Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Vuoden harmain aamu

Kuva
Tuijotan pimeyteen. Sateen ääni katolla. Eikö se vieläkään ole loppunut. Pimeyteen nukahdin ja pimeyteen herään. Näistä aamuista on valovuosi niihin aamuihin, jolloin cappuccinokupin saattoi ottaa mukaan ulos ja juoda sen häikäisevässä auringonpaisteessa ja sen lämmössä.

Kuten tässä viime kesän aamussa, josta olen kertonut tekstissä Hellepäivän aamu.

Mitä siitä on nyt jäljellä, kesän auringosta ja lämmöstä? Valonvirkaa toimittaa keittiön valju valaistus ja ikkunaan kiinnitetty ennenaikainen jouluvalo. Viimeksi mainitut on pakko ottaa esiin viimeistään tähän aikaan,  ei tätä pimeyttä muuten kestä, vaikka jouluun on pimeyden keston ja määrän näkökulmasta vielä iäisyys.

Nyt se on täällä, vuoden pimein (ja pahin) aika. Kuka kutsuu sitä realistisesti kaamokseksi (vaikka oikeasti kaamos on vain Lapissa), kuka positiivisesti hyggeilyn kulta-ajaksi, kuka ironisesti suomalaiseksi "talveksi".

Lauantai eli 16.11. on virallisesti nimetty vuoden harmaimmaksi päiväksi, ja suomalainen lonk…

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Kuva
Annoimme pikkuveljelle juuri oikean nimen, isosisarus huokaisi jokin aika sen jälkeen, kun ristiäiset olivat ohi. Ai miten niin? No kun hän näyttää ihan sen nimiseltä, mikä hänen nimensä on!

Nyt tästä tapahtumasta on kaksi ja puoli vuotta, vauva on kasvanut ristiäisvaatteistaan aikaa sitten ohi, mutta edelleen on sama toteama paikkaansapitävä: hän näyttää juuri omalta itseltään ja omannimiseltään. Lapsen toteamus tästä itsestäänselvyydestä oli hauska, mutta samalla se saa miettimään sitä itse asiassa aika mielenkiintoista ilmiötä, miten erottamattomaksi ja tiiviiksi kokonaisuudeksi ihminen muuttuu nimensä kanssa. 

Kaikista nimivaihtoehdoista joita harkinnassa on mukana, vanhemmat valitsevat lopulta aina sen juuri oikean. Ainakin toivottavasti. Eikä liian hankalaa, liian pitkää, liian erikoista, sellaista josta aina kysytään, että anteeksi, mikä nimesi olikaan... Mutta kantajansa näköinen nimi aivan varmasti tulee olemaan!

Kuopuksen nimivalinta oli helppo, sitä edelsi vain lyhyt taivu…

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Kuva
Tänään isänpäivän aamuna olohuoneessamme kävi sipinä. Viimeisteltiin isänpäiväkortteja, paketoitiin lahja, luettiin kirjoja - ja kaikki tämä yritettiin tehdä oikein hiljaa, että isi saisi nukkua pitkään, kuten isänpäivänä isän oikeus on. 

Yhdeksänvuotias ja viisivuotias tajusivat tämän hyvin ja pitivät äänensä ihailtavalla sinnikkyydellä matalana, vaikka ponnistus se varmastikin oli etenkin viisivuotiaalle. Shh, isi nukkuu! He komensivat molemmat pikkuveljeään, kaksivuotiasta, joka myös yritti ihailtavalla innolla olla metelöimättä.

Mutta eihän se häneltä onnistunut. Tarkemmin sanoen kuopus on kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta, uhkaavan lähellä uhmaikänä pidettyä kolmen vuoden rajapyykkiä, tosin asiantuntijoiden mukaan uhmaikä saattaa alkaa heti kohta kaksivuotispäivän jälkeenkin. Meillä se on alkanut kuin taikaiskusta kolmivuotispäivän lähestyessä, "kiukuttelu" nimittäin, vahvasti lainausmerkeissä. Oikeaoppisesti ajateltunahan kiukuttelua ei ole olemassakaan, vaan pelkäst…

Some, aikasyöppö - puhelin kädessä on vaikea sanoa lapselle, että älä taas ole kännykällä

Kuva
Milloin viimeksi katsoit kännykkääsi? Korkeintaan viisi minuuttia sitten, veikkaan. Jos enemmän kuin varttitunti sitten, voit jo onnitella itseäsi. Jos yli tunti sitten, olet varmaan juuri herännyt tai sitten ollut töissä, jossa kännykkää ei voi käyttää - tai sitten olet vielä vapaa somen ikävimmästä ominaisuudesta, aikasyöppöydestä.  

Minun viimeisimmästä kännykänvilkuilustani on nyt kolmekymmentäviisi minuuttia, tarkistin ajan kellosta. Sen jälkeen en ole vilkuillut, koska kännykkä on latauksessa. Ja myös koska olen juuri ollut koulutuksessa, joka sai minut ajattelemaan uudelleen some-käyttäytymistäni. Kännykkä jää rauhaan minulta nyt useammin kuin ennen.


Olen tällä viikolla ollut oikeastaan kahdessa koulutuksessa. Nyt haluan jakaa oppejani eteenpäin. Toinen oli ilmainen nettikoulutus, jossa neuvottiin miten tienata blogilla 100 000 euroa vuodessa, toisessa miten tulla suositummaksi Instagramissa.

Ensimmäinen on blogini teemat ja toimintatavat huomioon ottaen niin epärealistinen ta…

Annastiina Storm: Kerro, kerro. (Satu)kirja äidistä, tyttärestä ja tarinoista

Kuva
Kun ensimmäistä kertaa törmäsin Annastiina Stormin uuden romaanin nimeen, ensimmäinen ajatus oli: siinä se meni, minun romaanini nimi! Tämä tapahtui toissaviikonloppuna Helsingin kirjamessuilla, olenkin jo kirjoittanut täällä blogissani käynnistäni ja tunnelmista siellä teksissä Rimakauhua kirjamessuilla ja Hanna Rentolan Heinäkuu.

Kerro, kerro on romaanin nimeksi lyhyt, ytimekäs ja upean monitulkintainen. Itse en oikeasti varmaan ihan sellaisenaan nimeä olisi omalle mahdolliselle kirjalleni ottanut, mutta käsikirjoitus jonka parissa parhaillaan työskentelen, on välillä kantanut työnimeä Kerro kerro kuvastin. Aiheen puolesta nimi olisi sille oikein sopiva! Vaihdoin kuitenkin nimen jokin aika sitten toiseksi (vaihdan käsikirjoituksieni työnimiä vähän väliä, sen mukaan mihin tarina kehittyy ja miten huomaan teemojen muuttuvan ja mihin suuntaan syvenevän), mutta silti Stormin kirjan nimi aiheutti haikean hymynvireen: se olisi voinut olla minun.

Hieman sama tunne tulee, kun katselen Elena…

Nainen junassa ja antamisen ilo - miksi se puuttuu niin monilta?

Kuva
Olimme viime perjantaina liikenteessä vähän oudoissa kamppeissa. Oli noitahattua, noidanluutaa, poskissa hämähäkinseittejä ja haavoja, keneltä pilkotti takin alta kimaltelevan kultainen merirosvoasun kaulus tai punainen pirunhäntä.

Olimme tietenkin menossa Halloween-naamiaisiin, ja siinä missä me aikuiset vähän nolostelimme asusteitamme, lapsista oli kauhean hauskaa olla ihmisten ilmoilla sen näköisinä. Koko perhe pukeutuneena! He hihittelivät ja eläytyivät rooliinsa noitana ja lepakkona vain niin kuin lapset osaavat.

Mutta sitten he junassa menivät yhtäkkiä ihan hiljaisiksi ja heidän silmänsä levisivät hämmästyksestä.  Junavaunun toisesta päästä nimittäin käveli nainen, joka antoi esikoiseni käteen viiden euron setelin. Tämä on siitä hyvästä, että minulla ei ole antaa karkkia, ja nythän on karkin ja kepposen päivä, hän sanoi. Mieheni ennätti paikalle kovasti estelemään, itse olin puhelimessa ja "jouduin" pysymään tilanteesta sivussa, mutta estelyt eivät auttaneet. Ei autta…

Ai onko tää blogiteksti, no en mä sit tykkää enkä klikkaa!

Kuva
Kun näit otsikon, mitä tuli ensimmäiseksi mieleesi? Ilmeisesti klikkasit kuitenkin, koska luet nyt tätä. Tai ehkä kuulut vakituiseen lukijakuntaani, tulit blogiin muuta kautta ja tiedät suurinpiirtein, mitä tekstiltä odottaa (jotakin koukkua, mikä ei ollut ennakoitavissa, ainakin useimmiten, koska en itsekään aloittaessani tiedä, minne tekstini tulee päättymään). Tai ehkä näit tämän tekstin linkin jossakin Facebookin sivustolla ja klikkasit sitä, syystä tai toisesta, vaikka olikin blogilinkki.

Joka tapauksessa kiva, että olet nyt täällä. Kunpa voisin tietää, kuka olet ja mitä ajattelet, mikä sai sinut tulemaan blogiini. Kun kirjoitan, ajattelen usein sitä, kuka tätä tulee lukemaan. Kirjoitan itselleni ja itsestäni usein erittäin henkilökohtaisia asioita, mutta en koskaan unohda sitä, että tulen julkaisemaan kaikki tekstini. Kirjoitan juuri sinulle, joka tätä luet, ja toivon että jokainen lause on uhraamasi ajan arvoinen, sillä tiedän miten arvokasta aika nykyään on ja tuhat asiaa pit…