Mustikkapasta

Tänään heräsimme aikaisin, kesken syvän unen, koska oli pakko: koulut ovat alkaneet ja arki ja kaikki sen mukanaan tuomat rajoitteet ja velvollisuudet. Mikä onni kuitenkin herätä valoisaan ja lämpimään, vaikka kello on vasta seitsemän aamulla, avata ulko-ovet ja ikkunat ja tarjeta t-paidassa silti. Tänä aamuna ilma tuoksui lämmön lisäksi kosteudelta; yöllä sade rummutti kattoa ja piti minua hereillä niin, että sain kerrankin ja pitkästä aikaa ajatella kaikkia ajatuksiani huolella ja ajan kanssa.  Aamiaiseksi lapset söivät tuorepuristettua appelsiinimehua, voisarvet ja niiden välissä Nutellaa. Kesälomasta ja Italian-matkasta on vielä liian vähän aikaa jotta raaskisin tämän appelsiinimehua lukuunottamatta  ääriepäterveellisen aamupalan ilon heiltä kieltää. Italiassa syömme voisarvia aamiaisella kahvilassa lähes joka aamu, se on lomalaisten etuoikeus ja luksusta, jollaisesta Suomessa ei voisi kuvitellakaan eikä pelkästään terveellisyyden näkökulmasta vaan myös ja ennen kaikkea hi...

Forza Azzurri! Meidänkin parvekkeella  liehuu Italian lippu. Aluksi etukäteisspekulaatiot: Edessä on vaikea ottelu, turnauksen vaikein. Italia-Espanja, klassikkopeli, vähän niinkuin Suomi Ruotsia vastaan. Italian tähtipelaaja Leonardo Spinazzola katkaisi edellisessä ottelussa akillesjänteensä ja on poissa pelistä. Italialaisia hermostuttaa. Italian faneja hermostuttaa. Joukkueen otteet eivät varsinaisesti ole parantuneet EM-kisojen edetessä, päinvastoin. Mitä tahansa voi tapahtua.  Saamme kutsun mennä katsomaan peliä ystäviemme luo. Matka ei ole pitkä, sillä ystäväperheemme on juuri muuttanut samaan rappuun appivanhempieni kanssa - viereiseen asuntoon. Istumme muuton jäljiltä vielä puolityhjässä olohuoneessa kokoontaitettavilla retkituoleilla akvaarion ja televisioruudun sinivihreässä valossa ja jännitämme. Kuka kävelee hermostuneena edestakaisin, kuka näplää tuolin käsinojaa. Minä jännitän myös sitä, miten juuri ennen pelin alkua yöunille simahtanut kuopuksemme pysyy unessa,...

Jokapäiväinen pastamme.  Tämä on toivepostaus aiheesta mitä meidän perhe syö . Se onkin aihe, josta kirjoitan enemmän kuin mielelläni, olihan Mustikkapasta alunperin ruoka- ja ravitsemuspainotteinen blogi. Ja muutenkin, kuka nyt ei syömisestä tykkäisi! Aikamoinen urakka muuten, syöminen nimittäin, puhumattakaan ruuan laittamisesta ja jokaiselle päivälle ruokalajien keksimisestä. Perheenpyörittämisen turhauttavimpiin ja epäkiitollisimpiin tehtäviin kuuluu mielestäni juuri se, että joka päivälle täytyy jostakin loihtia kaksi lämmintä ja vaihtelevaa ateriaa - ja tässä tulee se vaikein - jotka maistuisivat tai sopisivat kaikille perheenjäsenille.  Perheemme on suomalais-italialainen perhe , johon kuuluu kaikkiruokainen äiti, kasviksien suhteen valikoiva ja perinteistä italialaista ruokaa rakastava isä, ilahduttavasti ruokavaliotaan koko ajan laajentava neljäsluokkalainen esikoinen sekä kaksi pikkuveljeä (6- ja 4-vuotiaat), jotka molemmat elävät tällä hetkellä - hmm - sanoisinko v...

Le calze di Befana, loppiaissukat rivissä. Loppiainen on joulun loppumisen juhla, joten monet saattavat pitää sitä hiukan alakuloisena tai ainakin yhdentekevänä juhlana. Suomessa loppiaiseen ei liity juurikaan perinteitä, jotka koko kansa tuntisi ja joita se seuraisi. Se on todellakin pelkkä lattea, mitäänsanomaton juhla.  Toisin on Italiassa! Siinä missä suomalaiset lapset kärvistelevät tunteessa, että joulun lahjakliimaksi on juuri mennyt ohi ja seuraavaa pitää odottaa syntymäpäivään saakka, italialaiset lapset ripustavat loppiaista edeltävänä iltana toiveikkaina sukkia takanreunukselle tai muuhun sopivaan paikkaan. Mitä, häh, saattaa suomalainen nyt kysyä, joulupukkihan kävi jo? Sukat ovatkin loppiaisnoitaa eli la Befanaa varten. Befana on kumaraselkäinen, syylänenäinen vanha eukko, joka lentää luudalla ja kulkee rikkinäisissä kengissä. Hapsottavien hiuksensa peitoksi se on vetänyt huivin, ja mekosta sekä esiliinasta saattaa löytyä paikka jos toinenkin. La Befana on myös cacc...

Hääpuvun esiin ottaminen vuosien jälkeen on kuin muistojen kaappia avaisi . Hikinen, kylmä käteni on kädessäsi. Puristan sitä, sinun kylmänhikinen kätesi puristaa takaisin. Vilkaisen sinua, olet kalpea ja vakava ja katsot herkeämättä eteesi. Lasken katseeni kenkiini, niistä näkyy vain kapeat valkosilkkiset kärjet pitsin takaa, ovatko ne tosiaan minun kenkäni, niin kauniit ja hienot. Urut pamahtavat soimaan, Bachin  Jesus Bleibet meine Freunde , sen sävelet hyväilevät kirkkosalia lempeinä ja häämarssiksi hiljaisena, tasaisena, rauhoittavana. Tätä hetkeä me olemme odottaneet. Tätä jännittäneet. Ja nyt se on tässä. Ja kaikki maailman tunteet ryöpsähtävät sisälläni sillä samalla hetkellä. Kiitollisuus. Suru . Onni. Haikeus. Ilo. Kaipaus. Ja suurimpana: rakkaus. Katsomme taas toisiamme, sinä ja minä, tärisemme molemmat varmaan yhtä paljon. Huikaiseva hetki! Kuin olisimme hetken aikaa maailman keskipiste, ja niinhän me olemmekin, oman maailmamme ja heidän jotka ovat häissämme vie...

Toppatakissa ulos lähdössä. Suomessa mukavuus ajaa pukeutumisessa tyylikkyyden edelle. Liekö ilmastolla osavaikutus suomalaisen ja italialaisen (naisten) pukeutumisen eroihin?   Olemme menneen kesän aikana mieheni kanssa joskus hairahtuneet omituisiin asioihin olohuoneen sohvalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Istumme usein iltaisin sohvalla, televisio on auki ja katsomme mitä sieltä sattuu tulemaan. Mieheni yleensä jumiutuu kanaviin, joissa näytetään Ugo   Fantozzi -elokuvia (Italian vastine Uuno Turhapurolle ) tai Terence Hillin ja Bud Spencerin tähdittämiä lännenfilmejä tai sitten tuoreahkoja italialaisia komedioita; minä istun sohvalla kirjan tai läppärin kanssa ja osallistun tv:n katsomiseen enemmän tai vähemmän huonosti keskittyen - ellei kyseessä ole yhteinen lempiohjelmamme kuten Un passo dal cielo, Comissario Montalbano, Don Matteo, Grande Famiglia, La mafia uccide solo d`estate tai jokin muu Rai-kanavien maanantai- ja torstai-iltojen sarjoista. ...

Yhdessä omenassa voi olla jopa 100 miljoonaa bakteeria. Kun menee italialaiseen kotiin, siihen ei meinaa millään tottua, kengillä sisällä kävelemiseen nimittäin. Että noin vain lompsitaan sisään vaikka millä tahansa saappailla, olkoon ilma ulkona kuiva tai sateinen. Erityisesti lapsilla on vaikeuksia omaksua tätä tapaa, eivätkä he oikein ole omaksuneetkaan. Kun olemme mummolassa, lapset riisuvat automaattisesti kengät heti kun päästään sisään. Ja sitten nonna voivottelee, että mitä te lapset nyt ilman kenkiä heitätte, sukat likaantuu ja jalkapohjat menee mustiksi. Myös kyläpaikoissa lapsemme ottavat melkein aina heti kengät jalastaan. Tai jos eivät ihan heti, niin ainakin heti sen jälkeen kun isäntäväki lakkaa toistelemasta, että kenkiä ei tarvitse riisua, voi jättää jalkaan. Lastemme ajatteluun ei kerta kaikkiaan vain mahdu, että sisällä oltaisiin kengät jalassa. Mikähän siinä on, että kotona heitä kyllä sitten saa olla komentamassa, että älä kävele kengät jalassa sisällä......

Kuvassa mieheni noin kaksivuotiaana. Kun astuu italialaiseen kotiin, on suurella todennäköisyydellä turha etsiä olohuoneesta kirjahyllyä. Eikä sitä helposti muistakaan huoneista löydy. Paitsi jos sattuu vierailemaan kulttuurieliitin kodeissa, joissa kokonainen seinä saattaa olla kuorrutettu kirjahyllyllä ja kirjoilla, tavallisenkin italialaisen kodin edestä. Aikoinani, parikymppisenä, ihmettelin tätä kirjahyllyjen puutetta paljonkin, ennen kuin totuin siihen ja ymmärsin, ettei kirja ole samalla tavalla haluttu ja arvostettu esine kuin se Suomessa ainakin vielä toistaiseksi on. Olin tottunut oman kotini kirjahyllyihin ja kaikkien muiden suomalaisten kotien kirjahyllyihin ja alkanut jo kasvattaa myös omaa kirjakokoelmaani. Italialaisilla tuntui kaiken lisäksi olevan kaukainen ja löyhä suhde kirjoihinsa. Kun toisinaan kysyin jostakin hyllyllä olevasta kirjasta, kävi ilmi ettei talon asukas ollut lukenut kirjaa eikä edes muistanut, että hänellä oli se. Ja kun vierailimme miehen s...

Lasten iloa ja ääntä leikkipuistossa.  Juuri eilen luin mielenkiinnolla Kaksplussan Jyllannin suomineito -portaaliblogista tekstin, joka käsitteli suomalaisten usein nuivaa suhtautumista lapsiin. (teksti löytyy  täältä ) Teksti herätti ajatuksia, onhan myös meillä kaksikulttuurinen perhe, ja myös minä olen luonnollisesti huomannut eroja lapsiin suhtautumisessa Suomen ja Italian välillä. Italialaiset tunnetusti ovat maineeltaan lapsiystävällisiä. Italiassa ravintoloissa ei katsota lapsiperheitä kieroon ja lapsia huomioidaan paljon enemmän kuin täällä Suomessa, jossa usein varsinkin useamman lapsen äitinä tuntuu, että lapsikatraan kanssa sisään astuminen johonkin julkiseen tilaan (bussi, juna, museo, kirjasto) saa aikaan paheksuntaa tai ainakin voi ei -huokauksia. Innostuin jopa kommentoimaan Jyllannin suomineidon kirjoitusta. Toin esiin näkemykseni, jonka mukaan lapsivastaisia valittajia löytyy joka maasta, joistakin maista ehkä vain enemmän kuin toisesta. Toisaalta esi...