Mustikkapasta

Meillä on tapana, että lapset saavat päättää syntymäpäivänsä teeman, ja valittua teemaa noudatetaan juhlissa mahdollisimman uskollisesti. Tykkään todella paljon suunnitella ja toteuttaa näitä teemajuhlia, miettiä värejä, yksityiskohtia ja erityisesti juhlapöydän tarjottavien päätähteä, kakkua.  Tänä vuonna keskimmäinen laittoi minut kuitenkin lujille 7-vuotissyntymäpäivänsä teematoiveen kanssa: aavikkokettu, la volpe del deserto . Se on ollut jo pitkään hänen lempieläimensä joten toive oli ymmärrettävä. Synttäreiden teemana se ei ole helpoimmasta päästä. Miten olisi tiikeri, leopardi tai flamingo, tai vaikka Star Wars?  Ei puhettakaan. Aavikkokettu sen olla piti.  Ryhdyin käymään läpi netin juhlatarvikevalikoimaa tietäen jo etukäteen, että aavikkokettuserviettejä, -kakkukuvia tai -paperilautasia on turha haaveilla löytävänsä.  Pienen hetken mietittyäni suunnitelma alkoi kuitenkin selkeytyä. Aavikolla on hiekkaa, joka on kullaruskean väristä. Teemaväri: hiekanruskea, ...

Onnea 11-vuotiaalle! Kello oli tänään soimassa aamuseitsemältä, mutta jo ennen kuutta oli merkkejä heräämisestä. Pää toisensa jälkeen nousi sängystä. Kuiskailua. Voidaanko nousta jo, paljonko kello. Verhojen raosta pilkotti valoa, aamut ovat valoisia jo ja kevät tulvii kaikkialla. Tätä on odotettu! Merkattu kalenteriin, laskettu kuukausia ja päiviä, vaivuttu epätoivoon lukumäärän suuruuden vuoksi ja sitten pikku hiljaa, väistämättä, päivät ovat vähentyneet ja epätoivo vaihtunut kiihkeään jännitykseen. Ihan kohta se tulee, syntymäpäivä. Ja vielä edellisen illan epäusko: voiko tämä olla tottakaan, huomenna se on. En todellakaan puhu nyt omasta syntymäpäivästäni, vaan lapseni. Lapsille syntymäpäivä on vuoden paras ja odotetuin päivä, joka ainakin monilapsisessa perheessä ohittaa ehkä jopa joulun. Onhan se yksinomaan päivänsankarin päivä, kukaan muu ei saa lahjoja eikä se ole kenellekään muulle samalla tavalla erityinen.  Katson lastani joka kihisee ilosta ja jännityksestä aamulla on...

Miksi pesukoneet hajoavat aina silloin, kun niiden tarve on suurimmillaan? Vasta muutama viikko sitten kauhistuneen-myötätuntoisena kuuntelin, kuinka naapuri valitti pyykipesukoneen lakanneen toimimasta juuri, kun perhe likasi lakanoita noroviruksen kourissa.  Eilen sain asiasta omaa kokemusta, onneksi tosin kyseessä oli astianpesukone ja 23 synttärivierasta astioita likaamassa. Juuri kun olin saanut astianpesukoneen täytettyä ja ajattelin puolentoista tunnin pikaohjelmalla pesaista aterimet ja astiat sopivasti ennen vieraiden saapumista, kone alkoikin vilkuttaa erroria. Eikä suostunut käynnistymään. Ei todellakaan ollut aikaa ryhtyä tiskauspuuhiin (kakut koristelematta, munkit paistamatta, pöytä kattamatta, lattiat pesemättä, salaatti valmistamatta, ilmapallot puhaltamatta), mutta onneksi mieheni polkaisi pyörällä kauppaan ja kävi ostamassa kertakäyttöaterimet ja -kupit. Lautaset meillä onkin aina kertakäyttöä lastenjuhlissa, lähinnä teeman takia ja osittain kätevyyssyistä...

Ladybug on päivän teema. Esikoiseni oli kaksi ja puoli kuukautta vanha, kun suuntasimme hänen kanssaan ensimmäisen kerran Rooman-mummolaan. Samalla reissulla saimme kutsun ystäväperheemme pojan 3-vuotissyntymäpäiville. Se oli ensimmäinen kerta minulle Italiassa lastensynttäreillä, ja juhlat järjestettiin lapsen isovanhempien kotona, kaksikerroksisessa kerrostaloasunnossa. Koti oli aivan täynnä porukkaa, kun astuimme sisään, hyvä jos sekaan mahduimme. Ulkona huomio oli kiinnittynyt valtaviin ilmapalloihin, jotka liehuivat porttien molemmin puolin ja ovenpielessä. Tanti auguri! niissä kaikissa luki. Ulko-oven vieressä komeili puhallettava Mikki Hiiri -hahmo ja ovessa kyltti, jossa luki päivänsankarin nimi ja vielä kerran tanti auguri. Eikä sisälläkään jäänyt pienintäkään epäilystä, etteikö käynnissä olisivat olleet syntymäpäiväjuhlat. Koristeita oli ihan kaikkialla, ilmapalloja roikkui katosta ja olohuoneen lattialla niitä ui valtoimenaan, seiniä kiersivät Happy Birthday-nauhat j...

Täyttikö lapseni todella jo 9?? Se tapahtui yhdeksän vuotta ja yksi päivä sitten. Elettiin aamun ensimmäisiä tunteja, kevään valo levisi vastustamattomasti sairaalan ikkunan säleverhojen välistä, kun ensimmäinen lapseni syntyi. Olimme jo puolessavälissä raskautta päättäneet, että antaisimme hänelle nimen joka tarkoittaa aamun ensimmäistä valoa - ja sitten hän syntyi kaikista kellonajoista juuri silloin, auringonnousun aikaan kello 6.25! Se oli ehdottomasti elämäni kaunein auringonnousu. Syntymän ajoitus tuntui lähes taianomaiselta sattumalta, ja synnytyksen jälkeen leijuin viikkokausia irti maasta, kuin olisin tehnyt jonkin käsittämättömän suuren ja harvinaisen urotyön.  Mutta niinhän se on. Vaikka meitä on yli kymmenen miljardia, vaikka lapsen hankkimisesta on tullut lähes ympäristövihamielinen teko (ainakin joiden mielestä), jokainen lapsen syntymä on kokijalleen henkilökohtainen, taianomainen ihme. Erityisesti sen ensimmäisen. Esikoinen raivaa pioneerina tien niin sy...

Meillä on meneillään juhlaviikot. Tuskin on ristiäisistä toivuttu, kun koko viime viikonloppu (pe-ma) juhlittiin esikoisen 7-vuotispäiviä. Kummeja, sukulaisia, serkkuja, mummo, kaveriteita, naapureita tuli kylään kattaus toisensa jälkeen. Hektisin vaihe oli sunnuntaiaamuna, jolloin pöydän ääressä istui 14 lasta kaverisynttäreillä. Jäätelökakku, kuppikakut, pitsat ja vaahtokarkit hävisivät tarjoiluastioilta hyvällä vauhdilla, mutta sokerihumalan aiheuttamalta riehunnalta vältyttiin, koska ruokailun jälkeen keskityttiin askarteluun.  Huippuidea muuten, kiitos siskoni jolta se on peräisin, järjestää kaverisynttärit aamupäivällä. Siten ne ovat nopeasti ohi eikä koko päivä kulu siihen, kun lapsi jännittää ja malttamattomana odottaa, että milloin ne alkaa, milloin ne alkaa.  Eikä juhlinta tähän lopu. Seuraavalla viikolla ovat omat synttärini (no, niitä emme kyllä juhli tai ainakaan minä en kata yhtäkään pöytää), kohta tulee pääsiäinen ja sen perään vappu ja poikamme 3...