkkiä raha ei enää puhukaan, vaan inhimillisyys. Se on iso juttu. Mutta nähtäväksi jää, opitaanko tästä sittenkään mitään vain palaako kaikki ennalleen. Toivon todella ettei kaikilta osin palaa!

      Kiitos linkistä, kävin lukemassa blogiasi, siellä on oikein hyviä ajatuksia kasvatuksesta. Tuntuu että sulla on hyvä tatsi kasvatukseen!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Kaduttaako, etten ottanut lapsille rotavirusrokotetta?