Mustikkapasta

 Taas on se aika vuodesta, jolloin pettymyksensietokykyä koetellaan. Tarkemmin sanottuna tällä viikolla on ollut käynnissä Helsinki Cup, juniorijalkapalloturnaus, johon perheestämme osallistuu kaksi futaajaa. Toinen eli yhdeksänvuotias elää vielä sitä huoletonta juniorivaihetta, jolloin jokainen peli on iloista finaalia ja jokainen osallistuja saa turnauksen päätteeksi mitalin. Tuloksena oli viisi voittoa, yksi tasapeli, viisi tehtyä maalia ja (suurinpiirtein) neljä syötettyä.  Vanhemmalla eli kolmetoistavuotiaalla oli totisemmat paikat. Alkulohko piti selvittää, sitten odottivat pudotuspelit. Voitto tai kotiin, pelin henki oli juuri niin julma kuin aikuistenkin peleissä.  Tänäkin vuonna perheessämme on kaksi hesacupilaista. Ensi vuonna ehkä kolme? Tytön joukkueella alkulohko meni kuin unelma: pelkkiä voitettuja otteluita, maaliero 16-0. Liiankin hyvin? Ensimmäinen pudotuspeli meni sekin hienosti: 3-1 voitto ja haaveet finaalipaikasta ja "kannusta", kuten voittopokaalia h...

Euroopan suurimpiin kuuluva lasten ja nuorten jalkapalloturnaus, Helsinki Cup ja paikallisille tutummin Hesacup, pelattiin viime viikolla eri puolilla Helsinkiä.  Turnauksessa olimme mekin. Perheessämme on kaksi joukkueessa futista harrastavaa lasta, joten viikko kului pitkälti peleihin valmistautumisessa, pelipaikoille siirtymisessä, peleissä ja niiden voitoista tai häviöistä toipuessa.  Vanhemman näkökulmasta parasta ja palkitsevinta on lapsen peli-ilo. Pelejä jännitetään ja niihin ladataan niin paljon toiveita ja unelmia, että laidoista pursuaa yli. Ja kun kentälle päästään, ilo ja innostus täyttää lapsen varpaista päälakeen. Maalit ja voitot saavat aikaan kasvoille ilmeen, jollaista ei näe edes joululahjoja avatessa, ja tappion hetkellä maailma on hetken aikaa täysin lohduton, kun toiveet suurista voitoista karkaavat käsistä kuin ilma reikäisestä jalkapallosta.  Näin ainakin meidän lasten kohdalla ja etenkin 12-vuotiaan, Helmareiden edustusasusta ja ammattilaisurasta ...

Vain harvoin luen blogini alkuvuosien tekstejä. Nyt satuin niin tekemään, ja hyvään tekstiin törmäsinkin, vaikka itse sanonkin. Käy alkajaisiksi lukemassa vaaleanpunainen jalkapallo -aiheinen teksti täältä . Nyt tuo takavuosien "unelma" on toteutunut: olemme todellakin ja kaikin tavoin jalkapalloperhe. Meillä on esikoistyttären lisäksi kaksi poikaa, ja kaikki kolme ovat olleet jo vuosia innokaita jalkapallon potkijoita. Kuluvan vuoden aikana kaksi vanhinta ovat myös alkaneet harrastaa lajia seurassa. Kaikki kolme lasta seuraavat lajia innokkaasti myös penkkiurheilijan näkökulmasta. Minulla on nyt peräti kolme lasta seuranani katsomassa jalkapallo-otteluita, ja miehenikin useammin kuin ennen koska eihän hän nyt  vain voi pelata jotain tietokonepelejä, kun koko muu perhe katselee fudista. Lisäksi Italia voitti kesällä lajin Euroopan mestaruuden, ja kisojen ja voitonjuhlien seuraaminen Roomassa oli perheellemme upea ja unohtumaton kokemus. (Lue aiheesta esimerkiksi postaukset  E...

Kun Italian Euroopan mestaruus jalkapallossa ratkesi reilu viikko sitten sunnuntaina, puhkesi jotain jota olin osannut aiemmin voittojen jälkitilojen perusteella odottaa, mutta joka silti yllätti riehakkuudellaan: Mestaruusjuhlat. Heti Italian maalivahdin Gianluigi Donnarumman torjuttua ratkaisevan laukauksen rangaistuspotkukilpailussa ensimmäiset ilotulitusraketit paukahtivat taivaalle. Samalla kun joka ikkunasta ja auki olevasta terassinovesta kantautui hurraahuutojen ryöppy. Iloiset ihmiset valuivat riehumaan parvekkeille, Italian liput kaivettiin esiin maljakoista ja pöydänlaatikoista, joissa ne olivat valmiina odottamassa. Pelitorvet tööttäilivät ja ilotulitus kiihtyi. Pian paukahteli jo enemmän kuin suomalaisessa uudenvuodenvietossa.  Hetikohta alkoivat autot ajonsa ja tööttäilynsä. Oli vaikeaa löytää autoa, josta ei olisi liehunut tricolore , kuulunut Dajè Italia -huutoja ja / tai autontorvet eivät olisi töötänneet taukoamatta. It`s coming Rome! Pian ihmiset lähtivät kodeis...

Forza Azzurri! Meidänkin parvekkeella  liehuu Italian lippu. Aluksi etukäteisspekulaatiot: Edessä on vaikea ottelu, turnauksen vaikein. Italia-Espanja, klassikkopeli, vähän niinkuin Suomi Ruotsia vastaan. Italian tähtipelaaja Leonardo Spinazzola katkaisi edellisessä ottelussa akillesjänteensä ja on poissa pelistä. Italialaisia hermostuttaa. Italian faneja hermostuttaa. Joukkueen otteet eivät varsinaisesti ole parantuneet EM-kisojen edetessä, päinvastoin. Mitä tahansa voi tapahtua.  Saamme kutsun mennä katsomaan peliä ystäviemme luo. Matka ei ole pitkä, sillä ystäväperheemme on juuri muuttanut samaan rappuun appivanhempieni kanssa - viereiseen asuntoon. Istumme muuton jäljiltä vielä puolityhjässä olohuoneessa kokoontaitettavilla retkituoleilla akvaarion ja televisioruudun sinivihreässä valossa ja jännitämme. Kuka kävelee hermostuneena edestakaisin, kuka näplää tuolin käsinojaa. Minä jännitän myös sitä, miten juuri ennen pelin alkua yöunille simahtanut kuopuksemme pysyy unessa,...

Piazza del Popololla sijaitsee EM- kisakylä jättiscreeneineen. Se että satun olemaan jalkapallon luvatussa maassa Italiassa EM-kisojen aikaan, on pelkkä sattuma mutta aivan upea lisä tämänkertaiseen Rooman-lomaan. Italia pelaa ylihuomenna semifinaalissa ja on tähän mennessä ollut yksi turnauksen parhaimmista joukkueista. Ei ihme, että kultakuume on täällä kova. Italialaisilla on muutenkin tapana ripustaa Italian-lippuja parvekkeilleen ja ikkunalaudoille roikkumaan, mutta nyt niitä näkyy maisemassa erityisen paljon.  Pelitapahtumat ovat kahvilapöytien puheenaiheena jo lähes useammin kuin koronarokotukset. Kun kadulla tavataan tuttuja, puhe kääntyy niin ikään Azzurreiden otteisiin.  Voitokkaan Italia-Belgia -neljännesfinaalin aikana kadut olivat tyhjiä ja hiljaisia ja vain televisioruutujen välähdykset avonaisista ikkunoista halkoivat katulamppujen valon kanssa pimeyttä.  Kunnes loppuvihellyksen jälkeen räjähti: ihmiset lähtivät liikkeelle ja palailivat koteihinsa kisakat...

Vuoden valoisimmat yöt ovat käsillä. Liekö se syynä siihen, että herään kello neljä siihen, että minulla on hiki. Avonaisesta ikkunasta ei kuitenkaan vielä tulvi valoa heikkoa katulampun kajoa enempää; olenhan Italiassa, Rooman korkeudella, kaukana Pohjolan yöttömistä öistä. Mutta kyllä täälläkin valoa riittää! Jo viiden pintaan alkaa aamu kajastaa, ja sitä ennakoi mustarastaan yksinäinen, hieman haikea laulu kun on vielä aivan pimeää. En tiedä miksi se laulaa pimeässä, ehkä siksi että se on vuorokauden ainoa hetki jolloin liikenteen melu ja muu ihmisten tuottama meteli ei peitä sen laulua alleen, ehkä siksi että se näkee taivaarannassa auringonnousun kajon ennen kuin minä sen havaitsen sängystäni verhojen takaa.  Hetken päästä, kun valoa on vähän enemmän, aloittavat varpuset tirskuntansa. Niillä on kova kiire ja hinku laulaa, sellaista kiihkeyttä en suomalaisissa varpusissa ole havainnut. Ne sirkuttavat ahkerasti myös päivällä, mutta silloin siihen ei kiinnitä samalla lailla huomi...

Tanska-Suomi EURO2020 lapsen silmin. Oi Suomi on! Tämä slogan tuli tutuksi kaksi vuotta sitten, kun Suomi historiallisesti selvitti ensimmäistä kertaa tiensä jalkapallon arvokisoihin, EM-kentille.  Oi elämä on arvaamatonta -  se voisi olla tämän hetken uusi slogan. Tuli korona ja hartaasti odotetut EM-kisat siirtyivät, jopa uhkasivat peruuntua kokonaan. Kunnes sitten tänä vuonna päästiin pelaamaan.  Historiallinen hetki. Suomi jalkapallon arvokisakentällä. Maamme-laulun kaikuessa ilma oli tunnelatausta tulvillaan, niin stadionilla kuin kotikatsomoissa. Vihdoinkin. Tämä. Hetki.  Istuimme sohvalla Suomen liput ja sipsikulhot käsissämme koko perhe, yritimme tehdä illasta niin mukavan kuin olimme sen etukäteen kuvitelleen olevan vaikka ihan helppoa se ei ollutkaan. Odotettua jalkapalloiltaa varjosti se mitä oli juuri tapahtunut: olin vain muutamaa tuntia aikaisemmin palannut kotiin sairaalasta, jossa olin ollut katsomassa sydänkohtauksesta toipuvaa äitiäni.  Takana...

Tuntia ennen Suomi-Liechtenstein -ottelua Oodin edustan jättiscreeneillä eilen oli vielä väljää. Kun Suomi eilen Töölön jalkapallostadioniumilla voitti Liechtensteinin ja eteni historiallisesti EM-kisoihin, katselin näytelmää televisiosta monista tunteista sanattomana. Tietenkin aluksi jännitti, sitten voiton yhä enemmän varmistuessa riemastutti, varsinkin maalien kohdalla, ja l opussa sitä oli jo silmät kosteana kaikista niistä tunteista, joita mielessä myllersi. Olin havahtunut vasta vähän aiemmin siihen, että tilanne tosiaan oli se mikä oli: Suomella oli ensimmäistä kertaa enemmän kuin erinomaiset mahdollisuudet ja Pukin lupaus edetä lopputurnaukseen. Se mikä tähän mennessä on tuntunut kaukaiselta utopialta, onkin ihan oikeasti nyt mahdollista ja todellista. Mitä on tapahtunut sille maajoukkueelle, joka aina näytti siltä kuin olisi joutunut kentälle suoraan jostakin puulaakiliigasta kesken päiväunien huippumaihin verrattuna, syötöt menivät minne sattuu ja kaikki taktiikka t...