Mustikkapasta

Kirjapino: näitä luen juuri nyt. Kirjoittaa kirja ja kuolla. Se on ollut mottoni jo kauan, ja kaikessa mahtipontisuudessaan ja dramaattisuudessaan se kuvaa hyvin sitä kiihkeyttä ja toisaalta ponnistelun tuskaa, jolla olen unelmaani omasta kirjasta vuosikaudet hellinyt ja koettanut toteuttaa.  Viime uutenavuotena tein jopa "virallisen" lupauksen, että tänä vuonna sen on tapahduttava: käsikirjoitus, hyvä ja kokonaisuudeltaan saumaton, on saatava aikaiseksi. Luomisen tuska on käynyt liian suureksi ja pakottavaksi ja toisaalta ymmärrys elämän lyhyydestä saavuttanut tietoisuuden. Vuosi toisensa jälkeen kulunut ja aina vain olen kirjoittanut, mutta ilman kirkasta johtotähteä tai tajunnanräjäyttävää ideaa, vailla tarinaa jossa on alku, keskikohta ja loppu ja uskottava kokonaisuus ja etenkin kaikkia näitä yhdessä.  Usein kirjoittaminen on myös ollut takkuista ja vaikeaa. Siinä on ollut epätoivoinen sävy, ja usko omiin kykyihin on usein koetuksella: mitä jos en osaakaan kirjoittaa, ...

Kolme tonttua, kolme uudenvuodenlupausta. Italiassa on uskomus, että mitä teet vuoden viimeisenä päivänä, sitä teet koko seuraavan vuoden. Tämä varsin mielenkiintoinen uskomus aiheuttaa sen, että tänään moni pyrkii tekemään vain asioita, jotka ovat miellyttäviä. Suomessa tällaiseen uskomukseen en ole törmännyt, mutta muuten maiden uudenvuodenviettotavoissa on paljon samaa.  Uutenavuotena esimerkiksi tehdään ahkerasti lupauksia molemmissa maissa. Minä en ole yleensä ole tehnyt, paitsi joinakin vuosina  olen pääsiäiseen asti syömättä karkkia -tyyppisiä lupauksia. Nyt on tunne, että on aika tehdä ensimmäiset "viralliset" uudenvuodenlupaukset. Haluan laittaa itseäni koetukselle, ehkä lujillekin.  Tässä siis kolme uudenvuodenlupaustani, jotka juhlallisesti lupaan (yrittää)pitää: 1. Vähennän somen käyttöä ainakin puoleen entisestään.   Viime vuonna käytin somea enemmän kuin koskaan, ja esimerkiksi Instagramissa käyttö lähti suorastaan lapasista. Kun ryhtyy somessa ...

Kesällä aamucappuccinon juominen onnistuu ulkona auringonpaisteessa. Kuulun niihin ihmisiin, joiden aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia. Tarkemmin sanoen cappuccinoa.  Ja nyt aion kertoa, kuinka täydellinen cappuccino, se jota joka aamu juon, valmistetaan. Se on samalla tarina siitä, kuinka aamucappuccinosta on elämäni varrella tullut asia, joka suunnilleen pitää minut hengissä, jota varten en voisi olla ja etenkin jota ilman aamuni olisivat usein huomattavasti paljon nihkeämpiä. Teen sen aina saman kaavan mukaan: ensin keitän moka-keittimellä espresson , sitten lämmitän kauramaidon levyllä pikku kattilassa noin 80 asteeseen. Kaadan lämpimän kauramaidon korkeaan kuppiin, suosikkikuppiini josta en luovu eli punaiseen (totta kai!) Iittalan Taika-sarjan kahvikuppiin. Mukin pitää olla korkea, sillä vaahdotan maidon maidonvaahdottimella niin että se lopulta yltää melkein kupin reunoille asti. Olen todennut, että IKaffe -merkkinen kahvikauramaito on tähän tarkoitukseen kaikkei...

Annastiina Storm: Kerro, kerro. (S&S) Kun ensimmäistä kertaa törmäsin Annastiina Stormin uuden romaanin nimeen, ensimmäinen ajatus oli: siinä se meni, minun romaanini nimi! Tämä tapahtui toissaviikonloppuna Helsingin kirjamessuilla , olenkin jo kirjoittanut täällä blogissani käynnistäni ja tunnelmista siellä teksissä Rimakauhua kirjamessuilla ja Hanna Rentolan Heinäkuu . Kerro, kerro on romaanin nimeksi lyhyt, ytimekäs ja upean monitulkintainen. Itse en oikeasti varmaan ihan sellaisenaan nimeä olisi omalle mahdolliselle kirjalleni ottanut, mutta käsikirjoitus jonka parissa parhaillaan työskentelen, on välillä kantanut työnimeä Kerro kerro kuvastin. Aiheen puolesta nimi olisi sille oikein sopiva! Vaihdoin kuitenkin nimen jokin aika sitten toiseksi (vaihdan käsikirjoituksieni työnimiä vähän väliä, sen mukaan mihin tarina kehittyy ja miten huomaan teemojen muuttuvan ja mihin suuntaan syvenevän), mutta silti Stormin kirjan nimi aiheutti haikean hymynvireen: se olisi voinut olla...

Arveluttaako blogilinkin klikkaaminen? Oikeasti linkit ovat yhtä  pelottavia kuin tämän postauksen kuvat Halloweenistamme. Kun näit otsikon, mitä tuli ensimmäiseksi mieleesi? Ilmeisesti klikkasit kuitenkin, koska luet nyt tätä.  Tai ehkä kuulut vakituiseen lukijakuntaani, tulit blogiin muuta kautta ja tiedät suurinpiirtein, mitä tekstiltä odottaa (jotakin koukkua, mikä ei ollut ennakoitavissa, ainakin useimmiten, koska en itsekään aloittaessani tiedä, minne tekstini tulee päättymään). Tai ehkä näit tämän tekstin linkin jossakin Facebookin sivustolla ja klikkasit sitä, syystä tai toisesta, vaikka olikin blogilinkki. Joka tapauksessa kiva, että olet nyt täällä. Kunpa voisin tietää, kuka olet ja mitä ajattelet, mikä sai sinut tulemaan blogiini.  Kun kirjoitan, ajattelen usein sitä, kuka tätä tulee lukemaan. Kirjoitan itselleni ja itsestäni usein erittäin henkilökohtaisia asioita, mutta en koskaan unohda sitä, että tulen julkaisemaan kaikki tekstini. Kirjoitan juuri si...

Helsingin kirjamessujen lastenkirjatarjontaa. Viime viikonloppuna vietin yhteensä yksitoista tuntia kirjamessuilla.  Viimeiset kolme sunnuntaina kera keskimmäiseni, jonka kanssa messuilla käynti oli oiva tilaisuus viettää kaivattua kahdenkeskistä äiti-poika -aikaa. Kirjojen ystävänä en näe montakaan muuta yhtä hyvää tapaa viettää yhteistä aikaa lapsen kanssa kuin kirjojen keskellä, lastenkirjoja yhdessä selaillen ja toiveita pukinkonttiin listaten. Sitten messuilla on tietysti lapsille kaikkea muutakin kivaa, askarteluja, väritystä, kirjastobussissa käyntiä, satutuokioita, muumeja, karkkeja ja kaakaota. Suurimman osan ajasta vietimme kirjanmerkkejä askarrellessa ja värityspajassa, jossa poika halusi värittää värityskuvan toisensa jälkeen. Minä hillitsin haluni kierrellä kirjakojuja ja otin kynät myös omaan kauniiseen käteeni. Olinhan sitä paitsi saanut edellisenä päivänä harhailla osastoilla koko ajan yksinäni, hipelöidä juuri niitä kirjoja joita halusin sydämeni kyllyyde...