Kahvilassa koronan aikaan (Maunulan majalla)


Uunituoretta korvapuustia Maunulan majan take away -kahvilassa.
Maunulan ulkoilumaja sijaitsee keskellä Keskuspuistoa. Olen juossut tai pyöräillyt majan ohi lukemattomat kerrat elämäni aikana, mutta koskaan en ole siellä käynyt. Tämä on näitä ihmeellisyyksiä, joita helsinkiläisenä minulla tulee vastaan yhä vieläkin tämän tästä: en ole käynyt monissa aivan lähialueenkaan paikoissa. Esimerkiksi Helsingin ja pääkaupunkiseudun luontokohteita olemme alkaneet perheen kanssa kiertää vasta muutama vuosi sitten, ja kiihtyvällä tahdilla nyt korona-aikaan. Keskuspuisto oli minulle ennen omia lapsia pelkkä sunnuntain pitkien lenkkien läpijuoksukohde, mutta nyt käymme siellä vähän väliä.

Pari viikkoa sitten pyöräilimme Maunulan majan ohi koko perhe, kuten tätä nykyä usein teemme, ja mieleen tuli yhtäkkiä haikea tunne: ai niin, tuolla on tavallisesti kahvila, voi kun pääsisi nyt sinne kahville...

Minkä lie intuition johdosta pysäytyin pyörän ja huikkasin muulle perheelle, että odottakaas vähän, tarkistan yhden jutun. Mistä sitä tietää, vaikka se olisikin auki. Ja niinhän se oli! Take away kahvila avoinna joka päivä,  kyltissä luki. (Katso tarkemmat aukioloajat Maunulan majan fb-sivuilta täältä)

Pyöräilimme innoissamme majan pihaan koko porukka. Majan viereisellä hiekkakentällä oli pöytiä ja tuoleja hyvän välimatkan päässä toisistaan ja jokunen asiakas. Aurinko paistoi pöytiin kuten se vain parhailla aurinkoterasseilla voi paistaa. Jostakin leijaili paistuvan pullan tuoksua. Tänne!

Maunulan majan take away -kahvila on avoinna kaikkien koronasääntöjen mukaan: ruuat tilataan ulkotiskiltä, käsidesipulloja on näkyvästi esillä, jonottajia ohjataan kyltein ja poistumisreitti on viitoitettu erikseen. Kun satuimme paikalle, jonoa ei ollut vaan edellämme oli vain yksi asiakas. Pidimme tietysti turvavälin, ja lapsetkin sen ymmärsivät, vaikka olisivat kovasti halunneet tungeksia tiskille valikoimaa katselemaan.

Tarjolla oli voisilmäpullaa, korvapuustia, munkkeja, kahvia, kaakaota eli suomalaisten kahviloiden perusherkkuja. Cappuccino puuttui, mutta se tuntui pieneltä puutteelta. Olimmehan löytäneet auki olevan kahvilan! Se tuntui ihmeelliseltä, kuin varovaiselta heräämiseltä kahden ja puolen kuukauden horroksen jälkeen. Elämä jatkuu sittenkin! 

Nautimme pullamme, kahvit ja kaakaot kaikessa kiireettömyydessä ja nautiskellen. Ympärillä viheröi keväinen luonto, valkovuokkomättäät ja juuri lehteen puhkeamaisillaat olevat koivut ja pihlajat. Viereisillä ulkoilureiteillä näkyi tasaiseen tahtiin luonnossa liikkujia. Peipot ja rastaat lauloivat.

Olikohan kahvilassa käynti koskaan vielä tuntunut näin ihastuttavalta, Suomessa ainakaan?




Päätimme palata paikkaan uudestaankin. Ja sen teimme, eilen helatorstaina. Tällä kertaa olimme liikkeellä autolla, ja tarkoituksenamme oli kiertää 3,3 kilometrin Maunulan opastettu luontopolku ennen kahvilassa käyntiä.

Ulkoilureitin kiertäminen ennen kahvilaa olikin hyvä ajatus. Kun tulimme paikalle kolmen aikaan iltapäivällä, kahvilan seutu oli aivan täynnä väkeä. Aurinkoinen ja lämmin helatorstai oli näköjään houkutellut monet muutkin ulkoilemaan ja kahvittelemaan, tai sitten sana Maunulan majan kahvilan aukiolosta on tainnut alkaa kiertää.

Pöydissä ei ollut tilaa, ja ihmisiä istui kannon nokissa ja mättäillä kahvikuppien kanssa. Jono, turvavälein totta kai, kiemurteli pitkälle majan portaita alas ja ulos nurmikolle. Ihmisiä oli häkellyttävän paljon, jopa epätodellisen paljon. Onko tämä ainoa auki oleva kahvila seudulla vai ovatko ihmiset tulleet paikalle vain sattumalta vapaapäivän ulkoilullaan?

Tajusin myös, että koronakevät on tehnyt tehtävänsä ajatusteni muokkaajana: ihmisjoukot ovat auttamattomasti nyt uhka, sanovat aivoni, ei sille mitään voi. Ihmispaljouden keskellä tuli levoton olo, vaikka järjellä ymmärsinkin, ettei tässä mitään sen kummepaa vaaraa ole. Kunhan vain pidetään se etäisyys.

Meillä sitä paitsi saattaa hyvinkin olla jo immuniteetti, mutta sikäli kun Suomessa ei ihmisiä maaliskuussa haluttu vielä testata, on kaltaisiamme tieteellistä  varmuutta vailla olevia mahdollisesti koronan jo sairastaneita monia muitakin. Silloin ei auta muu kuin ottaa varman päälle ja noudattaa rajoituksia, varsinkin kun sairastetun taudin immuniteetista ei ole varmuutta ja / tai se saattaa olla hyvin yksilöllinen.


Jätimme jonon ja ihmispaljouden taaksemme ja lähdimme kiertämään luontopolkua. Se on merkitty sinisin käpymerkein tai sinisin maalimerkein ja kiertää vaihtelevassa maastossa ympäri Keskuspuistoa. Välillä pururataa, välillä kallioista mäntymetsää, välillä pähkinäpensaslehtoa ja Haagapuron vartta, välillä Maunulan uurnalehdon läpi ja siirtolapuutarhan viertä. Reitti on ilahduttavan monipuolinen ja tarjoaa etenkin lapsille paljon kiinnostavaa, varsinkin kun reitin varsilla on infokylttejä alueen luonnosta. Mielenkiintoista oli lukea Haagapuron kunnostuksesta harvinaiselle taimenelle sopivaksi elinalueeksi, elokuussa 2017 raivonneen Kiara-myrskyn kaatamista ja paikoilleen lahopuuksi jätetyistä puista sekä kallionlaesta, joka mammuttien aikakaudella oli pelkkä saari.

Ja kaikki se keväinen luonto! Jos pitäisi valita kaikkein kaunein aika vuodesta, se olisi epäilemättä juuri nyt, toukokuun lopussa. Muutaman päivän Itä-Suomessa mökkeilyn jälkeen Helsingin vihreys yllätti ja hiveli silmiä, ja Keskuspuistossa koimme koko keväisen luonnon täydessä kukoistuksessaan. Keväthumauksen aika, se on nyt, eikä siitä pidä hukata hetkeäkään, sillä se menee ohi yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, ja kiihkeä kasvu taittuu kesäyn täyteydeksi, yltäkylläiseksi ylikasvamiseksi ja lahoamisen aluksi.

Luontopolku kulkee Maunulan uurnalehdon läpi. Keväisessä asussa hautausmaakin on kaunis.
Me tosin hetkeksi eksyimme uurnalehdossa, sillä luontopolun reittimerkinnät ovat siellä vaikea löytää.

Haaganpuroa on puhdistettu ja tehty siihen virtauspaikkoja
 taimenien kutua ja viihtymistä varten.

Sinitiainen lähdössä pöntöstään.

Kasvientunnistuskeväämme jatkuu: nämä ovat tunnistustaitojemme
 mukaan valkoisia idänsinililjoja.

Kolmen kilometrin lapsentahtisen patikoinnin jälkeen vähän viiden jälkeen saavuimme jälleen lähtöpisteeseemme Maunulan majalle. Ja kas, kahvilan jono oli poissa, tuolit ja pöydät hiekkakentällä tyhjiä. Vain muutama asiakas istui kahvin ääressä, kaksi vanhempaa naista pelasi jotakin meille tuntematonta tikunheittopeliä ja edellämme tiskillä oli vain yksi asiakas.

Ajoitus oli mahtava siinäkin mielessä, että korvapuustit olivat juuri tulleet uunista ja lähes polttivat vielä sormia, kun kannoimme ne pöytiin. Ihmettelimme hiukan meidän jälkeemme tullutta asiakasta lapsineen, jotka olivat ängenneet ostamaan vaikka me vielä järjestelimme pulliamme ja kahvejamme pöytiin kantoa  varten. Kaikilla eivät turvaväliasiat ja tässä tapauksessa edes hyvät käytöstavat ole hallussa, sillä itse emme normaaliaikanakaan tungeksisi sillä lailla edellisen asiakkaan yhä ollessa lopettelemassa omaa vuoroaan.

Myös pöydässä saimme tunkeilevia vieraita: peippopariskunta ja talitintti tulivat hyppelehtimään aivan viereen ja punarintakin aivan pienen matkan päähän. Se oli loistava tilaisuus verrata koiraspeippoa ja punarintaa, joilla molemmilla on punertava vatsa ja joita aloitteleva, huolimaton lintubongari voi joskus erehtyä sotkemaan toisiinsa.

Taas on nähty ja tunnistettu vaikka mitä lajeja, totesimme pullaa syödessämme. Kukkia, lintuja, muutaman oravankin. Purossa oli uiskennellut sinisorsapariskunta, ja taskut olivat täynnä pähkinäpensaslehdon polulta löytyneitä pähkinöitä. Kääpiäkin oli näkynyt vaikka millä mitalla, mustia, valkoisia, ruskeita, kaiken kokoisia ja värisiä.

Käenkaali kukkii.


Valkovuokot kukkivat vielä. Metsäkorteet ovat vielä hentoja ja kapeita.


Mustikat kukassa.

Valkovuokon kukat ympäröivässä metsässä elivät viimeisiä loiston hetkiään, kielon varret työntyvät maasta yhä korkeammalle ja kertovat siitä, että pian valkovuokkoaika vaihtuu kielonkukka-aikaan. Pullat, kahvit ja kaakaot maistuivat jos mahdollista, vielä paremmilta kuin ensimmäisellä kerralla. Luontopolkua kiertäessä oli ehtinyt alkaa jo hiukoa, ja tietäähän sen muutenkin, ulkona kaikki maistuu aina paremmalta.

Milloin tullaan seuraavan kerran, mietittiin kun pullat oli syöty. Varmasti ihan pian, ensi kerralla taas vaikka pyörillä. Tämä uusi lähikahvila ei ihan pienen kävelymatkan päässä olekaan, mutta ei haittaa. Koronan aikaan moni muukin asia on vähän eri tavalla kuin tavallisesti, mutta kuten yllättävän usein käy,  uudessa ja erilaisessa on myös paljon hyvää. Kuten se, että olemme löytäneet lähistöltämme aivan mainion ulkoilmakahvilan!



Lue keväthumauksesta myös edellinen blogitekstini:
Päivä lähempänä luontoa, kevään ihmeet ja taivaalla lentävä musta arvoitus

Sekä muita,  vanhempia tekstejäni keväästä:

Oodi toukokuulle

Keväthumaus, tuo roomalaisilta parvekkeilta puuttuva ylellisyys


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Kaduttaako, etten ottanut lapsille rotavirusrokotetta?