Mustikkapasta

Helsingissä on viime viikkoina satanut lunta urakalla. Monin paikoin lunta on tällä hetkellä enemmän täällä kuin Lapissa. Ja elämme vasta joulukuun puoliväliä! Tämä talvi on ollut tähän mennessä unelmien talvi: aikainen, marraskuun puolella satanut pysyvä lumi, säännöllisiä lumisateita, ei juuri ollenkaan loskakelejä ja vesisateita. Välillä pakkanen on kiristynyt enemmänkin. Tällä hetkellä mittari näyttää yhdeksää pakkasastetta.  Jo viikon, parin ajan on päässyt hiihtämään, luistelukenttiä jäädytellään. Näyttää siltä, että toistuu sama kuin viime talvena, unelmien lumitalvi sekin, eli että luistelemaan pääsee jo ennen joulua. Ihanaa, mahtavaa, täydellistä. Ylisanat loppuvat kun alkutalvea kuvailee.  Maisema ikkunasta ikituiskun aikaan. Juuri tällainen kuuluu talven olla näillä leveysasteilla. Lumi vie pois pimeyden marraskuussa ja valaisee toivottavasti helmi-maaliskuuhun saakka. Ei tätä pimeyttä muuten kestä.  Tällä hetkellä eletään talven ehkä kauneinta ja mahtavinta he...

  Huoneessa humisee pehmeys. On oudon valoisaa vaikka vaistoan, että vielä on yö. Tämä ei ole aamunkajoa eikä keittiöön unohtunutta sähkövaloa, vaan lumen valoa. Tunnen sen heti, ja kun vilkaisen kelloa, huomaan aavistukseni oikeaksi: kello näytää 4.44, mutta koska emme ole Japanissa, kellonaika ei aiheuta huolestumista.  Japanilaisessa (tai laajemminkin aasialaisessa?) kulttuurissa numero neljä kuulemma tuo huonoa onnea, sen kuulin jostakin lähteestä joskus vuosia sitten. On totta tosiaan onni, etten ole japanilainen, ajattelin heti, huhtikuun neljäntenä syntyneenä. Huonon onnen japanilainen kellonaika ei saa minua varuilleni, mutta terästän silti kuuloani yön oudossa vaaleudessa. Valo tulee lumesta, siitä jota oli alkanut myrskytuulen myötä sataa eilen iltapäivällä ja jota luvattiin tulevan taivaalta koko yön. Lumi heijastuu ikkunan jouluvaloihin ja saa koko huoneen säteilemään aamuöisen talviyön tunneille poikkeuksellista valoa.  Ja pehmeys - sen tuntee heti, riippumat...

Olin neljävuotiaan poikani kanssa ruokakaupassa viime viikolla. Heviosastolla katseemme osui houkuttelevanväriseen hedelmähyllyyn: vihreitä ja tummia rypäleitä siistissä rivissä muovirasioissaan alle kaksi euroa rasia!  Katso äiti viinirypäleitä , lapsi sanoi ja meni hypistelemään yhtä rasioista. Ostetaanko, kysyin häneltä ja ajattelin, että ehkä hänen tekee niitä mieli. Ei osteta, poika vastasi. Näitähän kasvaa Italiassa, ei täällä Suomessa . Hän tietysti muisteli Italiassa näkemiämme viiniviljelmiä, joita leviää aivan Rooman-mummolan lähistölläkin laajat pellot ainakin vielä toistaiseksi. Ennen kuin Rooman reunalähiöiden rakennusbuumi valtaa lisää tilaa ja levittää asuntoja nykyisille vihreille seuduille, mitä ympäristöaktivistit ja monet paikalliset asukkaat pelkäävät lähitulevaisuudessa käyvän.  Niin, rypäleitä kasvaa Italiassa ja muuallakin etelässä ja sitten niitä tuodaan lentokoneella Suomeen, selitin pojalleni. Hän katsoi minua kulmat kurtussa, aivan kuin olisin puhun...

Hulevettä kerrakseen. Siitä on vasta jokunen vuosi kun kuulin sanan hulevesi ensi kertaa. Mikä ihmeen hule, ai jotain sadevesi- ja rakennusjuttuja.  Sitten viime keväänä luin Kerttu Kotakorven erinomaisen kirjan Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen . ( Bazar kustannus 2021 ) Siinä kerrotaan erinomaisen tarkasti monista niistä seurauksista ja ilmiöistä, joita ilmastonmuutos Suomen säässä ja luonnossa aiheuttaa. Esimerkiksi viistosateet lisääntyvät ja samoin hulevesien määrä.  Samoihin aikoihin kirjan lukemisen kanssa kuulin ensi huhuja Helsingin kaupungin hulevesisuunnitelmasta, joka velvoittaa kiinteistön omistajia liittymään kaupungin hulevesijärjestelmään, tai jos velvoituksesta saa vapautuksen, järjestämään tonttiensa hulevesien imeyttäminen ja hidastaminen maaperään niin, ettei se lisää tulvariskiä tai aiheuta huleveden liiallista valumista kaupungin viemäreihin. Kirjan lukeminen oli hyödyllistä siinäkin mielessä, että asumme Helsingissä ja kaupungin hulevesiv...

Teetä aurinkolomalla? Foce Varano, Apulian maakunta, Italia. On heinäkuun puoliväli, kesän kuumin ja vähäsateisin kausi parhaimmillaan. Olemme täällä viikon rantalomalla ja saapuessamme saimme heti tuntumaa hirmuhelteistä, jotka paikkakunnalla olivat olleet meneillään: 38 astetta ja sellainen tukahduttava kosteus, jota harvoin olen kokenut.  Kun saavuimme Airbnb :n kautta vuokraamaamme ylimmän kerroksen merenrantahuoneistoon, ystävällinen vuokranantaja Piermarco esitteli paikat ja kertoi käytännön asioista. Ilmastointi löytyy ja sitä varmasti tarvitsettekin, hän sanoi ja kieltämättä huoneistossa oli todella tukalan kuuma.  Kun kerroin vierastavani ilmastointilaitteita sillä niistä saa usein pelkkää kurkkukipua, Piermaco huomautti että näillä seuduilla käy usein onneksi myös vilvoittava tuuli. Jos pidätte ikkunoita auki, läpiveto voi riittää siedettävän huonelämpötilan saamiseksi, hän neuvoi.  Muistelen hänen sanojaan viisi päivää myöhemmin, kun makaan hereillä sängyssä y...

En ole lakannut olemasta, vaikka blogini päivittämisessä onkin oman mittapuuni mukaan todella pitkä väli. Olen olemassa vaikka tuntuukin että osa minusta on kuollut viikko sitten kuolleen koirani mukana, niiden vuosien mukana jotka se kanssamme eli ja kaikkien niiden muistojen joissa se oli mukana.  Elämäni parhaat vuodet , niin minusta juuri nyt tuntuu. Ne kuusitoista vuotta jotka koirani eli ja kaikki tapahtumat jotka sen elinaikana tapahtuivat. Elämän parhaat vuodet. Eikä näin tunnu vähiten siksi, että noiden vuosien aikana tulin äidiksi ja sain kolme lasta. Ja koirasta tuli tavallaan neljäs lapseni. Pari yötä sen jälkeen kun koiramme Nera oli kuollut (lue edellinen postaus: Jäähyväiset rakkaalle hännänheiluttajallemme - Nera in memoriam ), näin merkillisen unen: Laitan keittiössä ruokaa, kun yhtäkkiä iskee kauhea kipu. Minä synnytän! tajuan ihmeissäni ja onnessani. Minusta on aina ollut kiva synnyttää, nyt pääsen taas siihen hommaan. Ei aikaakaan, kun jotakin tuntuu tulevan u...