Mustikkapasta

Suljen silmäni ja yritän nukkua, mutta kaikki heiluu, keinuu. Tasainen kolahtelu taustaäänenä, liikkuvan veden ääntä. Aaltoja. Avaan silmäni ja näen sen taas: tähtitaivaan ja kaikki ne kirkkaat pisteet, jotka tuikkivat itäisellä taivaalla. Haluaisin katsella niitä koko ajan, mutta silmät ovat liian väsyneet pysyäkseen auki, silmäluomia pistelee ja särkee ja vasta kun ne laskee alas, kirvely lakkaa. Mutta kohta taas avaan silmät uudelleen. En voi lakata katselemasta tähtiä. Ennen kuin mieheni nukahti, hän kulutti runsaasti aikaa tähtitaivassovelluksen käyttämiseen, tarkisti sieltä tähdet ja planeetat ja tähtikuviot.  Minä en tarvitse sovellustusta, minulle riittää että näen tähdet, tunnistan Otavan ja tiedän, että kirkkain valopiste itätaivaalla on Venus. Planeetta hehkuu kirkkaimpana yhä vieläkin joka kerta kun avaan silmäni, se ei vaihda paikkaa kuten tähdet tekevät vaan on aina siinä, samassa kohdassa lasi-iglun kattopalkin vieressä, niin että jos katson sitä pää hiukan vinossa t...

 Aamulla herään tyhjän sängyn tunteeseen: ojennan käteni ja jalkani viereisen paikan tyhjyyteen; kukaan ole nuku siinä eikä ole nukkunut koko yönä. Avaan silmäni, on ihan hiljaista, tietenkin, muistan sen taas. Illalla nukahdin sateen ropinaan katossa, se ääni ei olisi voinut olla tervetulleempi. Kaikista illoista juuri nyt satoi tasaisesti ja unettavasti eikä minun tarvinnut kuunnella hiljaisuutta.  Olen nukkunut yön niin sikeästi ja keskeytyksettä, että olen aivan virkeä vaikka kello on vasta vähän vaille seitsemän. Asetin illalla herätyksen paljon myöhemmäksi, sillä olin aivan varma nukkuvani pidempään, nyt kun unipotkut vieressä eivät herätä.  Mutta aamun valo herättää minut silti aivan yhtä aikaisin kuin kaikkina muinakin kevään ja kesän valon aamuina, nyt se on todistettu etteivät vieressäni nukkuvat lapseni ja mieheni vaikuta asiaan.  Lapset ovat unohtaneet pihalle joitakin leluja ahkerasta siivoamisesta huolimatta. Tämä karhu maastoutui liian hyvin? Nyt se il...

Ahtaat eivät ole helvetin portit, senhän me kristityt olemme oppineet jo äidinmaidossa.  Nyt huomaan sen konkreettisesti todeksi, sillä se kohoaa suoraan edessäni, Helvetin portti. Näin lukee käkkyrämäisistä oksista ja jykevistä puunrungoista koostuvassa portissa selvin kirjaimin. Portti kaartuu ylleni korkeana, leveyttä riittää. Tästä portista mahtuu helposti sisään isompikin ihminen, sisään solahtaa ilman vaikeuksia. Portinpielen kylteissä varoitetaan ilveksistä ja muista suurpedoista, joita näillä seuduilla asustaa. Ohitamme esikartanon (pieni punainen mökki), jonka jälkeen alkaa pitkä taival kohti tuntematonta. Alku tosin on helppoa, vaikka Helvetissä ollaan. Leveää hiekkatietä alamäkeä jolkotellen mennään ensimmäiset tovit. Senkin jälkeen alusta on helppokulkuista sorapolkua, pitkospuuta ja portaita pahimmissa nousuissa. Ainoa mikä vaivaa jos sellaisen vaivaksi kokee, on hien nouseminen pintaan raskasta rinkkaa kantaessa.  Maisemat hivelevät sielua: satumaista, unenomaist...

Tässä postauksessa kirjoitan kymmenen asteen keväästä, etelästä saapuvista jarrutuulista ja muista tämän kevään yllättävistä asioista ja ilmiöistä. Käenkaali kukkii kylmästä huolimatta, terälehdet  supussa mutta kuitekin. Kun tänä aamuna puin kuopukselle hanskoja hänen lähtiessään kerhoon, italialainen mieheni tokaisi paljonpuhuvan kommentin: Jos asuisimme Italiassa, hanskojen pukemisen sijasta nauttisimme nyt 30 asteen lämpötiloista. Niinpä. Tällaisina hetkinä ja keväinä se houkuttelee, lämpimimmillä seuduilla asuminen. Siitäkin huolimatta että Etelä- ja osin Keski-Euroopassakin nyt vallitseva aikainen hellesää on todennäköisesti ilmastonmuutoksen aikaansaamaa eli kaikkea muuta kuin hehkutuksen arvoista. Toukokuussa alkavat hirmuhelteet voivat kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta jos ne jatkuvat kuukausitolkulla syyskuuhun asti, ei enää niin kivaa olekaan. Ihmisellä on viilennyskeinonsa, mutta eniten ilmiöstä kärsii luonto: kuivuutta, puutetta ravinnosta, lajin sopeutumiin vierait...

Siitä on ollut puhe vuosikausia. Sen jälkeen kun tyttäremme syntyi ja sai nimensä, olemme sitä toistelleet: jonakin päivänä viemme hänet Lappiin katsomaan revotulia. Lapsia syntyi kaksi lisää, ja yhä vain puhuimme saamatta kuitenkaan aikaiseksi. Kaikilla lomillamme, kesäisin, jouluina, pääsiäisinä, suuntasimme aina Italiaan tai korkeintaan Itä-Suomeen mökille. Lappi ja revontulet siirtyivät aina vain kauemmaksi. Tarvittiin maailmanlaajuinen viruspandemia ja Italian-matkojen vaikeutuminen ja muuttuminen vähemmän houkuttelevaksi, suorastastaan välttämättömäksi kerran vuodessa suoritettavaksi velvollisuudeksi, jotta asiaan tuli muutosta. Muut loma-ajankohdat vuoden aikana vapautuivat Italialta ja sitä myöten lomiin varatut rahavarat. Nyt jos koskaan oli aika Lapille ja revontulille! Nyt lapset, nyt lähdetään katsomaan revontulia.  Varasimme majoituksen hyvissä ajoin syksyllä vähän summamutikassa hyväntuntuisesta paikasta tarpeeksi pohjoisesta ja sopivalla hinnalla. Paikkakunta oli Äkä...

Aamu valkenee hitaasti näin joulukuun alussa. Mutta kun se valkenee, valo paljastaa taivaalla parveilevat linnut - ison tilhiparven - ja heikon lumisateen. Hiutaleet ovat pienenpieniä, niitä tuskin erottaa, mutta niitä on paljon. Ja vähä vähältä, pikku hiljaa, hento lumipeite vankistuu. Jos sata tuntia tätä vauhtia sataisi, peittyisi ehkä jo takapihan ruohikkokin.  Värjöttelen ilman takkia mutta onneksi kuitenkin paksussa lampaanvillapaidassa takapihalla koiranpennun kanssa ja odotan, että se tekisi aamutarpeensa. Vastasatanut lumi kiinnostaa koiraa enemmän, samoin ohuen lumipeitteen alta pilkottavat risut, kävyt ja ruohonkorret - pennulle kaikki sellainen on loppumatonta uuden ihmettelyä.  Tilhiparvi vaihtaa paikkaa puusta toiseen, lintujen hento tilkehtivä laulu täyttää ilman. Vaahterassa nakuttaa käpytikka, ja tervehdin ilolla tuota maadoittajaa. Lunta on siis täällä Helsingissä hyvin vähän, sillä viikon takainen luvattu lumimyräkkä jäikin meren ylle. Mutta pakkasta on! Täl...