Mustikkapasta

Italialaisuus on blogissani jäänyt viime aikoina vähemmälle huomiolle. En ole juurikaan kirjoittanut Italiasta sitten viime kesän Roomanmummolan-matkamme. Siinä jo ensimmäinen syy, miksi näin on: emme tosiaan ole olleet Italiassa viime kesän jälkeen. Se on pitkä tauko, sillä tavallisesti olemme käyneet Italiassa vähintään kaksi kertaa vuodessa, yleensä kesällä ja joko jouluna/uutenavuotena tai pääsiäisenä. Pandemia-aikana käynnit ovat harventuneet kerran vuodessa tapahtuvaksi.  Toinen syy miksi en nykyään mielelläni kirjoita Italiasta on se, että en pidä siitä, millaisessa tilassa maa juuri nyt on. En ymmärrä sitä. Se tuntuu vieraalta, kylmältä ja luotaantyötävältä. Ilmapiiri on nykyisin kaikkea muuta kuin sitä solidaarista, rakkaudellista parvekkeilta laulamista josta Italia tuli kuuluisaksi keväällä 2020. Enää italialaiset eivät kokoonnu parvekkeille laulamaan, sillä paitsi että onneksi heidän ei enää tarvitse olla lukittuna koteihinsa, eivät he muutenkaan laula enää yhteistä säveltä

  Roska-astiasta bongattua matkalla kauppakeskukseen. Kävelimme tänään ekaluokkalaisen kanssa lähikauppakeskukseemme Kaareen. Kauan odotettu äiti-poika -iltapäivä, se jota on k-tautipandemian takia lykätty ihan liikaa. Kuten niin paljon muutakin tässä elämässä, synttäreitä, ystävien kanssa kokoontumisia, perheen kanssa yhteistä tekemistä, museokäyntejä, jopa aivan tavallisia kauppareissuja. Nyt riittää! Nyt todellakin riittää. On kuin parin viime viime viikon aikana valtava, kaiken jähmettävä jäälohkare olisi alkanut sulaa. Ajatukset, epäilyt ja pohdinnat, jotka aiemmin olisi leimattu säälimättä salaliittoteoriaosastolle, ovatkin nyt asiantuntijoiden kommentteja päivän lehtien sivuilla: r*kotteet eivät suojaa tartunnalta, k-passille ei ole oikeudellista pohjaa, toistuvat  tehosteet voivat heikentää ihmisen luonnollista immuniteettia, r*kotteet aiheuttavat uusia variantteja... Lapseni oli jo pidemmän aikaa tarvinnut housuja, sillä seitsenvuotiaat pojat eivät muuta teekään kuin rikkovat

  Etäopetukseen vai ei -soutaminen ja huopaaminen on päättynyt, ja koulut alkavat Suomessa huomenna maanantaina. Rohkeutta etäopetukseen siirtymiseen ei sittenkään ollut, ja monet asiantuntijalausunnot myös puolsivat lähiopetuksen käynnistymistä.  Etäopetuksen kielteiset vaikutukset ovat niin kovia, että etäopetukseen siirtymistä halutaan Suomessa välttää viimeiseen asti. Mitä tämä kertoo suomalaisten lasten kotioloista ja (mielen)terveyden tilasta, sitä voi jokainen miettiä. Miksi etäopetus, pisimmilläänkin kuitenkin vain joidenkin viikkojen mittainen, on sellainen peikko kuin se on? Miksi niin monet lapset voivat huonosti, jos he joutuvat pois fyysisesti koulun vaikutuspiiristä? Sisimmässäni tiedän vastauksen, ja se on murheellinen. Monessa suomalaisessa kodissa asiat eivät ole hyvin. Jatkuva kotona oleminen on uhka lapsen hyvinvoinnille, ja koulu turvallisine aikuisineen ja ilmaisine ruokailuineen on monen lapsen pelastus.  Eri kysymys on, miten merkittävä tekijä etäkoulu olisi ollu

Koiranpentumme Greta on jo sen ikäinen, että se saa ensimmäiset rokotuksensa. Joulunpyhien mentyä kannoin sen eläinlääkäriaseman kynnyksen yli (se ei tosiaankaan suostunut itse kävelemään, kaikkialla muualla ennakkoluulottoman reipas pentu) saamaan nelosrokotuksen, eli suojaa kennelyskää, parvoa, penikkatautia ja tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Kuten lastenikin rokotuksissa, myös koiran kohdalla vähän hirvitti tuollaisen superkombon tuikkaaminen pienen elävän olennon ihoon, mutta ne vain ovat asioita joiden kanssa joutuu hyppäämään tuntemattomaan silmät kiinni ja kädet ristissä parasta toivoen.  Eläinlääkäri mainitsi ennen piikin tuikkaamista mahdollisista haittavaikutuksista (väsymys, huonovointisuus), joista osa saattaisi tulla lähipäivinä ja jotkut kahden viikon jälkeen. Harvinaisen mutta vakavan anafylaktisen shokkireaktion varalta koiran kanssa piti pysytellä vartin verran eläinlääkäriaseman läheisyydessä.  Tämän henkeä uhkaavan reaktion pystyy eläinlääkäri yleensä hoitamaan jo

Magic time.  Uusivuosi on käsillä ja uusi vuosi 2022 aivan kulman takana. Tuskin koskaan elämässäni vuoden vaihtuminen on ollut näin jännittävää aikaa. Miten niin jännittävää? Jos on pitänyt silmänsä auki, sen huomaa: elämme todella jännittäviä aikoja, monessa suhteessa. Luultavasti tässä vaiheessa jo hyvin moni on tämän huomannut, eikä voi enää vältellä mieleen nousevia kysymyksiä ja kyseenalaistamisia nykymenosta.  On niin paljon, mitä emme tiedä, mitä pidetään piilossa, mitä sensuroidaan ja minkä halutaan näyttävän joltakin muulta kuin mitä se on. Psykologiaa ja sosiologiaa tunteville tämä aika on tilaisuus huomata, että moni teoria mitä on kirjojen sivuilta lukenut massojen psykologiasta ja hallinnasta, on havaittavissa todeksi. Samoin historiaa tuntevalle aikamme on tilaisuus on ymmärtää, miten menneisyydestä tutut syrjinnän, vastakkainasettelun, arvonalentamisen ja kasvavan vihamielisyyden mekanismit todellisessa elämässä toimivat. Miten yksi askel johtaa toiseen, miten isotkin m

Joulun ja uudenvuoden välipäivät, mitä ne oikein ovat? Ajatonta aikaa juhlien välissä ja juhlakauden keskellä, arkea joka kuitenkin on puolijuhlaa. Päiviä jolloin oikein mitään ei saa aikaiseksi eivätkä ajatuksetkaan ota kunnolla hahmoa, vaan matkaavat menneen ja tulevan, tapahtuneen ja vielä tapahtumattoman välissä.  Kokonainen päivä saattaa kulua, etkä ole saanut muuta kuin aamukahvin juotua, yöpuvun pois päältäsi ja pari mitäänsanomatonta kotiaskaretta tehtyä ja ehkä pienen kävelylenkin, kun tulee jo pimeä ja on aika sytyttää kynttilät, kääntyä iltaa kohti.  Aika on ikään kuin pysähdyksissä. Joulun juhlallisuus tuntuu vielä ilmassa vaikka joulun pyhät ovat ohi, ilmassa väreilee uudenvuoden ja sen myötä uuden odotus. Uuteen vuoteen liitetään paljon uuden alun toivoa. Se toivo tulee aina, vaikka ihminen elämänsä aikana nopeasti oppii, ettei uusi vuosi sittenkään ole sellainen puhtaalta pöydältä aloitus kuin herkästi halutaan ajatella. Vaikka se hyvin voisi olla, se mahdollisuus anneta

Koiranpentumme Greta on nyt asustellut meillä kolmisen viikkoa. Kahdeksanviikoisen, eläväisen ja energisen koiran tupsahtaminen keskelle lapsiperheen arkea on sujunut mutkattomasti - hän on päässyt kaltaistensa seuraan eli vauhtia, ääntä ja leikkiä riittää. Niin sisäsiisteyskasvatus kuin unirytmi ovat hyvällä mallilla, .itä nyt muutama yö kului emoikävää vinkuvan pennun kanssa heräillessä.  Nykyisin koira nukkuu sikeästi jo aamukahdeksaan ja onneksi nukkuukin sillä päivät ovat sitten täynnä touhua. Olin ehtinyt jo unohtaa, että koiranpennut tosiaan nappaavat ihan kaiken suuhunsa jos silmä välttää. Kokeilevat hampaitaan joka tuolin jalkaan. Luulevat että kaikki kodin esineet ovat sen leikkikaluiksi tarkoitettuja viihdykkeitä. Mukaan lukien joulukuusi näin joulun aikaan. Olemme sosiaalistaneet koiraa parhaamme mukaan ja tautiajan rajoitukset huomioon ottaen. Se on tarkoittanut muun muuassa Tuomaan markkinoilla Helsingin keskustassa käyntiä autokyydillä, jossa yhteydessä tuli tutuksi nii