Mustikkapasta

  Tatu ja Patu kuopuksen kuvaamana. Viimeisin kirjastoreissumme oli vähän tavallista jännempi. Kirjastossa järjestettiin Tatu ja Patu - tapahtuma , ja koska kodistamme löytyy kaksi kovaa Tatu ja Patu -fania, menimme tietysti paikalle epidemiatilanteesta huolimatta.  Suljin silmäni siltä, että tapahtumaan osallistuvat lapset sormeilivat kaikki samoja kyniä ja askarteluvälineitä, ja että vaihtokirjahyllykin oli tullut takaisin aikuisten sormeiltavaksi. Sormeilin sitä muuten itsekin, ja löysin jotakin kotiin vietäväksi myös.  Oi aikoja, ajattelin tuoreessa muistissa vielä ne kirjastokerrat, jolloin hyllyjen väleihin ei saanut mennä ja aineistot piti varata etukäteen, ja kaikki asiointi kirjastossa oli rajoitettava varttiin.  Nyt ei ollut rajoitteita! Lapset viihtyvät Tatu ja Patu -tapahtumapisteissä ja halusivat käydä ne kaikki läpi.  Satutuokion, hedelmävisan, kirjaintenetsinnän, runonkirjoituksen ja pinssipajan jälkeen oli jäljellä vielä kirja-arvontaan osallistu...

Hengitystieinfektioni sen kun jatkuu, nyt jo kymmenettä päivää. Koronatesteissä on käyty useammassa, mutta tulos pysyttelee negatiivisena. Tämä on nyt jotain muuta, näitä nyt joka puolella pyöriviä flunssia, parainfluenssoja ja influenssoja.  Kuuden päivän kuume vei voimat, samoin yhä jatkuva ja öitä rikkova yskä. Viimeiset täydet ja hyvät yöunet nautin joskus kohta kaksi viikkoa sitten.  Sitten on sydämen murhe, joka tautia varmasti ensisijaisesti on pitkittänyt ja niin rajun siitä tehnyt. Lähipiirissä sattuneesta tragediasta seurannut murhe, joka sen kun muuttuu painavammaksi, kun siitä avautuu uusia näkymiä, ja siihen tarttuu mukaan muutakin murhetta, tarpeetonta ja turhaa. Ihmisen kovasydämisyyttä. Osoituksia siitä, että pimeyttä on sielläkin missä vähiten sitä odottaisit, hetkellä jolla vähiten uskoisi.  Millä selviän tästä kaikesta, olen joutunut kysymään itseltäni useammankin kerran. Olen ottanut käyttöön kaikki selviytymiskeinoni, ne hyväksi aiemmin todetut ja joi...

Nyt on aikaa lukea - kirjoja laidasta laitaan. Nyt kun elämme näitä kummallisia aikoja, on erinomainen hetki tehdä asioita joihin muulloin ei ole riittänyt aikaa. Nyt kun meidän on pakotettu pysähtymään arkirutiineistamme, kiireestämme ja ainaisesta arjen aikataulujen yhteensovittamisesta, on monella varmasti outo tunne, että aikaa on suorastaan ruhtinaallisen paljon. Mitähän sitä tekisi, päivät pitkät kotona, kotihommien, etätöiden ja/tai lastenhoidon lisäksi?  Kirjoitin 27. helmikuuta eli viimeisimmässä  kirja-arvostelussani (lue se halutessasi täältä )  Kristin Hannahin  toiseen maailmansotaan sijoittuvasta  Satakieli -romaanista seuraavaa: Satakieli kuuluu kirjoihin, joiden lukemisen jälkeen on pitkään tunne, että kaikki oman elämän ongelmat kutistuvat pieniksi. Lapsiaan ja perhettään katsoo tavallistakin rakastavimmin silmin. Avaa jääkaapin ja ajattelee, miten ihanaa että siellä on niin paljon ruokaa ja kaupasta saa lisää. Kuulee kun ovi avautuu ja ...

Ruskan on hetken väriloisto - pian on taas jo kesä! Kirjoitan tätä aamulla, aamucappuccinoni ääressä, kuten yleensä aina teen. Kello on kohta yhdeksän, aurinko on juuri ja juuri noussut vaikka siltä ei vielä tunnukaan, sillä taivas on tiheässä pilvessä ja pimenevät aamut ovat muutenkin jo täällä. Kun kuopus alkoi liikahdella vieressä heräämisensä merkiksi ja herätti minut, luulin valon määrän perusteella että kello olisi hyvässä lykyssä kuusi - mutta se olikin puoli yhdeksän. Olin unohtanut, että tällaista se on, sitten talvella. Aamut ovat pimeitä. Unohdin, että syksy on kiertymässä syvimpään, synkimpään pisteeseensä. Ja kohta on jo ilta. Tämä päivä tulee kulumaan vauhdilla kuten kaikki muutkin päivät, aamupäivän tunnit pakenevat sitä nopeammin mitä enemmän niistä yrittää saada jotakin otetta ja sitten onkin jo lounasaika. Sitä seuraa muutama petollinen hidastumisen hetki, vatsalaukun täyteydestäkö lie johtuva tai väsymyksestä, joka verensokerin nousua seuraa. Joka tapauksess...

Ihania tikkareita ystävän eläinteemasynttäreillä. Kun lapset reilu viikko sitten sairastivat kuumeista flunssaa, meillä oli hyvää aikaa lukea oikein monta kirjaa. Lasten tämän hetken suosikkeja ovat erilaiset tietokirjat - dinosauruskirjat, ötökkäkirjat, tulivuori- ja maanjäristyskirjat, luontokirjat.  Erityisesti eläinkirjat. He rakastavat kaikenlaisia elämiä, söpöjä pupuja, jännittäviä tiikereitä, pelottavia haita ja puistattavia myrkkyhämähäkkejä.  Lapsille luonto ja eläinmaailma on ehtymätön aarreaitta ja ihastelun kohde. He leikkivät eläimiä ja eläimillä, he haluavat eläinteeman syntymäpäiville, heille kaikki on mutkatonta ja ihminen täydellisessä harmoniassa eläinten kanssa.  Ja kun kartassa näytetään missä tiikerit elävät, he kuvittelevat että koko se puolen Aasian kokoinen alue, jonka päällä tiikeri seisoo, olisi sen asuinaluetta. He eivät tiedä enkä meinaa raaskia heille kertoa, että tiikereitä on luonnovaraisina jäljellä alle 4000 yksilöä....

Päivälehden museossa on Pekka Töpöhäntä -näyttely syyskuun puoleenväliin asti. Suosittelen kaikille lapsiperheille! Aika ajoin sitä havahtuu pohtimaan, miten on elämässä oikein pärjännyt. Mitä osaan, missä olen hyvä, mistä haaveilen ja missä olen epäonnistunut. Riippuen mielentilasta ja katsantokannasta, nämä ovat joko miellyttäviä ja mukavia tai sitten turhauttavia ja piinaavia pohdintoja. Eilen ammattiani ja elämäni valintoja koskevat pohdiskelut aktivoituivat vähän kuin puun takaa, kun suuntasimme Päivälehden museoon Pekka Töpöhäntä -näyttelyä katsomaan. Pahaa-aavistamattomana avasin museon oven, ja lähes heti kaikki ne sananvapauteen, lehdistönvapauteen ja tiedonvälitykseen liittyvät otsikot ja kuvat, painokoneet ja sanomalehtien etusivut hyökyivät päälle aiheuttaen jännän efektin: tämä kaikki on ollut myös minun maailmaani, se voisi yhä olla minun maailmaani, ja osittain se sitä onkin. Mutta tällä hetkellä enää sillä tiedonvälitystä seuraavalla puolella. Aloin haaveilla ...

Sellon kirjaston italiankielistä lastenkirjavalikoimaa. Suomen kirjastojärjestelmä on ihan huippua. Meillä on kirjastoja vähän joka kulmalla ja jos ei ole, niin kirjastoauto ajaa paikalle. Ja tietysti meillä on nyt myös Oodi! Jossa muuten emme vieläkään ole ehtineet lasten kanssa piipahtaa, vaikka sitä niin kehutaan ja etenkin sen lapsiystävällisyyttä. Mutta kun se on niin lähellä, niin aina ajattelee, että kyllä sinne kerkeää... Sellaista se usein on, kun asuu liian lähellä jotakin yleisömagneettia. Miehenikin, koko nuoruusikänsä Roomassa asunut mies, kävi Colosseumilla sisällä vasta 30 vuoden kypsässä iässä eli minut tavattuaan.  Mutta jos on Oodi vielä näkemättä, niin muissa kirjastoissa käymme senkin edestä. Eniten lähikirjastossamme, mutta myös viiden minuutin junamatkan päässä sijaitsevassa Sellon kirjastossa sekä satunnaisesti muissa kirjastoissa, kuten Töölössä. Rakastan kirjoja, en voisi kuvitellakaan elämääni ilman niitä ja lukemista. Jos pitäisi hatusta heittää y...