Mustikkapasta

Poljen ruosteisella mummonpyörällä minkä pääsen, mutta silti pienimmänkin ylämäen kohdalla on noustava satulasta taluttamaan. Hiki kohoaa iholle, vaikka on pilvistä ja aika viileää. Mutta hien lisäksi iholla väreilee into: ohjaustangolla kolisee ämpäri. Olen menossa mustikkametsään. Mikä voisi olla sinne parempi menopeli kuin tämä ikivanha polkupyörä allani. Tämä metsäreissu ei kasvata grammaakaan hiilijalanjälkeäni. Näin sen tulisi mennä, kaikkien elämän reissujen. Kiireettömästi omin voimin. Ja jos et ylämäissä jaksa niin sitten vaan nouset satulasta etkä välitä siitä, että matka hidastuu entisestään. Jossakin kyllä odottaa alamäki ja saat taas viilettää. Sen salaisen polun kohdalla jota ei muille kerrota käännyn pyöräni kanssa metsään. Polku on kapea ja joudun pyörää taluttaessani tallomaan mustikanvarpuja niin että kumisaappaiden pohjiin liiskaantuu varmaan litran verran marjoja. Mustikkaa on kaikkialla, tekisi mieli pysähtyä heti poimimaan mutta mennään kuitenkin ensin syvem...

Kyykistelen pöpelikössä varpujen seassa. Korvassa vuoroin inisee, vuoroin surisee. Joku ötökkä hyökkää suorastaan päälle, jää hiuksiin jumiin. Nytkö ne hirvikärpäset iskevät? Sitten tunnen kuinka jokin puraisee nilkasta ja kirvelee oikein kunnolla. Sukka lähti lahkeiden päältä juuri äsken, mutta se oli aivan riittävä aika että joku ötökkä ehti iholle. Raaputtelen aikani, sitten löydän rikoskumppanin eli toisen kusimuurahaisen, joka nousee säärtäni pitkin. Opetus numero yksi: sukka on aina pidettävä lahkeen päällä, kun on mustikanpoiminnassa. Siinä hommassa nimittäin olen. Kaikkein parasta olisi olla kumisaappaat jalassa, mutta tällä kerralla minulla ei niitä ole. Tämä kun ei ole mikään totinen poimintasessio vaan kirkkonummelaisessa metsässä perheen kanssa toteutettu metsäretki, jonka ohessa poimimme sen minkä ehdimme. Olemme varustautuneet kolmella Lidlin jogurttipurkkisangolla, mikä osoittautuu erittäin optimistiseksi arvioksi saaliin määrästä. Esikoinen karkaa heti ensimmäiseks...

Mansikka, mustikka vai vadelma? Kaikki! Jos minulta kysytään. Ja karhunvatukka, hilla, karpalo ja puolukka siihen päälle. Edellisessä blogikirjoituksessa kuvailin perheemme ruokailutapoja. Unohtui mainita, että marjoja meillä syödään paljon, ja se on hyvin suomalaista se. Italiassa tuoreita marjoja en ole nähnyt kenenkään syövän, me taas syömme lähes aina marjat tuoreina tai pakastettuina, sellaisenaan. Itse tykkään lisätä marjoja luonnonjogurttiin, mutta lapset ovat tarkempia. Marjat pitää syödä sellaisenaan. Edes mustikkamaitoa en ole saanut heitä syömään. Toki usein syömme myös puolukka-tai karpalomannapuuroa ja toisinaan teemme marjoista piirakoita ja talvella säännöllisesti myös kiisseleitä, mutta parhaiten marjat uppoavat tuoreina. Italiassa olemme saaneet tästä tavasta ihmettelyä osaksemme:

Kohtalokas tapahtumaketju sai alkunsa mustikkapullista. Olen jo niin pitkään nauttinut marjoja sellaisenaan, että alkoi tehdä mieli leipoa niistä jotakin. Mustikkapullat tuntuivat sopivilta, varsinkin kun oli vielä pullasta pitäviä vieraita tulossa. Pian tuoreen pullan tuoksu täytti koko kodin ja leijaili ulos asti. Tarjoiluvati täyttyi mustikkasilmäisistä pullista, ja vieraat saivat vatsansa täyteen. Koska pullia tuli uunista pelti toisensa jälkeen, päätin kutsua lisää vieraita, toisenkin, lähellä asuvan velipojan perheineen pöydän ääreen. Pullien syönnin jälkeen saivat miehet päähänsä alkaa kaivaa pihatien pinnassa pilkottavaa sadevesiputkea esiin. Koska sadevesi valui siitä nurkasta aina minne sattui, kaiken logiikan mukaan sadevesiputki saattaisi olla tukossa. Loppuviikosta tielle olisi tulossa kuorma-autollinen uutta päällystettä, joten nyt oli viimeinen hetki tarkistaa putken tilanne. Mitä seuraavaksi tapahtui, sitä ei kukaan osannut arvata:

Sesongin paras ruoka. 9.3. Sunnuntai Aurinko paistaa kasvoilleni, nenässä tuntuu kuorittujen artisokkien kirpeä, ruohomainen tuoksu. Tekee mieli ottaa pitkähihainen paita pois, mutta en sitä vielä uskalla tehdä. Neljä talviflunssaa on takanani eikä viidennettä tee mieli. Anoppi kävi juuri huolehtimassa, jaksanko varmasti valmistaa artisokat. Rasittavaa puuhaa tämä onkin, istua auringonpaisteisella terassilla ja repiä artisokan uloimpia lehtiä, leikata uloimmat päät ja laittaa artisokat sitruunaveteen odottamaan maustamista ja keittämistä. Vastasin, että en luovuttaisi tätä keittiöhommaa pois millään ilveellä. Tämä on parasta, mitä tiedän, varsinkin lämpimässä kevätauringonpaisteessa. Parasta työtä on sellainen, missä näkee heti työnsä jäljen. Kuten siivous tai haravointi. Toinen parhaan työn kriteeri voisi olla, että ei tarvitse ajatella mitään sen kummempaa, suorittaa vain mekaanista toimintaa. Kuten mustikanpoiminta tai artisokankuorinta, molemmat lähes terapeuttisia puuhia...

Marjaa markkinoilla Roomassa. Kaikenlaiset listat ovat ihania, ainakin useimmiten.7 syytä aloittaa juoksu, 5 parasta italialaista ravintolaa Helsingissä, 10 huonoa tapaa, jotka pilaavat terveytesi...Kutkuttavaa! Lehdet ovat huomanneet, että ihmisiä kiinnostaa listaaminen. Juttu jos toinenkin rakentuu listojen varaan. Varsinkin kannessa ne ovat tehokkaita. Hyvä Terveys -lehden uusimman numeron kannessa komeilee otsikko, joka lumoaa ainakin minut: 10 superruokaa marketista. Näillä pärjää. Mitämitä, minäkin haluan heti tietää, millä kymmenellä perusmarketin eväällä pärjää ja miten pitkälle. Eihän tuollaista voi vastustaa. Artikkelin lukeminen oli kuitenkin pettymys:

Mustikkavoimaa. Se tulee joka kevät yhtä varmasti kuin päivät alkavat pidetä: tunne, että talven aikana on käynyt ihan tunkkaiseksi sekä olo, iho että koko naamavärkki. Kevätaurinko paljastaa kalpean ihon ja löllön olon ja aiheuttaa kuumeisen pohdinnan, mitä voisi tehdä asian korjaamiseksi. Joskus auttaa uusi värikäs vaate, joskus tietoisuus itseruskettavien voiteiden olemassaolosta. Piristystä naaman kalpeuteen tuo yleensä jo se, että pisamien määrä kasvoilla kasvaa aurinkohangilla vietettyjen tuntien myötä. Talven aikana kasvanut hiihtoinnostus hoitaa osaltaan löllöyttä, mutta sisäiseen puhdistukseen ja kehon energisoimiseen pitäisi vielä keksiä jotakin. Lisäboosti vastustuskyvyllekään ei tekisi huonoa. Olisikohan se tänä vuonna pieni mehupaasto? Enkä tarkoita mitään aliravittuna laimeilla litkuilla kituuttamista, vaan silloin tällöin toteutettavia mehupäiviä. Jo päivänkin kestävä pelkkien nesteiden nauttiminen antaa ruuansulatukselle lepoa, hemmottelee vatsaa, energisoi ja p...

Hyvästi voisarviaamiainen - ainakin toistaiseksi! Kolme päivää pakollista vuodelepoa takana, lääkärin keuhkokuume-epäilystä selvitty säikähdyksellä puhtain röntgenkuvin ja kykenen jo kävelemään keittiöön teekuppia tyhjentämään ilman pelkoa tuupertumisesta kesken matkan. Aikamoinen tauti näin syksyn alkajaisiksi. Ja minä kun kuvittelin, että talven pahimmat pöpöt saapuvat vasta influessa-aikaan. Jos näin on, niin miten minun silloin käy, kun vastustuskykyni on jo nyt nollatasolla? Keuhkokuumeen varalle määrätty supervahva, taatusti ainakin puolet mikrobikannastani tappava antibioottikuuri ei vastustuskykyä ainakaan paranna, vaikkakin annostusta on laskettu puoleen taudin osoittauduttua tavalliseksi, joskin tavanomaista ärhäkämmäksi keuhkoputkentulehdukseksi. Tiesinhän minä, että söin Italiassa tavattoman huonosti ja epäterveellisesti ja tein väärin jättäessäni tutut ja turvalliset ravintolisät, kuten monivitamiinit ja echinaforsetipat kotiin. En silti osannut arvata, että sillä ...

Antioksidanttipommeja lähimetsästä. Heinäkuun viimeinen päivä on aina jotenkin hieman haikea. Ihan kuin kesä olisi pikku hiljaa päättymässä, valoisat yöt  ja kesälomat takana ja seuraavana päivänä elokuu, josta tulee mieleen koulujen alku ja pimenevät illat, joista muuten viimeksi mainittujen hehkuttaminen mielestäni on pelkkää yritystä naamioida orastava syksyn pelko. Tämän kesän heinäkuun viimeinen kului minulta ja tyttäreltäni syvällä metsän siimeksessä, jossa haikeuden sijaan vallitsi lämmin, aurinkoinen ja iloisten lastenäänten täyttämä tunnelma. Yleisin ilonaihe oli aina uuden sinisen mättään löytyminen - mustikkametsässä siis, kiitos veljeni ystävällisen kutsun ja halukkuuden jakaa hyvä apajapaikka kanssani. Vaaroiltakaan ei retkellä vältytty.