Mustikkapasta

Kesäaamujen rakastajana en uskonut, että niistä voi vielä vuosikymmenien jälkeen löytää jonkin uuden, entistäkin ihastuttavamman puolen. Olin väärässä. Ja nyt kerron miten. Aamucappuccinokuppi. Ne ovat taas täällä, autereiset, valoisat, yön haihtuvalta kasteelta uuden päivän arassa lämmössä tuoksuvat kesäaamut. Neljältä verhon takaa hiipivä sarastuksen valo. Kuudelta unen silmistä karistava voimallinen auringonpaiste. Alkanut uusi päivä joka jatkuu käsittämättömät yhdeksäntoista tuntia.  Kaikki kylpee valossa, niin aamuvarhaisen tunnit, iltapäivän viimeiset liepeet kuin koko pitkä, loputonta lähentelevä ilta. Tänään heräsin seitsemältä. Se oli oikeastaan aika myöhään verrattuna moniin muihin aamuihin alkaneena kesänä.  Usein herään jo ennen kuutta. Herään noin vain, itsestään, ilman että mikään erityinen herättää, enkä tunne enää itseäni väsyneeksi. Valon voima on vastustamaton ja ihmeellinen, sillä talviaamuina kaikki ennen kahdeksaa tapahtunut herääminen on kuin suosta yritt...

Pyörätietä pitkin kohti merenrantaa. Sadetta uhkaavat pilvet ylläni lähden polkemaan kotipihasta. Ilma on sakeana kosteudesta, ja kun poljen puiden reunustamia jalkakäytäviä, saan oksista niskaan vettä niin ettei tiedä onko se sadetta vai pelkästään puista putoavia pisaroita. Matalapaine tuntuu päässä asti painostavana tunteena, säryn alkuna. Vai särkeekö päätä siksi, että lapset eivät ole sadepäivänä muuta tehneetkään kun kinastelleet keskenään ja nostaneet vanhempiensa verenpainetta? Mutta nyt kotiin jäävät lapset ja mies, tämä äiti lähtee pyöräilemään! Koita pärjätä, armas aviomies, ja pitää lapset erossa toistensa kimpusta. Lähdetkö huomenna pyöräilemään keskustaan, minulta kysyttiin edellisenä päivänä. Tietenkin lähden, vastasin. Silloin on aika lähteä ja tehdä asioita, kun on elämää jäljellä ja terveyttä tallella. Kolmen naisen porukassa suuntaamme siis kohti hyviä pyöräilyteitä ja Helsingin keskustaa. Kotihuolet jäävät taakse samalla sekunnilla. Ensin ajamme hiekkatei...

Pyöräretki Oodiin, koronakesän tuottamia odottamattomia iloja. Viime viikolla sain kirjastosta saapumisilmoituksen: varaamanne teos on saapunut - keskuskirjasto Oodiin . Kirja jonka varasin joskus viime syksynä, toisena maailmanaikana jolloin matka junalla keskustaan oli jokapäiväinen asia. Ei ollut väliä, varasiko teoksen lähikirjastoon, Oodiin vai kauemmas kulkumatkojen varrelle, sellaiselle ei uhrannut ajatustakaan. Nyt kevään ja alkukesän aikana julkisista kulkuvälineistä on tullut ongelmallinen asia. Olen vältellyt niitä koko kevään ajan, koska minun ei ole ollut aivan pakko niillä matkustaa. Toisin sanoen olen viimeksi matkustanut junalla, bussilla tai millään muullakaan julkisella kulkuneuvolla maaliskuun 6. päivä perjantaina, jolloin korona(?) kehossa itämässä käytin lähijunaa Talvipuutarhareissulla  lasten kanssa. Ensin välttelin busseja ja junia oman oireiluni takia (kuukauden kestävien). Sitten jatkoin välttelyä, koska en missään vaiheessa päässyt koronatestiin j...

Uunituoretta korvapuustia Maunulan majan take away -kahvilassa. Maunulan ulkoilumaja sijaitsee keskellä Keskuspuistoa. Olen juossut tai pyöräillyt majan ohi lukemattomat kerrat elämäni aikana, mutta koskaan en ole siellä käynyt. Tämä on näitä ihmeellisyyksiä, joita helsinkiläisenä minulla tulee vastaan yhä vieläkin tämän tästä: en ole käynyt monissa aivan lähialueenkaan paikoissa. Esimerkiksi Helsingin ja pääkaupunkiseudun luontokohteita olemme alkaneet perheen kanssa kiertää vasta muutama vuosi sitten, ja kiihtyvällä tahdilla nyt korona-aikaan. Keskuspuisto oli minulle ennen omia lapsia pelkkä sunnuntain pitkien lenkkien läpijuoksukohde, mutta nyt käymme siellä vähän väliä. Pari viikkoa sitten pyöräilimme Maunulan majan ohi koko perhe, kuten tätä nykyä usein teemme, ja mieleen tuli yhtäkkiä haikea tunne: ai niin, tuolla on tavallisesti kahvila, voi kun pääsisi nyt sinne kahville... Minkä lie intuition johdosta pysäytyin pyörän ja huikkasin muulle perheelle, että odottaka...

Muovinen leikkimökki muuttuu hetkessä vaikkapa kahvilaksi.  Jos jotain normaaliarjesta kaipaan, niin kahviloita. Näen toistuvasti unta, että olen kahvilan tiskillä tilaamassa cappuccinoa ja voisarvea. Toisinaan uneksin työskenteleväni kahvilassa, mikä olikin muutaman viikon ajan ihan totta, kun aloin alkuvuodesta työskennellä osa-aikaisena lähikahvilassamme. Nyt ne viikot tuntuvat ihan oikeasti unelta, toiseen maailmaan kuuluvalta. Olinko minä tosiaan siellä töissä, asiakkaita tuli, valmistin erikoiskahveja ja tarjoilin pullaa. Eikä kukaan ollut kuullutkaan turvaväleistä ja etäisyyksistä. Maskit olivat vielä niitä mitä ne ennen olivat - televisiossa tai lentokentillä aasialaisten turistien kasvoilla nähtyjä kummajaisia. Suomessa niitä ei uskonut kukaan koskaan näkevänsä, tuskin edes Euroopassa. Sitten tuli poikkeustila, alettiin ottaa etäisyyttä ja käyttää maskeja Euroopassakin, kahvilat sulkeutuivat, niin myös työpaikkani. En usko enää koskaan työskenteleväni siellä, sil...

Älykäs, vahva, lahjakas, häikäisevän kaunis Oinas ja nouseva Leijona, vai miten se nyt menikään.... =D Horoskoopit on jännä juttu. Olen melkoinen skeptikko kaikkeen yliluonnolliseen ja selittämättömään liittyen (osaksi Stephen Kingin ja kauhuleffojen aiheuttaman pelon takia). Minun on vaikea uskoa sellaista mitä en näe, tai että taivaankappaleiden sijainti syntymähetkelläni tai millään muullakaan hetkellä voisi vaikuttaa luonteeseeni, elämänpolkuuni ja valintoihini. Jo se, että horoskoopit pohjautuvat astrologiaan, jonka mukaan Aurinko kiertää Maata ja Aurinko ja kuu ovat planeettoja, luo koko aiheen ylle varjon: voiko noin kummallisiin väitteisiin pohjautuva tiede olla millään lailla uskottava? Syntymäaikanaan eli noin 8 000 vuotta sitten muinaisessa Mesopotamiassa astrologia oli tietenkin ihan uskottavaa, koska puolalainen tähtitieteilijä  Nikolaus Kopernikus ei ollut vielä tehnyt koperinikaanista vallankumoustaan eli tuonut esiin näkemystään aurinkokeskei...