Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2020.

Lämmintä, valoisaa ja liian täyttä: kesäyö korona-aikaan Helsingin keskustassa

Kuva
Viime lauantaina minuun iski hulluus ja tein asian, jota en jossakin vaiheessa kevättä ajatellut suunnilleen koskaan enää tekeväni: istuin metrossa. Vapaaehtoisesti, ilman että minun oli aivan pakko, kuten esimerkiksi että olisi matkustettava työpaikalle.

Tein paljon muutakin hullua ja kevään mittaan utopistiselta tuntumaan ruvennutta. Menin ystävän luokse kylään, vietimme pitkän ihanan illan hänen uudessa kodissaan (jota juhlistamaan sinne meninkin). Sitten matkustimme sillä metrolla, istuimme monta tuntia Espan puistossa, tapasimme lisää ystäviä ja lopuksi vielä matkustin illan viimeisellä junalla kotiin.

Aurinko paistoi koko ajan, iltamyöhällä oli vielä reilusti yli 20 astetta lämmintä ja illan valo ulottui puolenyön paremmalle puolelle. Juttelimme ja juttelimme, saimme sanottua asioita joita emme koskaan olleet uskaltaneet toiselle vielä sanoa ja mukana olivat koko ajan myös ne 19 vuotta, jotka jo olemme tunteneet. Ja ne sulostuttivat yhdessäoloa hehkullaan niin kuin aina tekevät…

Iltauinnilla Kaitalammella - mitä opin uidessani auringonsiltaa liian pitkälle?

Kuva
Iltakuudelta oli eilen yhä niin kuuma, että hiki valui kävellessä kaikkialta - ja valui vaikkei olisi kävellytkään. Sellaisina iltoina ei voi muuta kuin lähteä uimaan. Varsinkin kun tietää, että vedet ovat nyt lämmenneet ja hetken aikaa vielä on tämä lämpö täällä. Matalapaine on lähestymässä, mutta aurinko ei vielä tiedä siitä mitään eikä sellaista voi uskoa, ennen kuin sen ihollaan tuntee. Niin kauan kuin on lämmintä ja valoisaa, ei haluakaan tietää muusta.

Kaitalampi kimmelsi auringossa kun kävelimme sen rantaa. Metsä oli rutikuivaa, tuoksui korventuneille havunneulasille, kellastuneelle heinälle ja aluskasvillisuudelle. Helteelle. Jollekin joka odottaa sadetta mutta ei itsekään sitä tiedä.

Voiko mikään olla suloisempaa kuin kahlata virkistävänviileään mutta heti ensikylmyyden ohi mentyä linnunmaitoisen lämpimäksi osoittautuvaan järviveteen hikisenä kesäiltana? Järvellä oli muutama muukin, tällaiset illat eivät jää ihmisiltä huomaamatta ja koska kaikki nyt vaan ovat pääosin kotona, …

Ystävien seurassa Seurasaaressa ja läpi koko helteisen viikon, läpi muutosten

Kuva
Ihoni punoittaa, se muuttuu yhä ruskeammaksi joka päivä. Aurinkoinen päivä toisensa jälkeen seuraa yhä vaan toisiaan, ja vaikka säätiedotuksissa lymyävät jo ensimmäiset, pian tulossa olevat kylmemmät päivät, ei se juuri nyt tunnu missään. Lämpö on kaikkialla.

Tällä viikolla iho on paahtunut muun muuassa Kumpulassa, kun ystävän kanssa käyty tavanomainen kuulumisenvaihto
puhelu maanantaina päättyi ex tempore -ehdotukseen tapaamisesta lasten kanssa maauimalassa. Totta kai! vastasin ehdotukseen. Vastaan niin nykyään aina. Kun joku jotakin yhteistä tekemistä ehdottaa, harvoin vastaan kielteisesti.

Sen jälkeen mitä koronakeväänä tapahtui ja mitä se minulle on opettanut, en halua hukata elämässäni enää hetkeäkään. Sitä paitsi emme olleet nähneet ystävän kanssa koko koronakeväänä, oli suorastaan yltäkylläistä tavata nyt niin pitkän ajan jälkeen, siinä uima-altaan reunassa, auringon lämmössä. Milloin olemme olleet viimeksi uikkareissa jossakin yhdessä, veden äärellä? Ehkä joskus 18 vuotta sit…

Ketjureaktioita ja vesivahinkoja

Kuva
Näinä hellepäivien aamuina kastelen usein kukkia ulkona puutarhassa. Unohdan tehdä sen illalla, jolloin on viileämpää ja varjoisaa, ja sitten aamulla huomaan että kasvit ovat nääntyä polttavan auringon alla, että ne näyttävät siltä kuin eivät olisi saaneet vettä viikkoihin vaikka juurihan ne kastelin. Auringossa kukista tulee kyltymättömiä vedelle, niille saa olla kantamassa vettä koko ajan! 
Täytän kannun piripintaan, siitä putoilee pisaroita lattialle kun kannan sen kylpyhuoneesta ulos ja ajattelen aina, että nyt minun pitää ne siitä pyyhkiä. Sitten kuitenkin unohdan ja muistan asian vasta sitten, kun näen lattiaan niljaantuneita kuraisia vesiviiruja lasten käveltyä pisaroiden päälle paljailla jaloillaan. 
Joskus huolestun, että kaikki se unohtamani vesi imeytyy parketista sisään, valuu lattialistaan saakka ja alkaa aiheuttaa kosteusvauriota. Talvella huomaamme, että nurkissa kasvaa home ja haisee ummehtuneelle, ja sitten talomme on pilalla. Mikä kauhea ketjureaktio ja seuraus siit…

Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Kuva
Tänä aamuna juon aamucappuccinoni ja kirjoitan blogitekstiä varjossa puun alla. Auringossa oli aivan liian kuuma. Lämpö tuhosi ajatukset ja sanat, enkä olisi ehkä saanut niitä ymmärrettäviksi lauseiksi. Sanatkin olisivat sulaneet, ehkä. Ja jos minulta otetaan pois sanat ja mahdollisuus laittaa ne lauseiksi, niin mitä minulle jää, ei mitään.

Niinpä tänään kirjoitan varjossa. Tässäkin on miellyttävän lämmin, aivan todella. Aurinko hivelee hiukan jalkojani, mutta vain vähän, juuri sen verran että tunnen sen polttavan lämmön. Vaikka kello on vasta yhdeksän aamulla! Ja olemme koti-Suomessa. Kotonakin voi siis todella olla tällaista, että lämpö tulee kaikkialle ja helle iholle. En lakkaa ihmettelemästä sitä. Että täällä kotona on sittenkin minulla kaikki, mitä voin kesältä toivoa, ei tarvitsekaan mennä Italiaan asti.

Pihakoivussa laulaa punarinta, on laulanut jo pitkän aikaa. Sen ääni on ihmeellisen kaunis, vihahteikas, heleä, vähän haikeakin. En tunnistanut sitä ensin, sillä en ole aiemmin…

Ei vauva-ajat, ei kuorsaus, ei riidat - vaan mikä lopulta sai minut ja mieheni nukkumaan eri huoneissa?

Kuva
Vuoteessani on viime aikoina ollut hikistä, vaikka siellä nukkuukin yksi mies vähemmän kuin tavallisesti. Kyllä, luit oikein. Jaan vuoteeni kolmen miehen - aviomieheni ja kahden pienen poikani kanssa perhepedissä. Kesäyöt ovat lämpimiä, ja yhä useammin molemmin puolin olkapäitäni vasten painautuu aivan hikinen lapsenpää. Ja tietysti olen itsekin aivan hikinen, sellaiset elävät kuumavesipullot siinä kummassakin kyljessä.

Kun mukaan lisätään vielä keskikesän valo, joka hiipuu vasta puolenyön tienoilla ja alkaa uudelleen kolmen, neljän välillä, tunkeutuu silmäluomien läpi verkkokalvoille ja virittää aivoja heräämiseen, ei ole ihme että yöunet jäävät lyhyiksi tai ainakin katkonaisiksi. 
Mutta kuten edellisessä postauksessa Kaikki tämä valo ja sen sokaiseva hehku jo kirjoitin, niin onneksi on kaikki tämä valo! Se tekee mahdolliseksi ihmeen syntymisen: huonojen unienkin jälkeen päivä toisensa jälkeen nousen sängystä energisenä. Siirryn välittömästi ulos terassille johon aamuaurinko aina pa…

Kaikki tämä valo ja sen sokaiseva hehku

Kuva
Tämä juhannusaatto on merkittävä päivä. Vähän outokin, sillä olemme vain kotona. Tätä ei ole tapahtunut minulle 36 vuoteen - että olisin juhannuksen kotona kaupungissa. Edellisestä kaupunkijuhannuksesta en muista itse mitään, mutta muiden puheiden perusteella näin on todistettavasti käynyt.

Kahtena viime juhannuksena olen ollut Roomassa, ja sitä edelliset kaikki sielunmaisemissani Oravissa, mökillämme. Nyt olen kotona.

Siihen nähden miten paljon tänä keväänä on tapahtunut uutta ja outoa, kotijuhannus on enää pieni outouden aihe. Sitä paitsi jo nyt aamulla aamucappuccinon ääressä ilma on lämmin kuin Italiassa, tuuli on kuumaa ja odotettavissa on suomalaiseksi juhannussääksi poikkeuksellisen eteläinen ilma. Sekin on tavallaan outoa. Kukapa ei muistaisi niitä lukemattomia juhannuksia, jolloin ollaan värjötelty kokon ääressä alle kymmenen asteen lämpötilassa ja mietitty, että joulunakin oli lämpimämpää.

Eilen illalla kävin vuoteeseen myöhään. Niin käy usein näinä aikoina. Kesän lämpö ja va…

Kiitos joka kerrasta jolloin olen lähtenyt matkaan

Kuva
Vuosi sitten tähän aikaan olin juuri jättänyt mustarastaan laulun taakseni. Matkustin Roomaan lasten ja parhaan äitikaverini kanssa, hänen johon elämä johdatti tutustumaan hiekkalaatikon reunoilla esikoistemme aikaan.

Lähtöä edeltävänä yönä kuuntelin makuuhuoneen avoimesta ikkunasta mustarastaan laulua, se kuului korviahuumaavasti aivan vierestä pihapuusta. Tuoksui kesälle, raikkaalle (silloin ei ollut yhtä kuumaa kuin juuri nyt on), kesäyölle ja kukille. Jos mustarastaan laulua ei ottanut huomioon, oli aivan hiljaista.

Melkein sääli jättää tämä kaikki taakse, ajattelin. Kun tulen takaisin, on jo heinäkuu ja linnut eivät enää laula. Mutta sitten ajattelin miten ihanaa on lähteä reissuun äiti-lapsi -porukalla, erilainen, ainutlaatuinen Rooman-reissu. (Tästä reissusta olen kirjoittanut mm. postauksissa Leikkipuistoarjesta Italian aurinkoon: äitikaveriystävyys joka kestää ja Lapsikatras Roomassa - vinkkejä sujuvaan kaupunkilomaan lasten kanssa ja Lomastressiä?)

Saimme idea matkaan joskus…

Pyörällä Oodiin ja muita asioita, jotka korona on laittanut tekemään toisin kuin ennen

Kuva
Viime viikolla sain kirjastosta saapumisilmoituksen: varaamanne teos on saapunut - keskuskirjasto Oodiin. Kirja jonka varasin joskus viime syksynä, toisena maailmanaikana jolloin matka junalla keskustaan oli jokapäiväinen asia. Ei ollut väliä, varasiko teoksen lähikirjastoon, Oodiin vai kauemmas kulkumatkojen varrelle, sellaiselle ei uhrannut ajatustakaan.

Nyt kevään ja alkukesän aikana julkisista kulkuvälineistä on tullut ongelmallinen asia. Olen vältellyt niitä koko kevään ajan, koska minun ei ole ollut aivan pakko niillä matkustaa. Toisin sanoen olen viimeksi matkustanut junalla, bussilla tai millään muullakaan julkisella kulkuneuvolla maaliskuun 6. päivä perjantaina, jolloin korona(?) kehossa itämässä käytin lähijunaa Talvipuutarhareissulla lasten kanssa.

Ensin välttelin busseja ja junia oman oireiluni takia (kuukauden kestävien). Sitten jatkoin välttelyä, koska en missään vaiheessa päässyt koronatestiin joten 100% varmuutta taudista ei tullut. Uutisista alkoi myös kantautua tieto…