Mustikkapasta

Muistan vieläkin sen naurunremakan, räkänaurun ja ulvonnan. Kuka joutui painumaan kaksin kerroin pitelemään vatsaansa. Kuka ei meinannut henkeä saada vedettyä. Silmäkulmista vuosi vesi. Oioioioi.    Olimme kaveriporukalla ulkona, mieheni lähimmät ystävät ja me, ja oli juuri paljastunut mitä sanoja hän on minulle italiaksi opettanut. Olimme aika tuore pari ja italiantaitoni rajoittui vielä noihin muutamiin sanoihin. Come stai. Sogni d`oro. Ti voglio bene. Mi manchi. Tesoro mio. Cucciolone. Cucciolone! Jos tesoro mion kohdalla huulet jo väpättivät, niin tämä viimeisin sana sai porukan räjähtämään. Niinkö hän on opettanut sinun kutsuvan itseään? Cucciolooone, he toistelivat sanaa hellästi venyttäen, läiskivät miestäni selkään ja käkättivät. Heidän aina niin coolista ja kovakuorisesta ystävästään (niin kuin kai miehet aina esittävät kavereilleen olevansa) oli tullut cucciolone, pehmoista pehmoin. Kirjaimellisesti cucciolone tarkoittaa isoa pentua (cucciolo=pentu, one=suurentav...

Elena Ferrante: La vita bugiarda degli adulti Tässä postauksessa aion kirjoittaa "arvostelun" Elena Ferranten  vielä suomentamattomasta uutuusromaanista La vita bugiarda degli adulti. Jotta ymmärtäisit, miksi laitan arvostelun lainausmerkkeihin, palaan ensin hieman ajassa taaksepäin. Helteinen päivä kaksi ja puoli vuotta sitten. Albano-järven yllä ilma väreilee kuumuudesta, helle makaa kaiken yllä eikä tuulenvirekään liiku. Lapset leikkivät aurinkohattujensa alla rantahiekassa, kohta heidät täytyy komentaa varjoon, paahtuvat muuten, mokomat. Mutta ei ihan vielä, ensin luen vielä yhden luvun, ja vielä yhden. Vauva on herännyt päiväunilta jo ajat sitten, pidän häntä toisella kädelläni sylissäni, toisessa on kirja, onneksi hän on tyytyväinen ja helppo vauva jonka hoitaminen onnistuu välillä vaikka toisella kädellä. Istumme ison puun alla rantakahvilan vieressä enkä tiedä, mitä minulle on tapahtunut. En vain voi jättää kirjaa käsistäni! Sellaista ei ole tapahtunut e...

Lapsen puhe puhkeaa kukkaan aina yhtä hämmästyttävästi. Mamma, mennään taas baariin!  Tämän haikean pyynnön kuulee meidän lasten suusta aika usein, ja jos se tapahtuu julkisilla paikoilla, aina vähän pälyilen ympärilleni ja toivon, ettei kukaan kuule. Vielä enemmän nolottaa, kun he kysyvät: Äiti, olitko sinä taas jossain baarissa eilen ? Lapseni puhuvat sujuvasti suomea ja italiaa, ja heidän kykynsä erotella kielet toisistaan on hämmästyttävä. Mutta on muutama sana, joissa he sekoittavat kielet, ja yksi niistä on kahvila. Italiaksi kahvila on bar, ja jostain syystä he usein käyttävät italiankielistä sanaa puhuessaan kahvilasta. On niin kivaa mennä baariin, kun siellä saa pullaa ja voisarvia! Lapsen kaksikielisyyden kehittymistä on upeaa seurata. Jo se tuntuu ihmeeltä, että lapsi ylipäätään oppii puhumaan ja hahmottamaan kielen, noin vain, kuulemansa ja omaksumansa perusteella . Se on ihme. Ja kun opittavia kieliä on kaksi (tai useampi), asiasta tulee vielä suurempi ihme. ...

Eilen illalla meille tuli sohvalla tenkkapoo. Kuka kannustaa ja ketä, vai kannustetaanko kaikki kaikkia? Vastakkain olivat Suomi ja Italia Tampereella Ratinan stadionilla jalkapallon EM-kisojen karsintaottelussa, Ratinan ihmettä ei tullut vaikka lähellä oli, mutta pelin aikana perheemme mielialat kulkivat ristiriitaisia ja jänniäkin polkuja. Peli oli odotettu, sillä siitä herkusta kun Suomi ja Italia pelaavat jalkapallossa EM-karsintaottelua on hyvin pitkä aika, taitaa olla vuonna 2004 jolloin pelattiin Helsingin Olympiastadionilla ja silloin olimme miehen kanssa katsomossa, minä Italia-paidassa, mies Suomi-paidassa totta kai. Suomen edellisestä voitosta Italiaa vastaan on kulunut vielä pidempi aika, se tapahtui vuonna 1912 Tukholman olympialaisissa jolloin Suomi pelasi vielä punaisissa tsaarinpaidoissa. Edellinen Suomen maali Italiaa vastaan on sekin vuodelta 1977, mutta eilen illalla odotukset olivat kaikesta historian tylyydestä huolimatta aika korkealla. Onhan meillä Pukki ! ...

Oiva väline italian oppimiseen. Kun kirjoitan tätä, lapset istuvat olohuoneessa ja katsovat aamupiirrettyjä. Tänä aamuna heillä on lupa katsoa pari ohjelmaa tavallista enemmän, sillä äiti on vähän väsynyt. Yleensä selviän unenpöpperöstä kymmenessä minuutissa, mutta tänään olo on tahmainen vielä tunnin kuluttua heräämisestä. Niin, olin eilen parin ystävän kanssa iltaa viettämässä ulkona, sen myönnän. Mutta ei, en ole krapulassa enkä edes lähellä sitä, ja kotiinkin palasin jo puolenyön paikkeilla. Mutta silti piti ottaa aamulla burana ja vireystaso on kuin koko yön valvoneella. Uni nimittäin ei heti tullut kotiin tulon jälkeen, vaan hetken piti tasoitella siirtymistä ystävien kanssa rupattelevasta illanviettäjästä takaisin kotiäidin ja vaimon rooliin. Lisäksi kuopus herätti tavalliseen tapaansa jo ennen seitsemää, joten eivät ne yöunet kovin pitkiksi jääneet. Mutta ei se mitään! On näistä ennenkin selvitty. Jotain seuraamuksia voi toki aina tulla:

Pojat pitkine tukkineen parvekkeella. Ensimmäinen aamu koto-Suomessa on sujunut hitaissa merkeissä. Lapset vilustuivat tuulisena Rooma-päivänä lauantaina, ja esikoinen jäi koulusta varmuuden vuoksi kotiin. Eilen pääsimme sänkyyn vasta puoli kaksi, sillä lentomme oli perillä puolenyön jälkeen. Siksipä nukuimme peräti yhdeksään tänään, ja nyt puolenpäivän tienoilla päivä on poikkeuksellisesti vasta alussa. Uloskaan emme ole vielä selvinneet, vaikka aurinko paistaa ulkona keväisellä kirkkaudella. Riskialtis kokeilumme eli iltalento sujui onneksi hyvin ja ilman ainuttakaan itkua, vaikka kaksi vanhinta oli flunssassa ja pienimmäisen nukkumaanmenoaika osui samaan hetkeen kun kone pääsi puoli tuntia myöhässä nousemaan ilmaan. Eilen nautimme viimeisen Rooman-aamiaisen tuttuun tapaan kahvilassa cappuccinon ja voisarven merkeissä. Kahvilassa tapahtui jotakin, joka jäi mieleeni pyörimään sen verran, että siitä taitaa syntyä kokonainen blogikirjoitus. Asia liittyy nykyään kovasti esillä ol...

Lapset kasvavat ja voivat hyvin - nyt on aika elvyttää blogi!  Yllätys yllätys - tämä blogi on vielä elossa! Heikoissa kantimissa, lähes pystyyn kuollut, mutta koitan nyt antaa varovasti tekohengitystä... Blogin ulkopuolella onneksi kaikki asianosaiset ja perheenjäsenet voivat hyvin jolleivat erinomaisesti, jollei kausiflunssia ym.oteta huomioon. Aloitellaan siis varovaiset elvytystoimenpiteet kertomalla, että lapseni ovat nyt 8-, 4- ja 2-vuotiaat. Esikoinen pohdiskeleva, empaattinen ja elämäniloinen tokaluokkalainen, keskimmäinen temperamenttinen, tunteellinen ja tiedonjanoinen leikki-ikäinen, kuopus aina iloinen, todellinen helppo tapaus mutta nyt juuri kaksi vuotta täytettyään oman tahtonsa löytämässä oleva myöhäistaapero. Olen edelleen kotiäiti, rakastan työtäni ajoittaisesta hermojen kiristymisestä huolimatta ja yritän pystyä olemaan kotona niin pitkään kuin mahdollista. Haaveilen neljännestä lapsesta mutta todennäköisesti jää haaveeksi - rohkeus ei vaan riitä, lähinn...

Akka ja muut aakkoset Kaksikielisten lasten vanhempana ei aina ole helppoa. On toki huippuhienoa, että lapset saavat synnyinlahjanaan kaksi täydellisesti opittua kieltä, mutta joskus kaksi kieltä aiheuttavat kiusallisia sekaannuksia.  Punastun Italiassa joka kerta, kun lapseni kirkkailla lastenäänillään hihkaisevat jotakin jännää tai ihanaa nähdessään: Katso äiti! Italiaksi katso on ikävä, miehen lisäätymiselintä tarkoittava kirosana - erilaisine kirjoitusasuineen kylläkin, mutta lausuttuna täsmälleen sana sana. Isovanhemmille olemme selittäneet asian monta kertaa, mutta täytyy se yhä heidänkin korviinsa kamalalta kalskahtaa, kun lapsenlapset kuuluvat kiroilevan.  Muitakin nolostuttavia väärinkäsityksiä kaksikielisyys on tuonut mukanaan, kuten kerran tapahtui eräässä helsinkiläisessä kahvilassa. Kolmevuotias poikani on ikäänsä nähden erittäin kiinnostunut kirjaimista, ja osaa aakkoset molemmilla kielillä. Hänellä on tapana lukea ääneen näkemiään kirjaimia missä va...

Esikoisen imetystä.  Eilisen mollisävytteisen, pois lähteneestä kertovan tekstin jälkeen päätän kertoa siitä, jonka oli aika tulla tähän maailmaan: vauvastamme. Tänään seitsemän viikkoa täyttävä vauva vetelee vielä sikeitä reteästi parisängyssä (josta hän on salavihkaa vallannut yhden kolmasosan), kello on kohta yhdeksän aamulla. Olemme tähän mennessä olleet siitä onnekkaita, että vauva on todella hyvä nukkuja. Hän tuntuu rakastavan nukkumista. Syntymästään lähtien hän on nukkunut 12 tuntia yössä (toki välillä puoliunissaan ruokaillen), mikä monien vauvaoppaiden ja asiantuntijoiden mukaan ei pitäisi edes olla mahdollista; vastasyntyneillä ei ole päivärytmiä jne. Meidän pojallapa on. Hän aivan selkeästi ja järjestelmällisesti tuntuu tietävän, että yöllä ei tehdä muuta kuin nukutaan. Hän jopa lakkaa kakkaamasta yöaikaan, vaikka päivisin vaippaan saattaa tulla tavaraa jopa 10 kertaa. Ja jos hän itkee, jota hän ei tee paljon, hän yleensä itkee -  väsymystään. Näinä ens...