Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Elämäsi sisäpiiri ja miksi on tärkeää puolustaa sitä muiden mielipiteiltä

Kuva
Senhän me kaikki äidit tiedämme: teet niin tai näin, aina on joku valittamassa ja esittämässä mielipidettään. Ai annatko vauvasi nukkua yksin omassa huoneessaan, niin kaukana raukka joutuu vanhemmistaan olemaan! Mitä, nukutteko perhepedissä, sehän voi olla vaarallista vauvalle! Korvikevauvat ne vasta raukkoja ovatkin (kauheaa miten paljon vitamiineja, läheisyyttä jne. menettävät), samoin ne jotka ne juovat äidinmaitoa vielä yli vuoden ikäisenä (kenen tarpeita tyydyttämään sitä imetystä oikein niin pitkään jatketaankaan, lapsen vain äidin).

Eli aina on joku, jonka mielestä liian kaukana tai liian lähellä, liian vähän tai liian paljon.

Selvitäkseen tästä elämästä edes osittain täysjärkisenä, on jokaisen äidin (ja kenen tahansa muunkin) rakennettava itselleen tiukasti aidattu sisäpiiri. Se on se alue mielipiteitä, elämänkatsomusta, periaatteita, valintoja ja toimintatapoja, jotka on niin hyvin pohdittu ja itselle perusteltu, ettei niitä ole valmis vaihtamaan. Eikä edes perustelemaan mui…

Kahvilan kaipuuta Kirkkonummella ja viikonlopun resepti: varsikukkakaalia pannulla

Kuva
Kaikki kahden kulttuurin välissä elävät sen varmaan tietävät, jatkuvan kaipuun toiseen maahan. En arvannut aikoinani lyöttäytyessäni yksiin italialaisen miehen kanssa, että saisin kaupan päälle tällaisen levottomuutta aiheuttavan kaipuun.

En tiedä olisiko kaipuu niin suurta, jos mieheni olisi kotoisin Siperiasta tai Alaskasta tai vaikkapa Tanskasta, en usko. Mutta juuri Italiasta! Maasta jossa aurinko paistaa aina, appelsiinit kasvavat ja sypressit kukkivat talvellakin.

Tänään taas Suomen ilmasto löi kylmän kätensä olalle lämpimän jakson päätteeksi. Kylmä tuuli puhalteli mennessään viimeisetkin harhaluulot siitä, että kesä olisi oikeasti vielä täällä, ja vaikka aurinko paistoi, piti lapsille - taas, sittenkin - pukea ne kaulurit, haalarit, haskat ja hatut.

Kyllä, Suomessa ollaan ja vankasti ollaankin, se valkeni viimeistään siinä vaiheessa, kun tänä aamuna epätoivoisesti liian ohuissa vaatteissa hytisten etsimme mieheni kanssa aamukahvipaikkaa poikkeuksellisesti Kirkkonummen keskustas…

Pyörävarkaissa vai muuten vain kajahtaneita?

Kuva
Harvoin  ovat maisemat niin komeat kuin tänään cappuccinon äärellä. Vieressä kimmelsi meri, ihoa hyväili leppeä kevättuuli, jossa kyllä oli enemmän kesää kuin kevättä. Mutta näennäisen idyllin takana piili hermostuneisuutta ja harmitusta, sellaista joka puskee hyvän tuulen läpi väkisin, kun asiat eivät ole menneet parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Päivä kyllä alkoi mitä parhaimmissa merkeissä. Suunnitelma oli hyvä, pyöräretki koko perheellä Munkkiniemeen ja aamiainen Torpanrannassa. Samalla voisin hakea lähistöltä kesäkengät kuopukselle, joista olin tehnyt kaupat netin kierrätysryhmän kautta.

Noin puoleenväliin suunnitelmia asiat menivätkin oikein hienosti. Aurinko paistoi, pyörät pyörivät, ihaltiin puihin puhjenneita lehtiä, voikukkatäpliä ruohikolla ja valkovuokkolaikkuja metsän siimeksessä. Piti enää poiketa siinä talossa, jossa kengät sijaitsivat, ja sillä aikaa muu perhe jäi leikkimään lähimpään leikkipuistoon, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä.

Sitten asiat alkoivat men…

Merkkejä kasvusta ja muistuksia siitä, että sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Kuva
Aamu alkoi eilen meillä voisarvilla. Aamupäivän aikana oli tiedossa vieraita, ja tarkoitus oli nauttia myöhäinen aamupala heidän kanssaan etupihan aurinkoterassilla. Mies kuitenkin nappasi oman voisarvensa pussista jo töihin lähtiessään.


Hei, mäkin haluun! Keskimmäinen, viikon päästä viisi vuotta täyttävä, huudahti lähes närkästyneenä, kun näki isänsä nautiskelevan voisarvesta. Kun muistutin häntä pian saapuvista vieraista ja sanoin, että hän voi toki valita, syökö voisarvensa nyt isän kanssa vai myöhemmin vieraiden ja hyvän kaverinsa kanssa, hänen kasvoilleen levisi ankarasta pohtimisesta kertova keskittynyt ilme.

Oikein näki, kuinka hänen aivosolunsa raksuttivat ja punnitsivat asioiden eri puolia. Välitön nautinto nyt vai pienen odotuksen jälkeen, jolloin voisi kaiken lisäksi syödä yhdessä odotetun kaverin kanssa? Hän vilkaisi voisarvipussia, katsoi herkkua syövää isäänsä, tunsi kaikkien meidän tavoin nenässään sen houkuttelevan uunituoreen tuoksun.

Odotan kaveria ja syön voisarven…

Yliannostuksia

Kuva
Mistä tahansa nautitkin, varo vain ettet nauti liikaa - tai ole valmis kantamaan seuraukset. Tämä hedonisminvastainen mietelause putkahti mieleeni eilen illalla, kun huomasin vajonneeni siihen perin uuvuttavaan ja  saamattomuutta aihettavaan olotilaan, joka seuraa kun mitä tahansa hyvää saa liikaa: ylinnostuskrapulaan.

Tämä krapula oli kuitenkin erittäin miellyttävä. Väsytti mutta raukealla, ei puuduttavalla tavalla, posket punoittivat ja lihaksissa pisteli kutkuttavasti. Hiukset tuoksuivat ulkoilmalle, hiekkapölylle ja heikosti savulle. Ei häivääkään siitä talvikuukausien tunteesta, kun on istunut liikaa sisätiloissa, ollut käyttämättä kehoaan ja hengittänyt tunkkaista sisäilmaa.

Kaikkea muuta. Oireet olivat selvät:


Pääsiäisaamun jättikinderit, italialaista vieraanvaraisuutta ja viikonlopun resepti: pizza italiana

Kuva
Tiedetään, sokeri on myrkkyä ja on edesvastuutonta syöttää sitä kasvaville lapsille. Mutta kerran vuodessa sallittakoon heille tämä ilo: aamupalaksi kymmenen Kinder-munaa ja yhdet jättikinderit päälle!

Eivät he tietenkään kaikkea syöneet kerralla, vaan lupa oli avata yksi pikkukinder ja sitten tietysti se pääsiäisen kohokohta eli jättikinder, josta sai syödä neljäsosan. Kuopukselle oli oma pienempi "jätti"kinder, ei onneksi vielä tajunnut että oma oli huomattavasti pienempi kuin isosisaruksilla vaan iloitsi siitä ihan täysillä. Eikä edes huomannut, että suklaa vietiin vaivihkaa pois ja hänen eteensä jäi vain pari pientä palaa.

Jättikinder-perinne on siirtynyt meille suoraan Italiasta. Tai kyllähän omassa lapsuudessanikin etsin pääsiäisaamuna Kinder-munia olohuoneesta, mutta ne olivat ihan tavallisen kokoisia pikkumunia. Italiassa sen sijaan kaikki on näköjään suurempaa, Kinder-munatkin.

Viime vuosina nämä jättikinderit tosin ovat rantautuneet Suomeenkin, joten aamiaispöydäs…

Via Crucis Roomassa ja pientä pohdintaa kärsimyksestä

Kuva
Rauhaisaa pitkänperjantaita! Meneillään on suloisen lämmin, aurinkoinen kevätpäivä ja paljon hommaa on jo aamupäivän aikana ehditty tehdä: terassin pesua, ulkoilua, iänikuista sisätilojen järjestelyä (=lelukaaoksen edes osittaista hallintaa).

Melko tavallinen perjantai, siis, paitsi että mies on myös kotona. Kaupatkin ovat auki, halutessaan voisi shoppailla into pinkeänä missä tahansa pääkaupungin kauppakeskuksista. Eivät ole pääsiäisetkään enää entisellään.

Muistan yhä, miltä tuntui kun pääsiäisenä kaikki kaupat olivat kiinni. Kaikki olivat rauhoittuneet koteihinsa tai kuka minnekin, kukaan ei suhannut kauppaan tai sieltä takaisin, kaikki oli hetkeksi ikään kuin hengähdystauolla. Pidin siitä tunteesta. Koko maailma ympärillä tuntui hitusen seesteisemmältä, hieman paremmalta paikalta.

Ennen kuin arki taas koitti ja kaikilla oli taas tuli pyllyn alla. Nyt näitä hengähdyspäiviä on yhä vähemmän, kun kauppojen aukioloja joitakin vuosia sitten vapautettiin. Jouluna taitaa vielä olla ainaki…

Mitäs me mämminsyöjät

Kuva
Tänä vuonna emme purekaan pastaa pääsiäisenä vaan pääsemme pitkästä aikaan pääsiäismämmin syöntiin. Kaksi viimeistä pääsiäistä olemme viettäneet Italiassa, joten nyt ovella kolkuttavassa kevään juhlassa ja sen vietossa täällä Suomessa on jotain melkein uuden tuntuista.

Pitkästä aikaa kiva viettää suomalainen pääsiäinen! Näin olen ajatellut koko kevään, mutta nyt kun juhla on viimein, tänä vuonna harvinaisen myöhään saapunut, mietin että voisihan siellä Italiassakin nyt olla... Naapuri nousi juuri tänä aamuna Finnairin koneeseen kohti Roomaa, ja melkein olisin voinut lähteä mukaan. Ajatus 20-25 asteen lämpötiloista, vihreistä puista ja kukkaloistosta Espanjalaisilla portailla on kieltämättä houkutteleva.

Sitten katson ikkunasta ulos tätä kirjoittaessani. Ruskean sävyt hallitsevat vielä, mutta kukkapenkistä nousevat tulppaaninlehtien kärjet, kukassaan loistavat krookukset ja häivähdykset ensimmäisistä ruohontupsuista antavat aavistuksen vihreydestä, joka kohta täälläkin pääsee valloill…

Leiki lapsi leiki - kohta et enää osaa

Kuva
Minulla on usein huono omatunto siitä, etten leiki tarpeeksi lapsieni kanssa. Tarkoitan siis sitä ihan perinteisintä leikin muotoa, erilaisilla leluilla tapahtuvaa mielikuvitusleikkiä (barbit, autot, dinosaurukset).

Haluaisin leikkiä enemmän. Ennen kaikkea haluaisin osata leikkiä enemmän. En sure niinkään siitä, ettei aikani/innostukseni riitä leikkiin, vaan sitä, että en osaa enää leikkiä (edellinen on tietysti seurausta jälkimmäisestä). Olen kadottanut sen ihanan kyvyn joka lapsilla on, kyvyn upota mielikuvituksen maailmaan ja nähdä oksankarahkassa taikasauva, pullonkorkissa barbin kattila ja olohuoneen lattiassa shopkinsien, petshoppien, sylvanianfamilsien ja pikkuautojen maailmankaikkeus.

Hermoni ovat usein mennä, kun taas on lapsi pyytämässä leikkiin. En jaksa, en halua, en ehdi. Aikuisen ei tietysti tarvitsekaan jatkuvasti olla leikkimässä lapsen kanssa, vaan lapsen on hyvä ymmärtää ettei äiti/isä todellakaan aina vaan voi leikkiä. Mutta silti joskus mietin, mistä se hermostumi…

Kodissani on pyykkiongelma!

Kuva
Jos sinusta tuntuu, että kotisi pyykkäämisasiat ovat levinneet käsistä tai haluat muuta ajateltavaa Pariisista kantautuneiden ikävien uutisten masentamana, niin lohduta itseäsi lukemalla tämä teksti.

Kotini on pyykkikaaoksessa. Minulla ei ole mitään tekosyitä puolellani. Olen kotiäiti, joten aikaa pitäisi olla. Minun ei tarvitse pyykätä puolenyön aikaan työpäivän, kauppareissun, illallisenlaiton ynnä muun jälkeen. Voisin tehdä sen aivan hyvin rauhassa vaikka nyt aamulla seitsemältä, kun olen juuri herännyt ja lapset katselevat aamupiirrettyjä. Tai aamupäivän aikana kun he leikkivät keskenään. Tai voisin ottaa pojat mukaan pyykkihommiin milloin vain, he tykkäävät auttaa siinä.

Mutta en tee. Kodinhoitohuone on viimeinen alue, mitä järjestyksenpitoon tulee. Ei meillä muissakaan huoneissa mikään tiptop-tyyli ole, lelut ja kirjat pursuilevat joka paikasta eikä sisustustusmakuni ole minimalismia nähnytkään.

Toisin sanoen pieni sotkuisuuden tuntu on kaikkialla, mutta se nyt on vaan kodikasta…

Riittääkö rakkauteni ja aikani kaikille lapsilleni?

Kuva
Molemmilla kerroilla kun perheeseen on syntynyt vauva esikoisen jälkeen, olen löytänyt itseni samojen pelkojen äärestä: Muuttuuko esikoisen ja keskimmäisen elämä liikaa, rikkoutuvatko tutut ja tärkeät rutiinit vauvan myötä? Riittääkö aikani enää isommalle? Ja sitten: miksi ihmeessä olen halunnut uuden vauvan, kun minulla on jo tämä yksi tai nämä kaksi ihanaa, maailman ihanimmat, omat pienet rakkaani?

Pilaako vauva itkuillaan ja tarpeillaan hyvin muototuneen elämämme? Ja kysymyksistä ehkä suurimpana: riittääkö rakkauteni vielä vauvalle, kun olemassaolevaa lastani tai lapsiani rakastan jo niin paljon? Tähän minulla on muka ollut selvä vastaus: ei voi riittää. Erityisesti keskimmäistä odottaessa tämä tunne oli voimakas. En voi mitenkään rakastaa uutta vauvaa niin paljon, kuin jo olemassaolevaa lastani. Se tuntui ihan mahdottomalta.

Nämä ovat olleet suuria ja todellisia pelkoja raskausaikoina, olen pohtinut niitä ihan tosissani. Kun keskimmäinen sitten syntyi, tapahtui jotain ihmeellistä…

Viikonlopun resepti: Nutellakakku palmusunnuntain suklaaöverin kruunuksi

Kuva
Sinne ne nyt menivät, pienet virpojat. On taas se päivä vuodesta, jolloin oven taakse ilmestyy noitia värikkäine vitsoineen, vanhaa itä-suomalaista kristillistä siunaamislorua tapaillen: Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. Harva enää lisää tuohon loruun sen perinteisintä osaa ennen palkkapyyntöä, Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoks. Niin kuin niin monessa muussakin asiassa, perinne sekoittuu nykyaikaan, eikä sen pohjimmaista tarkoitusta muista enää kuin harva, ja lopulta, kun aikaa tarpeeksi kuluu, ei ehkä kukaan (paitsi Google).

Pääsiäinen esimerkiksi on ollut juutalaisten keväinen juhla Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi (Pesah) jo ennen kristinuskoa, ja sitä juhlimaan Jeesuskin Jerusalemiin ratsasti kansan kunnioittaessa häntä laskemalla palmunlehviä hänen aasinsa askelien alle. Palmu taas on ollut jo pakanallisessa antiikin Roomassa voiton symboli, ja voittajanahan vielä palmusunnuntaina kansa Jeesusta juhli - …

Kirjoittamisen, peuhaamisen ja sanan vapautta Päivälehden museossa

Kuva
Aika ajoin sitä havahtuu pohtimaan, miten on elämässä oikein pärjännyt. Mitä osaan, missä olen hyvä, mistä haaveilen ja missä olen epäonnistunut. Riippuen mielentilasta ja katsantokannasta, nämä ovat joko miellyttäviä ja mukavia tai sitten turhauttavia ja piinaavia pohdintoja.

Eilen ammattiani ja elämäni valintoja koskevat pohdiskelut aktivoituivat vähän kuin puun takaa, kun suuntasimme Päivälehden museoon Pekka Töpöhäntä -näyttelyä katsomaan. Pahaa-aavistamattomana avasin museon oven, ja lähes heti kaikki ne sananvapauteen, lehdistönvapauteen ja tiedonvälitykseen liittyvät otsikot ja kuvat, painokoneet ja sanomalehtien etusivut hyökyivät päälle aiheuttaen jännän efektin: tämä kaikki on ollut myös minun maailmaani, se voisi yhä olla minun maailmaani, ja osittain se sitä onkin. Mutta tällä hetkellä enää sillä tiedonvälitystä seuraavalla puolella.

Aloin haaveilla toimittajan ammatista siinä vaiheessa, kun tajusin etten osaa tehdä muuta kuin kirjoittaa. Menin opiskelemaan historiaa siks…

Kevätaskarteluja lasten kanssa - "varhaiskasvatusta" kotona

Kuva
Kun vanhempi lähtee töihin ja jättää lapsensa päiväkodin huomaan, hän voi rauhallisin mielin ajatella, että siellä se pirpana päivän aikana tekee kaikkea kehittävää ja oppii uusia asioita. Ainakin toivottavasti.

Kotihoidetun lapsen vanhemman sen sijaan on aika ajoin mietittävä, onko lapsilla tarpeeksi kehittävää tekemistä vai onko arki pelkkää päämäärätöntä oleilua. Varsinkin jos tilanne on kuten meillä, että keskimmäinen eli 4-vuotias ei suostu mihinkään ohjattuun toimintaan mukaan; lähipuiston ohjatuissa leikkihetkissä hän on epäluuloinen kuin jatkuvasti miettien, mikä koira tähän oikein on haudattuna, leikkipuistojen kerhotoiminnassa hänelle riitti puolen vuoden kokeilu ja sen jälkeen tuli ilmoitus, että hän haluaa olla aina aina aina vaan äidin kanssa kotona.

En ota asiasta paineita ja enimmäkseen kyllä vain oleilemme sydämemme kyllyydestä, mutta siitä pidän kiinni, että teemme lasten kanssa myös jotain "kasvatuksellista":


Kun äiti vaihtaa vapaalle: laukkuhässäkkää, lapinlumoa ja täyttynyt tyhjyyden tunne

Kuva
Viime viikonvaihde oli minulla harvinaisen täynnä omia menoja. Jos mukaan lasketaan torstain kampaaja, niin peräti kolme. En ole sellainen vanhempi, joka sekuntikellon kanssa vahtaa oman ajan riittävyyttä, toisin sanoen en hajoa vaikkei omaa aikaa näkyisi eikä kuuluisi, mutta kyllä se silti aina piristää, kun voi vaihtaa äitivaihteen johonkin toiseen.

Ja vielä kahtena päivänä peräkkäin! Perjantaina olin Otavamedian järjestämillä blogipäivillä Lapland Hotels Bulevardilla ja lauantaina ystävien kanssa iltaa istumassa.

Blogipäivien miljööstä tulen kertomaan lisää myöhemmin tässä postauksessa, sen verran uniikki ja mieliinpainuva se oli ja nostatti taivaisiin kaipuun hotelliyöstä ja Lapin-lomasta samalla iskulla. Lapland Hotels Bulevardilla nämä molemmat tosin on mahdollista yhdistää ilman Lappiin asti itsensä siirtämistä. Saunalla varustettuja hotellihuoneita (sauna hotellihuoneessa, mikä ällistyttävä ylellisyys) kiertäessämme - blogipäiviin kuului opastettu kierros hotellissa - yhtäkki…

Viikonlopun resepti: italialainen sitruunakreemipiirakka

Kuva
Italialainen ruokakulttuuri voi olla monessa suhteessa ylivoimainen suomalaiseen nähden, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan kakkujen ja leivonnaisten suhteen suomalainen vastine vie voiton.

Onhan Italialla tiramisùnsa ja pannacottansa, mutta kaikenlaisissa kakuissa ja piirakoissa variaatio on vähäisempää Suomeen verrattuna, etenkin kun kyse on kyläilystä. Suomalainen kahvikulttuuri painottaa kahvileivän tärkeyttä, ja se näkyy  runsaana mielikuvituksena ja vaihteluna kahvipöydässä: on erilaisia pullia, piirakoita, kakkuja, keksejä, kääretorttuja ynnä muuta.

Italiassa vieraat juovat yleensä vain espressokahvin, ei muuta. Jotakin Kinder-keksiä saatetaan lapsille tarjota ja aikuiselle joku suklaapala, jos sellaisia sattuu olemaan, mutta mitään paineita tarjottavien löytymiseksi kaapeista ei ole.

Toista on Suomessa. Tavallisenakin kyläilynä pöydässä pitää olla vähintään pari sorttia tarjottavaa, mikä on tietysti ihan hölmöä, varsinkin jos se yhtään nostaa kynnystä kyläilyyn tai kylään k…

Verinen nenäliina ja muita Nuuksiopäivän kyseenalaisia kohokohtia

Kuva
Tunnen usein luonnon helmassa ollessani outoa surumielisyyttä. Katkennutta luontoyhteyttäni siinä suren - sitä että pelkään syrjäisemmässä metsässä, ja että en saisi tulta ikinä aikaiseksi märistä luonnonaineksista ja tiedän, etten pärjäisi erämaassa omillani yhtäkään yötä.

Haluaisin olla kaikkea muuta kuin sellainen hienohelma pelkuri kaupunkilainen joka olen. Pelkään karhuja, käärmeitä, pimahtaneita pahuuteen kykeneviä lajitovereitani, mitä vain. Niin, ja punkkeja! Se on uusi pelonaihe listassani ja uhkana sieltä suurimmasta ja realistisimmasta päästä.

Haluaisin osata tulla toimeen makuupussilla, retkikeittimellä ja kompassilla viikkokausia erämaassa, haluaisin olla reipas retkeilijä, joka ei kavahda karhua eikä kaatosadetta ja jolla ei mene sormi suuhun, vaikka tulitikut loppuvat ja vaelluskenkä siirtyy pois merkityltä reitiltä. Haluaisin viettää puolet vuodesta mökillä ja tulla toimeen tölkkiruualla, teepusseilla ja palasaippualla. Ilman hypermarkettien ruokasäkkejä ja litrojen v…

Ikä on pelkkä numero, vai onko sittenkään?

Kuva
Kun esikoinen lähti eilen potkulaudallaan kouluun, hän vastasi hyvän koulupäivän tervehdykseeni niin että koko naapurusto raikui: Ja sulle hyvää syntymäpäivää! 

Ja edellisenä päivänä äidin tärkeästä päivästä kuulivat niin naapurit kuin kaupantädit. Meidän äitillä on huomenna synttärit! 

Lapset pitivät huolen, että päivä pysyy muistissa ja tieto siitä kantautuu muillekin, vaikka itse en niin välittäisi koko päivää ajatella - tai ainakaan en sitä sellaisella hartaudella odota kuin lapset omaansa.

Niin, eilen oli syntymäpäiväni ja olen taas kerran sen ajatuksen äärellä, että olen jälleen vuotta vanhempi. Ikä on vain numero, tiedetään, mutta kyllä kai ne numerotkin jotain merkitsevät. Sitä voi tuntea itsensä vaikka viisivuotiaaksi joka päivä, mutta tosiasiat eivät muutu, kuten se, että olen oikeasti yli kolmekymmentä enemmän.

Vaikka ikä on vain numero, tiettyyn ikään saapuminen tarkoittaa kuitenkin ainakin suurimmalle meistä tiettyjä asioita:


In vino veritas - mutta voiko äiti juoda viiniä?

Kuva
Tänä aamuna cappuccinon ääressä mieleeni tuli vuosien takainen muisto isästäni ja miehestäni ja siitä, kuinka isäni eräänä iltana haki (tulevan) mieheni jostakin opiskelun illanvietosta meille kotiin. Kun he nousivat pihalla autosta, ihmettelin heidän välillään vallitsevaa leppoisaa tunnelmaa ja vilkasta jutustelua.

Mieheni oli aika vastikään tutustunut isääni, heidän yhteinen kielensä oli suomi, jota mieheni ei kovin hyvin vielä osannut, ja lisäksi mieheni on italialaiseksi sieltä ujommasta päästä. Sitä paitsi hän oli vieläkin vähän jäykkänä jännityksestä isäni edessä, olihan hän juuri alkanut seurustella tämän nuorimman tyttären kanssa. Vähempikin italialaista miestä hermoiluttaa!

Isäni huomautti hyvällä tavalla huvittuneena, että hyvinhän tuolta suomen kieli sujuu ja niin tuli juttua koko matkan, oli kiva kerrankin jutella kunnolla. Mistähän moinen johtui? No tietenkin siitä, että mies oli opiskelijariennossa juuri nauttinut muutaman tuopin olutta.

Se hyvä tapauksesta seurasi, ett…

Millaista tarinaa punot lapsiperhearjestasi: ankeaa kurahousutarinaa vai hyvien hetkien ketjua? Sillä on väliä!

Kuva
Eräänä keväisenä päivänä ihan tässä äskettäin vietimme ystäväni kanssa ihanan hetken etupihan tuulensuojaisella aurinkoterassillamme. Vanhemmat lapsemme leikkivät sisällä, hänen nelivuotiaansa ja minun 4- ja 9-vuotiaani, ja keikutimme nuorimmaisiamme päiväunille. Kaksivuotias kuopukseni nukahti muutamassa minuutissa, ystäväni nelikuukautinen vauva tarkkaili meitä ja tiiliseinää ensin kirkkailla vauvansilmillään rauhallisena puoli tuntia, sitten hänkin vaipui unten maille.

Ei itkua, ei ylenmääräistä vaunujen heijaamista, ei epätoivoista kävelyä toivoen liikkeen rauhoittavan lapsen uneen. Sellaisia he molemmat ovat, ovat aina olleet, helppoja nukahtajia. Ja helppoja muutenkin. Eli temperamentiltaan joustavia, unitavoiltaan säännöllisiä, helposti tunnekuohuistaan tyyntyviä.

Tunnustimme ystäväni kanssa toisillemme, että joskus melkein nolottaa. Hävettää kertoa jollekin, joka mahdollisesti on vuosikausia nukkunut lapsensa takia huonosti, että meidän lapsemme ei koskaan valvota. Että hän o…

Onko minulla varaa hankkia lapsia ja muita kysymyksiä vanhemmuudesta

Kuva
Huomenta, täällä taas aamucappuccinon äärellä ollaan! Välillä melkein tuntuu, että olisikohan syytä uudelleennimetä blogi: Aamucappuccinon äärellä, Aamucappuccinolla tms. Kun on niin vahvasti painottunut näihin kahvin juonnin aikana syntyneisiin aamuajatuksiini.

Mustikkapasta-nimi syntyi alunperin siitä, että halusin ruokaan liittyvän nimen, jossa yhdistyy jokin selkeästi suomalainen ruoka johonkin italialaiseen. Pasta valikoitui melko nopeasti päätteeksi, mutta etuliite oli paljon vaikeampi keksiä. Mikä olisi niin selkeästi suomalaista, että lukijan päässä heti välähtäisi nimen tarkoitus ja kuulostaisi vielä hyvältä ja omaleimaiselta. Karjalanpiirakkapasta? Mämmipasta? Koivunkerkkäpasta? Ruisleipäpasta?

Ei niitä hyviä vaihtoehtoja niin paljon ollut, kun alkoi oikein pohtia. Mustikkapasta iski heti, vaikka mustikat eivät pelkästään suomalaisia marjoja olekaan...

Mutta tänään tarkoitukseni ei ollut puhua blogin nimestä! Ei sinne päinkään. Luin nimittäin niin mielenkiintoisen artikkeli…