Tekstit

Viheliäiset viimeiset päivät

Kuva
Päivä ei tiennyt olevansa viimeinen, mutta minä tiesin. Avasin silmäni, kuulin sateen ropinan katoon, kun herätys aamuseitsemän pimeydessä sytytti ensimmäiset valot keittiöön. Espressopannun kolinaa, munakkaan paiston ritinää.  Äiti tänään voin nukkua niin pitkään kuin haluan, eikö niin? Kysyi uninen ääni vierestäni. Kyllä, juuri niin, vastasin. No sitten minä nukun vielä vähäsen.  Hyvin vähäsen todella, sillä viisi minuuttia myöhemmin lapsi oli jo ylhäällä, hänen unenpörröiset hiuksensa erottuivat olohuoneen hämärässä jossa hän istui katsomassa aamupiirrettyjä. Metsäretkellä viimeisenä kotiäitipäivänä. Koululaiset menivät menojaan, mies lähti toimistolle, me jäimme kuopuksen ja koiran kanssa kotiin. Tavallisista aamuista tavallisin, ja kuitenkin siinä oli jotakin erilaista kuin missään muussa tähänastisessa päivässä. Tämä oli viimeinen arkikotipäivämme, se vähä mitä kotiäitipäivistä on jäljellä, velvoitteista vapaa arkipäivä kotona koskaan. Paljonhan niitä on ollutkin, kuopuksen kanss

Paluu Suomen arkeen ja ilmapiiriin - hyviä ja huonoja havaintoja uudesta ajasta

Kuva
 Paluu koti-Suomeen on ollut tällä kertaa varsin harmoninen. Olemme olleet kotona nyt hieman viikon, ilta on juuri hämärtynyt. Ohut lumipeite valaisee kotipihaa, jossa yhä palavat jouluvalot - niitä emme vielä sammuta, pimeän ajan valontuojia -  lunta sittenkin on vähän vielä jäljellä kaiken sen vesisateen jälkeen joka Helsingissä paluumatkamme aikana koettiin, ja uutta hentoa hiutaletta on sadellut parin päivän ajan peittämään mustaa, sulanutta ja pakkasen aikana uudelleen jäätynyttä maata.  Viikko on ollut arkeen totuttelemista, kylmempään säähän ja kalliimpiin hintoihin ruokakaupassa sopeutumista, matkalaukkujen purkamista. Ahkeraa saunomista, nyt kun on taas päästy saunan äärelle ja pois pakkomielteisestä sähkön säästämisestä (sähköä, sitähän Suomessa sittenkin taas riittää, uutisoivat tiedotusvälineet heti palatessamme, jopa enemmän kuin koskaan ennen, kun Olkiluoto 3 vihdoin toimii eikä pelättyjä pitkiä pakkasjaksoja olekaan näköpiirissä).  Tottumista vähempään valoon aamuisin ja

Tyhjenneet liiketilat, autiot ostoskadut - venäläisten turistien jättämä aukko Riikassa ja muita havaintoja kriisitalven Euroopasta

Kuva
 Kun pysähdyimme joulun alla Riikaan, ensimmäiselle yöpymisetapille matkalla Helsingistä Roomaan, kadut olivat peilikirkkaan jään peitossa. Päivällä oli satanut vettä, ja illalla lämpötilan painuessa pakkaselle kaikki minkä vesi oli kastellut, jäätyi.  Tienvierustoilla ja nurmikoilla oli paksulti lunta; edellisviikonlopun lumipyry, joka ulottui Etelä-Suomeen asti ja tunnettiin siellä nimellä "ikituisku", oli pyyhkäissyt myös Latvian yli.  Liukastellen ja toistemme käsistä kiinni pitäen kävelimme Väinäjoen yli vievän pitkän sillan. Olimme kysyneet hotellin respasta Riikan joulumarkkinoiden sijaintia ja kartta kädessä suuntasimme niistä lähimmälle.  Ihailimme jouluvaloja, joita kaupunki oli ripustanut joen varren valaisinpylväisiin ja vanhankaupungin kaduille ja joulukuusiin. Olimme päivän automatkalla ehtineet jo ihmetellä (ja tulisimme matkan tulevina päivinä Liettuassa, Puolassa, Saksassa ja Itävallassa ihmettelemään) jouluvalojen vähyyttä. Säästivätkö kaikki sähköä, vai mik

Mittaamattoman arvokkaat matkat - miksi ei kannata (liikaa) ajatella elämässä rahaa

Kuva
 Kirjoitan tätä postausta omassa yksityisessä työhuoneessani - neljän huoneen hotellihuoneen sviitissä, jossa kolmen makuuhuoneen lisäksi on oma pieni työhuone. Olemme Latvian pääkaupungissa Riikassa, sen lävitse halkovan Väinäjoen (Daugava) varrella sijaitsevassa hotellissa ja sen kolmannen kerroksen sviitissä, josta aukeaa upea näkymä yli yövalossa kimaltelevan, rannoiltaan jäähileisen joen ja sen toisella rannalla avautuvaan vanhaankaupunkiin. Autoja ajaa tasaisena, näin sunnuntai-iltana laiskanlaisena virtana pitkin molemmin puolin jokea. Jalankulkuväylällä näkyy kulkija siellä, toinen täällä, jokunen koiranulkoiluttaja eikä paljon muuta. Koko päivän on satanut ajaessamme Puolan Suwalkista Riikaan, ja vasta iltakahdeksalta sade on alkanut hellittää. Jouluvalot kimmeltävät yhä Riikan vanhassakaupungissa, silmä erottaa myös ison joulukuusen joenrannan aukiolla. Sitä ihailimme vajaa kuukausi sitten lähietäisyydeltä, kun yövyimme tässä samassa hotellissa menomatkallamme jouluksi Rooman

Unessa, valveilla, hereillä Rooman yössä

Kuva
 Näin viime yönä niin kaunista unta, etten olisi välittänyt herätä siitä ollenkaan. Olin unessa ystävän seurassa, vanhan ystävän jonka kanssa nykyisin en paljon ole tekemisissä mutta jonka kanssa muistoja on paljon.  Unessa oli myös muita ystäviä, vanhoja, vuosien ja vuosikymmenten takaisia (olenko tosiaan jo niin vanha, että voin käyttää moista sanontaa??). Sellaisia, joiden kanssa aika ja olosuhteet ovat vieneet kauas toisistamme, osin vastoin tahtoamme, osin sattumalta. Minulla oli unessa niin onnellinen olo, että herääminen oli kuin putoamista kylmään veteen. Uni oli kestänyt kauan, siinä oli oma polveileva tarinansa jota seurasin kuin olisi elänyt keskellä sitä. Olin löytänyt kotiin, minusta tuntui unessa.  Tästä kaikesta kerroin unessa ystävälleni. Olen löytänyt ihmisten luo, joita ikävöin. Muistatko, kuinka heitä ikävöin, kuinka  yhdessä ikävöimme? Nyt olen heidän kanssaan, olen löytänyt heidät ja kaikki elämässäni on kohdallaan. Tätä olin kertomassa, olotilani oli täynnä onnea

Ruuhkainen, ruokaisa ja riemukas joulu Roomassa

Kuva
 En muista milloin olen nähnyt näin paljon ihmisiä yhdellä kertaa. Joskus aikana ennen pandemiaa, nyt uutena aikana en taatusti ole.  Rooman kadut ovat kyllä ajoittain todella kapeita, mutta niillä mahtuvat silti ongelmitta kulkemaan isotkin turistimäärät. Mutta nyt kulku puuroutuu, ihmismassat kasautuvat niin että eteenpäin ei pian pääse lainkaan.  Yhä enemmän ihmisiä kasaantuu piazza Navonalle ja sieltä pois päin johtaville kaduille, erityisesti tälle jolla juuri olemme. En halua ajatellakaan, mitä tapahtuisi, jos jostakin syystä syntyisi paniikki - pamaus, uhka iskusta, mitä hyvänsä - ja tämä ihmispaljous yrittäisi yhtä aikaa väkisin pois tästä ruuhkasta.  Rooma rauhallisemmasta näkökulmasta, Gianicolo-kukkulalta katsottuna. Kävelimme juuri piazza Navonan poikki, tulimme katsomaan kuuluisaa loppiaistoria yhdessä tuhansien muiden roomalaisten kanssa. Hauskuus ja rentous oli siitä touhusta kaukana, yhdelläkään torikojulla emme pysähtyneet sillä ihmismassojen imu oli aivan liian suuri

Via Baltica talvella ja jouluksi Roomaan - kokemus joka ei hevillä unohdu

Kuva
Kello on viisi aamulla, joulukuun 20.päivän aamu ei ole vielä lähelläkään valkenemistaan. Herätyskellon ääni kiirii läpi jouluvalohämyisen makuuhuoneen. On aika nousta ja suunnata Tallinnan-laivalle, joka lähtee kello 8.  Sammutamme jouluvalot ja jätämme lumen peittämän kotipihan taaksemme. Laiva lähtee etuajassa, ja jo ennen kymmentä olemme Tallinnassa. Talvinen automatka kohti Roomaa voi alkaa. Via Baltica talvella - joulutonttu ja muut joulukoristeet mukana. Tämä ei ole ensimmäinen Rooman-matkamme autolla, vaan suurinpiirtein kahdeskymmenesneljäs tai -viides. Lukua on enää mahdoton pitää.  Mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun ajamme Via Balticaa talvikeleillä. Aikaisemmilla talviautoreissuilla eli noin kymmenen vuotta sitten ajoimme vielä laivalla Saksaan.  Pari Itämerellä koettua talvimyrskyä ja kymmenkunta onnistunutta kesäista Via Baltican ajoa myöhemmin uskallamme ja haluamme kokeilla Via Balticaa talvella. Alku ei ollut lupaava. Alunperin matkaan piti lähteä neljä päivää aiemmi