Mustikkapasta

Uusi lempimekko päällä hymyilyttää. Istun mökkirannassa ja katselen vettä. Se on kirkasta sillä tapaa kuin suomalainen järvivesi voi olla: aivan rantavedessä erottuvat levän peittämät kivet, mutta kauempaa ei enää erota mitä veden alla on, vaan vesi on tummaa ja sinistä. Aurinko välkehtii pinnalla, ja epävakaiseksi muuttuneen kesäsään keskellä jokainen auringonsäde on ilon ja ihastuksen aihe. Ylläni on uusi mekko , jonka värin huomaan mätsäävän todella hyvin pohjalta erottuvien punertavanruskeiden kivien kanssa. Älytön havainto, täysin turhanpäiväinen ja irrallinen ajasta ja paikasta jossa olen: keskellä luontoa, metsän keskellä järven rannalla kilometrien päässä kaikesta. Mitä täällä uusilla mekoilla tekee, metsän sylissä, järven kimalluksessa, tuulen huminassa ja kaikista kaukana. Minulla siis on uusi mekko. Kyllä, niin se vain on. Huolimatta epävirallisesta ostolakkolupauksesta jonka olen vaivihkaa tehnyt. Huolimatta kaikista niistä oivalluksista ja vahvistuksista aatteil...

Karpalot ja tähtianikset kattilassa. Viime viikolla olin tutun tilanteen edessä: neljä päivää jouluun ja lahjat ostamatta. Siinä missä monet kehuvat saaneensa paketit taiteiltua sävy sävyyn sopivin käärein kiinni jo viikkoja sitten, meidän huushollissa on toinen meininki: lahjat ostetaan joustavasti ja stressittömästi viime tipassa ja paketoidaan - viimeistään aatonaattona.  En tiedä mistä tämä perinne kumpuaa, mutta en vain osaa olla lahjojen kanssa ajoissa. Mutta en myöskään onneksi koskaan stressaa asialla. Aina on tullut lahjat hankittua, tiedän että tarvitaan se yksi rykäisy, yksi ostoskerta, ja asia on hoidettu. Jos yritän ostaa lahjoja ajoissa, lähes aina käy niin että en kuitenkaan löydä koska ajattelen, että onhan tässä vielä aikaa. Roomalaista joulukuun kalenteria ( dicembre romano ) sivuten: ensimmäisenä viikkona ei huvittas enää tehdä töitä, kahtena seuraavana en yritä edes teeskennellä että huvittas, ja kaikki viikonloput ennen joulua kuluu tuloksettomassa lahj...

Vietimme eilen iltapäivän Triplassa. Kyllä, siinä uudessa Pohjoismaiden suurimmassa kauppakeskuksessa (liiketilojen määrän mukaan) Helsingin Pasilassa. Tavoistani poiketen suuntasin lasten kanssa sinne heti avajaispäivän jälkeen, vaikka ihmisjoukkoja vähän kammoankin. Uteliaisuus oli kuitenkin liian suurta ja Pasila kätevän matkan päässä kotoa, ja kun vielä tilaisuus lähteä sinne yhdessä siskon ja lasten serkkujen kanssa aukeni, niin yllytyshulluna lähdin heti avajaishulinoihin mukaan. Kolme lasta, rattaat ja muutamia tuhansia muitakin uteliaita seuranani sukelsin sisään upouuden kauppakeskuksen Pasilansillan puoleisista ovista. Olimme aiemmasta päiväohjelmasta johtuen kävelleet Nordensjöldinkadulta päin kohti Pasilaa ja saaneet korkeat, lasiset ja säihkyvät lasitornit näkyviimme kuin vaivihkaa vanhojen punatiilisten ja harmaiden toimistorakennusten takaa Länsi-Pasilan suunnasta kävellessä. Siellä se nyt kohoaa, Helsingin uusi ja toinen keskusta, niin ainakin suurissa mainospuhei...

Reiman syysmalliston ihanat uutusvärit! Molon uudet kuosit, Mini Rondinin printit ja Mayoralin vauvanvaatteet, miten ne voivatkin olla vuosi toisensa jälkeen niin söpöjä! Hyllyt notkuvat mainioita panda- ja dalmiskuvioisia vaatekertoja, oi miten somasti ne sopisivatkaan lapsilleni! Tuolla Name Itin tarjousteepaidat houkuttelevat hinnoillaan, tuolla Benettonin huppareita olisi niinikään alennettuun hintaan. Ja niin monta muutakin tarjousta... Ihastuttavia värejä, ruskanpunaista, oranssinruskeaa, keltaista, maanläheisiä, syksyisiä värejä, ja sitten vaaleanpunaista, karmiininpunaista, syvää viininpunaista, sinistä leopardikuosia, dinosaurusoloasuja, lämpimiä toppatakkeja ja haalareita jotka suorastaan kutsuvat lapsia sisäänsä ja houkuttelevat ulkoilemaan tyylikkäinä säässä kuin säässä. Kuin täydellisissä mainoksissa. Käteni tarttuu yhteen jos toiseen vaatteeseen, kosketan kankaita, seuraan sormellani kuoseja. Tekisi mieli ostaa vaikka mitä. On lauantai-iltapäivä ja olen erehtyny...

Konsumerismin outo opinkappale: "Mitä enemmän kulutan, sitä enemmän säästän." Haluatko ostaa muovikassin? Tämän kysymyksen kuulee nykyään usein kauppojen kassoilla. Siihen kesti aikansa tottua, nyt siihen on jo tottunut mutta joka kerta hetkeksi pysähtyy miettimään, mitä vastaisi. Tarvitsenko muovikassia, mihin ostokseni laitan, onko minulla rattaat mukana vai ei, jos ei, niin apua, ihan totta, mihin ostokseni tungen. Varsinkin jos on kirjakaupassa ja ostoskoriin on tullut laitettua pari painavaa ja isoa kirjaa, leopardipehmolelu, tusina kyniä ja kumeja, lahjanarua, kortteja ja jokunen teroitin ja vihko. Kuten viime viikolla, kun kävimme Suomalaisessa Kirjakaupassa valmistautumassa esikoisen kolmannen luokan alkuun ja lahjaostoksilla. Onneksi sillä kerralla oli rattaat mukana, sillä olisi ollut mahdotonta mahduttaa kaikki ostokset olkalaukkuuni - kun eihän sitä aikoinani Suomalaisesta Kirjakaupasta ostamaani kirjakangaskassia tietenkään ollut mukana, eikä mitään muuta...

Ulkoleikeissä kevään valossa.  Kävin eilen keskustassa ja huomasin, että kappas, kevät on tullut! Se on tapahtunut sillä aikaa, kun vietimme hiihtolomaviikon Roomassa. Suuri osa lumesta on sulanut, sen huomasimme jo automatkalla lentokentältä, kun lumi väritti tienvarsia enää vain reunoiltaan vetäytyneenä, kutistuneena ja likaantuneena kaistaleena. Kotipihalla lumikasat ovat pienentyneet kolmannekseen entisestä, takapihalla lumi levittäytyy sentään vielä kaikkialle mutta poluilla on enää jäätä jäljellä. Ja nyt keskustassa käydessäni huomasin, että sieltä oli lähes kaikki lumi hävinnyt ja ilmassa tuoksui keväälle. Auringon lämmittämälle hiekoitussepelille, varjopaikoissa vielä piileskelevälle mutta sielläkin jo sulavalle jäälle ja lumelle. Ihmisten kasvoilla näkyi heräilemisen merkkejä; monet hymyilivät tai katsoivat vastaantulijaa silmiin ikään kuin havahtuen pitkän talven jälkeen huomaamaan, että kanssaihmisiäkin on olemassa. Rakastan kevättä. Se on ylivoimaisesti paras ...

Aamu-ulkoilua vedenkestävässä kierrätyshaalarissa. Ken shoppailua rakastaa, elää parhaillaan hyviä aikoja: alennusmyyntien loppuhuipennus on monissa paikoissa käsillä. Pyrin yleensä keskittämään lastenvaateostokset alennusmyyntiaikoihin tai Italian-reissuihin, parhaassa tapauksessa molemmat yhdistyvät. Italiassa alennusmyynnit alkavat perinteisesti kesällä elokuun alusta ja joulusesonkina loppiaisen jälkeisenä päivänä. Tosin viime aikoina paineita alennusmyyntien aikaistamiseen on ollut Italiassakin , ja useat kaupat myyvät alennetuin hinnoin jo muutamaa päivää ennen virallista alennusmyyntiaikaa. (Suomessahan tämä on lähtenyt ihan käsistä ja välillä tuntuu, että aina on kaupoissa jokin ale.) Tämän joulun sesonkina alennusmyyntejä aikaistettiin Italiassa virallisesti, ja ne alkoivat jo lauantainta 5. tammikuuta. Meille se oli onni, sillä saimme peräti kolme päivää aikaa käydä alennusmyynneissä ennen paluulentoa. Eipä kaupoista silti paljon mukaan tarttunut, outoa kyllä, mutta...

Cuorebio-luomukaupan ovella. Italiassa on meneillään luomuruokabuumi. Talouskriisin vaivaamassa maassa kaikki muu kulutus on miinuksella, mutta luomun kysyntä kasvaa. Syy? Yleisen tietoisuuden kasvaminen varmaan ainakin, mutta myös se, että luomua on yhä enemmän tarjolla, mikä lisää entisestään kysyntää. Vaan ei liene helppoa olla Italiassa luomuyrittäjä. En tunne tarkemmin maan byrokratian kiemuroita asiaan liittyen, mutta yleisten asenteiden kanssa saa ainakin taatusti taistella. Monet lähtökohtaisesti ajattelevat, että luomualalla huijataan. Pyydetään tuplahinta tavallisista tuotteista vain sen varjolla, että kyljessä loistaa luomumerkki, ehkä luomutarkastajan taskuun sujahtaneella rahalla ostettu. Suomalaisena tällainen epäluuloisuus tuntuu liioitellulta. Vaikea kuitenkin mennä sanomaan, miten korruptoitunutta tai muuten mielivaltaista luomutuotanto täällä on. Sitä paitsi monet luomutuotteista tulevat ulkomailta, mutta sama epäluuloisuus ulottuu niihinkin. Tänään otimme o...

Karrageenijäätelöä. Hyvistä puheista huolimatta monet aikomukset jäävät torsoiksi. Niin minunkin yritykseni pysytellä kaukana hyvästä jäätelöstä. Pakkasessani komeilee jälleen kerran Ben&Jerry`sin puolen litran taikinapalavaniljajäätelöpakkaus, eilen ostettu, puoliksi syöty. Ehdin jo iloita, että kyseisen jäätelön kulutus tulee pienenemään, kun suosikkimakuni poistui lähikaupan valikoimista, mutta eikö mitä - eilen huomasin sen saapuneen toisen lähikaupan pakastealtaaseen. Jotenkin minusta tuntuu, että lähikauppareissuni tulee yhä useammin suuntautumaan M-markettiin Valintatalon sijaan. Ellen sitten onnistu tekemään jotakin taikinapalajäätelöhimolleni. On aika paljastaa julkisesti toinenkin tein sen taas -erehdys, jota olen piilotellut jo jonkin viikon ajan:

Matkamuistoja Roomasta. Unohtakaa Colosseum! Se olisi ensimmäinen neuvo, jos voisin neuvoa Roomaan tulevia turisteja. Totta kai Flaviuksen amfiteatteri ja kaupungin symboli on käytännössä jokaisen turistin nähtävä ja se heille suotakoon, mutta kun sen kerran on nähnyt, sen voi unohtaa. Unohtakaa myös Piazza Venetsia, Fontana di Trevi, Pietarinkirkko, Pantheon, Espanjalaiset portaat ja Piazza Navona (ainakin kun ne on kerran nähnyt).  Sen sijaan suunnatkaa Trastevereen, Lungoteverelle, Villa Borgheseen, Aventinukselle, Campo dei Fiorin kulmille tai oikeastaan mille tahansa pienen ja rauhallisen näköiselle sivukadulle, jotka poikkeavat valtaturismin väyliltä. Ainakin, jos et satu pitämään tukkoisista jalkakäytävistä, hälisevistä turistilaumoista, kyynärpäätaktiikalla etenenemisestä jäätelöbaarin tiskillä ja kaikin tavoin rahoistasi kiinnostuneista sekalaisista kaupustelijoista, neuvo kannattaa laittaa korvan taakse. Varsinkin viimeksi mainittu haitta on turistirysissä todel...

Salaattibaaritiskillä. Al Kaksiviikkoisen Roomassa oleskelun yksi odotetuimmista päivistä koitti tänään, kun vuorossa oli markkinakeskiviikko. (Muita odotetuimpia asioita ovat aurinkoiset iltapäivät anoppilan terasilla, ja vihdoin viimein niitäkin on alkanut siunaantua.) Ei riitä, että Italiassa on on meneillään pahin talouskriisi pitkään aikaan, mutta sään jumalatkin näyttävät kääntyneen italialaisia kauppiaita vastaan. Muutenkin on talous jäissä ja ihmisten ostoshalut vähissä, ja sen lisäksi pitkään jatkunut epätavallisen kylmä alkukesän sää jarruttaa kulutusta entisestään. Kukapa haluaisi kesävaatteita ostaa, kun vähän väliä saa pelätä, että milloin se aurinko taas menee pilveen ja kylmä tuuli alkaa puhaltaa. Markkinoilla huomasi toisen kylmän sään aiheuttaman ja ostoshaluja hillitsevän ilmiön:

Äidin perusaamiainen Roomassa. Enpä olisi teini-ikäisenä uskonut, että tämänkin päivä koittaisi. Takana on viikko lomailua Roomassa oman äidin kanssa, ja koko ajan oli hauskaa. Kauaksi on siis tultu niistä ajoista (ja jokaiselle teini-ikäiselle tutusta ajattelutavasta) jolloin mikä tahansa matkaseura oli mukavampaa kuin matkustaminen omien kalkkisvanhempien kanssa. Muutoksen taustalla lienee ainakin ikävuosien karttuminen, henkinen kypsyminen (toivottavasti), välien yleinen paraneminen ja oman tyttären saaminen. Kuulemma viimeistään sitten tajuaa - jos on tajutakseen -  omien vanhempien arvon, kun itse tulee äidiksi (tai isäksi). Aamupäivällä saattelimme äidin Fiumicinon lentokentälle ja nyt hän lienee jo saapunut Suomen kamaralle tuskailemaan hellelukemien keskelle. Terveisiä vaan äiti, täällä parvekkeella ei ole tietoakaan tuskastuttavasta kuumuudesta, vaan on oikein miellyttävän lämmin auringonpaiste ja virkistävä tuuli käy viereisiltä sypressien laikuttamilta unikkopell...

Teenäyteikkuna Lontoossa. Tottumuksilla on ruokailussa iso rooli. Syödään se leipä aamupalalla, juodaan ne iltapäiväkahvit, avataan se iänikuinen viljamustikkajogurttipurkki joka ilta ja vielä lähes samaan kellonaikaan. Minäkin luulin pitkään, että en pääse aamulla sängystä ylös ilman aamuruispalojani ja mangososepurkkia. Samaten kanaruoka ilman perunaa tai riisiä olisi ollut ihan kummallinen ajatus - nehän nyt vain kuuluvat yhteen. Kunnes päätin, että tästä lähtien aamiaiseni tulee koostumaan munakkaasta, tuorepuristetusta appelsiinimehusta, marjoista ja luonnonjogurtista, ja kanan kaveriksi tulee värikäs salaatti. Ei siinä kauan mennyt, kun tottumukset menivät uusiksi, ja nyt kana-riisiateria tuntuu kummalta eikä päivä lähde käyntiin ilman tuorepuristettua appelsiinimehua. Ymmärrän siis hyvin, että tottumukset määrittelevät paljon syömistämme ja että niitä voi halutessaan myös muuttaa. Tätä asiaa pohdin - en tosin pelkästään tätä - äsken päättyneellä Lontoon-reissullani. ...

Laatusuklaata. Mitä tekisimmekään ilman italialaista ruokaa! Tämä kuvio tapahtui tänään kaupunkipäivänä Helsingissä: kun lounaspaikan valinta tuli ajankohtaiseksi, pyörimme ainakin kolme varttia keskustan kortteleissa, kävimme tutkimassa ravintoloiden ruokalistoja ja tarkistamassa tunnelmaa. Tekisikö mieli tex mexiä, intialaista vai perusketjuravintoloiden kana-lohkoperunat-grillipihvi -tarjontaa? Paremmista makuelämyksistä tai suomalaisesta laaturuuasta olisi pitänyt maksaa vähintään parikymppiä per annos, ja monissa halvemmissa paikoissa jo pelkkä ovelta vastaan leijunut paistinrasvan haju vei ruokahaluja. Kuvio päättyi siten, kuten se on monet kerrat ennenkin päättynyt:

Kotoista erikoiskahvia suklaaespressosta. Huoleton shoppailureissuni Sellossa sai tänään vikkelän lopun. Rullaportaissa katse osui uutisscreenille, jossa luki aseistautuneen miehen pakenevan poliisia aivan kauppakeskuksen kulmilla. Vähän aiemmin läheisellä huoltoasemalla oli tapahtunut ampumavälikohtaus, jonka toinen osapuoli oli saatu kiinni, mutta toista etsittiin parhaillaan. Ei paljon rauhoittanut, että tiedotteen lopussa muistettiin mainita, että "tämänhetkisten tietojen mukaan pakenija ei ole sivullisille vaarallinen". Niinhän ne kaikki ovat, ennen kuin alkavat ammuskella väkijoukkoon. Poliisia pakenevan, ties missä mielentilassa olevan asemiehen edesottamukset eivät ainakaan lähtökohtaisesti kovin vaarattomilta vaikuta. Kovin kiirehän siinä tuli kotiin. Suunniteltu hiihtotakin osto, laskiaispullilla ja erikoiskahvilla herkuttelu Robert`s coffeessa ja jopa ruokaostoksilla käynti menettivät hetkessä merkityksensä. Kauppakeskuksen puolityhjyys, laiskasti rullaavat...

Saksalaista laatua: AMC:n jaloteräksinen paistinpannukattila. Maksaisitko paistinpannusta 300 euroa? En varmasti maksaisi, ajattelin itsekin vielä viikko sitten. Vaan nytpä olen kyseisen hintaisen keittiövälineen onnellinen omistaja. Miten näin pääsi käymään? Ensimmäiset merkit alkavasta kattilahuumasta olivat ilmassa jo syksyllä, kun aloin kuulla lähipiiristäni merkillisiä uutisia huippukalliista kattilakaupoista. Tavallisesti tuhlailuun taipumaton perhe oli uusinut koko kattilaosastonsa ja maksanut lystistä 1000 euroa. Olin lähes häkeltyä summan kuullessani. Seuraavaksi kattilahuuma tuntui vallanneen toisen niinikään tarkan rahan pariskunnan, joka esitteli tyytyväisenä 300 euron kattila-paistinpannuaan. Ihmetellen katselin ja kuuntelin heidän näyttäessään uutta hankintaansa, enkä tosiaan saattanut ymmärtää, mitä kummaa kattilahuumaa oikein oli liikkeellä. Kyse oli ei sen epäilyttävämmästä kuin kotiin tulevasta kattilanmyyjästä, jolle lähipiirini pian oli suositellut myös me...

Kahvipannullinen Senaatintorin joulutunnelmaa. Voiko olla mahdollista, että kävelee kotikaupunkinsa kaduilla 30 vuotta sellaisella kiireellä, ettei oikeastaan edes kunnolla katsele ympärilleen? Siltä ainakin minusta on alkanut tuntua viime aikoina. Viime viikkoina olen sattuneesta syystä kävellyt yhden jos toisenkin kerran etenkin Punavuoren ja Eiran (sairaalan) suunnalla Helsingissä, ja ironista kyllä, kaikesta silmiin liittyvästä vaivasta ja näönsumentumisesta huolimatta olen katsellut ympärilleni tarkemmin kuin koskaan - ja nähnyt kotikaupunkini aivan uusin silmin. Vanhoja arvorakennuksia, mielenkiintoisia pikkuputiikkeja, kivoja kahviloita, sushibaareja ja brunssipaikkoja, kävelykatuja, puistoja ja tietysti merenrantaa. Helsinkihän on aivan mahtava paikka! Onko mahdollista, että vasta silmäleikkauksen pysäyttämänä olen löytänyt aikaa nostaa katseeni asfaltista ja huomata kantakaupungin talojen kauneuden, Fredrikintorin uneliaan idyllin ja Viiskulman seudun omaleimaisen tunnel...

Onnea isille! Suomessa asuvilla italialaisisillä on hauskaa, sillä he voivat juhlia isänpäivää kahdesti vuodessa. Italiassa isänpäivää, festa del papà, vietetään 19. maaliskuuta, Suomessa tunnetusti tänään. Tosin ainakin meillä seurataan sen maan tapaa, jossa asutaan, eikä lapseni isä saa aamupalaa sänkyyn kahta kertaa vuodessa. Jos ihan tarkkoja ollaan, tänä vuonna hän ei saanut kertaakaan, vaan aamupala tarjoiltiin käytännöllisemmin keittiössä. En tiedä kuinka moni loppujen lopuksi aamiaistarjottimen sänkyyn asti kantaa, mutta mieheni ei keittiössä syömisestä ollut moksiskaan. Ehkäpä siksi, ettei hänen kotonaan koskaan erityisemmin seurattu mitään isän- tai äitienpäivärituaaleja. Hyvä jos poika edes muisti, milloin kyseisiä päiviä vietetään, saati että hän olisi aamiaista tai onnittelukortteja vanhemmilleen väsännyt. En osaa sanoa, onko vain mieheni perhe tässä asiassa erikoinen vai onko isän- ja äitienpäivän vietto Italiassa yleisemminkin erilaista. Joka tapauksessa niinä ko...

Italialaista pizzaa omasta uunista. Ennakkoaavistukset ovat hiuksianostattavia ilmiöitä. Eilen omat hiukseni nousivat pystyyn kesken mitä arkipäiväisintä askaretta eli ruokaostoksien tekoa. Olimme kotona pitkään arponeet sitä, tehdäänkö viikko-ostokset tällä viikolla perjantaina vai lauantaina, ja viimein päätyneet perjantaihin eli eiliseen.Syy oli oikeastaan se, että mieheni innostui perjantai-illan kunniaksi valmistamaan toista ruokabravuureistaan lohkoperunoiden lisäksi eli pizzaa. Aineksia kuitenkin uupui, ja niinpä jätimme taikinan kohoamaan tiskipöydän nurkkaan ja suuntasimme Kannelmäen Prismaan. Jotenkin minulla oli sellainen olo, että olisi parempi pysytellä rauhassa kotona eikä hötkyillä viikon päätteeksi ruuhkaiseen hypermarkettiin. Meinasin vielä lähtöhetkellä ehdottaa miehelleni, että käydään hakemassa se mozzarella lähikaupasta ja tehdään viikko-ostokset seuraavana päivänä, mutta sanomatta jäi. Lähtöhetken epäröinti paljastui ennakkoaavistukseksi saippuahyllyjen vä...