Mustikkapasta

Vauvoilta kielletty herkku. Kuten monessa kaksikulttuurisessa perheessä, niin meidänkin arjessa Skype-puhelut Italiaan ovat melkein jokapäiväisiä. On jo lapsenkin kannalta uskomatonta rikkautta, että hän voi nähdä ja kuulla isovanhempiaan milloin vain haluaa, vaikka he asuvat kaukana. Ja kyllähän me aikuisetkin tykkäämme kuulla Italian-kuulumisia - kunhan ei vain liian usein. Anoppivitsejä on kuullut jokainen, ja anoppisuhteen tietävät kaikki riitaherkiksi ja erityislaatuisiksi suhteiksi. Silti uskallan väittää, että oma tällä hetkellä Skype-voittoinen anoppisuhteeni on sieltä erityislaatuisimmasta päästä. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, oma italialainen anoppini on erittäin lämmin ja pyyteetön ihminen, ja tulemme pääsääntöisesti oikein hyvin toimeen - kunhan vain muistaa huomioida tietyt erityispiirteet hänen luonteessaan. Kuten sen, että lapsenhoitoasioissa anoppi elää yhä 70-lukua, jolloin hän synnytti ja kasvatti omia lapsiaan. Kuvaavaa on, että ennen lasten syntymää oli

Jäykkäkouristusbakteeri voi piillä vaikka kasvimaalla. Viime viikolla heräsin aamukolmelta hikiseen tunteeseen. Helleöiden piti olla jo ohi, ajattelin, kunnes tajusin lämmöntunteen syyn. Vieressäni tärisi korkeassa kuumeessa hikoileva tyttäreni, joka pari tuntia aiemmin oli täysin viileänä ja normaalin oloisena kömpinyt viereemme omasta huoneestaan. Säikähdin tietysti kovasti, varsinkin kun tytön käytös oli muutenkin niin omituista. Edes kuumeen mittaus ei onnistunut, koska "joka paikkaan sattui" eikä häneen saanut koskea mahtavan huutokonsertin uhalla. Ei sitä tosin tarvinnut edes mitata, ymmärsi muutenkin että korkeissa lukemissa huideltiin. Kun mukaan tulivat käsien oudot, vähän kouristuksenomaiset liikkeet, tartuin puhelimeen ja soitin elämäni ensimmäisen kerran hätänumeroon. Periaatteessa syynä oli epäilys kouristelusta, mutta syvällä sisimmässäni tiesin perimmäisen syyn niin suureen huoleen:

Voi voi Italia! Olohuoneessani istuu tällä hetkellä murheellinen italialainen. Italia on taas jäänyt jalkapallon MM-kisoissa alkulohkoon, ja pikku hiljaa miehenikin alkaa uskoa, että tuon huonoa onnea kaikille kannustamilleni joukkueille. Italia ei ole kai yli 44 vuoteen kompastunut kahta kertaa peräkkäin futiksen mm-kisoissa alkulohkoon, mutta minuun tutustumisen jälkeen näin on heti tapahtunut. Tosin lähdin heti vastustajan tehtyä ratkaisevassa pelissä maalin vähin äänin muihin puuhiin ja muka lakkasin kannustamasta. Mutta huonosta karmasta ei päässyt niin vain eroon ja lopputulos on jälleen jalkapallokatastrofi saapasmaassa. Täytyy varmaan kaivaa kaapista Nutella-purkit ja muut herkut ja alkaa lohdutella tuota raukkaa. Vaikka totta puhuen en ole lainkaan varma, miten paljon minulla siihen tänä iltana riittää aikaa. Tässä välissä nimittäin julkistan pitkän blogitaukoni puolivirallisen syyn ja tunnustan, että elämääni on tullut uusi, rinnoissani sangen innokkaasti roikkuva mie