Mustikkapasta

Palasimme vastikään Roomasta, laskujeni mukaan kyseessä oli suurinpiirtein 45:s Rooman-reissu minulle ja noin 25:s esikoisellemme, joka keväällä täyttää 10 vuotta. Keskimäärin siis käymme Rooman-anoppilassa, josta nyttemmin on tullut Rooman-mummola, 2-3 kertaa vuodessa.

Viimeisimmälle reissulle lähdin ehkä ristiriitaisemmissa tunnelmissa kuin koskaan. Meillä on koko syksyn ollut kova huoli mieheni vanhemmista, joilla molemmilla on paljon terveyshuolia ja viime kesästä lähtien akuutteja vaivoja. Ei ollut helppoa lähteä matkaan, kun tietää että perillä odottavat vanhentuneet, terveyshuolistaan ja tyttärensä menetyksestä masentuneet, laihtuneet ja heikentyneet, juuri ja juuri itsestään huolen vielä pitämään kykenevät isovanhemmat.

Ei ollut helppoa siksikään, että vain muutamaa viikkoa ennen matkaan lähtöä olimme saaneet tietää, että mieheni isän tulehdusta pitää yllä antibioottiresistetti Escherichia coli - bakteeri, lyhyemmin E.coli.

Kyseessä ei kuitenkaan ole vaikeita ripuleita aiheutt…

Meillä juhlittiin viime viikonloppuna synttäreitä. Kuopukselle tuli kolme vuotta täyteen, ja juhlissa mukana oli ystäviä, sukulaisia, naapureita ja tietysti mummu. Kolmevuotias ymmärtää jo ihanasti, mitä ja miksi juhlitaan ja miksi hän on kaiken keskipisteenä, ja osaa ottaa siitä kaiken irti. Sai puhaltaa kynttilät kakusta, sai avata lahjoja, sai kuunnella onnittelulauluja. Hän on jo niin iso, ja vielä kuitenkin kauhean pieni.

Kolme vuotta on se maaginen raja, jolloin yhteiskunnan tuki lasten kotihoidolle loppuu. Kotihoidontuki lakkaa, ja kaiken järjen mukaan lapsi on siis tuupattava päiväkotiin, jotta äiti (tai isä) voi mennä töihin tai alkaa etsiä sellaista, ellei työpaikkaa ole valmiina.

Tämän muistutuksen kotihoidontuen lakkaamisesta olen saanutkin moneen kertaan tuttavapiiristä kuulla näinä päivinä. Niin, nyt se tuli se pelätty päivä, jolloin se viimeinenkin (heikko) ympäröivän yhteiskunnan ymmärrys kotona "lorvimiselle" päättyy. Enää ei ole tekosyitä, nyt lapsi päiväko…

Kattoon ropisee kaatamalla vettä. Sade alkoi eilen illalla, sitä oli edeltänyt harmaa, pilvinen, kylmänkostea päivä. Plus viisi astetta, vaikka ei ihan siltä tuntunut, kun raaka tuuli puhalsi selkään.

Aamucappuccinoni höyryää pöydällä, vaahto sen päällä on valkoista ja pehmeää kuin lumi. Lumi! Kuinka sinua odotetaankaan, kiihkeämmin kuin koskaan nyt kun se tuntuu lähes utopialta. Nyt aamullakin mittari näyttää +5. Ulkona pimeys on läpitunkematonta, vaikka kello on kohta yhdeksän. On tammikuun viidestoista, sydäntalvi. Hanget, korkeat nietokset ovat pelkkää menneen joulun laulujen nostalgiasanastoa.

Eilen uutisoitiin, että tällä viikolla Helsingissä tulee olemaan hetkittäin lämpimämpää kuin Roomassa tai Madridissa. Palasimme viime viikolla Roomasta, ja siellä yöllä oltiin monta kertaa pakkasella ja aamiaiselle kahvilaan lähtiessä hengitys höyrysi kirpeässä aamuilmassa. Lähtöaamunamme junan ikkunasta ihailimme kuuran valkaisemia peltoja ja jääriitteen peittämiä ojanpohjia, jotka aamuaur…

Kotiinpaluu lomalta on usein nihkeää ja vaivalloista, kuin kuivaa yskää kurkussa kakistelisi.  Joskus kotiinpaluu on kirjaimellisesti kakkainen. Kuten meillä palatessamme Roomasta.

Kaikki koiranomistajat tietävät, että hankalimpia asioita koiran kanssa elämisessä on löytää hoitaja matkojen ajaksi. Ja kun sellainen löytyy, sitä tietenkin toivoo, että oma koira käyttäytyisi hyvin ja aiheuttaisi hoitajalle mahdollisimman vähän vaivaa.

Ja sitten kun niin ei käykään -  cheimbarazzo, voi sitä noulouden ja aiheutuneesta vaivasta harmituksen määrää!

Totuus valkeni meille ensin pikku hiljaa ja sitten kuin märkä rätti vasten kasvoja. Kun avasimme kotioven, meillä oli vastassa hyvin hoidettu ja iloinen koira - ja vastenmielinen haju. Olihan siitä jo etukäteen varoiteltu, ihanat ja kovia kokemaan joutuneet koirahoitajamme olivat valmistelleet meitä asioiden saamiin käänteisiin.

Mutta hienotunteisesti ja ajattelevaisesti he olivat säästäneet meidät pahimmilta yksityiskohdilta ja pelkästään tiedot…

Joulu tuli ja meni, Italiassakin jouluvalot alkoivat sammua heti kohta loppiaisen jälkeen. Vaan ei kaikkialla! Aricciassa, pikkukaupungissa Rooman provinssissa noin 25 kilometriä Roomasta, palavat jouluvalot vielä tänäänkin, tarkemmin sanottuna ensi sunnuntaihin eli 12. tammikuuta saakka.
Eivätkä mitkä tahansa valot, vaan tuhannet, tuhannet jouluvalot, le luminarie di Ariccia. Kokonainen puisto täynnä vilkkuvia, välkkyviä ja värikkäitä mutta myös yksivärisiä ja tasaisia, kaikenlaisia jouluvaloja siis. 
Kävimme katsomassa niitä jo viime vuonna, ja iloksemme tänä vuonna valopuisto oli pystytetty 28 hehtaarin laajuiseen parco Chigiin uudelleen. Hienompana kuin koskaan, mainoksissa sanottiin, mutta liekö ensimmäisen kerran hohtoa, että viime vuoden tapahtuma ei tuntunut nyt ylittyvän. 
Tämä vuoden teemoina oli Pariisi ja sadut, le favole incantante. Pariisi-teema ei ollut mielestäni yhtä hieno kuin viime vuoden Frozen, mutta satumaailmateema oli vaikuttava ja kokonaisuus hyvä: missä muua…

Olemme tällä Rooman-lomalla olleet hyvin paljon menossa. Olemme tehneet ja nähneet niin paljon asioita, että hyvä jos olen ehtinyt aloilleni istahtaa. En juuri olekaan, sen todistaa jo se etten ole ehtinyt kirjoittaa blogiin tavalliseen tahtiin enkä edes saada luetuksi yhden ainutta kirjaa!

Kaksi minulla on kesken. Toinen on Elena Ferranten odotettu uutuus, vielä suomentamaton La vita bugiarda degli adulti, josta kirjoitan enemmän heti kun ehdin lukea sen viimeiset viisikymmentä sivua (ja joita tahalleni vähän säästelen, luen hidastellen).

Toinen kirja on Vybarr Gregan-Reidin tietokirja nimeltään Homo Sapiens. Luotu liikkumaan. Kuinka muuttamamme maailma on muuttanut meitä. (Minerva) Kirjassa käydään läpi ihmiskunnan historia sen aamuhämäristä nykypäivään ruumiillisen rapistumisemme näkökulmasta. Metsästäjä-keräilijät olivat paremmassa kunnossa kuin nykypäivän huippu-urheilijat, se väittää. Kaikki kärsimämme sairaudet ja koko immuniteetin ja kehon rapistuminen johtuvat meille sopimat…