Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Uneton myrsky-yö meren rannalla - kestivätkö kattopellit, kaatuivatko puut?

Kuva
Tuuli paukuttaa kattopeltejä ja ujeltaa ikkunoissa. On aivan pimeää. Makaan sängyssä peiton alla ja kuuntelen tuulta. Välillä se tuntuu rauhoittuvan, hiljentyvän, ja ehdin jo ajatella, nytkö se on ohi, kyllästyikö se pauhaamiseensa ja antoi viimeinkin olla.  Mutta sellaista ajatusta seuraa joka kerta entistä kovempi puuska ja paukahdus, ehei, en todellakaan aio vielä lopettaa, keräsin vain voimia jotta voin heiluttaa puita vielä kovemmin, koetella kattojen kestävyyttä vielä enemmän.  Varasimme mökkiyön espoolaisella merenrannalla jo viime syksynä. Juuri tämä huhtikuinen viikonloppu olisi hyvä yhden jos toisen syntymäpäivän juhlimiseen, valitaan juuri se. Ja kaikista mahdollisista  viikonlopuista juuri tänään se saapui, kevään mahtavin myrsky joka vihmoo sadetta ja puhaltaa lännenpuoleista tuultaan voimalla joka hipoo ihmisille ja rakenteille vahingollisen tuulen nopeuksia. Rannikolla puuskissa on mitattu yli 20 m/s tuulia, merellä jopa 27 m/s.  Ja kuten myrskyistä jotakin ymmärtävät ti

Suomen luonto 2100: sadetta, tuulta ja Keski-Euroopan kasvuolot. Uutuuskirja kertoo millainen on maailma, jossa lastenlapsesi elävät

Kuva
Näinä alkuviikon tuulisina, sateisina päivinä on ollut hyvä istua sisällä ja lukea kirjaa. Eilen tosin uskaltauduin pihalle ja jopa kävelylle vain väistelläkseni puista lentäviä risuja ja huomatakseni, että tuuli oli kaatanut pätkän pihamme puuaitaa. Tänä talvena tuulia ei ole ollut aivan niin paljon kuin viime talvena, tai sitten vain en ole kaikelta lumen riemulta tullut niitä huomanneeksi. (Lue halutessasi myrskypostauksia viime talvelta: Myrskyn jälkeen ja uutta myrskyä päin - ilmastonmuutos NYT  ja Lähelle tullut painajainen  tai aikaperspektiiviä antava, melkein 10 vuoden takainen teksti jonka tapahtumat voisivat olla suoraan vuodelta 2100:  Sadetta ja muita ääri-ilmiöitä sekä kauhukokemus Genovassa )  Viime päivien tuulet eivät kuitenkaan ole jääneet huomaamatta. Sattumoisin olen niiden ikkunalasien takana viuhumista kuunnellessani lukenut kirjaa, jolle ne eivät voisi olla sopivampaa taustaääntä: Kerttu Kotakorven Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen -teosta (Bazar

Nämä pääsiäiset ovat jääneet mieleeni. Liittyykö tämän vuoden juhlava pääsiäinen listaan?

Kuva
Tänä pääsiäisenä sain kukkia. Sattuneesta syystä olen tänä pääsiäisenä miettinyt paljon menneitä pääsiäisiä. Aikaa miettimiseen on ollut, sillä olemme edelleen ihan vain kotona. Olen huomannut, että joulun ja monien muiden juhlien tavoin ne ovat ikään kuin sulautuneet yhteen yhdeksi yhteiseksi pääsiäismuistoksi, tunnelmakuviksi ja välähdyksiksi suklaamunien avaamisesta lapsena pääsiäissunnuntain aamuna, rairuohon tuoksuksi ja Matteus-passion säveliksi. Ja myöhemmin samat teemat ovat saaneet uudet variaatiot omissa pääsiäisissäni. Nykyään lasten kanssa koristelemme pajunoksia, askartelemme kaikkea vihreää, keltaista ja keväistä, kasvatamme rairuohon (ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös ohraruohoa ja maissia popcorninsiemenistä), kerron lapsille pääsiäisen tapahtumista ja merkityksestä sekä myös vanhoista suomalaisista pääsiäisperinteistä, syömme suklaamunia.  Pääsiäisaamu tietysti huipentuu jättisuklaamunien avaamiseen. Se on Italiasta meille tullut perinne, samoin kuin pääsiäisaamun

Miten päästä kirjoitusjumista? Näin minä sen tein ja miksi tiedän, että NYT syntyy romaani

Kuva
Kirjapino: näitä luen juuri nyt. Kirjoittaa kirja ja kuolla. Se on ollut mottoni jo kauan, ja kaikessa mahtipontisuudessaan ja dramaattisuudessaan se kuvaa hyvin sitä kiihkeyttä ja toisaalta ponnistelun tuskaa, jolla olen unelmaani omasta kirjasta vuosikaudet hellinyt ja koettanut toteuttaa.  Viime uutenavuotena tein jopa "virallisen" lupauksen, että tänä vuonna sen on tapahduttava: käsikirjoitus, hyvä ja kokonaisuudeltaan saumaton, on saatava aikaiseksi. Luomisen tuska on käynyt liian suureksi ja pakottavaksi ja toisaalta ymmärrys elämän lyhyydestä saavuttanut tietoisuuden. Vuosi toisensa jälkeen kulunut ja aina vain olen kirjoittanut, mutta ilman kirkasta johtotähteä tai tajunnanräjäyttävää ideaa, vailla tarinaa jossa on alku, keskikohta ja loppu ja uskottava kokonaisuus ja etenkin kaikkia näitä yhdessä.  Usein kirjoittaminen on myös ollut takkuista ja vaikeaa. Siinä on ollut epätoivoinen sävy, ja usko omiin kykyihin on usein koetuksella: mitä jos en osaakaan kirjoittaa,