Mitä tänä vappuna menetetään ja mitä saadaan tilalle - ja mikä meillä on Italiaan verrattuna loppujen lopuksi aivan hyvin...

Kortti kotiovelle toimitetussa vappukassissa.
Kun palasimme toissapäivänä luontoretkeltämme eli Hanikan luontopolulta Espoon Suvisaaristosta, ulko-oven takana odotti valkoinen paperikassi. Lapset rynnistivät tutkimaan sitä, ja yllätys oli iloinen: Ilmapalloja! Munkkeja! Serpentiiniä! Tippaleipiä! Ja juomaa isille!

Kassissa oli edellä mainittujen asioiden lisäksi postikortti, jossa toivotettiin hyvää vappua ja pahoiteltiin sitä, ettei firma tänä vuonna pysty järjestämään perinteisiä, koko perheen vappujuhlia toimistolla. Toivottavasti kassista on apua vapputunnelman kotiin luomisessa, toivottiin lopuksi.

Mahtavat vappujuhlat ne viime vuonna olivatkin, muistelemme sitä välillä vieläkin lasten kanssa ja aikuistenkin kesken. Naamiaiset, vappudisko, karkkibuffet, ongintaa, aarteenetsintää ja muuta ohjelmaa lapsille, seisova pöytä herkkuineen, kaapit täynnä kylmää juotavaa joka makuun. (Viime vapusta ja myös työpaikan juhlista olen kirjoittanut tekstissä Virkistävä vappu keskustassa ja kadonneen ylioppilaslakin arvoitus)

On tosiaan harmi, ettei tänä vuonna vappujuhlien järjestäminen onnistu. Vappukassi ovella ei korvaa yhteisten bileiden hauskuutta, mutta eleenä se oli ihastuttava ja sen vaikutus järjettömän suuri ottaen huomioon, kuinka pieni ele se loppujen lopuksi oli. Menetimme bileet mutta saimme tilalle kassin kotiovelle, ja hassua kyllä nämä kaksi asiaa tuntuvat toisiinsa verratessa aivan yhtä hienoilta asioita - olosuhteet huomioiden. Se oli kokoaan ja rahallista arvoaan huomattavasti isompi kassi. Firmalle isot kiitokset ja täydet pisteet tästä, pullot ovat jääkaapissa kylmenemässä ja tippaleivät odottavat vappua ja ilmapallot kohta käynnistyvää kodin vappukoristelua.

Monille tämä vappu on varmasti hyvin erilainen vappu. Jos on tottunut juhlimaan keskustassa ja menemään vappupiknikille Kaivopuistoon, voi oma koti tuntua nihkeältä vapunviettopaikalta - ja vielä tylsästi oman perheen kesken ja / tai kokoontumisrajoituksia noudattaen. Miltä tällaisen täytyykään tuntua nuoresta, jolle jokainen vappu on kuin juuri se elämän tärkein, kaikki elämä on tässä ja nyt eikä auta hiukkastakaan, jos joku erehtyy sanomaan, no ensi vappuna sitten taas... Ensi vappu on kiihkeää nuoruuttaan elävälle jotakin niin kaukaista, ettei siihen ajattelu edes kunnolla ylety.

Kaikki kiva peruttu. Niin se varmaankin hyvin monesta tuntuu, oli nuori tai vähän vanhempi. Ja mitä on tullut tilalle? Kotona kököttäminen, ihmeelliset suositukset ja rajoitukset, ei edes halata saisi eikä mennä muita lähelle. Ihmiselle, jopa suomalaiselle täysin epäluonnollinen olemisen tila. Ja epävarmuus siitä, kuinka kauan kaikki tällainen jatkuu.

Vapun yli nyt ainakin. Italiassa ulkonaliikkumiskielto päättyy maanantaina 4.5. ja kauppoja ja palveluja aletaan varovasti avata (muut rajoitukset pysyvät voimassa) ja Suomessakin tehtiin päätös koulujen avaamisesta kuun puolivälissä. Italiassa tosin koulut pysyvät ainakin näillä näkymin kiinni, siellä tehtyjen mallinnusten mukaan koulujen avaaminen olisi turhan suuri iso tartuntapiikkiriski. Kesäloma on muutenkin edessä heti kesäkuun alussa, ja koulujen penkille palataan sitten syyskuun alussa, toivottavasti.

Vappupalloja onneksi saa tänäkin vappuna!

Italialaislapset - ja kaikki muutkin italialaiset -  ovat kohta kaksi kuukautta kököttäneet kirjaimellisesti kotona ja sisällä, sillä Italiassa kaikenlainen ulkoileminen ilman pätevää syytä on ollut kiellettyä. Vain pakolliset asiat kuten ruokaostokset ja terveyteen liittyvät käynnit on saanut hoitaa. Leikkipuistot ja ulkoilupaikat ovat pysyneet tyhjinä, koiraa on saanut ulkoiluttaa parinsadan metrin säteellä kotoa. Lenkillä jos on halunnut käydä, se on pitänyt tehdä kotikorttelia ympäri juosten. Kuulemma moni on innostunut juoksumatoista ja soutulaitteista näinä viikkoina. Vitsit kotikaranteenin aiheuttamista liikakiloista ovat variaatioiltaan loputtomia.

Kun kerron sosiaalisessa mediassa ulkoiluretkistämme, tunnen siitä melkein huonoa omaatuntoa koska tiedän italialaisten ystävieni näkevän päivityksiäni. Eikö teillä olekaan lockdownia? Te onnelliset saatte ulkoilla! Ja me suomalaiset valitamme näistä oloista, joissa nyt elämme, on niin rankkaa tehdä etätöitä, joutua tekemään ruokaa, lapsetkin siinä jaloissa etäkoulussa ja poissa päiväkodista, ja ainoa keino päästä sitä kaikkea pakoon on lähteä lenkkipolulle ulkoilemaan... Mutta meillä on sentään se, voimme lähteä ulkoilemaan silloin kun siltä tuntuu. Italialaisilla ei ole edes sitä. Jotkut lähtevät silti, sakon uhalla. He ovat valmiit maksamaan 50 - 3000 euron sakot siitä hyvästä, että pääsevät välillä ulos kodista.

Ymmärrän toki että joillekin edellä mainitut (koti)tilanteet ovat rankkoja, meitä on monenlaisia ihmisiä monenlaisissa, vaikeissakin tilanteissa, mutta uskon edelleen että erittäin moni asia on paitsi asenteesta, myös sisäämme pesiytyneistä kipupisteistämme ja traumoistamme kiinni. Mikä esimerkiksi näissä poikkeusoloissa tuntuu nyt vaikealta, mikä ahdistaa eniten, se on kipupisteemme, jota kohden meidän tulisi rohkeasti käydä. Tämä on elämämme tilaisuus siihen. Koskettaa sitä, mennä sen sisään ja kysyä: mikä minua niin ahdistaa esimerkiksi siinä että lapset ovat kotona / kotityöt tuntuvat kaatuvan päälle / joudun jatkuvasti olemaan lähellä perhettäni?

Miksi koen juuri tämän tai tuon asian niin rankkana? Miksi kiireen lakkaaminen, harrastusten jääminen tauolle, suunnitelmien peruuntuminen tai vähentynyt sosiaalinen elämä harmittaa niin paljon, pelottaa tai jopa saa minut tolaltani? Onko minun ehkä vaikea kohdata itseäni tahdin hiljennyttyä? Onko vaikea hyväksyä, että jokin itseäni suurempi asia voi muuttaa loma/mökki/matkasuunnitelmiani ja laittaa pisteen omille haluilleni? Onko vaikea hyväksyä, että pienenpieni virus laittaa kokonaisia yhteiskuntia polvilleen ja myös minut omine suunnitelmineni ja toiveineni?

Vai onko se vain pelkoa? Pelkäänkö elämän kuluvan ohi ja jääväni paitsi jostakin, kun en voikaan joka hetki "elää täysillä"? Pelkäänkö jääväni yksin, tulevani hylätyksi, niin kuin minut on ehkä lapsena tai jossakin myöhemmässä ihmissuhteessa hylätty? Pelkäänkö että kuolen tai että joku läheisistäni kuolee? Pelkäänkö muutosta, sitä että asiat muuttuvat, hyvässä tai pahassa tai molemmissa? Mikä pelottaa koko tässä tilanteessa eniten, mihin pelko mahdollisesti heijastuu ja purkautuu ja missä tilanteissa se saa minut käyttäytymään tavalla josta en ehkä ole niin ylpeä? Mikä tekee mistäkin tilanteesta niin vaikean tuntuisen?

Minä olen kysynyt itseltäni monia näistä kysymyksistä, ja voin kokemuksesta kertoa, että se on ollut uskomattoman puhdistavaa.

Tänä vappuna menetetään siis mahdollisuus tavanomaiseen menoon ja meininkiin, mutta tilalle tulee ehkäpä jotain monin verroin parempaa: tilaisuus kuunnella hiljaisuutta. Nähdä ja aistia rauhoittumiseen pakotetun maailman levoton, uutta etsivä ja vastauksia hakeva energia.


Sitten on vielä sääaspekti, joka tekee meidän suomalaisten poikkeusvapusta ehkä hieman helpommin kestettävän kuin italialaisille.  Meillä Suomessa kärvistellään vappu yleensä melko hyytävässä säässä, ennusteiden mukaan niin tänäkin vuonna, vaikka nyt vapunaaton aamuna ainakin Helsingissä aurinko kirkkaalta taivaalta paistaakin. Kun ulkona on alle 10 astetta lämmintä ja mahdollisesti vihmoo räntää (kuten eilen koko päivän), ei kotona ja sisällä olo niin paljon harmita.

Italiassa lämpötilat ovat nyt parhaimmillaan. Kevät on lempeimmillään, maksimilämpötilat +23:n ja +24:n paikkeilla, kaikki kukkii ja vihertää. Kesän tukahduttavat helteet ovat vielä kaukana. Silloin on paljon vaikeampaa viihtyä sisällä ja kotona. Jos Suomessa rikottaisiin nyt (suomalaisia) hellerajoja, käsi sydämellä, kenellä ei olisi vaikeuksia pysyä kotona vapunvietossa?

Italiassa näitä lämpötiloja on ollut jo jonkin aikaa, aurinko paistaa ja luonto on kauneimmillaan. Mutta puistot ja piazzat pysyvät tyhjinä, hiekkarannoilla ei liiku muita kuin lokkeja ja satunnainen koiranulkoiluttaja. Netissä kiertää video, jossa lenkkeilijä on uhmannut ulkonaliikkumiskieltoa ja hölkkää rannalla, mutta joutuu poliisin takaa-ajamaksi. Juoksijalla on kuitenkin kunto kohdallaan ja poliisi jää nopeasti taakse.



Tätä taustaa vasten en viitsi valittaa väliin jäävistä vappupiknikeistä Kaivopuistossa tai siitä, että en pääse vappubileisiin. Voimmehan kuitenkin lähteä piknikille lähipellolle. Voi lähteä lenkille tai lähimetsään, ja jos jostain ihme syystä haluaisin, mennä ostoskeskukseen asioille. Myös kampaamossa käynti onnistuu Suomessa, sillä auki olevia kampaamoja löytyy.

Italiassa kaikki on ollut kiinni jo viikkokausia, ja sakko on rapsahtanut, jos erehtyy ulos ilman pätevää syytä. Mieheni serkku lähti viime viikolla ostamaan espressokeitintä rikkoutuneen tilalle ja kirjoitti sen lupalappuunsa (autocertificazione), mutta kadulla lupalappuja tarkastava poliisi ilmoitti ettei se ollut hyväksyttävä syy ulkonaliikkumiseen. 

Ihan tottako me suomalaiset valitamme, jos emme pääse baariin, kaverin bileisiin tai vappubrunssille ravintolaan, minne nyt satummekin haluamaan?

Lopuksi toivotan kaikille hyvää vappua, niin hyvää ja iloista kuin näissä olosuhteissa on mahdollista! Tulkoon millainen vappu hyvänsä, niin ainakin on varmaa, että se tulee olemaan ikimuistoinen. Vappua 2020 ei hevin unohda, olkoonkin se mahdollisesti maailman tylsin kotivappu...

Buon primo maggio a tutti! 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

"Kotihoidettu eskarilainen on osannut jo 2 vuotta lukea ja kirjoittaa." Varhaiskasvatuksen tai sen puutteen vaikutus kouluvalmiuksiin, onko sitä?

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona auttoi minut eroon makeanhimosta - mutta mitä se teki kropalleni ja mikä on saanut ihoni hehkumaan?

Neljänkympin kriisi ja elämää kuolemantuomion jälkeen