Koronaeristysarkea osa 2: unohtunut oliiviöljy, parisuhdeterapiaa etänä ja erilaisia tapoja suhtautua poikkeustilan suosituksiin

Aina eivät askeleet mene samaan suuntaan, edes ja ennen
kaikkea koronaeristyksenkään aikana.
Mitä tapahtuu, kun mies jää kotiin tekemään etätöitä toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan saakka? Samaan aikaan sulkeutuvat kirjastot, kauppakeskukset, museot ja muut kulttuurikohteet, eikä kyläilemäänkään voi mennä. Vältämme myös leikkipuistoja, alkuun sen takia että olemme itse olleet koronaoireisesti sairaana, ja tällä hetkellä siksi ettemme halua leikkipuistoista mitään uutta tautia tähän päälle. Sitä paitsi, koronasta ei tiedetä varmasti sitäkään, kuinka pitkän immuniteetin se antaa vai voiko tarttua vaikka heti uudestaan.

Lopputulos on, että pyörimme 24h koko porukka kotona, kuten niin moni suomalainen tällä hetkellä. Mies yrittää tehdä töitä sen minkä pystyy, ja nopeasti on huomattu että se tarkoittaa työpäivän venymistä aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Kaikki ne tauot joita työnteossa päivän aikana syntyy, kostautuvat pitkittyneenä kokonaistyöaikana. 

Työasiat ovat vähän koko ajan mielessä, tunne että pitäisi saada enemmän aikaan ja päivät vain kuluvat, täynnä keskeytyksiä. Ne ovat mielessä silloinkin ja ehkä varsinkin silloin, kun pitää vaihtaa kuopuksen vaippa, laittaa ruokaa ja varmistaa, että kaikki pipot ja lapaset löytyvät lasten lähtiessä kotipihalle leikkimään. 

Ja sitten on vaimo joka siinä häärii, sen jälkeen kun viimein jaksoi nousta sängynpohjalta. Usein unohdan, että mies tosiaan tekee siellä vierashuoneessa töitä, ja häiritsen jollain pikku asialla, kuten netistä löytyneellä hölmöllä koronavitsivideolla tai sitten niin liikuttavalla Roma tutta deserta -dronevideolla, etten pysty katsomaan sitä yksinäni.

Tai sitten huutelen apua siihen vaipanvaihtoon, kun selkä on ollut viime viikkoina aika p****a - sekin vielä. Lisäksi minua on stressanut viime päivinä kuopukselle uudelleen ilmaantunut yskä ja kurkkukipu (vaikka olemme olleet totaalisessa täyseristyksessä jo kuukauden!) Tänä aamuna myös viisivuotias heräsi kurkkukipua valittaen.

Se kamala virkayskämäinen rykiminen hänellä on ollut jo kuukausia, paitsi niinä päivinä ja joitakin päiviä sen jälkeen kun hän koronaoireisesti sairasti (päivän kuume, parin päivän kurkkukipu, lisääntynyt jano). Stressaan koska erittäin mielelläni veisin heidät nyt lääkäriin, mutta koska hengitystieroireiset on keskitetty Helsingissä koronaterveysasemille, en kuolemaksenikaan enää halua sinne mennä.

Mieheni siis stressaa työstään, minä lasten terveystilanteesta, muun muuassa. Yhdessä stressaamme sitten maailman koronatilanteesta, isovanhemmista Roomassa, ystävistä ja sukulaisista joiden vielä kenenkään emme ole onneksi kuulleet sairastuneen koronaan. 

Mies stressaa myös kaupassakäynnistä: ensin tukkoon menneen kauppakassipalvelun vuoksi, ja nyt kun hän varovasti käy kaupassa noin kerran viikkoon, pelkona on että kun kerrankin kauppaan menee, jotain tärkeää unohtuu. Viime reissulla hän unohti oliiviöljyn, joka on uhkaavan lopussa. Menen heti hakemaan öljyn, hän puuskahti, minua ei voi nyt estää mitkään suositukset, me emme ole muuta tehneetkään kuin eristäneet itseämme ja noudattaneet ylitunnollisesti kaikkia suosituksia jo kuukauden päivät,  sillä välin kuin muut menevät ja tulevat miten huvittaa, ravaavat kaupoissa, tapaavat ystäviään, käyvät kylässä ja järjestävät lastensynttäreitä (kaikkia näitä olemme lähi- tai tuttavapiirissämme kuulleet tehtävän) Ja nyt pitäisi olla menemättä kauppaan hakemaan unohtunutta ostosta!

Lopulta selvisimme sillä, että päätimme käyttää jäljellä olevaa öljyä säästeliäästi ja korvata osan käyttämästämme oliiviöljystä voilla tai kookosöljyllä. Hyvin olemme pärjänneet ja oliiviöljyäkin on vielä pullonpohjalla jäljellä. Seuraava viikottainen ja odotettu kauppareissu odottaa huomenissa.

Yksinäisen kulkijan askel ei mene ristiin toisten kanssa, mutta
hän onkin sitten kovin - yksinäinen. 

Mutta voi kuinka ymmärsin miestäni ja hänen purkaustaan. Tilanne ei ole helppo kenellekään, ja on totta että olemme olleet varmaankin harvinaisen varovaisia eristyksessämme. Viralliset suosituksethan vielä muutama päivä sitten sanoivat, että yksi oireeton (kuumeeton?) päivä riittää, sitten voi jatkaa normaalielämää. Nyt ilmeisesti aika on pidennetty viikkoon, jos olen oikein ymmärtänyt.

Me olemme eristäneet itsemme yli kahdeksi viikoksi oireiden päättymisen jälkeen. Itselläni eristys on vielä päällä, mutta tuskin sen jälkeenkään lähden heti kaupoille. Hoidamme kauppa-asiat yhden hengen voimin ja ripeästi, nyt ei mitään perhemarkettireissuja tehdä. Emme myöskään halua kaupoissa turhaan aikaa viettämällä saada mitään muuta tautia nyt kotiin, kun influessaakin on yhä liikkeellä ja noroviruskausi on aluillaan.

Italiassa eristysohje oireiden päättymisen jälkeen on tällä hetkellä 14 vrk, ja uskon erittäin paljon enemmän Italian asiantuntemukseen korona-asioissa, onhan heillä paljon enemmän kokemusta tositilanteesta ja lisäksi alusta pitäen mielestäni ollut oikeampi ja parempi ote epidemian hoitoon.

Toisaalta Italiassa lääkärit eivät pysty antamaan mitään takeita siitä, että sairastettu korona antaisi minkäänlaista immuniteettia, eli pelko senkään suhteen ei ole täysin poissa. Ennen kuin toisin todistetaan, nyt lähdetään ainakin periaatteessa siitä oletuksesta, että immuniteettia ei synny. Tästä esimerkkinä on suomalaisessakin mediassa ollut Italiassa asuvan kirjailija Vera Valan haastattelu, jossa hän kertoo perheensä sairastumisesta koronaan. Mies joutui sairaalahoitoon keuhkokuumeen vuoksi, Vala poti koronan kotona. Mutta kun mies vastikään pääsi sairaalasta mahdollisesti yhä tartuttavana, perheenjäsenet määrättiin eristyksiin toisistaan eri kerroksiin 14 vuorokaudeksi, koska takeita siitä etteikö tauti voisi tarttua vaimoon uudelleen, ei ole.

Myöskään vasta-ainetestejä ei tällä hetkellä Italiassa vielä tehdä, koska niitä pidetään vielä liian epäluotettavina. Väärän negatiivisen tai väärän positiivisen riski on vielä liian suuri, ja tarvitaan tarkempia testejä, ennen kuin niitä on järkevää tehdä. Tarkkuudeltaan lupaavan oloisia testejä on näillä näkymin tulossa huhtikuun loppuun mennessä Italian terveysviranomaisten käyttöön.

Jäljistä päätellen monet ulkoilevat lähimetsässämme - ja
onneksi ulkoilu onkin sallittua, kunhan muistaa turvavälit ulkoilmassakin.

Palatakseni eristyksen seurauksiin parisuhteessamme, tiiviissä yhdessäolossa monet erimielisyydet nousevat eri tavalla pintaan, pitkältäkin ajalta kertyneet. Toteamme päivittäin olevamme eri mieltä vähän kaikesta, ja taustamme humanistina ja insinöörinä on konkretisoitunut enemmän kuin koskaan, nyt kun olemme toisillemme ainoat lähikontaktit, jonka kanssa asioista voi keskustella. Minä tutkin ja kehittelen itsekin maailmanselitysteorioita, näen suunnilleen Jeesuksen toisen tulemisen tässä kaikessa ja pohdiskelen asioita niin historian, sosiologian, biologian, tilastotieteen ja ties minkä pseudotieteen kannalta, mutta hän toteaa kuivasti ja koruttomasti, että tämä nyt vaan on meidän uusi arki ja kyllä se rokote kohta keksitään.

Samaa mieltä noista viimeisistä olen minäkin, mutta minua nyrppii, jos koko asiasta keskustelu kutistuu siihen. Lisäksi en pidä siitä, miten miehelläni on tapana lähteä huoneesta kun minulla on vielä asia kesken. Ai, luulin että olet jo lopettanut.

En moiti enkä mollaa miestäni, sillä hänessä on todella paljon hyviä piirteitä ja olen aina tiennyt että hän on insinööri ja silti ottanut hänet aviomiehekseni, mutta nyt poikkeusaikoina monet negatiiviset piirteet ovat paisuneet todellisuutta suuremmaksi. Olen tarvinnut kaiken rakkauteni ja empatiakykyni häntä kohtaan välttyäkseni nirhaamasta häntä (siis noin kuvainnollisesti tietenkin).

Rakkauteen toki uskon vankkumattoman lujasti, tiedän ja uskon että se on maailmaa pyörittävä voima ja avain minkä tahansa erimielisyyden selättämiseen. Mutta mitä läheisempi ihminen, sitä tiukemmalle sitä saattaa joutua rakkaudessaan. Koska rakkaus ja viha, ne kulkevat sitä tiiviimmin käsi kädessä, mitä enemmän rakastaa. Eikä rakkaus lakkaa koskaan testaamasta meitä, vaan se antaa toisen huonojen piirteiden säännöllisin väliajoin lehahtaa eteemme, se on sen tehtävä jotta pysymme hereillä ja ihmissuhteemme terveinä ja elävinä. Se on ikään kuin testi siihen, onko rakkautemme tarpeeksi vahvaa jotta se voittaa toisen huonot piirteet ja antaa työkaluja niiden hyväksymiseen.

Mieheltäni meni esimerkiksi pitkään tajuta, kuinka sairas oikeasti olin. Etkö tosiaankaan jaksa vaihtaa vaippaa tai lämmittää eilisen päivän ruuantähteet lounaalle, kun minulla olisi nyt työt kesken. En jaksa, anteeksi vain, tekisin sen enemmän kuin mielelläni mutta en ymmärrä itsekään, mikä totaalinen heikkous minuun on iskenyt. Kun pyysin kymmenettä kertaa jättivesilasia sänkyyn, hän saattoi tokaista tyyliin, että mikä kameli sinusta on tullut, kyttyröihinkö kaiken veden varastoit.

Nyt hän toki jo taudinkuvan ja hankalammat oireeni ymmärtää, mutta todennäköisyyksiin nojaavalle insinöörimiehelle oli pitkään vaikea tajuta, että juuri meillä olisi koronaa, kaikista suomalaisista meillä jotka olemme sen asian kanssa jo niin pitkään Italian kautta eläneet enkä minä ole muuta tehnytkään kuin puhunut siitä ja kirjoittanut blogiin.

Kun eihän minulla ollut kuin muutama päivä kurkku kipeä ja flunssainen olo, hän totesi vielä eilen omista oireistaan, kun kävimme viimeisimmän, nyt jo laimean ja edellisiin verrattuna erittäin neutraalin ajatustenvaihdon aiheesta. Jos on vain kurkku kipeä ja vähän flunssainen olo, ei sitä osaa ajatella sairastavansa koronaa, niin se vain on. Tiedoksi niille, jotka toitottavat siitä että pitäisihän kaikkien nyt jo tietää, että jos on vähänkään oireita, niin kotona on pysyttävä, ihan sama mikä tauti.

Eilen saattoi lukea lehdestä, että jopa Sydänliiton ylilääkärillä eivät ole nämä asiat selvillä. Ylilääkäri Anna-Maija Hekkala kertoo tässä Iltalehden artikkelissa varovaisuuden merkityksestä ja omista käytännöistään kauppareissuilla: "Kaupassa en ole käyttänyt hengityssuojaa. Ei meillä lääkäreilläkään kotona mitään hengityssuojavarastoja ole. Jos minulla olisi yskä tai nuhaa, asia olisi maskin käytön suhteen ehkä toinen."

Käytännössä hän siis sanoo, että jos hänellä olisi yskää tai nuhaa, hän saattaisi hyvinkin käyttää maskia. Mutta eihän kauppaan pidä mennä, jos on yskää tai nuhaa tai mitään muutakaan hengitystieoiretta! Uskomatonta mutta erittäin hyvin koronatodellisuutta valaisevaa, että asia on vielä jollekin epäselvä, varsinkin lääkärille. 

Tarkoitukseni ei ole tässä moittia kyseistä lääkäriä vaan pelkästään osoittaa, että tällaistakin ajattelua on. On erittäin hyödyllistä ymmärtää, kuinka paljon edelleenkin on ihmisten keskuudessa erilaista ajattelua koronaan ja koronarajoituksiin liittyen. Ennen kuin suosituksesta tulee määräys, on väistämätöntä että riittää aina runsaasti niitä, jotka eivät ota asioita riittävän tosissaan tai eivät ymmärrä ottaa. Jotkut eivät usko ulkonaliikkumiskiellonkaan aikana, se on esimerkiksi Italiassa jo nähty. Mutta huomattavasti suurempi osa kuitenkin uskoo, kuin ilman ulkonaliikkumiskieltoa.

Valaiseva, sosiologi Kaisa Kuurneen kirjoittama artikkeli aiheesta eli Miksi kanssakäymistä jatketaan koronaepidemiasta huolimatta ja mitä sille voi tehdä? löytyy täältä.


Yhdessä kotona pyörimisestä koituneet kiistat mieheni kanssa ovat nousseet jopa sille tasolle, että olemme joutuneet etäterapiaistuntoon. Kun solmut olivat suurimmiltaan, psykoterapeuttiystäväni keksi ehdottaa meille metodia, jota hän käyttää omille pariterapiapotilailleen. Lyhyesti sanottuna se on sohvaistunto, jossa käydään rauhallisesti läpi molempien ajatuksia, tunteita ja toiveita. Toista ei saa keskeyttää. Rauhallisuus on avainsana, siitä on sovittava etukäteen. Heti kun jommankumman äänenpaino meinaa nousta, istunto keskeytetään ja jatketaan seuraavana ajankohtana.

Meidän ongelmamme onkin aina ollut juuri äänenpainojen kohoaminen, ja rauhallisuuden sääntö oli aivan ratkaiseva ongelmiemme ratkaisussa. Olemme vihdoin oppineet keskustelemaan niistäkin asioista, joista olemme eri mieltä, rauhalliseen äänensävyyn. Ja olemme huomanneet, että se onkin yleensä se toisen äänensävy, joka saa provosoitumaan, ei itse asia josta hän puhuu. Eivät siis ne asiat, vaan se millä sävyllä eli asenteella niistä puhutaan. 

Tämä koronakriisin aikaansaama oivallus voisi raikastaa vanhaa tuttua asiat riitelevät, eivät ihmiset -sanontaa, ehkä jopa jollain tavalla kumota sen. Ehkä se on kuitenkin niin, että ihmiset riitelevät, koska he haluavat olla eri mieltä tai ovat kyvyttömiä ymmärtämään toisiaan, ja jos halua vain löytyisi, asiatkaan eivät riitelisi vaan aina on mahdollista nähdä toisen asema ja motiivi hänen kannattamansa näkökulman ja mielipiteen takana. Mitä olette mieltä?

Lopuksi toivon kaikille rauhallista ja riidatonta Pitkäperjantaita! Hiljennytään pääsiäiseen ja oman sisimpämme äärelle <3.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miksi päiväkoti ei ole sairaan lapsen paikka ja miksi suositus koronatestituloksen odottamisesta kotona on oikein

Kesäilta Haltialan auringonkukkapelloilla. Niin kauan kuin on auringonkukkia, on myös toivoa.

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus