Mustikkapasta

Eväät terveeseen talveen? Illat sen kun pimenevät, piha peittyy pikku hiljaa värikkäisiin vaahteralehtiin ja kädet alkavat kaivata hansikkaita suojakseen ulkona. Varma syksyn merkki on myös lehtien ja television mainokset, jotka vilisevät uhkaavia iskulauseita: Varaudu talven flunssa-aaltoihin! Vahvista ajoissa vastustuskykyäsi! Vältä virukset ja bakteeri-infektiot! Jos uskaltautuu luontaistuotekauppaan, kaikenkarvaisilla sairauksilla pelottelu saa vielä suurempia mittasuhteita. Näyttävästi esille on aseteltu kokonainen arsenaali tuotteita, joiden luvataan auttavan nujertamaan talven aikana ylitsemme vyöryvät infektioaallot ja taudinaiheuttajat, jotka vaanivat heikkoja immuunijärjestelmiä joka ovenkahvassa ja ruuhkabussissa. Itse olen jo valmiiksi varpaillani, ellen jopa lievästi hysteerinen omasta vastustuskyvystäni, jota on koeteltu kahden viikon kuumetaudilla heti syksyn alkajaisiksi. Olen siis helppo maali kaikenlaisten lisäravinteiden ja superruokien kauppaajille. Jos valm

Espressoa yllätysvieraille. Eilen selvisin uloskin asti, ja vielä kaksi kertaa. Lyhyitähän koiraraukkojen lenkit vieläkin ovat, ja varsinkin eilinen iltalenkki. Satoi vettäkin, ja olin kuorruttanut itseni paitsi villapipolla, myös sadeviitalla ja muilla asiaankuuluvilla sadevarusteilla. En ole kohta viikkoon pessyt hiuksiani, eikä olo muutenkaan ollut sairauden jäljiltä kovin hehkeä. Aikomukseni oli tehdä vain parinsadan metrin lenkki, juuri sen verran että koirat tekevät tarpeensa, ja olin varma, etten vesisateessa törmäisi kehenkään tuttuun. Ei ulkona muita kulkijoita näkynytkään - paitsi kaksi naapuria, joiden kanssa tietenkin piti pysähtyä juttelemaan ja selittämään nuhaistä ääntä ja nukkavierua olemusta. Onneksi kyseessä olivat tutut naapurit, joiden edessä ei tietenkään tarvinnut hävetä toipilasta kotilookia, mutta periaatteessa hieman huvitti. Näköjään on totta, että mitä nukkavierumpana lähtee liikenteeseen, sitä varmemmin tapaa tuttuja. Kuka se sanoikaan, että huulipunaa

Pihakengät vai juhlakengät?  Sairastamisen huonoihin puoliin kuuluu, ettei jaksa tehdä yhtään mitään. Siispä matkalaukkuni kaikkine muka tuikitärkeine tavaroineen odottavat vielä purkamistaan, vaikka oikeasti en enää edes muista, mitä kaikkea niissä on. Söpöjä ja melkein epäkäytännöllisen hienoja lastenvaatteita ainakin, se on varma, kuten aina kun palaan Italiasta. Ne voivat rauhassa odottaa purkamistaan, sillä toistaiseksi pärjäämme mainiosti vanhoilla kotivaatteilla. Ja onneksi sairastamisen hyviin puoliin kuuluu se, että kotityöt ja muut askareet voikin hetkeksi jättää hyvällä syyllä tekemättä, tai korkeintaan tehdä ne aivan välttämättömimmät, kuten teekupin tiskaaminen tai käytettyjen nenäliinojen kerääminen roskapussiin. Parasta on, jos taloudessa on muita jäseniä, joiden kontolle kotityöt voi siirtää. Mikäs on sängyssä lepäillessä, kun imuri hurisee keittiössä ja vähän vinkkaamalla saa niin kuumemittarin, särkylääkkeen kuin mehulasinkin nokan eteen. Kuten niin monia mu

Hyvästi voisarviaamiainen - ainakin toistaiseksi! Kolme päivää pakollista vuodelepoa takana, lääkärin keuhkokuume-epäilystä selvitty säikähdyksellä puhtain röntgenkuvin ja kykenen jo kävelemään keittiöön teekuppia tyhjentämään ilman pelkoa tuupertumisesta kesken matkan. Aikamoinen tauti näin syksyn alkajaisiksi. Ja minä kun kuvittelin, että talven pahimmat pöpöt saapuvat vasta influessa-aikaan. Jos näin on, niin miten minun silloin käy, kun vastustuskykyni on jo nyt nollatasolla? Keuhkokuumeen varalle määrätty supervahva, taatusti ainakin puolet mikrobikannastani tappava antibioottikuuri ei vastustuskykyä ainakaan paranna, vaikkakin annostusta on laskettu puoleen taudin osoittauduttua tavalliseksi, joskin tavanomaista ärhäkämmäksi keuhkoputkentulehdukseksi. Tiesinhän minä, että söin Italiassa tavattoman huonosti ja epäterveellisesti ja tein väärin jättäessäni tutut ja turvalliset ravintolisät, kuten monivitamiinit ja echinaforsetipat kotiin. En silti osannut arvata, että sillä

Omenamehun raaka-ainetta Rothenburgissa. Aina sanotaan, että loma on onnistunut, jos on kiva tulla kotiin. Onnistunut tai ei, tällä kertaa kotiin saapuminen tuntuu ehkä kivemmalta kuin koskaan. Ennen kaikkea siksi, että viimeinkin minulla on mahdollisuus paneutua omaan sänkyyn pitkäkseni, vetää peitto korville ja nauttia ajatuksesta, että kohta ei taas tarvitse raahata matkalaukkuja ja kivistäviä lihaksia johonkin hotellinkolkkaan, laivanhyttiin tai niistä pois.  Saa lepuuttaa jalkoja pitkällään, sen sijaan että sulloisi ne laukkuja ja pussukoita pullistelevaan autoon, jossa uni ei tule silmään vaikka koko kroppa huutaa uupumuksesta. Saa yskiä yöllä vaikka silmät päästään pelkäämättä, että tytär herää, riittää kun siirtyy talon toiseen päähän nukkumaan. Eihän se tavallisesti näin koville ota, puolen Euroopan yli reissaaminen nimittäin. Eri asia on taittaa matka terveenä kuin vuosikymmenen kurjimmassa kuume-, räkä- ja lihastenkivistystaudissa. Tyttäreltäni virus varmaan minuun p

Tummat pilvet Rooman yllä Roomassa on sataa ripotellut koko päivän, ja 30 asteen helteiden jälkeen ilmanala tuntuu totta tosiaan kylmältä. Silti hiukan huvitti nähdä kaduilla toppatakkiin ja kaulahuiviin pukeutuneita italialaisia, kun itse selvisin lähikauppareissusta mainiosti pitkillä housuilla ja t-paidalla. Tarkistus lämpömittariin varmisti asian: +21 ei tosiaankaan ole vielä toppatakkikeli ainakaan meille suomalaisille. Kyseessä lienee tottumus, mutta vaikea sitä on silti ymmärtää. Appenikin lähti aamuiselle lehden-ja leivänhakureissulleen kauluspaidassa, villaliivissä ja päällystakissa, ja anoppi tunki uloslähtiessäni puoliväkisin villapaitoja laukkuuni kevyestä pukeutumisestani kauhistuneena. Parvekkeen ovet ovat muuttuneet suorastaan vaarallisiksi kapineiksi:

Jäätelöbaarin värikästä valikoimaa. Yksi parhaimpia asioita, mitä Roomassa voi tehdä, on lähteä iltakävelylle Trastevereen. Vanhan työläis- ja juutalaisghettokaupunginosan vanhoja aikoja huokuvat kapeat keskiaikaiset kadut ja niille levittäytyvät ravintolat ja pubit hehkuvat kaikki keltaisenoranssissa iltavalaistuksessa, ja tunnelma on yhtä aikaa boheemi, romanttinen ja ah niin italialainen. Trasteveren keskusaukio Piazza Santa Maria in Trastevere on erityisen maaginen paikka, jossa historia ja erilaiset ihmiset kohtaavat. Suihkulähteen rappusilla istuskelevat turistit, "piipun"polttelijat, tavalliset italialaiset ihmiset ja ilmaan heitettäviä valopalloja myyvät extracomunitaret tuntuvat yhtäkkiä kaikki sopivan yhteen sen kummempia ongelmia. Ihan parasta on syödä ensin hyvin ja suunnata sen jälkeen jäätelöbaariin eli gelateriaan ja nauttia annos kuuluisanhyvää italialaista jäätelöä. Oma suosikkipaikkani on pitkään ollut Blue Ice-jäätelöbaariketju, jonka valik

Syötävän hyviä kauden hedelmiä. Lomakylänviikon jälkeen luulin palaavani rauhalliseen arkeen ja kauaksi kovaäänisistä kaiuttimista, mutta kuinka väärässä olinkaan. Täällä Santa Maria Delle Molessa äänekästä ja vauhdikasta meno vasta onkin! Menossa on vuotuinen kaksipäiväinen kaupunginosan (tai kylän) oma juhla, jossa tunnelma on yhdistelmä vilkasta markkina-aikaa, hulvatonta karnevaalia ja uskonnollissävytteistä gospel-messua. Paikalla on myös karuselleja, miniautorata ja pallonheittokojuja huvipuistotyyliin, mutta ennen kaikkea juhlaa karakterisoi jatkuvasti eri tuuteista pauhaava musiikki, juonto ja erilaiset puheet, unohtamatta tietenkään illan ilotulitusta ja kirkonkellojen mahtavaa kalketta joka tasatunti. Ilmeisesti alun perin paikallaista pyhimystä kunnioittava juhla pitää sisällään papin saarnoja, pyhimyskuvan kuljettamista kepinnokassa, ilotulitusta, ulkoilmakonsertteja ja loputtoman liudan markkinakojuja, joissa myydään kaikenlaista mitä kuvitella saattaa. Vaatteita, la

Loman hyviin puoliin kuuluu, että on kerrankin aikaa lukea perusteellisemmin sanoma- ja aikakauslehtiä. Tai jos ei ole, on loma aikataulutettu liian täyteen. Italiassa sanomalehtien tilaaminen kotiin on Suomeen verrattuna harvinaista, sen sijaan lehtikioskeja on siellä täällä ja lehtiä muutenkin hyvin saatavilla. Esimerkiksi appeni aamurutiineihin kuuluu käydä pienellä kävelyllä, poiketa leipomossa hakemassa tuoretta leipää ja voisarvia sekä hakea lehtikioskista päivän lehti.  Rutiini on säilynyt täällä Apuliassakin, jossa olemme pian viikon lomailleet. Kun tyttäreni herättää minut yhdeksän aikoihin, on terassin pöydällä valmiina odottamassa uunituoreet voisarvi ja Libero. Minun makuuni lehti on aivan liian Berlusconi-myönteinen ja piilottelemattoman puolueellinen, mutta joka tapauksessa sitä on mielenkiintoista lukea. Jos ei muuten, niin nähdäkseen, mistä Berlusconin kannattajat saavat päähänsä älyttömyyksiä, joita he totena toistelevat: 

Täydellistä simpukkapastaa - spaghetti allo scoglio foliorasiassa Loma Apuliassa jatkaa kulumistaan, ja tänään saimme onneksi taas nauttia syyskuun polttavasta auringosta. Pilvet kyllä kiersivät sitkeästi taivaanrannassa, mutta pysyttelivät tarpeeksi kaukana auringosta tai sulivat pois ennen sen eteen saapumistaan. Kukahan selittäisi, miksi moinen ilmiö ei tapahdu koskaan Suomessa, päinvastoin; jos yksikin pilvi ilmaantuu taivaalle, se parkkeeraa takuuvarmasti peittämään auringon.  Aamulla herätessä yllätys oli iloinen, kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta eilisen rankkasateen ja synkkien pilvien jälkeen. Siinä muuten toinen sääilmiö, joka Suomessa tapahtuu vain kovin harvoin. Kun ukkosrintamat ja syyssateet saapuvat, aurinkoisen sään tai ainakin hellelukemien todennäköisyys laskee saman tien lähes nollaan. Silti tämän päivän iloisin yllätys liittyi ruokaan. 

Matkamuistoksi pastaa ja viiniä. Me suomalaiset emme ole ainoita, jotka vahtaamme lomasäitä suurennuslasin kanssa ja etukäteispanikoimme mahdollisista lomaviikoille osuvista sateista ja kylmistä rintamista. Italialaisetkin osaavat, tosin sillä erotuksella, että heidän tapauksessaan huonon sään todennäköisyys on promillen luokkaa suomalaiseen kesään verrattuna.  Niin me vain nyt istumme apulialaisen lomakylämme huoneistossa visusti sisätiloissa ja kuuntelemme ulkona raivoavaa ukkosmyrskyä ja kaatosadetta. Kumivene ja uimapatja paukkuvat terassilla tuulen heilutellessa niitä rantatuoleja vasten, ja ovenpielen palmut raapivat kattoa. Lämpötila on äkisti laskenut 29:stä 19:ään, ja lomahuoneistojen väliset tiet muuttuneet pieniksi joiksi. Jo aamulla oli pilvistä, ja pelkästään saksalaiset ja muut ulkomaalaiset suunnistivat rannalle – italialaiset pysyivät sisätiloissa tai lähtivät lähialueen mannernähtävyyksiä katselemaan. Italialaiselle kun pilvien peittämä taivas merkitsee

Lomakotikatu Kun itse on herkkäuninen, hyväunisen unta on kadehdittavaa katsella. Omalle tyttärelleni en sentään ole kateellinen, vaan pelkästään tyytyväinen, että hän viimein nukahti päiväunille.   Hyviä unenlahjoja se vaatikin:   naapuri huudattaa seinän takana kesän hittibiisiä Tuca tucaa ja antaa varhaisteini-ikäisen poikansa puhaltaa keuhkot kaakossa linnunlaulua kimeästi ja kehnosti matkivaan pilliin. Toisen seinänaapurin vauva pitää lähes yhtä kovaa meteliä koliikki-itkunsa kanssa, ja pari huoneistoa kauempana yksin jätetty koira vinkuu sydäntäsärkevän sitkeästi. Etupihan puoleisella tiellä lappaa äänekkääniloisia, uimapukeisia ihmisiä ilmapatjat ja snorkkelit kainalossa kohti merenrantaa. Olemme italialaisessa lomakylässä, il villaggiossa. Paikan nimi on Spiagga Lunga, ja nimensä mukaisesti se sijaitsee pitkällä ja vaalealla hiekkarannalla Apuliassa eli Pugliassa, 7 kilometrin päässä Viesten kaupungista. Nimi tosin hämää, sillä silmänkantamattomiin ulottuva ranta