Tekstit

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Tekijä -
Kuva
Nyt on oltava nopea. Ainoa hetki koko prosessin aikana jolloin on pidettävä kiirettä ja oltava tehokas: sytyttämisen hetkellä. Jos nimittäin joskus toivot onnistuvasi ensimmäisellä kerralla, niin savusaunan tulipesää sytyttäessä. 

Ellet onnistu, sinulla on pian tila täynnä paksua, tummaa, myrkkykaasujenkatkuista savua, jota et pääse pakoon vaikka kuinka laskeutuisit kontilleen lattianrajaan, kuten on tehtävä kun huone on täynnä savua. Ja siinä asennossa ja olosuhteissa sinun on yritettävä sytyttämistä uudelleen, mahdollisesti lisättävä puuta ja/tai sytykettä, avattava räppänää ja ovea paremmin hyvän hapenkulun aikaansaamiseksi. Pahimmassa tapauksessa toisellakaan kerralla ei onnistu, vaan savua tupruttaa saunaan yhä enemmän.

Minulla on sellaisestakin savusaunan sytytyksestä kokemusta, neljä vuotta sitten. Silloin olin viimeksi lämmittänyt savusaunaa ennen eilistä iltaa. Luulin jo, että kokemuksestani toivuttua en ikinä enää ryhdy siihen hommaan. Vaikka en sen kerran jälkeen olekaan e…
Lähetä kommentti
Lue koko teksti

Pohjoistuuli vai etelätuuli? Tunnelmia valon keskeltä ja tarina tuulesta, joka tuo mukanaan tuoksuja jostain kaukaa

Tekijä -
Kuva
Avaan silmäni. On aivan valoisaa ja valkoista. On myös hiki, vaikka peitto on potkittu pois varmaan ajat sitten. Kaikki kylpee valossa ja lämmössä. Mitä kello on, varmasti ainakin keskipäivä.

Mitä vielä. Kello on neljä aamulla. Nukun tyttäreni kanssa rantasaunan parvella jonka katolle aurinko porottaa ja herään kello neljä aamulla siihen että valo tulvii kaikkialle ja t-paidalla on kuuma nukkua. Mitä tämä voi olla muuta kuin paratiisi. Tai kesäyö. 

Jotenkin vielä nukahdan hetkeksi, vaikka valo väreilee silmäluomien takana ja houkuttaa heräämään. Seuraavan kerran havahdun paitsi jälleen valoon, myös kalalokkien kirkunaan. Niillä on jo täysi päivä päällä, vaikka kello nyt näyttää 5.50.

Sen jälkeen en enää nuku. Kylven valossa ja lämmössä, katselen sikeästi nukkuvaa tytärtäni ja hänen poskille laskeutuvia tummia silmäripsiään ja ajattelen, ettei maailmassa ole mitään niin kaunista kuin nukkuva lapsi.

Kurkistan parven ikkunasta ulos. Järvi kylpee auringossa, kaikki ulkona on häikäisevän …
Lähetä kommentti
Lue koko teksti

Oho, ostin vahingossa uuden mekon! Mikä sai lipsumaan kulutuslakosta ja mitä onneksi sentään jäi kauppaan?

Tekijä -
Kuva
Istun mökkirannassa ja katselen vettä. Se on kirkasta sillä tapaa kuin suomalainen järvivesi voi olla: aivan rantavedessä erottuvat levän peittämät kivet, mutta kauempaa ei enää erota mitä veden alla on, vaan vesi on tummaa ja sinistä. Aurinko välkehtii pinnalla, ja epävakaiseksi muuttuneen kesäsään keskellä jokainen auringonsäde on ilon ja ihastuksen aihe.

Ylläni on uusi mekko, jonka värin huomaan mätsäävän todella hyvin pohjalta erottuvien punertavanruskeiden kivien kanssa. Älytön havainto, täysin turhanpäiväinen ja irrallinen ajasta ja paikasta jossa olen: keskellä luontoa, metsän keskellä järven rannalla kilometrien päässä kaikesta. Mitä täällä uusilla mekoilla tekee, metsän sylissä, järven kimalluksessa, tuulen huminassa ja kaikista kaukana.

Minulla siis on uusi mekko. Kyllä, niin se vain on. Huolimatta epävirallisesta ostolakkolupauksesta jonka olen vaivihkaa tehnyt. Huolimatta kaikista niistä oivalluksista ja vahvistuksista aatteilleni joita koronakevään aikana olen saanut kulu…
Lähetä kommentti
Lue koko teksti

Kun jokainen iltalenkki voi olla viimeinen

Tekijä -
Kuva
Illan varjot ovat pitkät. Ne ylettyvät tienpientareelle saakka ja ylikin, kun kävelemme koirani kanssa hiekkatietä. Varjot ylettyvät niin pitkälle ettei kunnolla edes näe, minne me päättyvät, miten pitkä on varjosi mitta, mitä kaikkea se peittää.

Kävelemme verkkaan, juuri niin kuin kauniina kesäiltana kuuluukin. Pysähtelemme, odotan että koira saa haisteltua ja pissattua, haistelen kesäillan tuoksuja minäkin, sitten jatkamme taas. Koiran askel on innokas mutta entistä vauhtia siinä ei ole. Välillä joku jalka astuu hieman haparoiden tyhjää, korjausaskeleella koira saa suuntansa suoraksi.

Iltakävelyt 15-vuotiaan koiravanhuksen kanssa ovat kiireettömiä, ajattomia, tuhansia kertoja toistuneita. Niistä on tullut osa elämän selkärankaa, siihen kiinni kasvanut osa. Näin kesäaikaan, kun valoa on myöhään asti kaikkialla, ne ovat yhtä juhlaa. En muista enää niitä sateisia pimeitä iltoja, jolloin iltalenkki oli ikävä rutiini jonka melkein joskus teki mieli ohittaa päästämällä koira pelkästään p…
2 kommenttia
Lue koko teksti

Oliivihimo - auttavatko oliivit koronasta toipumisessa?

Tekijä -
Kuva
Vihreinä, mustina ja ruskeina, salaatissa, pastan seassa ja ihan paljaaltaan. Kivettöminä, kivellisinä ja viipaloituina. Lounaalla, päivällisellä ja aamu- väli- ja iltapalalla. Olen tämän kevään ja kesän aikana syönyt purkkikaupalla oliiveita. 

Se oli muistaakseni huhtikuun puolenvalin paikkeilla, kun yks kaks yllättäen ajatus iski: minun tekee mieli oliiveja. Olin juuri päässyt eroon monta viikkoa kestäneestä ruokahaluttomuudesta ja oudosta makuaistin puuttumisesta, joka minuun kyllä usein iskee flunssaisena. Tietenkin, koska nenäni on aina flunssissa ihan tukossa. Tässä "flunssassa" nuhaa eikä tukkoisuutta ollut lainkaan, mutta makuaistin puuttuminen oli täydellisempää kuin pahimmassa nuhassa. Se oli tosi outoa. Ihan sama menikö alas suklaata vai pastaa, vain suutuntumasta saatoin päätellä mitä se oli.

Joka tapauksessa huhtikuun aikana sain makuaistin takaisin, ja kaikki mitä söin maistui ihanalle. Sitten iski oliivihimo. Kun mieheni seuraavan kerran suoritti viikko-ostok…
3 kommenttia
Lue koko teksti

Lämmintä, valoisaa ja liian täyttä: kesäyö korona-aikaan Helsingin keskustassa

Tekijä -
Kuva
Viime lauantaina minuun iski hulluus ja tein asian, jota en jossakin vaiheessa kevättä ajatellut suunnilleen koskaan enää tekeväni: istuin metrossa. Vapaaehtoisesti, ilman että minun oli aivan pakko, kuten esimerkiksi että olisi matkustettava työpaikalle.

Tein paljon muutakin hullua ja kevään mittaan utopistiselta tuntumaan ruvennutta. Menin ystävän luokse kylään, vietimme pitkän ihanan illan hänen uudessa kodissaan (jota juhlistamaan sinne meninkin). Sitten matkustimme sillä metrolla, istuimme monta tuntia Espan puistossa, tapasimme lisää ystäviä ja lopuksi vielä matkustin illan viimeisellä junalla kotiin.

Aurinko paistoi koko ajan, iltamyöhällä oli vielä reilusti yli 20 astetta lämmintä ja illan valo ulottui puolenyön paremmalle puolelle. Juttelimme ja juttelimme, saimme sanottua asioita joita emme koskaan olleet uskaltaneet toiselle vielä sanoa ja mukana olivat koko ajan myös ne 19 vuotta, jotka jo olemme tunteneet. Ja ne sulostuttivat yhdessäoloa hehkullaan niin kuin aina tekevät…
Lähetä kommentti
Lue koko teksti

Iltauinnilla Kaitalammella - mitä opin uidessani auringonsiltaa liian pitkälle?

Tekijä -
Kuva
Iltakuudelta oli eilen yhä niin kuuma, että hiki valui kävellessä kaikkialta - ja valui vaikkei olisi kävellytkään. Sellaisina iltoina ei voi muuta kuin lähteä uimaan. Varsinkin kun tietää, että vedet ovat nyt lämmenneet ja hetken aikaa vielä on tämä lämpö täällä. Matalapaine on lähestymässä, mutta aurinko ei vielä tiedä siitä mitään eikä sellaista voi uskoa, ennen kuin sen ihollaan tuntee. Niin kauan kuin on lämmintä ja valoisaa, ei haluakaan tietää muusta.

Kaitalampi kimmelsi auringossa kun kävelimme sen rantaa. Metsä oli rutikuivaa, tuoksui korventuneille havunneulasille, kellastuneelle heinälle ja aluskasvillisuudelle. Helteelle. Jollekin joka odottaa sadetta mutta ei itsekään sitä tiedä.

Voiko mikään olla suloisempaa kuin kahlata virkistävänviileään mutta heti ensikylmyyden ohi mentyä linnunmaitoisen lämpimäksi osoittautuvaan järviveteen hikisenä kesäiltana? Järvellä oli muutama muukin, tällaiset illat eivät jää ihmisiltä huomaamatta ja koska kaikki nyt vaan ovat pääosin kotona, …
Lähetä kommentti
Lue koko teksti