Mustikkapasta

 Ensimmäisissä liikennevaloissa Lungoteveren varrella se alkaa, hien valuminen. Olemme juuri pysäköineet auton Tiber- eli Teverejoen varteen ankaran parkkipaikan etsinnän jälkeen, joka vielä sujui ilmastoidun auton pettävässä illuusiossa.  Paikka löytyi kahden kilometrin kävelymatkan päässä Colosseumilta, tutuilta seuduilta jonne usein ennenkin olemme parkkeeranneet viettäessämme keskustapäivää.  Kaksi kilometriä ei ole matka eikä mikään, yleensä se sujuu jopa kuusivuotiaalta kuopukselta ilman ongelmia, varsinkin kun matkan varrella on lukemattomia kahviloita, lelukauppoja, lehtikioskeja ja muita viihdyttäviä etappeja, kuten Roomassa aina on.  Mutta mikään ei ole valmistanut meitä siihen, mikä nyt odottaa. Tiedämme toki, että Roomassa eletään pahimman lämpöaallon aikaa, mutta jostakin syystä olemme silti saaneet päähämme lähteä keskustaan. Pitkästä aikaa olisi kiva nähdä Colosseum.   Ja koska aamu on ollut pilvinen, lähdemme matkaan (pilvisyys on kesäaikaan aina...

 Tässä sitä taas ollaan, uusien vaatteiden kasan edessä. Olen polkenut kaupunginosasta toiseen hakeakseni vaatteita, joita ostan Facebookin kirpputoriryhmistä: villapaitoja, villatakkeja, villasukkia, housuja, t-paitoja, mekkoja, kaikkea löytyy. Tänään ostin mekon ja pipon, housutkin. Pelkästään tänä syksynä olen ostanut jo kolme villapaitaa tai -takkia, kaksi mekkoa, yhdet lenkkarit, yhden t-paidan ja yhden lämpimän pipon, yhden takin ja yhdet toppahousut (lapsille) näistä kierrätysryhmistä. Uutena olen ostanut vain yhdet kengät (paljasjalkakengät talveksi, nykykriteerieni mukaan tuikitärkeä ostos, villakaulurin mökkipaikkakunnan kaupasta ja  toppatakin lapselle, koska en käytettynä sopivaa ja lapsen hyväksymää ajoissa eli ilmojen jo kylmettyä löytänyt.  Uusia käytettyjä villapaitoja talven varalle. Silti uusien, vaikkakin käytettyjen, vaatteiden määrä on vaikuttava ja monella mittapuulla mitaten myös täysin tarpeeton. Lämpimien villavaatteiden ostoa en laske turhaksi va...

Kun olimme covidista selvinneet (ks.  edellinen postaus ), oli aika suunnata Marchen maakuntaan Senigalliaan viiden päivän rantalomalle. Yöunet olivat jääneet ennätyksellisen vähäisiksi alkuloman aikana. Siitä olivat pitäneet huolen ensin oma kuume, sitten lasten sairastaminen ja ennen kaikkea päivisin yli 40:ään kohoavat lämpötilat, jotka lämmittivät majapaikkaamme, anoppilan yläkertaa, yölliseksi trooppiseksi hikikopiksi. Olen viettänyt Italiassa kesiä kaksikymmentä vuotta, joka kesä, mutta vielä kertaakaan ei ole ollut tällaista kesää: avoimista ikkunoista ja tuulettimista huolimatta  katkeamaton, lakanat kasteleva hikoilu jatkuu koko yön, yöpukua saatikka peittoa ei voi ajatellakaan.  Meduusa Senigallian rannalla. Saapuminen Senigalliaan meren rannalle oli Rooman kuumuuden jälkeen kuin keidas erämaassa. Mereltä puhalsi vilvoittava tuuli joka puhalsi avonaisista ikkunoista loma-asuntoon sisälle, hikoilla ei yhtäkkiä enää tarvinnutkaan.  Yöllä avoimesta ikkunasta k...

Tässä postauksessa kirjoitan kymmenen asteen keväästä, etelästä saapuvista jarrutuulista ja muista tämän kevään yllättävistä asioista ja ilmiöistä. Käenkaali kukkii kylmästä huolimatta, terälehdet  supussa mutta kuitekin. Kun tänä aamuna puin kuopukselle hanskoja hänen lähtiessään kerhoon, italialainen mieheni tokaisi paljonpuhuvan kommentin: Jos asuisimme Italiassa, hanskojen pukemisen sijasta nauttisimme nyt 30 asteen lämpötiloista. Niinpä. Tällaisina hetkinä ja keväinä se houkuttelee, lämpimimmillä seuduilla asuminen. Siitäkin huolimatta että Etelä- ja osin Keski-Euroopassakin nyt vallitseva aikainen hellesää on todennäköisesti ilmastonmuutoksen aikaansaamaa eli kaikkea muuta kuin hehkutuksen arvoista. Toukokuussa alkavat hirmuhelteet voivat kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta jos ne jatkuvat kuukausitolkulla syyskuuhun asti, ei enää niin kivaa olekaan. Ihmisellä on viilennyskeinonsa, mutta eniten ilmiöstä kärsii luonto: kuivuutta, puutetta ravinnosta, lajin sopeutumiin vierait...

Kolinaa, kolketta, ääntä joka syntyy kun teräs raapii maata, ja mikä pahinta, poraamista. Eikä mitä tahansa poraamista, vaan kallionporaamista, kaikista ihmisen luomista äänistä ehkä eniten aivoihin ja mielenrauhaan asti porautuvaa. Sitä kaikkea on äänimaailma kodissamme ollut viime viikkoina ja ehkä jopa kuukausina, en ole jaksanut pysyä enää laskuissa mukana.  Helsingin kaupunki tekee kotikorttelissamme putkisaneerausta. Se tarkoittaa, että kaikki yleiset kadut revitään auki, kaivetaan ja myllätään, vanhat putket vaihdetaan uusiin ja sitten pahimmassa tapauksessa myllätään taas, kun uusissa putkissa onkin ilmennyt jotain vikaa (kuten saneerausurakassa on tähän mennessä valitettavasti tapahtunut). Mylläys ylettyy myös pihoille, sillä saneerauksen yhteydessä kotitaloudet velvoitetaan uusimaan tonttiensa alla sijaitsevat putket. Meidän putkien kaivaus on onneksi jo ohi kuukausia sitten, mutta naapureissa on viime aikoina tapahtunut senkin edestä. Koko talven, koko viime kesän ja syk...

Tänään perjantaina vietetään jälleen Älä osta mitään -päivää. Suomessa sitä organisoi ja tuo tunnetuksi Luonto-Liitto, mutta päivän vietto on kansainvälinen. Ostoshysteriaa kritisoiva ja hillitsevä päivä sijoittuu amerikkalaisen alennusmyyntihumun eli Black Friday-päivän kanssa kutkuttavasti samaan ajankohtaan ja laittaa monet varmasti ihan tosissaan valinnan eteen: antautuako alennusprosenttien edessä vaiko pidättäytyä kaikesta ostamisesta? Ostamisessa on hyvin harvoin kyse siitä, että ihminen oikeasti tarvitsee jotakin. Siis oikeasti. Totta kai jokainen voi kuvitella tarvitsevansa uusia takkeja tämän tästä, tai usvantekokonetta tai tekoripsiä tai milloin mitäkin kippoja ja kappoja eri merkkien uutuusmallistoista.  Mutta ihan oikeasti tarvitsee vain harvoin. Varsinkaan uutta tavaraa.  Ihminen kyllä ostaa yleensä tarpeeseen, mutta mihin tarpeeseen, on eri asia. Tarvitsenko ostamaani asiaa pysyäkseni hengissä, ruokkiakseni tai hoivatakseni jälkikasvuani, fyysisen tai psyykkisen...

Muoviroskaa meressä. Tapahtui eräänä aamuna rantalomallamme Foce Varanossa Apuliassa, Italian saappaankannuksessa, jossa parhaillaan vietämme muutoin moitteettomasti eteenpäin soljuvaa lomaviikkoa: Ranta oli vielä melko tyhjä ihmisistä, aamulenkkeilijöitä ja aikaisin nousseita, aamuvilpoisasta meri-ilmasta nauttimaan tulleita lukuunottamatta. Sininen taivas meren yllä lupaili aurinkoista päivää, vaikka pientä aamupilvisyyttä oli ilmassa. Me kuuluimme aikaisiin nousseisiin ja kävelimme kohti rantakahvilaa, jossa olimme jo kahtena aamuna käyneet nauttimassa aamupalan (cappuccinoa ja croissanteja italialaiseen tyyliin) sekä välipaloja rantapäivien aikana. Kantapaikaksemme muotoutunut kahvila, siis.  Yöllä meri oli ollut myrskyinen, sen pauhu oli kuulunut avonaisesta ikkunasta makuuhuoneeseemme asti ja tahdittanut unta. Nyt aamulla isojen aaltojen jäljet levittäytyivät pitkin rantaa: muoviroskaa kaikkialla. Muovipussinriekaleita, kalastusverkkojen kappaleita, pillejä ja muovimukien jä...