Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Friteerattua uutta vuotta ja paljon linssejä!

Kuva
Rasvaista ja rapeaa uudenvuodenruokaa. Mitä teet vuoden viimeisenä, sitä teet koko vuoden. Näin tavataan sanoa Italiassa, mutta toivoa täytyy, että sanonta ei pidä paikkaansa. Muuten menisi ensi vuosi aika monelta laseja kilistellessä, ja tuskinpa kovin moni tänään muitakaan terveellisen elämän periaatteita noudattaa. Jos vuoden viimeisen päivän meno jatkuisi oikeasti koko vuoden, oma tuleva vuoteni näyttäisi perin lohduttomalta. Lapsi potee 40 asteen kuumetta ja kumeaa räkäyskää, mies parantelee kipeää kurkkuaan ja oma olo on pysynyt kohtuullisena vain C-vitamiinisinkkikuurilla ja echinaforsetippojen liikakäytöllä. Vesisateiseen lumisohjoon ei tee mieli lähteä reippailemaan, vaan päivän urheilut on kuitattu lyhyellä koirienpissatuslenkillä. Ja mitä vuoden viimeisen päivän ruokavalioon tulee, niin sitä en missään nimessä haluaisi koko tulevan vuoden kiusaksi. Edessä on nimittäin uudenvuoden rasvapläjäysillallinen eli il cenone. Vaikka vietämmekin uutta vuotta tällä kertaa hissu

Ruusukaalia ja appelsiinia, rosmariinia ja puolukkaa: Joulun parhaat reseptit

Kuva
Joulun samettisin ruokaelämys:ruusukaalit. Mistä hyvät juhlat muistetaan, ellei hyvästä ruuasta?  Nyt kun kinkkujen jämät ovat päätyneet hernekeittoihin ja joulun syöpöttely alkaa olla takanapäin mutta uudenvuoden ylensyönti vielä edessä, on sopiva aika muistella joulun parhaita makuelämyksiä. Päivä tai pari sitten olisi ollut vielä liian aikaista, kun laatikot pursuilivat korvista ja kinkku teki yhä hidasta matkaansa ruuansulatuselimistössä kaikkine ruokahalua vähentävine seuraamuksineen. Nyt välipäivien hiihtolenkit ovat tehneet tehtävänsä, ja ruokaa tekee mieli taas ainakin ajatella. Vaikka kinkkumme päätyi onnettomasti roskikseen ennen aikojaan unohduttuaan yöksi huoneenlämpöön, oli joulun ruokapuoli erityisen onnistunut -  ainakin jos mittarina käytetään onnistuneita reseptikokeiluja. Hiilihydraattivapautumisen myötä innostuin tekemään jopa joululeipää, joka raaka-ainelistan omituisuudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, osoittautui täysosumaksi:

Valkoinen sokerijoulu ja joulurauhan yllättävä lähde

Kuva
Pandoro-kakku tomusokerihunnulla.  Piti tulla maailmanloppu, tulikin ehkä kaikkien aikojen valkoisin joulu. Jouluaattoaamuna seitsemän aikaan oli pakko hieraista silmiä muustakin kuin väsymyksestä ulos katsoessa. Ulkona tuiskutti lunta niin sakeasti, että hyvä jos ehti Hesarin talon kulman postilaatikosta hakea peittymättä lumeen. Aamuhämärän väistyessä paljastui valkoisen joulun kauneus kokonaisuudessaan.Unelmien joulukorttimaisema tuntui kuin korvaukselta viime joulun mustasta ankeudesta, ja ottaen huomioon sen, miten kauan lumentuloa lopulta kesti, ilmeisesti myös kaikista mahdollisista edellistä mustista jouluista. Olin lumentulosta niin tohkeissani, että lappasin edellispäivän porkkanalaatikonteosta ylijääneen ja ylisuolaisen riisipuuron kiireellä poskeen ja kiiruhdin lapsen, miehen ja koirien kanssa pulkkamäkeen tuiskun keskelle. Perinteinen aattoaamurituaali eli Joulupukin kuumalinjankin katsominen jäi kesken, mitä voi jo pitää isona poikkeuksena jouluperinteistä. Vi

Suomalais-italialainen jouluperinnesoppa

Kuva
Iloista joulua! Joululaatikot ovat uunissa, lahjat paketoitu, koti siivottu ongelmallista tavarankerääjäleivinuuninpäällistä myöten. Nyt on juuri se hetki vuodesta, jota varten jaksan kaikkein ankeimpina ja kiireentäyteisimpinä arkipäivinä, joita ihan riittävästi kasaantuu eteen pitkin vuotta. Olkoonkin, että porkkanalaatikkoon lipsahti liikaa suolaa, tavaraläjät uunin päältä ovat vain siirtyneet komeron perälle pois silmistä ja lahjahankintojen jättämää budjettivajetta on tammikuussa paikkailtava entistä suurempaa kiirettä aiheuttavalla ankaralla työnteolla. Jospa voisikin sujahtaa siihen lapsuuden joulumaailmaan, jossa lahjat putoavat kuin taivaan lahjana savupiipusta tai ovelle ilmestyy ystävällinen partaherra, joka ihmeesti tietää kaikkien toiveet. Mahtoi äitiäni naurattaa, kun olin häntä pienenä tyttönä lahjakasani keskellä lohdutellut:

Jouluisilla eväillä kohti maailmanloppua

Kuva
Joululaatikoiden ainekset - parasta maailmanloppuruokaa! Keittiön ruokakaappi on merkillisen täynnä. Säilykepapuja, kikherneitä, tonnikalaa, makrillifileitä, ananastölkkejä, juureksia, pähkinöitä, rusinoita, kaikenlaista kuivamuonaa. Katselen sitä itsekin hämmästyneenä ja kysyn, olenko minä todella näin höyrähtänyt. Tiedän, etten ole maailmassa ainoa, jonka ruokakaappi tällä hetkellä pullistelee säilykeruokaa. Ja joka on jemmannut tulitikkuaskeja keittiön laatikoihin normaalioloissa monen vuoden tarpeiksi.  Ei se silti minun touhuistani yhtään selväjärkisempiä tee, kertoo vain ihmiskunnan taipumuksesta joukkohysteriaan. Kohta selviää, onko varustautumiselle tarvetta. Muutaman tunnin kuluttua kalenteri kääntyy vihdoin joulukuun 22. päivän puolelle, ja mayojen viheliäinen ennustus maailmanlopusta siirtyy huvittavaksi yksityiskohdaksi historian kirjoihin. Vai uskonko minä todella, että ikivanha intiaaniennustus pitää paikkaansa?

Iloisen kiireinen jouluaatto Italiassa

Kuva
Joulun tunnelmaa Roomassa. Vuoden kiireisimmät hetket ovat käsillä: kinkku hankittava, koti siivottava, kauppalista juhlasyöminkejä varten kirjoitettava, kierrettävä kaiken sorttiset ihanat joulumarkkinat ja synnytettävä ne viimeiset ja vaikeimmat lahjaideat. Siinä sivussa on saatava loppuun kaikki joulunalusviikolle kasaantuneet deadlinet, sillä onhan tämä jouluinen kulutusjuhla jollakin myös kustannettava. Luin jokin aika sitten lehdestä jutun naisesta, joka vetäytyy joulunalusaikaan kirjaston rauhaan ja naureskelee kirjojensa takaa perheenäideille, jotka paniikin vallassa ja paita märkänä ryntäilevät kaupasta kauppaan joulua valmistellessaan.  Sen sijaan, että olisin yhtynyt hänen säälinsekaiseen halveksuntamyötätuntoonsa, minun  myötätuntoni kohdistui kirjastossa istuvaan yksinäiseen naiseen. Mitä hän menettääkään siellä tyhjänpäiväisiä lehtiä lukiessaan! Minä en tietäisi, kuinka saisin elämäni sujumaan, jos minulta otettaisiin pois kaikki jouluun ja sen valmisteluun liitty

Kattilahuumaa

Kuva
Saksalaista laatua: AMC:n jaloteräksinen paistinpannukattila. Maksaisitko paistinpannusta 300 euroa? En varmasti maksaisi, ajattelin itsekin vielä viikko sitten. Vaan nytpä olen kyseisen hintaisen keittiövälineen onnellinen omistaja. Miten näin pääsi käymään? Ensimmäiset merkit alkavasta kattilahuumasta olivat ilmassa jo syksyllä, kun aloin kuulla lähipiiristäni merkillisiä uutisia huippukalliista kattilakaupoista. Tavallisesti tuhlailuun taipumaton perhe oli uusinut koko kattilaosastonsa ja maksanut lystistä 1000 euroa. Olin lähes häkeltyä summan kuullessani. Seuraavaksi kattilahuuma tuntui vallanneen toisen niinikään tarkan rahan pariskunnan, joka esitteli tyytyväisenä 300 euron kattila-paistinpannuaan. Ihmetellen katselin ja kuuntelin heidän näyttäessään uutta hankintaansa, enkä tosiaan saattanut ymmärtää, mitä kummaa kattilahuumaa oikein oli liikkeellä. Kyse oli ei sen epäilyttävämmästä kuin kotiin tulevasta kattilanmyyjästä, jolle lähipiirini pian oli suositellut myös me

Orastavaa epätoivoa, hapankaalin hajua ja siunattu sitruuna

Kuva
Valkosipulihapankaalia - vaikuttava makuelämys. Raakaruokakokeiluni ei ole alkanut parhaissa mahdollisissa merkeissä. Valkosipulihapankaali haisee jääkaapissa, sillä en onnistu syömään pientä rasiaa tyhjäksi, vaikka kuinka haluaisin. Kerralla menee vain pari lusikallista, jos sitäkään. Illallissalaatti yrtteineen ja siemenineen jäi tekemättä ja syömättä, kun innostuin tekemään lapsen kanssa pipareita. Tuloksena oli, että raain asia, jonka tänään olen syönyt, taitaa olla piparitaikina. Kaiken lisäksi tehosekoittimeni sanoi tänä aamuna yhteistyönsä irti ja leväytti täydellä teholla käydessään soseen pöydälle kulhon tiivisteiden välistä. Aamuvihersmoothiekin kutistui siis niihin muutamiin raapaisuihin, jotka sain pöydältä suuhun asti pelastettua. Kaiken lisäksi opiskellessani lisää raakaruokailusta luin vehnänoraan käytöstä erään tärkeän yksityiskohdan, josta olin aiemmin ollut ääliömäisen tietämätön:

Raakaa ruokaa: kasvisravintolasta kinkkuostoksille

Kuva
Terveellinen alku aamulle: vehnänorasvihersmoothie Sikäli kun jouluun on enää tasan kaksi viikkoa ja vielä on tekemättä lähes kaikki jouluvalmistelut lahjahankinnoista laatikoihin, tuntuu että on aika ottaa järeämmät aseet käyttöön - väsymyksen torjunnassa nimittäin. Aamulla heräämisessä kestää kaksi tuntia ja iltapäivällä, juuri kun pitäisi kaikkein eniten saada aikaan, iskee toinen lamaannuttava väsymyspiikki. Lisäksi lähipiirissä jyllää vatsatautia ja ruuhkabusseissa äänistä päätellen kaikenmoista räkätautia, joten sisäinen terveysääneni suorastaan vaatii toimintaa. En voi enää jatkaa suklaa-lakritsilinjallani, jos haluan säilyä terveenä ja saada jouluvalmistelut kunnialla tehdyksi. Kuin tilauksesta sain viime viikolla käsiini raakaruokareseptikirjan (Christine Bailey: Raakaravinto. Tie terveyteen, vireyteen ja painonhallintaan). Raakaravintoa olen kehunut aiemminkin, ja alan olla yhä enemmän vakuuttunut siitä, että mahdollisimman vähän kuumennettu kasvispitoinen ruoka on pa

Pala Italiaa keskellä Helsinkiä

Kuva
Kahvipannullinen Senaatintorin joulutunnelmaa. Voiko olla mahdollista, että kävelee kotikaupunkinsa kaduilla 30 vuotta sellaisella kiireellä, ettei oikeastaan edes kunnolla katsele ympärilleen? Siltä ainakin minusta on alkanut tuntua viime aikoina. Viime viikkoina olen sattuneesta syystä kävellyt yhden jos toisenkin kerran etenkin Punavuoren ja Eiran (sairaalan) suunnalla Helsingissä, ja ironista kyllä, kaikesta silmiin liittyvästä vaivasta ja näönsumentumisesta huolimatta olen katsellut ympärilleni tarkemmin kuin koskaan - ja nähnyt kotikaupunkini aivan uusin silmin. Vanhoja arvorakennuksia, mielenkiintoisia pikkuputiikkeja, kivoja kahviloita, sushibaareja ja brunssipaikkoja, kävelykatuja, puistoja ja tietysti merenrantaa. Helsinkihän on aivan mahtava paikka! Onko mahdollista, että vasta silmäleikkauksen pysäyttämänä olen löytänyt aikaa nostaa katseeni asfaltista ja huomata kantakaupungin talojen kauneuden, Fredrikintorin uneliaan idyllin ja Viiskulman seudun omaleimaisen tunnel

Linnan juhlia ja italialaista elämisen kepeyttä

Kuva
Makeita manteleita itsenäisyyspäivän kahvipöydässä. Itsenäisyyspäivän vieton huipentuma on käsillä ja kättelyvirta presidentinlinnaan parhaimmillaan. Istun sohvalla naposteluherkut hyvin käden ulottuvilla ja valmistaudun ihastumaan ja järkyttymään juhlakansan asuvalinnoista ja linnan salien loistosta ja ruuhkaisuudesta. Pakko mainostaa naposteluherkkujani, jotka tällä kertaa ovat ihan omaa luokkaansa: valkosipulisilpulla ja merisuolalla maustettuja manteleita, jotka löysin Ylioppilasaukion joulutorilta ja tajusin heti, että tässä se on, täydellinen ja terveellinen korvike sipseille! Näitä kun vielä oppisi tekemään itse, niin ei tarvitsisi maksaa 4 euroa 150 gramman pikkupaketista. Ostin myös pussillisen makeita hunajaisia manteleita, yhtä hyviä jouluherkkuja nekin. Kanssani tv-ykkösen tälläkin hetkellä istuu varmasti jokunen muukin suomalainen, ajatus joka on jollain tapaa hyvin miellyttävä. Jokin meitä suomalaisia sentään vielä yhdistää  tv.n ääreen ja muutenkin aikana, jolloin

Lämpimiä paketteja Italiasta lapsiraukan lämmikkeeksi

Kuva
Taas pääsee jäälyhtyjen tekoon! Italiasta tuli joulupaketti hyvissä ajoin. Isovanhemmilta lapsenlapselle leluja ja tietenkin lämmin talvitakki - niitä hienoja italialaisia lastenvaatteita, jotka ovat ah niin suloisia mutta mahdottoman epäkäytännöllisiä. Tavallisina arkipäivinä eli suurimman osan ajasta uusi tekokarvakauluksinen pikkuaikuisen takki varmasti pysyy naulakossa ja pääsee korvaamaan käytännölliset talvihaalarit vain juhlahetkinä ja hienommilla kaupunkireissuilla. Nyt kun lämpötila on pudonnut tukevasti pakkasen puolelle, isovanhempien ykköshuolenaihe on tietysti se, miten me tarkenemme, ja ennen kaikkea miten lapsenlapsi tarkenee. Auta armias, jos Skype-puhelun aikana tyttö sattuu aivastamaan, silloin on lähellä ettei nonna lähetä villapeittoja tulemaan puhelinlankoja pitkin. Ja joka kerta hän arvelee, että tyttäremme yllä oleva paita taitaa olla liian vilpoisa ja pyytää laittamaan villatakkia ylle. Edes se ei auta, että vakuutamme sisälämpötilan pysyttelevän juuri sop

Jasmiiniteetä hermopaineeseen ja kirurgin ikävän lausahduksen jälkipelkoihin

Kuva
Ehkä parasta jasmiiniteetä, jota olen maistanut. Luomukaupoista. Miltä tuntuisi, jos erikoisalansa kokenein lääkäri sanoisi, että oireilusi on ensimmäinen laatuaan hänen urallaan, eikä ennakkotapauksia asioiden suunnan kehittymisestä siis ole? Kauhealta tietysti, miltäpä muultakaan. Minä tiedän sen erinomaisen hyvin, sillä juuri näin kävi tänään silmäkirurgin vastaanotolla. Silmänpaine oikeassa silmässä sen kun jatkaa nousuaan heti kun painetta alentavien tippojen vaikutus lakkaa. Jo se, että paine nousi yli 24 tunnin jälkeen piilolinssileikkauksen jälkeen, oli harvinaista, ja kahden viikon jälkeinen nousu on siis täysin ennenkuulumatonta Suomen eniten leikanneen ja kokeneimman silmäkirurgin uralla. Mitähän tästä pitäisi ajatella?

Valkosuklaa-kookoslumipalloja pakkassäiden kunniaksi

Kuva
Herkullisia ja terveellisiä lumipalloja. Paremmin ei voisi joulukuu alkaa: maahan on satanut kunnon lumikerros, ulkona paukkuu neljäntoista asteen pakkanen ja pakkassäiden luvataan sen kun jatkuvan. Viikonloppu on mennyt jouluisissa tunnelmissa, sillä paitsi että Jouluradio aloitti viime yönä soitantansa, olohuoneen nurkassa komeilee jo pikkuinen muovikuusi. Aikaistahan vielä on, mutta en vain voinut vastustaa, varsinkin kun ilmatkin ovat muuttuneet niin jouluisiksi. Sitäpaitsi, kuka on sanonut että kuusen voi tuoda sisään vasta aatonaattona? Italiassa ei ainakaan kukaan. Minulle vannotuneelle joulukuusifanille tutustuminen italialaiseen joulunviettokulttuuriin onkin ollut onnenpotku:

Paineenpurkua talventuiskussa ja onni onnettomuudessa

Kuva
Vihdoinkin lunta! Harvoin tuntuu niin mukavalta istua kodin lämmössä kädet teekupin ympärillä kuin silloin, kun ikkunan takana raivoaa myrskylukemien vauhtiin yltynyt lumituisku. Vielä mukavammaksi olotilan tekee se, kun ajattelee sitä, miten tämän päivän olisi alun perin kuulunut mennä: vielä aamulla vakaa aikomus oli lähteä laivalla Tallinnaan, liput varattuna ja passi pakattuna. Uutisten mukaan oksentaminen on ollut tuttua puuhaa tänään Tallinnan-laivoilla. Tällä hetkellä heiluisin minäkin keskellä Itämerta matkalla kotiin ja yrittäisin tähdätä oksennukseni vessanpönttöön niin hyvin kuin kaikelta keikkumiselta kykenisin. Risteily siis osaltani peruuntui, mutta ei suinkaan sääolosuhteiden takia. Myrskyynkin olimme ystäväni kanssa jo ehtineet varautua, merisairauslääkkeet oli otettu ja henkinen valmistauminen yhdeksänmetristen aaltojen kohtaamiseen alkanut. Valmistautuminen keskeytyi, kun näkökenttääni alkoi yhtäkkiä ilmaantua perin outoja valoilmiöitä:

Havahtuminen elävän lautasen äärellä

Kuva
Raakaa ruokaa. En varmasti ole ainoa, joka viime aikoina on kuullut kovasti puhuttavan elävästä ravinnosta ja raakaravinnosta. Vaikuttaa siltä, että elävän ravinnon syöminen on navakassa nousutuulessa, eikä pelkästään viherpiipertäjiksi leimattujen idunmutustelijoiden puuhaa. Superfoodit ovat totta kai osa ilmiötä, mutta eivät suinkaan kokonaan sitä muodosta. Raakaruokailu oli pitkään minulle tuttua lähinnä koiramaailmasta, mutta ihmisten raakaruokailussa onkin kyse vähän samasta asiasta: paluusta juurille eli ruokavalioon, jonka oletetaan olevan lajille se kaikkein sopivin. Koirille raakaa lihaa, ihmisille raakoja kasviksia. Raakaruuan puolestapuhujat korostavat, että raa`assa kasvisruuasta vitamiinit ja entsyymit ovat tallella toisin kuin keitetyissä, prosessoiduissa ja lisäaineilla kyllästetyissä perusmarketin sapuskoissa. Raaka ruoka sulaa paremmin, imeytyy tehokkaammin ja ennen kaikkea ravitsee oikeasti, ei vain täytä vatsaa. Elävä ruoka on raakaruuasta vielä vähän jalostetu

Babbo Natale, miksi niin paljon lahjoja?

Kuva
Jouluna näitä riittää - joillakin ympäri vuoden! Oma lapsi avaa kummasti uutta näkökulmaa kotikaupunkiin.Vaikka olen syntynyt ja koko ikäni asunut Helsingissä, oli Senaatintorin joulunavaus juhlakulkueineen ja joulupukkeineen jäänyt minulta aina väliin - tähän päivään asti.  Ilman häntä olisin tuskin tänäänkään vääntäytynyt tihkusateiseen keskustaan joulupukin perässä. Joulu on nyt siis virallisesti alkanut, syttyiväthän jouluvalotkin Helsingin Aleksanterinkadulle. Miehellenikin joulunavaus oli Suomessaoloajan ensimmäinen, ja hän kuvailikin kännykkäkamerallaan tapahtumia samanlaisen innostuksen vallassa kuin paikalla olleet lukuisat ulkomaalaiset ja turistit. Ilmassa oli isommankin juhlan tuntua, jota ei latistanut edes se, että juuri kun hytisevän odotuksen jälkeen pukki karautti paikalle (ei sentään pororeellä vaan stadilaisittain komeasti ratikalla), tihku yltyi kunnon vesisateeksi ja kasteli Senaatintorin. Mutta eipä siinä mitään, näihin ankeisiin mustan asfaltin jo

Rakkauden ja rahan tähden - italialaista maastamuuttoa

Kuva
Pian Colosseum on taas valkoinen. Isäni antoi minulle aikoinaan hyvän elämänohjeen miehiin liittyen: Jos mies välittää sinusta  tarpeeksi, hän kyllä tulee luoksesi Suomeen, eikä sinun tarvitse matkustaa tuhansia kilometrejä hänen luokseen. Isä tietysti viittasi ilmitulleeseen viehtymykseeni ulkomaalaista miestä kohtaan, eikä hänen mielestään naisen pitänyt milloinkaan juosta miehen perässä, vaan asian oli tapahduttava toisinpäin. Aika näppärä ohje muuten, ja hyvin se paikkaansa pitikin. Kun tulevan mieheni vaihto-oppilasvuosi Helsingissä päättyi, minä pysyin viileänä ehkä tehnyt elettäkään muuttaakseni hänen perässään Italiaan.  Sen sijaan mieheni järjesti elämänsä uusiksi, jätti kaiken taakseen ja muutti kylmään ja pimeään Suomeen minun vuokseni.  Sitä en koskaan lakkaa arvostamasta. Mieheni ei suinkaan ole ainoa tai edes harvinainen italialainen, joka jättää kotimaansa. Vuosien 1860 ja 1985 välisenä aikana yli 29 miljoonaa italialaista on muuttanut ulkomaille ( emigrazione),

Poikkeustilan epäterveelliset eväät ja leikatun silmän tuskainen tarina

Kuva
Tyhjät sipsipussi ja suklaalevykääre: joku on  sairaana! Monet mielellään toistelevat, että keho kyllä tietää, millaista ravintoa se tarvitsee - jos vain osaa kuunnella. Että jos appelsiini himottaa, olet C-vitamiinin puutteessa, jos taas liha niin raudan, ja niin edelleen.Voi hyvinkin olla totta, mutta mistä kummasta se johtuu, että kun minuun joku sairaus tai vaiva iskee, niin kaikki ruokaan liittyvät mielihalut löytyvät sieltä kaikkein epäterveellisimmästä päästä? Luulisi, että hetkenä jolloin elimistö taistelee viruksia vastaan tai tarvitsee kaikki voimansa toipumiseen, niin himo heräisi kaikkea mahdollisimman terveellistä, kuten parsakaalia, gojimarjoja ja valkosipulia kohtaan. Mutta ei. Jos jotain ylipäätään tekee mieli, niin sipsejä, sokerijaffaa ja irtokarkkeja. Vaikka kuinka yrittää järkeillä, että banaanilakut tai hampurilaisateria eivät auta elimistöä vahvistumaan, vaan se tarvitsisi aivan toisenlaisten ruokien voimaa, tavallinen terveellinen ruoka ei mene alas - tai j

Hyvästi, sumea maailma

Kuva
Näitä esineitä ei tule ikävä. Monesti mietitään, miltä tuntuu kun jokin elämän suurimmista toiveista viimein toteutuu. Onko se ylitsepursuavaa iloa, ylimaallista tyytyväisyyttä ja onnentunnetta? Minulla on tänään mahdollisuus saada selville, onko näin. Ei,  valitettavasti en ole voittanut lotossa, julkaissut esikoisromaania enkä laihtunut viimeistä kriittistä viittä kiloa. Minä pääsen tänään eroon likinäöstäni. Mikä siinä muka on niin ihmeellistä? Nykyäänhän laserleikkauksen avulla likinäkö on nopeasti hoidettavissa, eivätkä silmäläsit enää edes ole takavuosien pullonpohjapöllöhirvityksiä, vaan tyylikkäitä asusteita.Tämä pätee kuitenkin vain silmälaseihin normaalilla tavalla suhtautuviin ihmisiin. Minä en heihin lukeudu. Oma suhteeni silmälaseihin on aina ollut vähintäänkin sairaalloinen, ja siksipä maailmani sumeni entisestään muutama vuosi sitten, kun kävi ilmi että miinuksia oli liikaa laserleikkaukseen. Joutuisinko siis loppuelämäni liikakäyttämään piilolinssejä, tai ainaki

Kunnioitus ja hyvä ruoka, pitkän avioliiton salaisuudet?

Kuva
Rakkautta on - hyvät raaka-aineet kuten laadukas kookosöljy. Italialaisessa aamu-tv:ssä mainittiin tänään mielenkiintoinen fakta: joka kolmas minuutti päättyy eroon yksi italialainen avioliitto. Tilasto perustuu kai avioerohakemuksen jättöihin ja niiden keskiarvojakaumaan, ja joka tapauksessa luku pistää ajattelemaan. Suomalaisesta avioerovauhdista en tiedä, mutta suhteutettuna se lienee lähellä italialaista suuntaan tai toiseen. Siksi aamulähetyksen aihe olisi ollut hyödyllistä kuunneltavaa myös suomalaisille. Aiheena kun oli rakkaus ja avioliitto, sekä tietysti ne erot. Pohdittiin sitä, miksi Italiassa niin moni avioliitto päättyy nykyään eroon eikä enää pysytä yhdessä, niin kuin ennen. Erään asiantuntijaprofessorin aluksi kuivakan kuuloinen puheevuoro paljastui lopulta helmeksi, jonka avulla tajusin yhtäkkiä minäkin kaiken (tai ainakin melkein) aidosta, oikeasta rakkaudesta:

Viiniä, vodkaa ja vuotuinen pikkujouluvintinpimennys

Kuva
Aperitiivi ja ruokajuoma vai ainekset kunnon känniin? Muistan vieläkin sen hetken, jolloin mieheni saapui kotiin Suomessaoloaikansa ensimmäisistä työpaikan pikkujouluista. Kaikkihan olivat siellä ihan kännissä, kuului hänen kommenttinsa kun kysyin, miten ilta oli sujunut. Niinhän minä olin etukäteen varoittanut, mutta mitä ilmeisimmin suomalainen pikkujoulumeininki oli ollut kaikkien etukäteiskuvitelmien ulottumattomissa. Suomalaiset pikkujoulut ovat kyllä melko näppärä keksintö. Pimeimpään ja ankeimpaan vuodenaikaan on ympätty joulun lähestymisen tekosyyllä juhla, jolloin rankan syksyn ja mustan asfaltin ahdistuksen voi hetkeksi hukuttaa pullonsuusta alas. Firman kustantama vuotuinen vintinpimennys ja puoliluvalliset puolisonpettämiset ovat aitosuomalainen, uniikki keksintö - mutta ylpeä siitä on vähän vaikea olla. Taidan puhua pelkkää kateuttani, sillä vapaana toimittajana ja yksinäisenä työn puurtajana en pääse firman pikkujouluihin - tosin en ehkä kauheasti siinä sittenkään

Terveellinen Kinder-suklaa ja muita italialaisia karkkikuriositeettaja

Kuva
Kalsiumpommeja? Jokainen suomalainen syö keskimäärin 13 kiloa karkkia vuodessa, luin jostakin. Nostin täsmälleen samanpainoisen tyttäreni ilmaan ja yritin kuvitella hänet karkiksi. Vaikeaa se oli, mutta tilanne oli kieltämättä hyvin havannoillistava; 2,5-vuotiaan lapsen painon verran karkkia on hurja määrä. Tosin minusta vahvasti tuntuu siltä, että ottaen huomioon viikottaiset lakritsinsyöntisessioni, nykyään harvinaisemmat mutta silti säännölliset irtokarkkihetkeni ja ennen kaikkea jatkuvan suklaanhimoni, 13 kiloa ei kohdallani ole vielä mitään. Ainakaan se ei sitä ollut hurjimpina nuoruusvuosina, jolloin 350 gramman megasäkki karkkia saattoi kulua yhdessä illassa ja herkutteluiltoja olla useampi viikossa. Tällä hetkellä paitsi lakritsia, saan syyttää vuosittaisesta karkinmäärän kulutuksestani erästä tiettyä ja hyvin tunnettua italialaista suklaamerkkiä, Kinderiä. Jos kyseistä suklaata ei olisi olemassa, karkinkulutukseni olisi varmasti puolet nykyisestä. Minun on vaikea kuvit

Papà aggiusta - isä korjaa kaiken

Kuva
Onnea isille! Suomessa asuvilla italialaisisillä on hauskaa, sillä he voivat juhlia isänpäivää kahdesti vuodessa. Italiassa isänpäivää, festa del papà, vietetään 19. maaliskuuta, Suomessa tunnetusti tänään. Tosin ainakin meillä seurataan sen maan tapaa, jossa asutaan, eikä lapseni isä saa aamupalaa sänkyyn kahta kertaa vuodessa. Jos ihan tarkkoja ollaan, tänä vuonna hän ei saanut kertaakaan, vaan aamupala tarjoiltiin käytännöllisemmin keittiössä. En tiedä kuinka moni loppujen lopuksi aamiaistarjottimen sänkyyn asti kantaa, mutta mieheni ei keittiössä syömisestä ollut moksiskaan. Ehkäpä siksi, ettei hänen kotonaan koskaan erityisemmin seurattu mitään isän- tai äitienpäivärituaaleja. Hyvä jos poika edes muisti, milloin kyseisiä päiviä vietetään, saati että hän olisi aamiaista tai onnittelukortteja vanhemmilleen väsännyt. En osaa sanoa, onko vain mieheni perhe tässä asiassa erikoinen vai onko isän- ja äitienpäivän vietto Italiassa yleisemminkin erilaista. Joka tapauksessa niinä ko

Murtovarkaiden Italia ja aidattomien pihojen Suomi

Kuva
Portti jäi auki, apua! Onneksi koira vartioi... Eilen illalla ulkoa kuului laukausta muistuttava jysähdys. En tiedä mistä kaukaa ja mistä lähteestä se tuli, mutta heti teki mieli mennä varmistamaan, että ulko-ovet olivat varmasti lukossa. Pimeys ikkunoiden takana näytti äkkiä pelottavammalta kuin tavallisesti, eikä iltalenkki koirien kanssa houkutellut. Laitoin miehen asialle, hänetkin vähän varuillani ja pyysin tekemään tavallista lyhyemmän reitin. Siihen on niin tottunut, että oman kodin sisällä on turvassa ja mahdollinen ulkopuolella piilevä paha on mahdollista pitää loitolla ovien ja ikkunoiden avulla. Ikään kuin ikkunalasi tai oven lukkokaan pidättelisi, jos joku todella haluaisi tunkeutua pahoissa aikeissa sisään. Se nähtiin konkreettisesti reilu vuosi sitten, kun naapurustoon tehtiin sarja asuntomurtoja. Naapuritaloonkin sillä aikaa, kun minä istuin olohuoneessa katsomassa tv:tä ja mies ulkoilutti koiria naapurien pihan takana. Vähän meitä kumpaakin nolotti, kun poliisie

Mustaa kuin laku

Kuva
Porvoon mustaa lakritsia. Musta on kaunis väri, vaikkei se kai väriopin mukaan virallisesti väri olekaan - ja monikäyttöinen. Jos hiukset ovat vähän huonosti tai olemus kaipaa lisää uskottavuutta, riittää kun pukee ylle mustan villa- tai päällystakin, ja lopputuloksesta tulee heti ripauksen tyylikkäämpi ja asiallisempi. Jos on tarvetta näyttää hoikemmalta, musta auttaa siihenkin. Mustalla voi sulautua massaan, kun ei halua erottautua. Musta selkeyttää, viimeistelee ja kokoaa yhteen vaikka punakeltaraidalliset housut ja ruutupaidan, jos sellaiset haluaa yhdistää. Mutta ennen kaikkea musta on monimerkityksellinen väri. Muistan vieläkin, kuinka hämmennyin ensimmäisissä italialaisissa häissäni, kun huomasin monien muiden vieraiden pukeutuvan mustaan. Olin aina ajatellut mustan olevan surun väri ja häävaatteissa ehdottomasti kielletty. Sain kuitenkin kuulla, että Italiassa se on - tietenkin! - myös tyylin väri. Itse olin ilmaantunut kyseisiin häihin punasävyisessä mekossa, ja myös pos

Miksi hylkäsin karppauksen?

Kuva
Tässä niitä huonoja hiilareita piisaa! Olen tässä mietiskellyt, mihin on kadonnut motivaationi vhh-ruokavalioon. Jälleen tänään, tosin pyhänpäivän laiskan aamun kunniaksi, söin kokonaisen voisarven aamupalalla ja vielä suklaapatukan päälle, enkä enää viitsi edes pitää laskua kaikista pitsoista ja pasta-annoksista, joita nautiskelen. Muutaman vuoden hyvin toiminut sääntö, jonka mukaan hiilihydraattipitoista saa syödä, kunhan maku on turhien hiilareiden arvoista, on sekin päässyt unohtumaan. Saatan löytää itseni mutustelemasta keskinkertaisen makuista pullaa, lapselta tähteeksi jäänyttä kylmää pastaa tai kaapeista löytynyttä ylivuotista halpaa pääsiäissuklaata. Karppausbuumi on laantunut, sehän tiedetään, mutta en arvannut kulkevani näin tiiviisti yleisen joukkoliikkeen mukana. Että heti kun lehdessä lukee, että enää ei karpata, niin en karppaa minäkään. Yhtään aliarvoimatta omaa alttiutta massojen mukailemiseen, oman karppausinnon hiipumiseen on kuitenkin muu syy, kuin että se ei

Halloweenia ilmassa: kurpitsalyhdyn sisuksen kolkko kohtalo

Kuva
Halloween-tunnelmaa ikkunalaudalla. Siitä lähtien kun ensimmäiset kurpitsat, kummitukset ja luurankonaamiot alkoivat joitakin vuosia sitten ilmaantua aina syksyn pimetessä kauppoihin, olen ollut sitä mieltä että Halloween on melkoisen turha juhla. Krääsäkauppiaille oranssin hirviörihkaman myyminen ehkä tuo lisätuloja, mutta siinä asian ydin piileekin: kyseessä on pelkästään kaupallinen, väkisin suomalaiseen kulttuuripiiriin tuotu tapahtuma vailla todellista perinnepohjaa. Mutta kuka tietää, ehkä aikaa myöten Suomessakin totutaan Halloweenin viettoon ja siitä muodostuu perinteinen syksyn juhla siinä missä vapusta keväänkorvan. Se riippuu tietenkin myös siitä, miten innokkaasti nykysukupolvi välittää halloweenhössötystä eteenpäin omalle jälkikasvulleen. Vaikken Halloweenia kovasti arvostakaan, taidan osaltani hoitaa tämän juhlan perinteittämisen varsin mallikkaasti. Meillä on koti täynnä halloweenhirviöilmapalloja, kurpitsalyhtyjä, noitakarkkeja ja silmämunasuklaita, ja jo ainaki

Syväjäätymisen aika

Kuva
Tervetuloa lumi, pakkaset ja vilunväreet! Viikonloppu meni Helsingissä aurinkoisessa pakkassäässä, ja kevyt ensilumikin saatiin maata peittämään. Pientä muistutusta pimeyden ja sateen keskelle siitä, miksi Suomi on talvella(kin) asumisen arvoinen paikka ja että jo pikkupakkanen muuttaa maiseman rumasta muta-loska-musta asfaltti -ankeudesta valkeammaksi, kauniimmaksi ja puhtaammaksi. Pakkanen herättää, virkistää ja saa kesän rusketuksen menettäneen kalvakan ihon elämään, kun veri alkaa kiertää poskien pintaverisuonistossa. Ihana pakkanen! Ensimmäiset kylmät päivät muistuttivat kuitenkin myös siitä, että poskienpunoituksen lisäksi käynnistymässä on toisenkin fysiologisen ilmiön aika: palelemisen. Enkä nyt puhu siitä, että ulkona on kylmä ja täytyy käyttää villapipoa, sillä ulkolämpötila ei minulle ole ongelma - paitsi jos arvioi pakkasen purevuuden väärin ja jättää välikerraston kaappiin.Talvi tarkoittaa minulle sitä, että kehoni vaipuu jonkinlaisen pysyvän palelemisen tilaan. Se

Pizzaa ja palohälytyksiä

Kuva
Italialaista pizzaa omasta uunista. Ennakkoaavistukset ovat hiuksianostattavia ilmiöitä. Eilen omat hiukseni nousivat pystyyn kesken mitä arkipäiväisintä askaretta eli ruokaostoksien tekoa. Olimme kotona pitkään arponeet sitä, tehdäänkö viikko-ostokset tällä viikolla perjantaina vai lauantaina, ja viimein päätyneet perjantaihin eli eiliseen.Syy oli oikeastaan se, että mieheni innostui perjantai-illan kunniaksi valmistamaan toista ruokabravuureistaan lohkoperunoiden lisäksi eli pizzaa. Aineksia kuitenkin uupui, ja niinpä jätimme taikinan kohoamaan tiskipöydän nurkkaan ja suuntasimme Kannelmäen Prismaan. Jotenkin minulla oli sellainen olo, että olisi parempi pysytellä rauhassa kotona eikä hötkyillä viikon päätteeksi ruuhkaiseen hypermarkettiin. Meinasin vielä lähtöhetkellä ehdottaa miehelleni, että käydään hakemassa se mozzarella lähikaupasta ja tehdään viikko-ostokset seuraavana päivänä, mutta sanomatta jäi. Lähtöhetken epäröinti paljastui ennakkoaavistukseksi saippuahyllyjen vä

Vaarallista vatsarasvaa ja eräs italialainen metroseksuaali

Kuva
Rantaleijona Apulian aalloissa ja uskollinen ihailija perässä.  Mieheni on ykskaks yllättäen ryhtynyt käymään työpaikan kuntosalilla. Äimistyneenä seuraan, kuinka hän nousee aamulla kello puoli seitsemän eli tuntia ennen kuin pitäisi ja häipyy sysipimeään yöhön (yöltä se minusta tuntuu, kun etäisesti havahdun herätyskellon soittoon ja käännän puoliunessa kylkeäni) puntteja nostelemaan. Taustatiedoksi kerrottakoon, että mieheni on tyyppiä, joka on aina laittanut tietokoneen juoksulenkin edelle ja lähtenyt salille vain, kun minä olen häntä mukaani maannitellut. Nuoruusvuosien jalkapallopelitkin ovat aikaa sitten jääneet iän karttumisen ja Suomeen muuton seurauksena - tosin eivät ne perheellistyneet Italian-kaveritkaan enää palloa paljon potki. Tätä taustaa vasten äkillinen liikuntaherätys herättää suorastaan epäilyksiä. Olen joskus hektisimpinä aikoina kokeillut aamulenkin juoksemista kello kuusi, joten tiedän miltä tuntuu jättää yönlämmin sänky ja ryhtyä urheiluhommiin palelevana

Keho ja mieli mitattu - terveysähkyä Messukeskuksessa

Kuva
Terveysmessutuliaisia. Mitä seuraa, kun terveysasioista kiinnostunut henkilö laitetaan päiväksi Messukeskuksen I love me -messuille? Täydellinen hullaantuminen tietenkin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että eteisessä lojuu kasa messumateriaalipaperikasseja, keittiön pöydällä läjä uudenuutukaisia terveystuotteita, ja kylpyhuonettakin koristaa muutama uusi hiustenhoitopullo. Testattu on niin kehonkoostumus, ihon kosteustasapaino, hiuspohjan kunto kuin henkinen tila eli auran väri, ja testituloksia sulatellessa kelpaa maistella messuherkkuja kuten gojimarjaraakasuklaata ja psylliumkuituleipää. Terveys, hyvinvointi ja etenkin terveellinen ruoka on nyt in, se oli messuillakin helppo huomata. Pelkästään raakasuklaata mainostavia kojuja oli paikalla varmasti ainakin kymmenen, ja kaikenlaisten superterveellisten ruoka-aineiden kirjo oli suorastaan pyörryttävä. Juuri kun tutustui edellisellä kojulla siihen kaikkein ravintorikkaimpaan ruokaan mitä olemassa on, seuraavalla tuli vastaan v

Ensikosketus oliiviöljyyn ja nuoruuden nostalgiaa

Kuva
Ensiluokkaista apulialaista oliiviöljyä ja bruschettaa. Hehkeimpien nuoruuden päivien tietää olevan takana viimeistään siitä, kun yli yökahteen valvominen aiheuttaa seuraavana aamuna ylitsepääsemättömiä vaikeuksia nousta sängystä. Olkoonkin, että herätys tapahtuu jo kello kahdeksan aamulta pirteän ja nälkäisen kaksivuotiaan toimesta. Eihän siitä tunnu olevan kuin hetki, kun nukkumaanmeno saattoi venyä pitkälle auringonnousuun, mutta sen suurempia ongelmia seuraavana aamuna hoitui niin herääminen kuin kokonainen työpäivä. Voi nuoruutta, joka pakenee aina vain kauemmaksi ja tekee sellaisista tylsistä asioista kuin säännöllisistä nukkumaanmenoajoista ja vähintään 7 tunnin yöunesta tuikitärkeitä välttämättömyyksiä. Puhumattakaan monipuolisesta ja säännöllisestä ruokailusta, siitä vasta iän myötä tärkeää tuleekin. Kaksikymppisenä ei ajattele sitä, että hampurilaisia, karkkeja ja erinäisiä virvoitusjuomia nauttimalla kaukaiselta tuntuvat sanat kuten ikääntyminen, rypyt ja kaikenlaiset

Ylistyslaulu hunajalle, hiustenleikkuuta ja muuta syksyn piristystä

Kuva
Kipeän kurkun parantajat. On lounasaika ja ulkona sataa vettä, kuten on satanut koko aamun ja puoli yötä. Säätutkan mukaan sataa vielä ainakin illansuuhun, ja huomennakin on heikon tai kohtalaisen sateen suuri todennäköisyys. Säärintamalta ei siis Helsingissä mitään uutta. Tekisi mieli kirjoittaa yhtä jos toista tämänsyksyisistä kummallisista säistä, mutta jotta en alkaisi toistaa itseäni edellisen kirjoituksen jäljiltä, jätän sateen ropisemaan ja vaihdan ihan pian aihetta. Sitä ennen on vielä mainittava, että pelottavaa Kleopatraa odotellaan Roomassa edelleenkin tai ainakin sen hurjinta ilmentymismuotoa, ja ennustetut rankkasateet ovat kutistuneet tavallisiksi syysateiksi. Koulujen sulkeminen osoittautui siis italialaiseksi liioitteluksi, mutta eihän tuo ole ensimmäinen kerta. Viimetalvisien lumentulojen kanssa koulujen sulkeminen oli Roomassa aina rutiinitoimenpide, mutta yleensä lunta ei sitten tullutkaan, ainakaan niin paljon että se olisi koulunkäymistä estänyt. Tosin jo se,

Sadetta ja muita ääri-ilmiöitä sekä kauhukokemus Genovassa

Kuva
Sateenvarjolle on ollut tänä syksynä käyttöä. Uusi viikko, uudet vesisateet. Eiliset auringonpilkahdukset ovat menneisyyttä, ja jo yöllä vesisade rummutti taas kattoa. Suomalainen lounasaika on jo ohitettu ja italialainen on käsillä, mutta sade sen kun jatkuu. En yleensä ihan helpolla valita sateista, varsinkaan syksyisin, koska sadesäässä on monia hyviäkin puolia, mutta tänä syksynä on kieltämättä monesti tuntunut, että eikö riittäisi jo. Edes kotoa juna-asemalle ei voi kuvitella selviävänsä ilman sateenvarjoa, sillä näennäisen kirkas taivaskaan ei ole tae sateettomuudesta. Tämän olen saanut omakohtaisesti huomata useita kertoja tänä syksynä, eikä se sateenvarjokaan valitettavasti aina ole ollut mukana. Aamun lehdessä se sitten olikin, vahvistus kaikille aavistuksille:

Epäitalialaista kaupankäyntiä ja supisuomalaista perinneruokaa markkinoilla

Kuva
Marjaa markkinoilla. Jos Roomasta jotain kaipaan, niin paitsi aurinkoa, myös ja ennen kaikkea paikallisia iki-ihastuttavia markkinoita. Joka kaupunginosalla ja alueella on oma markkinapäivänsä, jolloin pari korttelia suljetaan autoliikenteeltä ja paikalle kohoaa äänekäs, tuoksuva ja kaikin puolin eläväinen markkina-alue. Sieltä löytää suurinpiirtein kaiken, mitä arkielämässä voi kuvitella tarvitsevansa ruuvimeisseleistä raastinrautoihin, pikkupöksyistä päiväpeittoihin ja kengistä kattiloihin. Ja tietysti markkinoilta saa ruokatarvikkeita, ja millaisia ruokatarvikkeita saakaan! Tuoretta, lähialueen viljelijöiden ja tuottajien paikalle kuljettamia hedelmiä, vihanneksia, kalaa, juustoja, pähkinöitä, lihaa ja makkaroita... Kaikki suloisessa sekamelskassa, kun kukin kauppias huutelee omia tarjoushintojaan ja tuotteidensa tuoreuden ylistystä. Siksi olenkin aina aivan innoissani, kun Suomessa joskus jossakin järjestetään markkinat. Se tarjoaa pientä korviketta italialaisen mercaton ik

Kuuleeko talouskriisi? Tunnelmia täpötäydestä tavaratalosta

Kuva
Apua, kodissani on keltainen kassi! On taas se aika vuodesta, jolloin katukuvaan ilmaantuu pirteänkeltainen piristysruiske: Stockmannin hulluttelupäivien muovikassit, joita kantaa useampi kuin joka toinen vastaantulija. Tavallisesti pysyttelen suosiolla poissa ihmistungoksista enkä siis työnnä nenääni tuohon keltaisten haamuilmapallojen, salaperäisten pressukankaiden, ostamishuumaa nostattavien alennuskuulutusten ja kiemurtelevien kassajonojen hulluun maailmaan, mutta tänään sekin ihme tapahtui. Ei auttanut, vaikka olin liikkeellä heti aamusta, sillä alennusmyyntien aikaan kello 10 on jo myöhä, sekaan mahtuu enää juuri ja juuri ja parhaat tarjoukset on jo aikaa sitten hamstrattu hyllyiltä keltaisiin kasseihin. Raivatessani itselleni ja lapselleni tilaa tupaten täysissä hyllyjenväleissä (vaikka olin ollut kaukokatseinen ja jättänyt rattaat suosiolla kotiin, eteneminen kävi silti työstä), hikoillessani matelevassa kassajonossa ja seuratessani ihmisten maksamien ostosten kokoa ja

Elämys italialaisella lihatiskillä ja valmismarinoidun lihan mysteeri

Kuva
Aineksia lisäaineettomaan marinadiin. Helsingissä oli tänään mahdollisuus herätä tätä nykyä perin harvinaiseen luonnonilmiöön eli auringonpaisteeseen. Lukemattomien harmaiden vesisadeaamujen jälkeen verhon raoista tulviva valo lähes kivisti silmiä, mutta heti tuli tietysti kova hinku ulkoilemaan. Mutta kuten niin usein viikonloppuaamuisin, sängystä nousu venyi ja aamiaisen nauttiminen vieläkin enemmän, etenkin kun aamun Hesarin kanssa tuhraantui liikaakin aikaa, kun rauhassa sai lukea. Kaikkein kiirettömimmin luin mielipidesivujen lisäaineaiheisen kirjoituksen, joka jatkoi viime viikolla alkanutta debattia suolasta, lisäaineista ja niiden haitallisuudesta / haitattomuudesta. Keskustelu on ollut varsin mielenkiintoinen. On muistutettu toisaalta suolan vaaroista, toisaalta lisäaineiden turvallisuudesta vedoten viimeksi mainitussa siihen, että kaikki nykyruuissa käytyt lisäaineet ovat tutkittuja ja suuri osa sitä paitsi luonnollisia, eli että niitä esiintyy luonnossakin. Toisaalta

Haalenevat rusketusraidat, melankoliaa parhaimmillaan?

Kuva
On huvittavaa, että rusketusta tavoitellaan niin suurella innolla. Fysiologinen tosiasia kun on, että koko komeus katoaa iholta noin 28 päivässä eli ajassa, jolloin ihon uloin kerros uusiutuu. Siinä ei auta, että levittelee iholle after suneja, kuorintavoiteita tai kookosöljyjä, lopputulos on vääjäämättömällä tahdilla haalenevat rusketusraidat. Valoa pimeyteen. Omatkin raitani näyttävät aina vain vaaleammilta, eikä mene kauaa, kun viimeinekin muisto kesästä on iholta hävinnyt. Olipa iso ilo monen tunnin määrätietoisesta grillaamisesta, aurinkovoiteilla kikkailusta ja parista kirvelevästä palamisestakin. Tänä vuonna rusketukseni oli vielä tavanomaistakin turhempi, sillä en kolmen viikon sairastamisputken vuoksi (ensin lapsi, sitten minä) päässyt kotiovea kauemmas rusketustani "esittelemään". Matka Roomasta Helsinkiin meni oman sairauden alkaessa tiukasti vaatteiden ja lopuksi vällyjen alla, ja kotona sama tahti jatkui. Säähän on Suomessa heti paluustamme lähtien ollut si

Täysmaitotunnustus ja monta mielipidettä terveellisestä ruuasta

Kuva
Punaista maitoa, iik vai vau? En ole näinä aikoina varmasti ainoa, joka tuntee vuoroin neuvottomuutta, vuoroin infoähkyä kaiken sen ravitsemukseen liittyvän ristiriitaisen tiedon vuoksi, joka päällemme vyöryy. Yhtäällä sormeaan heristävät täysmaidon kovista rasvoista ja kolesterolista varoittelijat, toisaalla karppaajat vetoavat uusimpaan tutkimukseen ja sanovat voin olevan suorastaan terveellistä. On ruokaympyräuskovaisia, gluteenittomuuden nimiin vannovia, raakaruuasta onnen löytäneitä, paleokauden ihmisten syömistä imitoivia ja vähäkalorisuuden puolestapuhujia, ja kaikki vakuuttavat juuri tämän ruokavalion olevan se, joka on ihmiselle se paras ja oikea. Keskenään ristiriitaisia tutkimustuloksia putkahtelee julkisuuteen harva se päivä, eikä ole harvinaista että sinänsä harmittomasta, ihan fiksusta tai vastaavasti huonosti tehdystä tutkimuksesta media tekee omat hätäiset johtopäätöksensä ja tarjoaa kansalle meheviä lööppejä, kuten äskettäinen uutisointi karppauksen nostamista ko

Sekaisin superfoodeista

Kuva
Eväät terveeseen talveen? Illat sen kun pimenevät, piha peittyy pikku hiljaa värikkäisiin vaahteralehtiin ja kädet alkavat kaivata hansikkaita suojakseen ulkona. Varma syksyn merkki on myös lehtien ja television mainokset, jotka vilisevät uhkaavia iskulauseita: Varaudu talven flunssa-aaltoihin! Vahvista ajoissa vastustuskykyäsi! Vältä virukset ja bakteeri-infektiot! Jos uskaltautuu luontaistuotekauppaan, kaikenkarvaisilla sairauksilla pelottelu saa vielä suurempia mittasuhteita. Näyttävästi esille on aseteltu kokonainen arsenaali tuotteita, joiden luvataan auttavan nujertamaan talven aikana ylitsemme vyöryvät infektioaallot ja taudinaiheuttajat, jotka vaanivat heikkoja immuunijärjestelmiä joka ovenkahvassa ja ruuhkabussissa. Itse olen jo valmiiksi varpaillani, ellen jopa lievästi hysteerinen omasta vastustuskyvystäni, jota on koeteltu kahden viikon kuumetaudilla heti syksyn alkajaisiksi. Olen siis helppo maali kaikenlaisten lisäravinteiden ja superruokien kauppaajille. Jos valm

Espressonnopeaa kyläilyä

Kuva
Espressoa yllätysvieraille. Eilen selvisin uloskin asti, ja vielä kaksi kertaa. Lyhyitähän koiraraukkojen lenkit vieläkin ovat, ja varsinkin eilinen iltalenkki. Satoi vettäkin, ja olin kuorruttanut itseni paitsi villapipolla, myös sadeviitalla ja muilla asiaankuuluvilla sadevarusteilla. En ole kohta viikkoon pessyt hiuksiani, eikä olo muutenkaan ollut sairauden jäljiltä kovin hehkeä. Aikomukseni oli tehdä vain parinsadan metrin lenkki, juuri sen verran että koirat tekevät tarpeensa, ja olin varma, etten vesisateessa törmäisi kehenkään tuttuun. Ei ulkona muita kulkijoita näkynytkään - paitsi kaksi naapuria, joiden kanssa tietenkin piti pysähtyä juttelemaan ja selittämään nuhaistä ääntä ja nukkavierua olemusta. Onneksi kyseessä olivat tutut naapurit, joiden edessä ei tietenkään tarvinnut hävetä toipilasta kotilookia, mutta periaatteessa hieman huvitti. Näköjään on totta, että mitä nukkavierumpana lähtee liikenteeseen, sitä varmemmin tapaa tuttuja. Kuka se sanoikaan, että huulipunaa

Bella bambina - tyylitajua leikkikentällä

Kuva
Pihakengät vai juhlakengät?  Sairastamisen huonoihin puoliin kuuluu, ettei jaksa tehdä yhtään mitään. Siispä matkalaukkuni kaikkine muka tuikitärkeine tavaroineen odottavat vielä purkamistaan, vaikka oikeasti en enää edes muista, mitä kaikkea niissä on. Söpöjä ja melkein epäkäytännöllisen hienoja lastenvaatteita ainakin, se on varma, kuten aina kun palaan Italiasta. Ne voivat rauhassa odottaa purkamistaan, sillä toistaiseksi pärjäämme mainiosti vanhoilla kotivaatteilla. Ja onneksi sairastamisen hyviin puoliin kuuluu se, että kotityöt ja muut askareet voikin hetkeksi jättää hyvällä syyllä tekemättä, tai korkeintaan tehdä ne aivan välttämättömimmät, kuten teekupin tiskaaminen tai käytettyjen nenäliinojen kerääminen roskapussiin. Parasta on, jos taloudessa on muita jäseniä, joiden kontolle kotityöt voi siirtää. Mikäs on sängyssä lepäillessä, kun imuri hurisee keittiössä ja vähän vinkkaamalla saa niin kuumemittarin, särkylääkkeen kuin mehulasinkin nokan eteen. Kuten niin monia mu

Hyvästit voisarville, on ruokaremontin aika

Kuva
Hyvästi voisarviaamiainen - ainakin toistaiseksi! Kolme päivää pakollista vuodelepoa takana, lääkärin keuhkokuume-epäilystä selvitty säikähdyksellä puhtain röntgenkuvin ja kykenen jo kävelemään keittiöön teekuppia tyhjentämään ilman pelkoa tuupertumisesta kesken matkan. Aikamoinen tauti näin syksyn alkajaisiksi. Ja minä kun kuvittelin, että talven pahimmat pöpöt saapuvat vasta influessa-aikaan. Jos näin on, niin miten minun silloin käy, kun vastustuskykyni on jo nyt nollatasolla? Keuhkokuumeen varalle määrätty supervahva, taatusti ainakin puolet mikrobikannastani tappava antibioottikuuri ei vastustuskykyä ainakaan paranna, vaikkakin annostusta on laskettu puoleen taudin osoittauduttua tavalliseksi, joskin tavanomaista ärhäkämmäksi keuhkoputkentulehdukseksi. Tiesinhän minä, että söin Italiassa tavattoman huonosti ja epäterveellisesti ja tein väärin jättäessäni tutut ja turvalliset ravintolisät, kuten monivitamiinit ja echinaforsetipat kotiin. En silti osannut arvata, että sillä

Kirkonkelloja ja syysomenoita - tuokiokuvia kuumeiselta matkalta halki puolen Euroopan

Kuva
Omenamehun raaka-ainetta Rothenburgissa. Aina sanotaan, että loma on onnistunut, jos on kiva tulla kotiin. Onnistunut tai ei, tällä kertaa kotiin saapuminen tuntuu ehkä kivemmalta kuin koskaan. Ennen kaikkea siksi, että viimeinkin minulla on mahdollisuus paneutua omaan sänkyyn pitkäkseni, vetää peitto korville ja nauttia ajatuksesta, että kohta ei taas tarvitse raahata matkalaukkuja ja kivistäviä lihaksia johonkin hotellinkolkkaan, laivanhyttiin tai niistä pois.  Saa lepuuttaa jalkoja pitkällään, sen sijaan että sulloisi ne laukkuja ja pussukoita pullistelevaan autoon, jossa uni ei tule silmään vaikka koko kroppa huutaa uupumuksesta. Saa yskiä yöllä vaikka silmät päästään pelkäämättä, että tytär herää, riittää kun siirtyy talon toiseen päähän nukkumaan. Eihän se tavallisesti näin koville ota, puolen Euroopan yli reissaaminen nimittäin. Eri asia on taittaa matka terveenä kuin vuosikymmenen kurjimmassa kuume-, räkä- ja lihastenkivistystaudissa. Tyttäreltäni virus varmaan minuun p