Mustikkapasta

Campo dei Fiori, Rooma Siitä on niin käsittämättömän pitkä aika kun olemme mieheni kanssa viimeksi olleet ilman lapsia yhtään missään, että varmaan siitä syystä alan pyöritellä mielessäni niitä harvoja aikaisempia kertoja, kun näin on tapahtunut.  Emme muutenkaan käy usein kahdestaan missään, mutta näin korona-aikana ne vähätkin käynnit ovat jääneet. Otamme asiaan kuitenkin rennon asenteen: aikaansa kutakin ja nyt on näin, joskus myöhemmin meillä varmasti tulee olemaan kahdenkeskistä aikaa niin paljon että olemme hukkua siihen ja valmiit tarrautumaan mihin tahansa, joka katkaisee ainaisen kahdestaanolomme!  Joka tapauksessa menneitä on mukava miettiä (minä ainakin rakastan sitä ja harrastan varmaan liikaakin...). Tänään mieleeni pulpahti muisto neljän vuoden takaa Roomasta, helteisen päivän lämpimänpimeästä illasta, kuuman asfaltin tuoksusta ja äänistä joita kantautui viereiseltä kadulta kulkevasta loppumattomasta autojen virrasta, hetkestä jolloin sain eteeni lautasellisen e...

Koiravauvamme Nera kohta 16 vuotta sitten. Kun koiran hankkii, tietää että se on jonain päivänä edessä. Mutta sitä ei ajattele, sen työntää mielestään. Sen että jonain päivänä on luovuttava, todennäköisesti on, sillä koiran elämä on niin lyhyt että ihmisen elämään niitä mahtuu keskimäärin viisi, kuusi, seitsemän. Minä olen luopunut elämäni aikana kahdesta koirasta ja molemmilla kerroilla ajatellut nyt riittää, basta, ei koskaan enää tätä, ei yhtään luopumista enää, mutta mitään en ole siitä oppinut. Hankin kolmannen koiran vuonna 2005, kohta kuusitoista vuotta sitten, jolloin olin kaksikymmentäneljävuotias ja elin harhaisessa ja toivoa täynnä olevassa elämän vaiheessa jolloin luullaan, että elämä jatkuu lähestulkoon ikuisesti eikä sellainen kaukainen ikä kuin neljäkymmentä tai viisikymmentä saavu ikinä.  Ja että yhtä kaukana on se hetki, kun pienestä pentukoirasta on tullut vanha ja vaivainen. Että luopumisen hetki tulee kuitenkin joskus.  Muutamien vuosien ajan meillä oli ka...

Kevät, cappuccino ja terassin maalaus. Viime viikonloppu oli heräämisen hetki. Lämmintä, aurinkoa, t-paitakelejä. Lämpimän sään myötä elämä on sellaisilla pientaloalueilla joilla asumme alkanut vastustamattomasti vyöryä ulos pihoille. Ihmiset ryömivät ulos talvikoloistaan, räpyttelevät silmiään valossa ja venyttelevät talven aikana kangistuneita sosiaalisuustaitojaan.  Vaihdellaan kuulumisia aitojen yli. Kuka korjaa kattoa, kuka öljyää terassia, kuka kaivaa grilliä esille ja kuka kuopsuttelee kasvimaata. Lapset juoksevat kasvun kynnyksellä keikkuvalla nurmikolla ja ilta vasta alkaa kuudelta, talviseen nukkumaanmenovalmisteluaikaan.  Meidänkin viikonloppumme ja vielä tämä alkuviikko on kulunut tiiviisti ulkona, muun muuassa terassin ja terassikalusteiden pesussa ja öljyämisessä. Nyt olen saanut kaksinkertaisen öljyämisurakan valmiiksi ja katselen työni jälkeä porottavan tuntuisessa auringonpaisteessa. Lämpö heryttää puuöljyn löyhkäämään niin että olen saamaisillani siitä päänsä...

Kevään valo on kaikkialla, se hyväilee talven pimeyden aiheuttamat haavat umpeen. Onneksi tuli kevät - ja linnunlaulu! Sitä tarvitaan nyt, tällaisen talven jälkeen jonka on viettänyt turvavälin päässä muista, ihan vain kotona .  Iho on kalvennut ja kylmä koetellut. Kasvojen iho siinä kohtaa minkä maski ruokakaupassa, kirjastossa ja muussa yleisessä sisätilassa välttämättömällä asialla käyntien aikana peittää, on tavallistakin kalpeampi ja  oudon epätasainen, hautuneen turpea.  Mutta kun kevät ja sen valo on taas täällä, saa anteeksi taas kaiken, talven virheet ja kaikki sisällä pimeässä vietetyt tunnit ja päivät. Vain päivä tai pari auringonvalon lämpöä, eikä niistä mitään enää muista!  Linnunlaulu alkoi jo viikkoja sitten. Ensin talitintit ja varpuset, sitten viimein varovasti myös ensimmäiset mustarastaat aloittivat ääntelynsä. Erityisesti mustarastasta odotin tänä vuonna pitkään, tuntui ettei se millään alkanut laulaa ja kun viimein alkoi, niin pienesti ja jotenk...

Edellinen postaukseni  oli niin tummansävyinen ja tulevaisuuteen toivottomasti suhtautuva, että nyt kirjoitan vaihteeksi jostakin vähän kepeämmästä. Nimittäin (lähes) ikuisen nuoruuden, hehkeän ihon ja pitkän iän kaipuusta!  Tässä postauksessa kerron huippuasiantuntijan ohjeet vanhenemisen hidastamiseen sekä postauksen lopussa annan omat vinkkini, mm. paljastan luottotuotteeni ihonhoidossa . Aloitan kysymyksellä: Miltä kuulostaisi mahdollisuus elää vanhenemista vastustaen nykyisen eläkeikärajan saavuttamisen jälkeen ainakin vielä toinen mokoma määrä vuosia, tavata lapsenlapsenlapsenlapsensa ja viettää 150-vuotissyntymäpäiviä?  Ikääntyminen on sairaus , geneetikko ja maailman johtava pitkäikäisyyden tutkija David Sinclair j ulistaa uutuusteoksessaan Elinkaari. Mistä vanheneminen johtuu ja mitä sille voi tehdä? (Aula&co 2021) Eikä pelkästään sairaus vaan kaikkien sairauksien äiti, joka piinaa meitä kaikkia .  Sain opuksen käteeni kirjaston varausjonosta juuri...

Tuuli paukuttaa kattopeltejä ja ujeltaa ikkunoissa. On aivan pimeää. Makaan sängyssä peiton alla ja kuuntelen tuulta. Välillä se tuntuu rauhoittuvan, hiljentyvän, ja ehdin jo ajatella, nytkö se on ohi, kyllästyikö se pauhaamiseensa ja antoi viimeinkin olla.  Mutta sellaista ajatusta seuraa joka kerta entistä kovempi puuska ja paukahdus, ehei, en todellakaan aio vielä lopettaa, keräsin vain voimia jotta voin heiluttaa puita vielä kovemmin, koetella kattojen kestävyyttä vielä enemmän.  Varasimme mökkiyön espoolaisella merenrannalla jo viime syksynä. Juuri tämä huhtikuinen viikonloppu olisi hyvä yhden jos toisen syntymäpäivän juhlimiseen, valitaan juuri se. Ja kaikista mahdollisista  viikonlopuista juuri tänään se saapui, kevään mahtavin myrsky joka vihmoo sadetta ja puhaltaa lännenpuoleista tuultaan voimalla joka hipoo ihmisille ja rakenteille vahingollisen tuulen nopeuksia. Rannikolla puuskissa on mitattu yli 20 m/s tuulia, merellä jopa 27 m/s.  Ja kuten myrskyistä jo...