Mustikkapasta

Jääkaapin iloiset yllätykset kotiin palatessa. Vielä kerran kirjoitan postauksen kotiinpaluutunnelmista. Kyllä, tämä on aihe josta en nyt tunnu pääsevän eroon, sillä tämä on niin poikkeuksellinen kotiinpaluu, poikkeuksellisen matkan ja poikkeuksellisen ajanjakson jälkeen. Koronakevään. Kesän valon ja lämmön. Matkan joka hehkui ja kimmelsi auringonvalossa ja kevään vaikeuksien jälkeen tarjoili hetkiä, joiden keskellä ei voinut muuta kuin antautua niiden kauneudelle ja ihmeellisyydelle ja kysyä: onko tämä tottakaan, kaikki tämä valo ja hehku? Voiko maailma todella tarjoilla jotain näin häikäisevää?  Siirtymä Italiasta Suomeen ei sitäpaitsi koskaan ole meille pelkkä loman loppu, vaan se tarkoittaa myös sukulaisten ja ystävien jättämistä ja ainaisen dilemmamme, Suomi vai Italia, akutisoitumista. Jälleen kerran teemme valintamme ja palaamme Suomeen. Jätämme auringon taaksemme ja palaamme siihen mitä monet pitävät käsittämättömänä valintana: pimeään kylmään maailmankolkkaan vaikk...

Kotiinpaluukaaos. Terveisiä matkalaukku- kaaoksen  ja koronakaranteenin keskeltä! Ajoimme eilen kotipihaan läpi sysipimeän sadesään, pitkin kosteudesta kiiltäviä Helsingin asfalttiteitä joita maahan pudonneet syksyn lehdet pilkuttivat. Niissäkin kosteus kiilteli ja katuvalojen kelmeä oranssi valo, joka oli auton lamppujen lisäksi ainoa valonlähde pimeydessä. Laiva Tallinnasta saapui ajallaan Helsinkiin alkuillasta ja kuvittelimme ehtivämme hyvin kotiin aikaiseen illallisaikaan. Mutta olimme väärässä. Koko reissun, koko 6400 kilometrin ja 14 rajanylityksen ainoa jono ja rajatarkastus koettiin Helsingin Länsisatamassa.  Jonotimme lähes tunnin, sillä jokainen laivasta ulos ajava auto pysäytettiin. Ensin rajaviranomainen antoi ohjelapun maahansaapumisesta ja omaehtoisesta koronakaranteenista riskimaista saapumisen jälkeen. Sitten poliisi tarkasti passit. Sen jälkeen pääsi jatkamaan matkaan. Hieman ihmettelimme, miten pelkkä passintarkastus palvelee koronan ehkäisemisess...

Oma mökkiranta, paratiisi maan päällä?  Lapsi on kaverilla yökylässä. Yleensä se menee ilman ongelmia, koskaan ei ole tarvinnut kesken yön kotiin hakea. Hyvä jos hyvänyönviestin muistaa äidille lähettää. Vastaa omaani ehkä vasta aamulla. Mutta nyt alkaa tulla viestejä. Mitä teette juuri nyt, oletko muistanut tallentaa lempisarjani (Italian kanavilta tuleva jota ei suomalaisista nettitelevisioista näe)? Niistä viesteistä tiedän, että hänellä on ajatukset kotona. Ehkä jopa koti-ikävä. Joskus se varmasti jokaiselle lapselle tulee. Ensimmäisten yökyläilyjen aikaan esikoinen kerran tuotiin puolenyön aikaa kotiin naapurista kaverin luota, koska uni ei ollut tullut. Keskimmäinen ei vielä edes halua ajatella, että nukkuisi ilman vanhempia muualla kuin kotona, koska sitten tulisi niin ikävä teitä . Koti-ikävä, mitä se on? Kauheaa kaipuuta saada olla kotona, juuri nyt enemmän kuin milloinkaan. Siellä ne muut varmasti tekevät kaikkea mukavaa, ja kuinka ihanaa olisi juuri nyt saada...

Kivien ketju johtaa veteen. Lasten taideteos eilen Pikkalan uimarannalla. Näinä hellepäivien aamuina kastelen usein kukkia ulkona puutarhassa. Unohdan tehdä sen illalla, jolloin on viileämpää ja varjoisaa, ja sitten aamulla huomaan että kasvit ovat nääntyä polttavan auringon alla, että ne näyttävät siltä kuin eivät olisi saaneet vettä viikkoihin vaikka juurihan ne kastelin. Auringossa kukista tulee kyltymättömiä vedelle, niille saa olla kantamassa vettä koko ajan!  Täytän kannun piripintaan, siitä putoilee pisaroita lattialle kun kannan sen kylpyhuoneesta ulos ja ajattelen aina, että nyt minun pitää ne siitä pyyhkiä. Sitten kuitenkin unohdan ja muistan asian vasta sitten, kun näen lattiaan niljaantuneita kuraisia vesiviiruja lasten käveltyä pisaroiden päälle paljailla jaloillaan.  Joskus huolestun, että kaikki se unohtamani vesi imeytyy parketista sisään, valuu lattialistaan saakka ja alkaa aiheuttaa kosteusvauriota. Talvella huomaamme, että nurkissa kasvaa ho...

Muovinen leikkimökki muuttuu hetkessä vaikkapa kahvilaksi.  Jos jotain normaaliarjesta kaipaan, niin kahviloita. Näen toistuvasti unta, että olen kahvilan tiskillä tilaamassa cappuccinoa ja voisarvea. Toisinaan uneksin työskenteleväni kahvilassa, mikä olikin muutaman viikon ajan ihan totta, kun aloin alkuvuodesta työskennellä osa-aikaisena lähikahvilassamme. Nyt ne viikot tuntuvat ihan oikeasti unelta, toiseen maailmaan kuuluvalta. Olinko minä tosiaan siellä töissä, asiakkaita tuli, valmistin erikoiskahveja ja tarjoilin pullaa. Eikä kukaan ollut kuullutkaan turvaväleistä ja etäisyyksistä. Maskit olivat vielä niitä mitä ne ennen olivat - televisiossa tai lentokentillä aasialaisten turistien kasvoilla nähtyjä kummajaisia. Suomessa niitä ei uskonut kukaan koskaan näkevänsä, tuskin edes Euroopassa. Sitten tuli poikkeustila, alettiin ottaa etäisyyttä ja käyttää maskeja Euroopassakin, kahvilat sulkeutuivat, niin myös työpaikkani. En usko enää koskaan työskenteleväni siellä, sil...

Paloauto portilla ja kaatunut puu. Eilen istuessani aamucappuccinon ääressä keittiössä, kiinnitin huomiota naaruritalon takana olevaan suureen kuuseen, joka oli oudosti vinossa. Sitten huomasin nosturiauton ja kuulin moottorisahan äänen. Kaunis, hyvin ikääntynyt kuusi, elinkaarensa vahvimmassa kohdassa, ja nytkö se kaadetaan. Eikö kaupungin puunkaatovimmalla ole mitään rajaa. Mutta sitten tajusin kummastella, miksi puunkaato-operaatio suoritetaan tällaisena päivänä, kun tuuli taas kerran riuhtoo oksia, ujeltaa ikkunoissa ja paukuttelee kattoa. Puuskissa puhuri oli suorastaan vaarallisen voimakas, toistan, taas kerran tänä talvena . Toisin sanoen käynnissä oli yksi talven lukuisista myrskypäivistä. Niin lukuisista, että laskuissa on aikaa sitten mennyt jo sekaisin. Sitten näin paloautot. Yhden autotiellä, toisen kuusen vieressä. Korkealla tuulessa huojuva nosturi kannatteli kahta palomiestä, jotka yrittivät estää kuusta kaatumasta naapuritalon päälle. Alhaalla maassa tilannett...

Oravasta sanotaan, että se on kuin rotta mutta paremmalla maineella. Katson ulos lumihangen peittämälle takapihalle. Siellä liikkuu jotain, joku. Se ei ole lintu, se ei ole naapurin kissa, mikä se on? Siristän silmiäni nähdäkseni tarkemmin. Rotta! Iso, vaistomaista vastenmielisyyttä herättävä eläin pitkän häntänsä kanssa. Kuin paksu kastemato häntä kiemurtelee vartalon perässä kun rotta kiertää pihanperän kompostikasat, suuntaa taloa kohti ja asettuu tottuneesti ruokailemaan lintujenruokinta-automaatin alle. Rotta, taas. Siihen näkyyn omalla pihalla ei koskaan totu. Tämä tapahtui kaksi vuotta sitten näihin aikoihin, kevättalven kynnyksellä . Koko talven ulkona oli kipittänyt rottia, ne tulivat syömään talipalloja ja maahan pudonneita siemeniä joilla ruokimme lintuja. Kun satoi lumi, rottien siimahäntäjälkiä näkyi pitkin poikin hangella. Asumme Helsingissä alueella, jossa rottaongelma oli niihin aikoihin maanvaiva, ihmiset myrkyttivät niitä eikä ollut tavatonta nähdä kuollutta ro...

Kuvassa mieheni noin kaksivuotiaana. Kun astuu italialaiseen kotiin, on suurella todennäköisyydellä turha etsiä olohuoneesta kirjahyllyä. Eikä sitä helposti muistakaan huoneista löydy. Paitsi jos sattuu vierailemaan kulttuurieliitin kodeissa, joissa kokonainen seinä saattaa olla kuorrutettu kirjahyllyllä ja kirjoilla, tavallisenkin italialaisen kodin edestä. Aikoinani, parikymppisenä, ihmettelin tätä kirjahyllyjen puutetta paljonkin, ennen kuin totuin siihen ja ymmärsin, ettei kirja ole samalla tavalla haluttu ja arvostettu esine kuin se Suomessa ainakin vielä toistaiseksi on. Olin tottunut oman kotini kirjahyllyihin ja kaikkien muiden suomalaisten kotien kirjahyllyihin ja alkanut jo kasvattaa myös omaa kirjakokoelmaani. Italialaisilla tuntui kaiken lisäksi olevan kaukainen ja löyhä suhde kirjoihinsa. Kun toisinaan kysyin jostakin hyllyllä olevasta kirjasta, kävi ilmi ettei talon asukas ollut lukenut kirjaa eikä edes muistanut, että hänellä oli se. Ja kun vierailimme miehen s...