Mustikkapasta

Siitä on ollut puhe vuosikausia. Sen jälkeen kun tyttäremme syntyi ja sai nimensä, olemme sitä toistelleet: jonakin päivänä viemme hänet Lappiin katsomaan revotulia. Lapsia syntyi kaksi lisää, ja yhä vain puhuimme saamatta kuitenkaan aikaiseksi. Kaikilla lomillamme, kesäisin, jouluina, pääsiäisinä, suuntasimme aina Italiaan tai korkeintaan Itä-Suomeen mökille. Lappi ja revontulet siirtyivät aina vain kauemmaksi. Tarvittiin maailmanlaajuinen viruspandemia ja Italian-matkojen vaikeutuminen ja muuttuminen vähemmän houkuttelevaksi, suorastastaan välttämättömäksi kerran vuodessa suoritettavaksi velvollisuudeksi, jotta asiaan tuli muutosta. Muut loma-ajankohdat vuoden aikana vapautuivat Italialta ja sitä myöten lomiin varatut rahavarat. Nyt jos koskaan oli aika Lapille ja revontulille! Nyt lapset, nyt lähdetään katsomaan revontulia.  Varasimme majoituksen hyvissä ajoin syksyllä vähän summamutikassa hyväntuntuisesta paikasta tarpeeksi pohjoisesta ja sopivalla hinnalla. Paikkakunta oli Äkä...

Ruuanlaittoa vähän toisenlaisissa ympyröissä. Myönnetään, otsikko on vähän dramaattinen. Mutta ei aivan tuulesta temmattu. Kun nimittäin palasin viiden päivän  Lapin-reissultani  vähän reilu viikko sitten kotiin, minulla oli hetken aikaa juuri sellainen olo: kuin olisin yltäkylläisesti tuhlannut. Tarkoitan paitsi ruhtinaallista 40-vuotisjuhlaravintola-ateriaa hotelli Pallaksessa neljän päivän vaelluksen päätteeksi (porkkana-appelsiinikeittoa, poronkäristystä ja muussia, lakkalikööriä ja hyvää viiniä), myös paperikassejani, jotka minulla oli palatessa mukanani. Lupasin lapsille ja miehelle tuliaisia, ja niitä myös toin: luontoaiheisen palapelin, kortteja, karkkia, pieniä matkamuistoja kuten kuppeja ja jääkaappimagneetteja. Ja miehelle aika hienon poroaiheisen espressokupin.  Rahaa näihin suhteellisen pieniinkin juttuihin Lapissa paloi, sillä matkamuistojen hinnat ovat totta kai - matkamuistohintojen luokkaa eli korkeita. Jokaisesta myymälästä huomasin poistuvani noin 50 eu...

PÄIVÄ 1: Varvikko hehkuu ruskan ensi värejä: viininpunaista, kirkkaan punaista ja aavistuksen oranssia. Askel toisensa jälkeen on johdattanut eteenpäin. Suomättäiden kohdalla polku on vaihtunut välillä pitkospuihin, vetisimpien virtojen kohdalla yli on johdattanut laudoista kyhätty silta.  Aurinko on hehkunut taivaalla kaiken aikaa, taivaankansi kaartuu korkealle ja silmä kantaa kauas tunturien tuolle puolen. Hiki kohoaa otsalle ja merivillapaidan sisään; on kesäisen lämmintä. Sään jumalat ovat tehneet kolmen yön vaellusreissumme alusta paitsi hikisen, myös häikäisevän valoisan.  Olemme lähteneet liikkeelle iltakuuden kieppeillä Hietajärveltä , parkkipaikalta johon jätimme automme. Retkijännitys kuplii vatsassa, rinkka on nostettu selkään, jalat ja selkälihakset ovat vielä tietämättömiä rääkistä joka niitä odottaa.  Kartasta olemme katsoneet kävelymatkaa yöpymistuvalle eli Pahakuruun olevan seitsemisen kilometriä. Karttataitomme ovat kuitenkin huterat, sen huomaamme maas...