Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Viikonlopun resepti: juusto-pinaattiuunipasta ja tarina mummolan jääkaapin parmigiano-kimpaleista

Kuva
Kunnianosoituksena blogini ruokablogijuuria kohtaan kirjoitan tästä lähtien joka viikonloppu reseptipostauksen, joka kulkee otsikolla Viikonlopun resepti.

Ja koska kokkaan paljon italialaista ja ruokaan liittyy runsaat määrät hyviä muistoja niin Italian-matkoilta kuin suomalais-italialaisesta arjestamme, reseptit ja niiden yhteydessä kerrotut tarinat tulevat usein liittymään italialaiseen keittiöön ja italialaisuuteen.

Pidän ruuanlaitosta ja rakastan italialaisen keittiön makuja ja sen simppeliyttä. Muutamalla perusruoka-aineella on mahdollista tehdä maittavaa, nopeaa ja terveellistä ruokaa. Mutta harmittavan usein jumiudun samoihin vanhoihin ruokalajeihin siitä syystä, että lapseni ovat todella nirsoja uusien makujen suhteen.

Niinpä eilen päätin, että nyt olenkin ovela ja ujutan uuden ruokalajin lasten ruokapöytään sillä varjolla, että kaikki maut ovat varmasti heille tuttuja (italialaisia) lempimakuja:


Apua, voiko ilman askelmittaria juosta?

Kuva
Lenkkikausi on alkanut, mahtavaa! Ja mikä parasta, tänä keväänä juoksemisesta näyttää tulevan yhteinen harrastus tyttäreni kanssa. Olen nimittäin onnistunut siirtämään koko lapsuudenperhettäni ja puolta sukua vaivaavan kroonisen juoksuinnostuksen lapseeni, ja jo parin vuoden ajan tyttö on kärttänyt mukaan lenkeille mutta ei ole päässyt kuin korkeintaan pyörän kanssa.

Nyt kun hän on täyttänyt yhdeksän, uskon että säännölliset juoksulenkit oman tytön kanssa vihdoin onnistuvat. Alku eli pari yhteistä lenkkiä ainakin on ollut lupaava. 1-2 kilometrin lenkit tytön kanssa toimivat hyvänä alkulämmittelynä tai lopun palauttavana lenkkinä itselleni. Tai sitten juoksen ihan vain hänen kanssaan, ilman ajatusta siitä että lenkki jäisi jotenkin liian "lyhyeksi". Eihän omakaan kuntoni tällä hetkellä mikään maan parhain ole koko talven sairastamisen jälkeen.

Kahden kuukauden juoksutauon jälkeen lenkeissäni on muutenkin uusi, rennompi vivahde:


Taidetorstaina Veden äärellä -valokuvanäyttelyssä - enää ei tuhlata vettä!

Kuva
Viikon taidepäivä eli (lähes)viikoittainen tapamme käydä lasten kanssa jossakin kulttuurikäynnillä osui jälleen torstaille. Suuntana oli luontovalokuvanäyttely Helsingin Kanneltalossa, Veden äärellä -niminen Luontokamerat ry:n toteuttama näyttely, joka kiertää tämän ja ensi vuoden aikana Suomea. Maaliskuun ajan se on ollut Kannelmäessä, tänään perjantaina viimeistä päivää.  Näyttelyn nettisivuilla voi käydä katsomassa, missä ja milloin näyttely on nähtävillä.

Kannattaa nimittäin käydä ja onneksi kävimme! Luontovalokuvaus on aina ollut suuri ihailun kohteeni, taidemuotona yksi suosikkejani. En lakkaa hämmästelmästä niitä taianomaisia yksityiskohtia, joita kuvaajat onnistuvat vangitsemaan. Ihmeellinen luonto jaksaa aina vaan ihastuttaa, ja suorastaan tunnen kuinka kuvia katsoessani sisälläni viiltää haikea kaipaus olla yhä osa sitä, minä luontoyhteyteni surullisesti kadottanut nykyihminen.

Ja sitten luontokuvat pistävät tietysti ajattelemaan sitä, mistä kaikesta me ihmiset olemme vastu…

Keväthuumaa, hetken huumaa ja epätieteellinen teoria kevätväsymykselle

Kuva
Jälleen istun tässä aamucappuccinon äärellä ja ihmettelen ikkunan takaa pursuavaa valoa. Pahimman kaamoksen aikaan tällä kellonlyömällä vallitsi vielä sysipimeys, ja ensimmäisiä heikkoja valkenemisen merkkejä sai odottaa vielä ainakin tunnin.

Nyt vastustamatonta valoisuutta on ollut jo kaksi tuntia. Mitä enemmän vuosia kuluu, sitä enemmän tämä aina hämmästyttää, tämä kevään uskomaton voima.

Ja mitä enemmän vuosia kuluu, sitä enemmän keväitäni kiusaa myös sen ikävämpi seuralainen, kevätväsymys. Jo muutamien vuosien ajan olen testannut, että onko siinä perää, tuleeko se tosiaan aina tässä helmi-maaliskuun kieppeillä. Ja kyllä, tulee se!

Tiedänhän minä, että sillä on jotain tekemistä valon lisääntymisen ja sen aiheuttamien fysiologisten muutosten kanssa, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että kevätväsymyksen ja  jopa -masennuksen takana on jotain muutakin, jotain jolla on tekemistä ikäkriisin kanssa... Ja kun jokin aika sitten satuin lukemaan erään mielenkiintoisen tilastotiedon, ajatu…

Ensimmäinen kirja-arvosteluni, olkaa hyvä! Suvi Ratinen: Matkaystävä

Kuva
Nyt se vihdoin tapahtuu. Yritän tässä saada aikaiseksi ensimmäisen kirja-arvostelun! Olen arastellut sitä pitkään vaikka luenkin 1-5 kirjaa viikossa, sillä minulla on koko ajan tunne että mitä olen muiden saavutuksia arvostelemaan. Kun nyt saisin sen oman romaanin julkaistua, niin sitten ehkä voisin olla siinä asemassa, että voin alkaa arvostella muita, niin hupsusti ajattelen.

Vaikka totta kai tiedän, että kirja-arvostelun idea on yksinkertaisimmillaan sitä, että lukija kertoo pitikö kirjasta vai ei. Ne ovat usein makuasioita, joihin vaikuttaa lukijan tausta, aikaisemmat tiedot, lukutottumukset ja moni muu asia. Ja tietysti joka kirjalla ja kirjailijalla on oma tyylinsä, rakenne- ja kertojaratkaisunsa, jotka voivat vaikuttaa onnistuneilta tai sitten ei.

Ja sitten on hyviä kirjoittajia, lahjakkaita kirjailijoita - ja erittäin lahjakkaita kirjoittajia. Näiden viimeksi mainittujen teksti erottuu kirkkaana kaikkien muiden tekstien joukossa ja siinä on tunnistettava, omaleimainen sävy, jo…

Lastensynttärihumua Italiassa ja mitä siitä lopulta seurasikaan

Kuva
Esikoiseni oli kaksi ja puoli kuukautta vanha, kun suuntasimme hänen kanssaan ensimmäisen kerran Rooman-mummolaan. Samalla reissulla saimme kutsun ystäväperheemme pojan 3-vuotissyntymäpäiville. Se oli ensimmäinen kerta minulle Italiassa lastensynttäreillä, ja juhlat järjestettiin lapsen isovanhempien kotona, kaksikerroksisessa kerrostaloasunnossa. Koti oli aivan täynnä porukkaa, kun astuimme sisään, hyvä jos sekaan mahduimme.

Ulkona huomio oli kiinnittynyt valtaviin ilmapalloihin, jotka liehuivat porttien molemmin puolin ja ovenpielessä. Tanti auguri! niissä kaikissa luki. Ulko-oven vieressä komeili puhallettava Mikki Hiiri -hahmo ja ovessa kyltti, jossa luki päivänsankarin nimi ja vielä kerran tanti auguri.

Eikä sisälläkään jäänyt pienintäkään epäilystä, etteikö käynnissä olisivat olleet syntymäpäiväjuhlat. Koristeita oli ihan kaikkialla, ilmapalloja roikkui katosta ja olohuoneen lattialla niitä ui valtoimenaan, seiniä kiersivät Happy Birthday-nauhat ja serpentiinin tapaiset kiemura…

Elämäni kaunein auringonnousu

Kuva
Se tapahtui yhdeksän vuotta ja yksi päivä sitten. Elettiin aamun ensimmäisiä tunteja, kevään valo levisi vastustamattomasti sairaalan ikkunan säleverhojen välistä, kun ensimmäinen lapseni syntyi. Olimme jo puolessavälissä raskautta päättäneet, että antaisimme hänelle nimen joka tarkoittaa aamun ensimmäistä valoa - ja sitten hän syntyi kaikista kellonajoista juuri silloin, auringonnousun aikaan kello 6.25!

Se oli ehdottomasti elämäni kaunein auringonnousu. Syntymän ajoitus tuntui lähes taianomaiselta sattumalta, ja synnytyksen jälkeen leijuin viikkokausia irti maasta, kuin olisin tehnyt jonkin käsittämättömän suuren ja harvinaisen urotyön.  Mutta niinhän se on. Vaikka meitä on yli kymmenen miljardia, vaikka lapsen hankkimisesta on tullut lähes ympäristövihamielinen teko (ainakin joiden mielestä), jokainen lapsen syntymä on kokijalleen henkilökohtainen, taianomainen ihme.

Erityisesti sen ensimmäisen. Esikoinen raivaa pioneerina tien niin synnytyskanavassa kuin kuvaannollisesti kaikessa…

Ikkunanpesun ihanuus ja monet muistot

Kuva
Haluatko helpon siisteysvinkin? Pese ikkunat. Mikään ei kohota kodin siisteystasoa niin kuin kirkkaat, häikäisevän puhtaat ikkunalasit, ne antavat anteeksi imuroimattomat lattiat,  sotkuiset pöytätasot ja kaikenlaisen yleisen epäsiisteyden.

Meilläkin olohuoneen lattia on ihan täynnä leluja, sohvatyynyt putoilevat paikoiltaan ja pianon päälle on kertynyt vaikka mitä tavaraa, mutta ikkunat - ne ovat puhtaat, ja sen myötä yleisvaikutelma ei ole kuitenkaan sekainen.

Ihme juttu, mutta niin se vain on. Se on suurin syy, miksi pesen ikkunoita monta kertaa vuodessa. En ole mikään siisteysihminen enkä jaksa pitää kotia minimalistisena tai lähellekään sitä. Mutta ikkunat jaksan aina pestä!

On siihen toinenkin syy:

Hikeä ja suomalaista alkoholikulttuuria Ratikkamuseossa

Kuva
Eilen jatkoimme viime vuonna alkanutta museopäivä-traditiotamme eli säännöllistä museoissa, näyttelyissä ja muissa kulttuuririennoissa käymistä ja suuntasimme Ratikkamuseoon Töölönkadulle. Tahti on noin museo tai muu tapahtuma per viikko, tosin ihan aina siitä ei ole onnistuttu pitämään kiinni mutta ei se niin tarkkaa olekaan.

Tarkoituksena on ollut paitsi saada itselle taide-elämyksiä ja tyydytystä kulttuurinälkään, myös tarjota lapsille mahdollisuutta oppia uusia asioita ja sitä, miten museoissa ollaan. Kävellään rauhallisesti, keskitytään katselemaan, ei kosketa jos se kielletään ja kosketaan jos siihen on lupa.

Teemme yleensä näitä retkiä hyvän ystäväperheemme kanssa, jossa myös on kolme suurinpiirtein samanikäistä lasta kuin meillä, ja joskus meno onkin ollut äityä vähän hurjaksi, ainakin sivustakatsojien mielestä! Me olemme siihen toki tottuneet, ja ikinä ei ole tullut mitään varsinaista ongelmatilannetta lasten "huonon" käytöksen suhteen. He ovat nauttineet museokäyn…

Synnistä kevään piristykseksi

Kuva
Oi, tätä kevään valoa! Eilen havahduin siihen, että on kevätpäiväntasaus, se hetki kun päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Tänään on jo viisi minuuttia enemmän valoa kuin pimeää.

Vuoden paras puolisko alkaa NYT! Ellei joulua ota lukuun, joka kyllä sekin tässä valon huumassa tuntuu niin pimeältä ja tunkkaiselta juhlalta...

Olen erittäin valoherkkä nukkuja, joten valotäyteiset aamut tarkoittavat herkempää heräämistä. Kuopus näyttää perineen ominaisuutta minulta, sillä hän on viime alkoina alkanut liikehtiä levottomasti heti kun kuuden jälkeen valo alkaa vaalentaa huoneen nurkkia. Sitten me nousemme sängystä siinä viimeistään puoli seitsemän pintaan, ja silloin ulkona on jo ihmeellisen valoisaa.

Niinä hetkinä on tunne, kuin en olisi herännyt pelkästään edellisen yön unilta vaan koko talven kestäneiltä torkuilta. Valo ja kaikki sen kirkkaus on niin voimallista, että välillä uuvuttaa.

Mutta onneksi keväällä kaikki on helpompaa, myös talviunenpöpperöstä selviäminen. Ja onneksi on olemassa kaiken…

Ahaa-elämyksiä veden olomuodoista ja monista merkityksistä

Kuva
Keskimmäisemme, vappuna 5 vuotta täyttävä veijari, sai eilen, keskellä mitä tavallisinta tiistaiaamua valtavan ahaa-elämyksen. Hän oli pomppimassa naapurin kuralätäkössä - taas ne pojat sinne olivat karanneet - kun sai tietää naapurin rouva A:lta, että se lumi on oikeastaan vettä, vain jäätyneessä muodossa.

Onko lumi vettä? hän hihkaisi innoissaan. On se, on on! Kun esikoinen tuli koulusta, kuulin kuinka pikkuveli ensimmäisenä asianaan toimitti uutisen isosiskolleen. Lumi on jäätynyttä vettä!

Olemmehan me asiasta monta kertaa puhuneet, olen selittänyt lapsille veden eri olomuodoista ja olemme muun muuassa tarkkailleet terassilla, kuinka kevätaurinko sulattaa lunta vedeksi. Mutta näköjään tässä asiassa pätee sama kuin taannoin appelsiinien maun kohdalla ( joista kerroin viime kuussa täällä ): naapurin sana painaa paljon enemmän kuin äidin jokapäiväiset jorinat. Vain ensin mainittuja uskotaan.

Vesi onkin mitä monipuolisin elementti. Siitä on vaikka mihin:

Maanantaiaamun uutinen ja harvinaisen hyvä herkku

Kuva
Italian aamupalapöydästä kaipaamme koko perhe eniten yhtä asiaa, crema pasticceraa. Se on kananmunan keltuaisesta, sokerista, vaniljasta ja maidosta tehty kreemi, joka maistuu voisarven välissä ihan älyttömän hyvältä. Cornetto con la crema, sitä me syömme Roomassa aamiasella harva se päivä.

Suomessa vähän vastaavaa olen löytänyt vain Lidlin leivonnaistiskillä myytävistä pasteis de nata -leivoksista. Sen sisällä oleva kreemi taitaa olla tehty suurinpiirtein samoista aineksista kuin italialainen crema pasticcera. 

Uusi viikko alkoi meidän perheessä tänään upeasti, kun äiti oli viikonlopun aikana jaksanut pitkästä aikaa väsätä crema pasticceraa kotona. Se on helppo ja nopea tehdä, enkä ymmärrä miksi teen sitä niin harvoin. No, ehkä yksi syy saattaa olla, ettei tulisi turhaan syötyä voisarvia täällä Suomessakin, riittää kun Italian-lomilla olemme niiden suurkuluttajia.

Viikon alussa on kuitenkin myös muuta erityistä, jota voi hyvin juhlistaa voisarvilla ja crema pasticceralla: 


Kolme lasta ja koira aamulenkille mars! Mutta mitä kaikkea sitä ennen tapahtuikaan...

Kuva
Meillä on viikonloppuaamuisin käytössä vuoronukkumissysteemi miehen kanssa: minä herään kuopuksen kanssa, kun hänen päänsä pongahtaa pystyyn pinnasängystä kello kuuden ja seitsemän välillä ja siirryn hänen kanssaan olohuoneen puolelle noin klo 8.30-9 asti, jolloin on mieheni vuoro nousta sängystä ja minä painun jatkamaan unia.

Käytäntö on ihan kätevä, vaikka siinä on haittapuolensakin minun kannaltani. Uni ei välttämättä aina tule, kun sitä yrittää saada uudelleen kiinni parin tunnin valvomisen jälkeen. Toisin päinkään ei osia voi miehen kanssa vaihtaa, koska muutoin niin joustava ja mukautuva kuopus ei aamulla halua nousta sängystä ilman äitiä, muutoin tulee huuto joka herättää koko perheen.

Yleensä kyllä saan unen hyvin kiinni, varsinkaan talviaikaan ei ole mitään ongelmaa kun on säkkipimeää vielä aamuyhdeksältä. Nyt kevään korvilla huomaan, että valo tunkee vastustamattomasti pimennysverhon raoista ja saattaa aiheuttaa jopa sen, että herään ennen kuopusta seitsemän pintaan.

Tänä a…

Mytologiaa ja muuta kirjasivistystä lapsille (ja vanhemmille)

Kuva
Suomen kirjastojärjestelmä on ihan huippua. Meillä on kirjastoja vähän joka kulmalla ja jos ei ole, niin kirjastoauto ajaa paikalle. Ja tietysti meillä on nyt myös Oodi! Jossa muuten emme vieläkään ole ehtineet lasten kanssa piipahtaa, vaikka sitä niin kehutaan ja etenkin sen lapsiystävällisyyttä. Mutta kun se on niin lähellä, niin aina ajattelee, että kyllä sinne kerkeää... Sellaista se usein on, kun asuu liian lähellä jotakin yleisömagneettia. Miehenikin, koko nuoruusikänsä Roomassa asunut mies, kävi Colosseumilla sisällä vasta 30 vuoden kypsässä iässä eli minut tavattuaan.

 Mutta jos on Oodi vielä näkemättä, niin muissa kirjastoissa käymme senkin edestä. Eniten lähikirjastossamme, mutta myös viiden minuutin junamatkan päässä sijaitsevassa Sellon kirjastossa sekä satunnaisesti muissa kirjastoissa, kuten Töölössä.

Rakastan kirjoja, en voisi kuvitellakaan elämääni ilman niitä ja lukemista. Jos pitäisi hatusta heittää yksi pieni arkinen esine, jota arvostan kaikkein eniten, niin se vo…

Ajatus itkupotkuraivarin äärellä: miksi halusin lapsia

Kuva
Tapahtui tällä viikolla ruokaostoksilla: leipätiskin ääressä perhe pohdiskeli, mitä leivonnaisia ostetaan. Vanhemmat olivat jostain kumman syystä menneet lupaamaan jälkikasvulleen, että saavat kaupasta itse valitsemansa leivonnaisen - mikä älytön lupaus, syöttää nyt sellaista jauhosokerimössöä kasvaville lapsille.

Yhdelle perheen lapsista ei mikään vaihtoehto käynyt. Hänen suunsa oli mutrulla, ja ilmassa oli kaikki kiukun merkit. Ensin hän halusi berliininmunkin, sitten suklaadonitsin, ja kohta taas jotain muuta. Lopulta hän näytti päätyvän berliininmunkkiin, mutta ilo päätöksestä oli lyhytaikainen. Sittenkin suklaadonitsia! Isä oli kuitenkin jo ehtinyt laittaa pussiin munkit kaikille, eikä niitä lähdetty enää vaihtamaan.

Lapsi raivostui päätöksestä silmittömästi. Hän ryhtyi karjumaan todella kuuluvalla äänellä, yritti lyödä ja potkia isäänsä ja repiä munkkipussia pois ostoskorista. "Haluan suklaadonitsin, haluan suklaadonitsin!" hän toisti ja möykkäsi kaupan lattialle sätk…

Arki paranee vaihtamalla välillä...maisemaa!

Kuva
Kun on vuosikaudet ollut kotiäitinä, lähileikkipuisto on tullut aika tutuksi. Käymme siellä keskimäärin 5-10 kertaa viikossa, tosin vaihteluväli on suurta. On aikoja, jolloin puisto kutsuu kerran viikossa, joskus taas suuntaamme sinne kolmekin kertaa päivässä.

Puistoon on kymmenen askeleen matka, joten matkan pituudesta ei ainakaan ole puistoilu kiinni. Enemmänkin se on riippuvainen siitä, huvittaako sinne lähteä. Yleensä huvittaa, varsinkin kun lähileikkipuistomme on sijainniltaan ihana keskellä luontoa, ja ennen kaikkea sen henkilökunta on ihan huippua!

Ohjaajat huomioivat jokaisen puistoon saapuvan lapsen ja muistavat vakiokävijät nimeltä. Kiva kun tulit, (nimi), he huikkaavat heti, kun lapsi ilmestyy näköpiiriin.

Lähileikkipuisto oli ensikontaktini lasten varhaiskasvatusympäristöön ja -henkilökuntaan, sillä kukaan lapsistani ei ole koskaan käynyt päiväkotia. Esikoinen kävi leikkitoiminnan kerhoa kolme ja puoli vuotta, ja ilman että sitä tajusinkaan, totuin todelliseen luksukseen:


Äidit, käykää kampaajalla!

Kuva
Katselin tässä aamusella peiliin ja sen jälkeen kalenterista laskin, että edellisestä kampaamokäynnistäni on kohta kuukausi. Toinen pitäisi vielä kärvistellä, sitä useammin en viitsi mennä, vaikka mieli tekisi, toisin sanoen tyvikasvun pilkahdus näkyy jo ja sen mukana inhaakin inhemmat harmaat haivenet. Etenkin näin kevään korvilla, kun pipoaika on kohta takanapäin, sellainen näky peilissä ei todellakaan ilahduta.

Tiheät kampaamokäynnit ovat turhamaista minääni, sen myönnän. Elämäni ei kaatuisi, vaikka joutuisinkin elämään ilman hiusten värjäystä. Miksi sitten värjään hiuksiani? No koska olen turhamainen, tietenkin! Mutta ei pelkästään siksi, ja miksi turhamaisuuskaan ei välttämättä ole sitä mitä ensituntumalta vaikuttaa, siitä kerron tässä blogikirjoituksessa.

Ensin on todettava, että ei olisi joskus uskonut, että tähän pisteeseen eli värjäyskierteeseen hiuksineni joudun. Kukapa nuorena ja luonnostaan värikylläishiuksisena viitsisi ajatella edessä häämöttävää vanhenemista ja onneksi…

Maailman paras tiramisù

Kuva
Vihjailin jokin aika sitten, että saatan kirjoittaa postauksen tiramisùstani, joka on niin hyvää, ettei sellaista löydy edes mistään Italiasta. Me ainakaan emme ole löytäneet, ja olemme maistaneet kyseistä jälkiruokaa aika monessa paikassa. Tiramisùsta, myös omastani mutta myös yleisemmin, olen jo kirjoittanut täällä,  otsikolla Rooman parasta tiramisùa?

Tuosta kirjoituksesta on jo jokunen vuosi aikaa ja sen jälkeen olemme kokeilleet tiramisùa vielä useammissa ravintoloissa ja kahviloissa, ja nyt kirjoittaessani omasta tiramisùstani voin hyvin vaihtaa otsikon ensimmäisen sanan maailmaksi ja ottaa lopusta kysymysmerkin pois.

Olen ehkä omahyväinen, mutta kuten yllä olevan linkin takaa löytyvässä kirjoituksessa muotoilin, en ole elämässäni lasten lisäksi saanut juurikaan mitään merkittävää aikaan, joten maailman parhaan tiramisù-reseptin keksiminen on asia, jolla mielelläni kehuskelen. Pilke silmäkulmassa, tietysti!

Miten maailman paras tiramisù sitten tehdään? Se selviää seuraavilla ri…

Mimosankukkia ja oikeutta mustelmattomuuteen kaikille naisille!

Kuva
Ennen kuin tutustuin italialaiseen mieheeni, olin tuskin kuullutkaan naistenpäivästä. Joitain haaleita muistikuvia ehkä on siitä, miten äitini joskus toivotteli hyvää naistenpäivää maaliskuun kahdeksantena, mutta siihen se jäi.

Hämmästys olikin ensimmäisinä yhteisinä vuosina jokseenkin suuri, kun sain mieheltä kukkapuskan aina ja täsmällisesti joka naistenpäivä. Eihän hän tahdo muistaa edes syntymäpäiviä tai hääpäivää, mutta naistenpäivän hän kyllä muistaa! Mammalleenkin joka naistenpäivä soittaa ja toivottelee hyvää naistenpäivää.

Kyseessä täytyy olla joku kulttuurillinen juttu, tajusin pian. Viimeistään asia valkeni ensimmäisenä Italiassa viettämänäni naistenpäivänä. Päivä tosiaan on siellä eri tavalla erityinen kuin täällä Suomessa:

Äiti viinibaarissa ja illan ankkamainen seuraamus

Kuva
Kun kirjoitan tätä, lapset istuvat olohuoneessa ja katsovat aamupiirrettyjä. Tänä aamuna heillä on lupa katsoa pari ohjelmaa tavallista enemmän, sillä äiti on vähän väsynyt. Yleensä selviän unenpöpperöstä kymmenessä minuutissa, mutta tänään olo on tahmainen vielä tunnin kuluttua heräämisestä.

Niin, olin eilen parin ystävän kanssa iltaa viettämässä ulkona, sen myönnän. Mutta ei, en ole krapulassa enkä edes lähellä sitä, ja kotiinkin palasin jo puolenyön paikkeilla.

Mutta silti piti ottaa aamulla burana ja vireystaso on kuin koko yön valvoneella. Uni nimittäin ei heti tullut kotiin tulon jälkeen, vaan hetken piti tasoitella siirtymistä ystävien kanssa rupattelevasta illanviettäjästä takaisin kotiäidin ja vaimon rooliin. Lisäksi kuopus herätti tavalliseen tapaansa jo ennen seitsemää, joten eivät ne yöunet kovin pitkiksi jääneet.

Mutta ei se mitään! On näistä ennenkin selvitty. Jotain seuraamuksia voi toki aina tulla:

Kalliinpuoleinen häämatkamuisto Venetsiasta ja muita karnevaaliajan tunnelmia

Kuva
Hyvää laskiaistiistaita! Nyt on se aika vuodesta, jolloin tekisi mieli olla Italiassa, mutta harvoin tähän aikaan kuitenkaan olemme (viimeksi vuonna 2012!). Samaan aikaan suomalaisen laskiaisen kanssa nimittäin Italiassa vietetään karnevaalia, ja jos niistä kahdesta pitäisi valita, ottaisin ilman muuta karnevaalin.

Onhan meillä Suomessa laskiaispullamme ja -mäkemme, mutta siihen se sitten jää. Kun taas Italiassa karnevaaliaika on ehkä vuoden iloisinta ja vallattominta aikaa. Kadut täyttyvät karnevaalikulkueista, lapset ja aikuiset pukeutuvat naamiaisasuihin, paperisilppu lentelee ja ilmassa tuoksuu rasvassa uppopaistettujen karnevaalileivonnaisen viekoitteleva tuoksu.

Venetsian karnevaalit ovat tietysti vielä asia erikseen. Venenetsian karnevaalien tuhatvuosinen historia yhdistettynä kaupungin omaleimaiseen ilmeeseen tekevät niistä jos ei nyt maailman suurimmat, niin ainakin tunnetuimmat.

Karnevaalien esikuva on antiikin Roomassa vietetyt riehakkaat Saturnalia-juhlat, jolloin juhlitt…

Makeaa vai suolaista aamulla?

Kuva
Kun perhe kasvaa, kahvilareissuistakin tulee helposti iso menoerä. On eri asia tilata cappuccino ja pulla kuin cappuccino ja neljä leivonnaista, päälle mahdollisesti kaakaot lapsille.

Usein käykin nykyään suomalaisessa kahvilassa niin, että jätän pullan itselleni tilaamatta ja nyysin lapsilta makupaloja. Se on tietysti kätevää monelta kantilta, eiväthän lapset tarvitse niin isoa herkkua enkä itsekään. Jakamalla kaikkien sokeri- ja kalorimäärä pienenee.

Viime viikonloppuna kävimme taasen hakemassa lähikahvilastamme Greenbakesta voisarvet. Nauttiessani huippuhyvää mantelivoisarvea pikkuruisessa kahvilassa, jonka kevätlikaisista ikkunoista avautui Helsingin laitamilla sijaitsevan  teollisuusalueen maisema, huomasin katselevani paljon mielummin seinälle ripustettua hinnastoa kuin keväistä, toki ihanan valoisaa mutta kieltämättä kovin ankeaa maisemaa:


Tarvitseeko tuhkarokkoa pelätä kun matkustaa Italiaan (ja muutenkin)?

Kuva
Viime päivinä huomio on kiinnittynyt tuhkarokkotapauksiin, joita Suomessa on ollut, mm. Helsingissä todettiin viime viikolla yksi tartunta.

Sana tuhkarokko aiheuttaa minussa aina vilunväreitä, vaikka se nykyään onkin rokotusten ansiosta melko harvinainen tauti - eikä läheskään aina vaarallinen tai tappava, vaikka tarttuisikin. Jälkitautien riski on siinä kuitenkin sen verran iso ja tarttuvuus niin suurta, että isojen kansanjoukkojen mittakaavassa jotkut siihen kuolevat.

Siksi vaikka pelkäänkin rokotteiden sivuvaikutuksia ja niistä on jopa henkilökohtaisia kokemuksia, olen otattanut lapsilleni rokotteet perinteisiä tartuntatauteja vastaan. En jaksa luottaa siihen, että lapseni selviäisivät elävinä ja vahingoittumattomina tuhkarokon kaltaisista taudeista, ihan jo siksi, että en tunne olevani neiti Fortunan kanssa kovin hyvissä väleissä tai ainakaan kuuluvani hänen suosioonsa.

Italia on ollut Euroopassa yksi pahimmista tuhkarokkopesäkkeistä viime vuosina. Rokotuskattavuus on Italiassa j…

Kun cappuccinonkorvike syrjäytti alkuperäisen ja muita oivallisia korvikkeita Italian-nälkään

Kuva
Aitoon, oikeaan cappuccinoon tulee 1/3 espressokahvia, 1/3 lämmintä maitoa ja 1/3 maitovaahtoa. Suhde on periaatteessa hyvin tarkka, mutta käytännössä siitä näkee paljon erilaisia versiota jopa italialaisissa kahviloissa.

Aloitan jokaisen aamuni cappuccinolla. Enkä millä tahansa cappuccinolla, vaan maailman parhaalla. Voin liioittelematta sanoa, että kotikeittiössäni valmistuu parempaa maitovaahtokahvia kuin missä tahansa italialaisessa kahvilassa.

Niin, minun mielestäni. Makuasioita on monenlaisia, mutta tähän mennessä jokainen vieras, jolle olen cappuccinoani tarjonnut, on siihen ihastunut. Siitäkin huolimatta, että oma versioni ei todellakaan vastaa tiukkaa italialaista esikuvaansa, vaan vaahtoa siitä on ainakin puolet ja loput espressoa ja maitoa, edellistä espressokupillisen verran ja jälkimmäistä ehkä noin tuplamäärä.

Alunperin cappuccinoni syntyi epätoivoisesta tarpeesta löytää korvike italialaisille kahvilacappucinoille. Italian-reissuilla syntynyt tottumus aamucappuccinoon j…