Mustikkapasta

Meri myrskyää ja Mörko möllöttää Kansallismuseon Muumit 75 vuotta -juhlanäyttelyssä. Jos pitäisi valita jotain oikein suomalaista, saattaa hyvin olla että ensimmäiseksi mieleeni tulisi - muumit. Ehkä myös sauna, sisu ja Sibelius, mutta johtunee elämänvaiheestani pienten lasten äitinä, että muumit kiilaavat tämän listan ihan jopa kärkeen. Tosin muumien tenho piilee siinä, etteivät ne ole vain lastenhahmoja. Kaikkea muuta. Olen tosin ehkä harvinaisen lapsellinen aikuinen, mutta tykkään yhä katsella muumi-piirrettyjä (niitä vanhoja, uudesta versiosta en pidä lainkaan), muumi-pehmot ovat mielestäni ihania ja keräilen muumilusikoita, niitä reunoiltaan maailman pehmeimmin muotoiltuja teelusikoita joilla on nautinnollista lusikoida cappuccinovaahtoa. Mutta ennen kaikkea olen rakastunut muumifilosofiaan, olen aina ollut. Olen täällä blogissa kertonutkin lempilauseestani, jota nuoruudessani ja varhaisaikuisuudessai katselin eteisen seinään kiinnitetystä postikortista joka kerta kun läh...

Joskus on täpärällä, että kaikki langat pysyvät perheenäidillä koukussa. Mutta pääasia että pysyvät! Anu Tuominen: Aurinkokuivattuja porkkanoita.  Viides ja viimeinen hiihtolomapäivä - ja olemme palanneet siihen mistä lähdimmekin, ensimmäisen lomapäiväaamun eli maanantain tuuliseen vesisadeilmaan. Juuri kun piti lähteä ulkotekojäälle luistelemaan! Eilinen lähes pakkaspäivä eli nollan tuntumassa pysytellyt, hetkittäisiä talven riekaleita eli märkää lumisadetta tarjonnut päivä kului onneksi osittain myös ulkoillessa. Lapset saattoivat kaapia maahan sataneesta lumihunnusta lapasiinsa sen verran lunta, että ihan oikea lumipallo saatiin aikaan. Lumipallo! Mikä harvinainen, valkoisuutta sädehtivä aineen olomuotokasaantuma, tuskin muistin mikä se oli. Lumi? Mikä se on, jokin menneisyyden ihmeellinen jäänne, vanhojen hyvien aikojen sääilmiö, ilmaston ääri-ilmiöiden kasvavan reunan jalkoihinsa sulattama näillä leveysasteilla. Olemme koko talven käyttäneet talvikenkiä leudosta säästä...

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet (Otava 2019).   Katselen joskus lapsiani mielessäni eräs kysymys, ehkä huoli: kun he ovat aikuisia, ovatko robotit yhtä yleisiä kuin lemmikkieläimet nykyään? Elävätkö he maailmassa, jossa robotti hoitaa vanhukset, siivoaa kodit, nukuttaa lapset, ulkoiluttaa koirat? Tämä kysymys sai lisäpontta, kun luin Ian McEwanin romaanin Kaltaiseni koneet (Otava 2019), jossa yhtenä päähenkilöistä seikkailee veitsenterävällä tekoälyllä varustettu, ulkoisesti täysin ihmisenkaltainen robotti. Varsinkin sen jälkeen kun pari vuotta sitten luin Yuval Noah Hararin toisen teoksen Homo Deus. Huomisen lyhyt historia (Bazar) jossa kuvataan tulevaisuudenskenaarioita tekoälyn kehittymiseen liittyen, ajatus tulevaisuuden robotisoitumisesta on vallannut mieleni yhä useammin. Tuleeko aika, jolloin tekoäly peittoaa ihmisaivot älykkyydessään ja monimutkaisuudessaan, hävittää työelämän sellaisena kuin sen nyt tunnemme? Tuntuu, että älykkyyden peittoamiseen ei paljon vaadita,...

Elena Ferrante: La vita bugiarda degli adulti Tässä postauksessa aion kirjoittaa "arvostelun" Elena Ferranten  vielä suomentamattomasta uutuusromaanista La vita bugiarda degli adulti. Jotta ymmärtäisit, miksi laitan arvostelun lainausmerkkeihin, palaan ensin hieman ajassa taaksepäin. Helteinen päivä kaksi ja puoli vuotta sitten. Albano-järven yllä ilma väreilee kuumuudesta, helle makaa kaiken yllä eikä tuulenvirekään liiku. Lapset leikkivät aurinkohattujensa alla rantahiekassa, kohta heidät täytyy komentaa varjoon, paahtuvat muuten, mokomat. Mutta ei ihan vielä, ensin luen vielä yhden luvun, ja vielä yhden. Vauva on herännyt päiväunilta jo ajat sitten, pidän häntä toisella kädelläni sylissäni, toisessa on kirja, onneksi hän on tyytyväinen ja helppo vauva jonka hoitaminen onnistuu välillä vaikka toisella kädellä. Istumme ison puun alla rantakahvilan vieressä enkä tiedä, mitä minulle on tapahtunut. En vain voi jättää kirjaa käsistäni! Sellaista ei ole tapahtunut e...

Villa Elfvikin joulupolulla. Nyt eletään joulupolkujen aikaa. Tähän mennessä olemme osallistuneet kahteen, Villa Elfvikin ja Nuuksion pohjoisen portin joulupolkuihin. Ensi sunnuntaina olisi Seurasaaren joulupolku, sinne vetävät vähän jo perinteetkin tai ainakin muistot. Villa Elfvikin joulupolulla kaksi viikkoa sitten sattui sellainen mäihä, että oli pakkanen ja lunta hieman maassa, joten tunnelma oli ensiluokkainen. Viime viikonloppuna Nuuksiossa lunta ei ollut mutta aurinko sentään yritti paistaa ja vuorokausia jatkunut sade piti hetken aikaa taukoa, aikamoinen tuuri sekin näiden synkkien helsinkiläisten nykytalvien keskellä. Löytyikö poluilta joulun taikaa ja tunnelmaa? Tunnelmaa ainakin yllin kyllin, lyhdyt puiden oksilla, tonttujen punaiset lakit, lasten ilo ja into, glögin ja piparin ja riisipuuron tuoksu. Joulun taiasta en niin tiedä, kun en ole koskaan oikein ymmärtänytkään, mitä sillä tarkoitetaan. Luulen vahvasti, että taika-sanan taakse piilotetaan kaikki se, mit...