Tekstit

Vaikean äitisuhteen ratkaisemiseksi on olemassa toimiva keino: anteeksianto

Kuva
Eilen vietettiin äitienpäivää. Perinteiseen tapaan äitejä muistettiin kukilla ja kakuilla, somepäivitykset täyttyivät lasten askartelemista suloisista äitienpäiväkorteista ja äitien kirjoittamista lauseista, joissa julistettiin lasten olevan maailman tärkein ja ihanin asia ja äitiys elämän paras lahja. Ja niinhän se onkin. Allekirjoitan tuon kaiken täysin.  Mutta helppoa äitiys ei ole. Eikä aina niin ihanaakaan. Tästä osoituksena törmäsin somessa kaiken vaaleanpunaisen äitihötön keskellä myös erittäin rehelliseen ja karun paikkaansapitävään päivitykseen, jossa todettiin äitiyden olevan maailman epäkiitollisin tehtävä: aluksi lapset vievät yöunesi, sitten ruokasi ja aikasi, sitten rahasi. Ja jälkeenpäin saat kuulla hoitaneesi äitiyden päin v*ttua, ja lapset käsittelevät aiheuttamiasi traumoja terapiassa. Kiitos äidit, päivityksessä sarkastisesti sanottiin. Ilman teitä ei olisi traumoja, joita terapioissa purkaa.  Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia äitisuhteistaan, tämä on niin totta. Tu

Hävittäjät Helsingin yllä

Kuva
 Paluu mökin hiljaisuudesta takaisin kaupungin meluun ei ole sujunut äänimaiseman näkökulmasta kovinkaan hyvin. Aamulla seitsemän jälkeen työkoneet herättivät jälleen metelillään, ja nyt seitsemän aikaan illalla ne yhä jatkavat jyrisemistään seinän takana kotikadulla. Punarinta ja mustarastas laulavat sitkeästi koneiden paukkeesta huolimatta, mutta työmaan äänet peittävät ikävästi niiden suloista liverrystä. Kotiinpaluun kauheimmat äänisaasteet koettiin kuitenkin muualla kuin kotikorttelin putkisaneeraustyömaan äärellä. Ja samalla kovimmat äänet, joita korvani ovat koskaan joutuneet kuulemaan.  Hetkeä ennen tärykalvojen kestävyyttä koettelevaa jylinää oli hiljaista ja rauhallista. Hetken piti olla päivän hiljaisin, pakoa kotikadun työmaan hermoja raastavista maan raavinnan, kaivamisen ja mylläämisen äänistä. Suuntasimme koiran kanssa meren rantaan, Talin golf-kentän ja Vermon raviradan väliselle kumpareiselle ulkoilualueelle, jossa virtaa joki ja metsikkö vuorottelee ruohomaaston kanss

Varautumisen vappu - selviytyisinkö äärioloissa?

Kuva
Minulla on ollut vapun mökkireissulla hieman raskasta luettavaa. Mukana muutama kirja, osin sattumalta mukaan valikoituneet. Yksi niistä on nimeltään Selviydy äärioloissa ( Juha Jormanainen ja Heikki Karinen ), sen nappasin mukaan kirjastosta hetken mielijohteesta, nykyaikana kun selviytyminen ja varautuminen ovat saaneet konkreettisen sävyn ja lehdet ovat täynnä juttuja jälkimmäisestä. Kirjassa käydään läpi hypotermia, jäihin putoaminen, suunnistaminen erämaassa, vuoristotauti, suuret vuotavat haavat ja niiden ensiapu, evakuointi vuoristo-olosuhteissa, selviytymisen psykologiaa, selviytyminen kotioloissa ynnä muuta. Juha Jormanainen ja Heikki Karinen: Selviydy äärioloissa. Metsäkustannus 2018 Kun luin miehelleni ääneen avohaavaosiota hänen hakatessaan polttopuita saunanlämmitystä varten ja pohdiskelin, että ensi apteekkireissulla täytyisi heti hankkia kiristysside, paineside ja hemostaattia mökkivarusteisiin ja kotiinkin, hän komensi minut muualle manaamaan. Ehkä ajoitus ääneen lukem

Melun ytimessä - putkisaneeraus tuo näkyviin ja kuuluviin ihmisen rakentaman maailman rumuuden

Kuva
Kolinaa, kolketta, ääntä joka syntyy kun teräs raapii maata, ja mikä pahinta, poraamista. Eikä mitä tahansa poraamista, vaan kallionporaamista, kaikista ihmisen luomista äänistä ehkä eniten aivoihin ja mielenrauhaan asti porautuvaa. Sitä kaikkea on äänimaailma kodissamme ollut viime viikkoina ja ehkä jopa kuukausina, en ole jaksanut pysyä enää laskuissa mukana.  Helsingin kaupunki tekee kotikorttelissamme putkisaneerausta. Se tarkoittaa, että kaikki yleiset kadut revitään auki, kaivetaan ja myllätään, vanhat putket vaihdetaan uusiin ja sitten pahimmassa tapauksessa myllätään taas, kun uusissa putkissa onkin ilmennyt jotain vikaa (kuten saneerausurakassa on tähän mennessä valitettavasti tapahtunut). Mylläys ylettyy myös pihoille, sillä saneerauksen yhteydessä kotitaloudet velvoitetaan uusimaan tonttiensa alla sijaitsevat putket. Meidän putkien kaivaus on onneksi jo ohi kuukausia sitten, mutta naapureissa on viime aikoina tapahtunut senkin edestä. Koko talven, koko viime kesän ja syksyn,

Vanhemmuuden aallonpohjalla Sorlammen luontopolulla

Kuva
  Viime kerralla kirjoitin metsästä. Se postaus  syntyi surusta ja lohdutuksen tarpeesta, kirjoitin sen yhtä lailla lohduksi itselleni kuin kaikille muille, jotka kärsivät siitä, etteivät ymmärrä eivätkä tiedä, miksi asiat elämässä menevät niin kuin menevät tai ovat menneet.  Se oli pitkäperjantain postaus. Tänään, pääsiäisenä, kirjoitan uudestaan metsästä. Siitä kuinka lähdimme lasten ja koiran kanssa Sorlammen luontopolulle Nuuksion laitamille, pakkasimme eväät reppuun ja sopivan lämmintä päälle, katsahdimme ennen lähtöä taivaalle ja tiesimme meitä odottavan aurinkoisen ulkoilusään.  Tämä metsäkirjoitus on omalla tavallaan lohdullinen sekin, sillä se on täynnä elämää ja sähläystä lasten kanssa, jälkimmäistä vähän liiankin. Mutta ainakin se on elämää. Olemme kaikki elossa ja enimmäkseen myös terveitä ja meillä on toisemme, mitä muuta voisimme pyytää. Mutta aloitetaan siitä kuinka parkkeerasimme auton luontopolun kupeeseen parkkipaikalle ja aloitimme eväsretkemme, tavoitteena löytää jo

Metsän sylissä

Kuva
Pitkäperjantai on tänä vuonna ollut kylmä, vuodenaikaan nähden lunta on paljon, enemmän kuin koskaan muistan tähän aikaan olleen. Pellolla kävellessä jalka upposi polvea myöten hankeen. Metsässä enin lumi on jo sulanut, enää satunnaiset lumilaikut täplittävät metsänpohjaa, sulamisvettä ja puroja on kaikkialla.  On ollut myös aurinkoista. Auringon lämpö on lohdullista ja sulattaa lunta ja maata kylmän vallasta. Valo ja lämpö voittavat, myös tänä pääsiäisenä. Sitä ennen on käytävä läpi kylmyys ja kärsimys. Ja suru, vaikkei se poistukaan koskaan. Kirkkain valo tulee vasta mustimman yön jälkeen. Se on pitkäperjantain taakka ja opetus ihmiskunnalle. Tänään kirjoitan metsästä, joka lohduttaa. Metsästä jossa ihmisen on mahdollisuus löytää rauha. Tämä on kirjoitus askelista, hengityksestä ja pihkan tuoksusta, linnuista ja hämähäkeistä ja metsän sylistä.  Kirjoitan suruani pois. Älköön minua siitä tuomittako, sillä kuten aina, kirjoitan pelkästään jakaakseni sielustani hyvää, koskettaakseni toi

Haikeaa mutta väistämätöntä : jätin päiväkotihakemuksen lapselleni ensimmäistä kertaa 12 kotiäitiysvuoden jälkeen

Kuva
 Viime viikolla koettiin meidän perheessä historiallinen hetki: 12 vuoden jälkeen esikoisen syntymästä ja kahden pikkusisaruksen syntymän jälkeen otin ensimmäistä kertaa yhteyttä päiväkotiin jättääkseni kuopuksen hoitohakemuksen.  Eskarivuoden kaksi vanhinta ovat päiväkotiympäristössä toki käyneet, mutta muuten päiväkotimaailma on pysynyt meille täysin tuntemattomana.  Tässä postauksessa kerron, miksi kotihoito on ollut meille paras vaihtoehto, kuinka lapset ja äiti ovat kotona viihtyneet, onko kotihoito näkynyt jotenkin kouluputken alkaessa ja miksi nyt viisivuotias kuopus viimein menee viskarivuodeksi päiväkotiin. Kotipäivien viihdykkeitä: Ryhmä Hau -lehti. Tavoite kotihoitaa lapset niin pitkään kuin mahdollista on pitänyt tähän asti, mutta nyt, kuopuksen täytettyä viisi vuotta alkoi tulla mahdoton vastaan. Veljekset eivät ole ilvekset, eli siinä missä keskimmäinen ei ikinä koskaan halunnut mihinkään päiväkotiin vaan olla aina aina aina vaan äidin kanssa kotona, kuopus on eri maata.