Yksin elokuvissa: Tolkien. Elokuva ystävyydestä, poikkeuksellisesta lahjakkuudesta ja jokaisen äidin pahimmasta painajaisesta
Elokuviin lähdössä ja vielä hymy huulilla - onneksi mukana oli nenäliinoja. Tätä voisi jo sanoa johdatukseksi - tai ainakin osuvaksi sattumaksi: päätin yli viikko sitten että menen lauantai-iltana leffaan. Yksin. Olen käynyt elokuvissa muutaman kerran yksin ennenkin, joidenkin mielestä se on outoa mutta minusta elokuva jos mikä on elämys, jonka katsominen ei ole kiinni siitä istuuko vieressäsi joku tuttu vai ei. Sitä paitsi yksin katsoessa keskittyminen on täydellistä. Siitä kun olen viimeksi nähnyt elokuvateatterissa muun kuin lastenelokuvan, on jo kohta kolme vuotta ja sekin kerta meni siihen, että puoli elokuvaa mietin outoja tuntemuksiani alavartalossani (laskettuun aikaan oli pari viikkoa ja olimme miehen kanssa puolipaniikissa viettämässä parisuhdeaikaa kiireesti ennen kuin vauva syntyy). Ne tuntemukset paljastuivat seuraavana päivänä tulehduksen aiheuttamiksi supistuksiksi, jotka laantuivat lääkekuurilla, mutta elokuvaelämys - Dan Brownin kirjaan perustuva Inferno, kir...