Tekstit

Suru muuttaa muotoaan mutta ei häviä - 14 vuotta isän kuolemasta. Kuinka kauan on normaalia surra?

Kuva
Neljätoista vuotta sitten joulukuun kolmas oli sunnuntai. Musta, sateinen ja lumeton kuten vallitseva säätilatyyppi talvisin nykyään useimmiten on. Se oli entisen elämäni viimeinen päivä , mutta en vielä tiennyt sitä. Siitä tuli vedenjakaja, ennen ja jälkeen, johon kaikki muu elämässäni tapahtunut kiertyy ja peilautuu. Mitä oli ennen vuotta 2006, mitä sen jälkeen, ne ovat melkein kuin kaksi eri elämää.  Kaksi eri elämää siinä mielessä, että niin paljon nuoruutta ja sen iloa, tietämättömyyttä ja naiiviutta hävisi tuona päivänä. Menetin isäni, ja sen myötä lopullisesti lapsen illuusion siitä, että omat vanhemmat ovat kuolemattomia, sen minkä aikuisena jo tietää illuusioksi mutta jonka tajuaa oikeasti vasta sitten, kun heidät menettää.  Neljätoista vuotta sitten elin koko sunnuntaipäivän vielä onnellisessa tietämättömyydessä. Sain tietää kuolemasta vasta seuraavana aamuna, se tuli kuin salama talvitaivaalta, jotain mitä ei osaa odottaa vaikka tietää, että teoriassa se on mahdollista, talv

Hei me päästiin koronatestiin! Mutta miksi testaaminen olisi ollut tärkeää myös maaliskuussa?

Kuva
Tänään toteutui asia, joka maaliskuussa oli yhtä vaikea saavuttaa kuin kuun pinta tavalliselle ihmiselle. Lapseni pääsi koronatestiin, jo toinen jäsen meidän perheestä.  Vertaus kuumatkaan on tietysti yliampuva, mutta joltain sinnepäin se tuntuu. Maaliskuussa perheellämme oli klassiset koronaoireet ja mahdollinen tartuntaketju tiedossa, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta testiin ei päässyt . Juuri siinä vaiheessa kaikki testiovet menivät kiinni, kun epidemia alkoi pahentua ja Suomen silloinen onneton testikapasiteetti paljastui.  Hämmästyttävintä oli kuitenkin terveydenhuollon henkilökunnan ja myös monen blogilukijani asenne, kun asiasta tänne blogiin avauduin. Koronan mahdollisuus haluttiin torpata kokonaan ja keksiä tilalle mitä tahansa muuta sairautta, joka aiheuttaa joko ylipäätään tai juuri tänä vuonna juuri samantyyppisiä oireita kuin korona. Vaikka nyt jo tiedetään ja jopa THL myöntää, että keväällä suuri määrä ihmisiä sairasti tietämättään koronan , koska testikapasitee

"Me ostettiin näin hienot joulukaranteenit!" Lapsi ja korona-ajan joulu

Kuva
Tänään saa avata joulukalenterin ekan luukun - tai pussin kuten tässä lapsemme kummin tekemässä seinäpussikalenterissa. Tapahtui muutama viikko sitten sunnuntaina: mieheni lähti lasten kanssa ruokakauppaan, poikkeuksellisesti kaikki kolme pääsivät mukaan. Asia joka on helmikuun jälkeen ollut harvinaista, sillä kaupassa ollaan käyty pääasiassa ilman lapsia tai korkeintaan yksi mukana. Koko perheen rennot kauppareissut ovat koronan myötä jääneet historiaan.   Mutta nyt tehtiin poikkeus. Olihan jokaisen lapsen päästävä valitsemaan oma joulukalenterinsa. Sitä iloa emme sentään raaskineet heiltä ottaa pois. Jäin yksin kotiin, sekin jotakin äärimmäisen harvinaista näin korona-aikana. Keitin lasagnekastiketta pari tuntia hiljaisessa kodissa ja ihmettelin sitä, että todella olin aivan yksin. Etätyöläismiehen ja kotihoidossa olevan kuopuksen kanssa se oli jotakin johon en enää ole tottunut.  Kun porukka sitten kovan tohinan kanssa palasi ruokakasseineen kaikkineen, ensimmäiseksi ovensuusta kuul

Peruuntuneet pikkujoulut ja muut pandemian kielteiset puolet. Mikä niistä on pahin?

Kuva
Koti koristeltu pikkujouluun - vain vieraat puuttuvat. Koska eilen ja muutaman kerran muulloinkin olen täällä blogissa tuonut esiin koronapandemian myönteisiä puolia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia kasvuun ja terveeseen muutokseen, on tasapainon vuoksi välillä myös vähän valitettava. Sillä on koronassa myös huonoja puolia! Paitsi tietenkin inhimillinen hätä, kärsimys ja kuolemat, myös paljon näennäisesti pieniä mutta näinä aikoina suuren tuntuisia hankaluuksia ja harmeja. Kuten meillä tänään. Varmaan monta muutakin teistä lukijoista on koronan takia kohdannut seuraavantyyppinen tapahtumakulku: Pizzataikina on jääkaapissa kohoamassa jo neljättä päivää, piparit on leivottu, glögit ja joulukarkit ostettu, vieraat kutsuttu ja viinit valittu. Tänä iltana juuri näihin aikoihin piti alkaa kodissamme pikkujoulut ystäväperheen kanssa, kauan odotettu ja suunniteltu sydänsyksyn piriste. Mutta mitä kävikään? Päälle iskivät kovat koronarajoitukset, jotka suosittelevat välttämään kaikkia lähikont

Erilainen koronasyksyn aamu: bussissa aamutuimaan. Korona on jäädyttänyt menot ja meiningit, mutta onko se huono asia?

Kuva
Marraskuinen Töölönlahti. Matkustin tänä aamuna bussilla keskustaan. Toisen kerran tänä vuonna. Kyllä, toisen kerran. Edellinen kerta tapahtui Runeberginpäivänä, jolloin vein hampaansa täräyttäneen kuopuksen hammasklinikalle Meilahteen. (Tapahtumasta voi muuten lukea täältä blogistakin, tekistä nimeltä Huuli auki, hampaat irti - väärä valinta risteyksessä ja suunta kohti tapaturmaa ).  Sen jälkeen tuli korona ja kaikki sen tuomat muutokset. Kotiin käpertyminen, etäisyydet, väkijoukkojen välttäminen. Kevät meni kokonaan kotona ja luontopoluilla, kesän harvat keskustareissut teimme pyörällä ja ellen aivan väärin muista, niin vain kaksi tai kolme kertaa junalla. (Lue aiheesta esimerkiksi tekstit  Pyörällä Oodiin ja muita asioita, jotka korona on opettanut tekemään toisin  tai  Lämmintä, valoisaa ja liian täyttä: kesäyö korona-aikaan Helsingin keskustassa ) Kauppakeskuksissa en ole käynyt maaliskuun jälkeen muuta kuin 3-4 kertaa pyörällä lähikauppakeskuksessa Kaaressa tai Sellossa, ja näi

Paljonko yksi tykkäys sosiaalisessa mediassa kuluttaa luonnonvaroja, olenko some-riippuvainen ja muut ikävät kysymykset, joita somenkäyttäjä ei halua ajatella

Kuva
Tietokoneen ja somen ääressä - taas. Somessa on niin hyvät kuin varjoisat puolensa. Se mitä aion tänään aamucappuccinon äärellä kirjoittaa, ei varmasti miellytä kaikkia. Aihe on pyörinyt mielessäni jo pitkän aikaa, mutta on tuntunut liian uuvuttavalta tarttua siihen. Nyt tartun. Huomattuani eilen vilkuilevani kännykkääni aivan liian usein, päätin että nyt on aika kritisoida omaa käyttäytymistä eli kirjoittaa kriittisesti somemaailmasta.   Aiheena on siis some, tuo kaksiteräinen miekka. Toisaalta se on tuonut ihmisiä virtuaalisesti lähemmäs toisiaan. On mahdollista jakaa ideoita, ajatuksia ja omaa elämäänsä toisten, tuntemattomienkin kanssa, ja solmia uusia kiintoisia ja kiehtovia tuttavuuksia somessa. Monet hyötyvät somesta työelämässään, kun voivat mainostaa brändiään tai yritystään sosiaalisen median kanavissa. Etenkin kun oma some kaupallistuu, tykkäyksiä, seuraajia ja kommentteja toivotaan ja halutaan,  ja niitä myös haalitaan monin tavoin, joista osa täyttää jopa kyseenalaisten ke

Hiukset hyvin, (melkein) kaikki hyvin! Luottokampaajasta kannattaa pitää kiinni, kun sellaisen löytää.

Kuva
Kampaajan jälkeen kotielämä glögin äärellä jatkui. Mutta  ainakin hiukset ovat nyt hyvin! Tiedäthän sanonnan: hiukset hyvin, kaikki hyvin . Kävin toissapäivänä kampaajalla ja huomasin miten totta tuo sanonta onkaan. Perjantai-ilta, työ- ja arkiviikko ja hyvän matkaa pimeää koronasyksyä takana, istuin kampaajan tuolilla lähikauppakeskuksessa maski kasvoilla ja luin ehkä maailman mielenkiintoisinta ja koronavuoden varmasti yhtä merkittävintä ja toisaalta alitunnetuinta kirjaa, Maria Joutsenvirran ja Arto O. Salosen Sivistys vaurautena. Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa (Basam Books 2020)  Kaksi ja puoli tuntia aikaa pelkästään olla vain, istua kampaamontuolilla ja olla ajattelematta sen kummempia, lukea ajattelua mullistavaa, uuden ajan myönteisten muutosten tuulia huokuvaa tekstiä ja tuntea kuinka kuivien latvojen myötä lattialle tippui paljon muutakin kuivaa ja painavaa.  Olin istahtanut tuolille väsähtäneenä, hiuksistani kuivalatvaisena ja tyvestä epäsiisti