Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Pietarinkirkon hiljaisuus ja tyhjyys - kullan keskellä kirkkaimpana loistaa toivo

Kuva
Joka sen televisiosta pääsiäisenä näki, uskova tai ei, ei voinut olla hämmästymättä: paavi Franciscuksen puhe koronakevään keskellä ennen urbi et orbi -pääsiäisrukousta tyhjällä Pietarinkirkon aukiolla. Vesisade vihmoi ja kasteli aukion kiveyksen ja sitä reunustavat pylväsrivistöt ja niiden päällä kohoavat 140 pyhimyksenpatsasta. Taivas oli tummassa pilvessä eikä auringosta ollut tietoakaan kuten ei toivostakaan tuntunut olevan sillä hetkellä. Se kaikki oli äärimmäisen vaikuttavaa.

Katselin noita kuvia pääsiäisenä televiosta minäkin ja muistan että ne toivat lohtua. En ole koskaan tuntenut katolista kirkkoa omakseni eikä paavi edusta minulle Jeesuksen sijaista maan päällä vaan ihmistä jolle on sälytetty ihan liikaa uskonnollista valtaa, mutta tiedän että Jumalamme on yhteinen ja se riittää tuomaan tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kun paavi puhui tyhjällä Pietarinkirkon aukiolla kärsimyksen mysteeristä ja samassa veneessä olemisesta koko ihmiskunta, tunsin että hän puhui ihmisenä ih…

Päivä Spoletossa Don Matteon maisemissa - sittenkin uusi päivä tärskyn jälkeen

Kuva
Kello on seitsemän aamulla ja istun anoppilan parvekkeella. Aurinko tekee juuri nousuaan, se on noussut jo mutta kipuaa parhaillaan näkyviin Colli Albanien, talojen kattojen ja korkeiden Välimeren mäntyjen takaa.

On sunnuntaiaamu joten vallitsee ihmeellinen rauha. Alhaalla kadulla hurisee auto vain silloin tällöin. Lintujen äänet kuuluvat. Tunnistan varpusten tirskahtelun ja kottaraisparven korviahuumaavan kuoron, mutta huilumaista ääntä pitävä lintu sekä yksitoikkoista triit triit -sävelmää toisteleva yksilö jäävät arvoitukseksi. Nyt konserttiin yhtyy kaukaa kantautuva sepelkyyhkyn kurnutus, sen tunnistan ongelmitta myös.

Roomassakin siis on lintuja, kunhan ne vain kaupungin meteliltä saavat äänensä kuuluviin. Yleensä näin aamutuimaan, vielä parempi jos sunnuntaina. Aamut ovat parasta aikaa täälläkin. Koko kesän Suomessa olen nauttinut juuri aamuista, hetkistä jolloin olen voinut siirtyä suoraan sängystä terassille auringonpaisteeseen. Kirjoitanhan useimmiten blogia juuri aamuisin, c…

Päivä jolloin pää jäi hissin oven väliin - kuhmu ohimolla rantapäivän päätteeksi

Kuva
Varoitan jo tässä vaiheessa: jos tekstini nyt takkuilee tai on muuten vain vielä tavallistakin oudompaa, niin se johtuu siitä että kirjoitan lievän aivotärähdyksen tilassa. Vähän tärähtänyt saatan tavallisestikin olla, mutta tällä kertaa kyseessä on siis ihan oikea aivotärähdys.

Kaikki alkoi siitä, kun palailimme ihastuttavan ja rentouttavan ranta-aamupäivän jälkeen myöhäiseen lounasaikaan kotiin. Iho punoitti auringosta ja kaikilla oli huutava nälkä, emmekä olisi malttaneet odottaa että pääsemme ruokapöydän ääreen ja suihkuun.

Mutta ensin oli saatava kaikki rantakassit ja muut kamppeet hissiin yhdessä koiran ja pienempien lasten kanssa, jotka eivät rankan rantapäivän jälkeen jaksaneet kiivetä portaita kolmanteen kerrokseen. Siitä ne onnettomuudet sitten saivat alkunsa, onnettomasta pikku hissistä joka aika ajoin muutenkin temppuilee pysähtymällä kerrosten väliin tai jättämällä oven jumiin.

Olin asettamassa painavaa, märkiä rantapyyhkeitä ja vesipulloja sisällään pitävää rantakassia …

Maskien markkinat - näin maskeja käytetään Italiassa

Kuva
Eilen keskiviikkona oli asuinkorttelimme jokaviikkoinen markkinapäivä. Nyt markkinoita taas pidetään kevään kolmen kuukauden tauon jälkeen, jolloin kaikki muukin toiminta ja normaalielämä oli Italiassa tauolla. Torikojujen välit täyttyvät taas ihmisistä, myyjät huutelevat päivän tarjouksiaan tavalliseen tapaansa, kuhina on palannut markkinakaduille.

Mutta yksi asia on toisin: markkinoille on tullut maskipakko. Se on yksi niistä monista tilanteista ja paikoista, joissa Italiassa maskeja täytyy pitää. Julkisissa sisätiloissa, kaupoissa, kahviloissa, ravintoloissa ja julkisissa kulkuvälineissä totta kai, mutta myös ruuhkaisissa ulkotiloissa, kuten esimerkiksi markkinoilla.

Eilen treffasimme markkinoiden vieressä sijaitsevassa kahvilassa sukulaisten kanssa ja kiersimme yhdessä markkinoita. Tervehdimme kyynärpää- tai käsi sydämellä -tervehdyksellä, nauroimme vähän niin tehdessämme koska se ei (vielä) tunnu ollenkaan luontevalta. Niin paljon kuin joskus aikoinaan jäyhänä suomalaisena tunsin…