Mustikkapasta

Jokin aika sitten kirjoitin tekstin noloimmasta tilanteesta ikinä, johon olen lasten takia joutunut ( se löytyy täältä ). Nyt kirjoitan ärsyttävimmästä tilanteesta. Ja tässä ärsytyksessä on vielä se huono puoli, että se tuntuu toistuvan yhä uudelleen . Nimittäin se, että mitä tahansa lasten kanssa suunnitteletkin, on aina otettava huomioon se seikka, että juuri kun suunnitelma on toteutumaisillaan eli esimerkiksi olette lähdössä kauan odotetulle lomamatkalle tai valmistaudutte superharvinaiseen tapaamiseen kaukana asuvan ystäväperheen kanssa, niin joku saattaa a) oksentaa b) tuupertua kuumeisena sohvanpohjalle c) alkaa valittaa muuten vain kipeää oloa. Toisin sanoen sairaudet pilaavat kaiken, mitä olette suunnitelleet. Se on aina yhtä turhauttavaa - ja ärsyttävää. On vain jätettävä haikeat hyvästit kaikille aikomuksille, jäätävä kotiin tai peruttava matkat ja vierailut. Kun lapsi on kipeä, koko maailma hetkeksi pysähtyy ja kaikesta kodin ulkopuolisesta tulee kuin toiseen elämään ...

Eilen vielä mentiin metsässä, tänään kutsuu sohva ja C-vitamiini. Nyt kun elokuu on kääntynyt loppupuoliskolleen, ei enää tunnu liian aikaiselta puhua lähestyvästä syksystä. Syksy ei vuodenaikana minua pelota, pidän syksystä, sen kirpeydestä ja tuoksuista, jopa pimeistä illoista jolloin voi sulkeutua verhojen taakse sohvalle hyvän kirjan ääreen. Kotiäitinä syksyyn ei edes liity loman loppumisen painavaa tunnetta tai ahdistusta stressaavan arjen alkamisesta, varsinkin kun kirjaimellisesti kotihoidan kahta nuorinta eli he eivät käy tällä hetkellä kerhossa tai päiväkodissa. Esikoisen koulu pyörähti käyntiin, mutta hän on jo sen verran vanha, että osaa itse hoitaa aamutoimet. Äidin tehtäväksi on kutistunut se, että huolehtii hänen heräämisestään ja katsoo, että tyttö saa jotain suuhunsa ja sopivat vaatteet yllensä. Sitten loma-arkemme jatkuu taas tavalliseen tapaan, ja keskimmäinen saattaa jatkaa uniaan yli yhdeksään, beato lui! Kotiäidin elämässä arki ja loma ovat tavallaan...

Jaffaa ja lepoa - sillä se vatsatauti talttuu! Kesto vähintään viisi päivää, ripuli sitäkin pidempään. Mitä pienempi lapsi, sen rajumpi tauti. Aikuisilla ja rokotetuilla lapsilla oireet lievemmät. Näin kuvaillaan monissa lähteissä rotavirusta. Olen viime päivinä lukenut netistä aika paljon vatsataudeista. Ja näin itseoppineena melkein-lääkärinä (hah hah) olen tullut siihen tulokseen, että meillä jyllää juuri se, rotavirus. Oireet täsmäävät, samoin kuin se että minä, toistaiseksi ainoa sairastunut aikuinen, tunnun pääsevän vähän vähemmällä kuin lapset. Nyt kolmannen sairauspäivän aamuna olo on jo ihan "kohtuullinen" eli jaksan olla jo pystyssä (istuallani) enemmän kuin makuulla. Lisäksi join jopa miniannoksen cappuccinoa, Jaffan ja omenamehun lisäksi ensimmäisen energiapitoisen suuhunpantavan kahteen ja puoleen vuorokauteen. Lapsilla sen sijaan menee huonommin:

Vatsatauti tulee aina huonoon aikaan, mutta erityisen huonoon aikaan se tulee juuri nyt. Kun ulkona kesä on parhaimmillaan, kun on kesäloma ja ulkona 30 asteen helle. Se joka saa meidät suomalaiset aina hullaantumaan ja ryntäämään ulos aurinkoon, oli mikä oli. Tänään on tasan kaksi viikkoa juhannuspäivään. Keskikesään. Olemme taas jo tässä pisteessä, näin nopeasti! Juurihan iloitsin siitä, että löytyi ensimmäinen leskenlehti, juurihan linnut alkoivat vasta taas laulaa (se tunne kun kuulee mustarastaan ensi kertaa laulavan koivunnokassa, vielä lehdistä paljaassa, lumilaikkuisen maan yllä), äsken vasta krookukset kukkivat, kielon varret törröttivät suippoina maasta ja saniaiset suoristelivat kippuroitaan. Nyt vallitsevat helteet ovat menneet minulta täysin sivu suun. Jalat eivät ole kantaneet kuin välttämättömän matkan vessaan ja sieltä takaisin sängyn pohjalle. Linnun laulua olen kuullut vain avoimesta ikkunasta - onneksi edes sieltä, ja illalla sentään jaksoin istua muutaman minu...

Pystytkö nimeämään elämäsi onnellisemman hetken? Siis sen ajan, jolloin olet ollut kaikkein onnellisin? Useimmat meistä sijoittavat tämän hetken jonnekin menneisyyteen: lapsuuteen, nuoruuteen, viiden vuoden taakse, naimisiinmenoon, lapsen saantiin, viime kesän unelmalomaan. Ja sitten on niitä onnellisia, jotka kokevat elävänsä elämänsä onnellinta hetkeä juuri nyt, onnellista nykyhetkeä. Ja sitten on niitä asiat monimutkaisesti näkeviä, jotka ovat kyllä tyytyväisiä ja iloisia elämäänsä, muistavat moniakin hohdokkaita hetkiä menneisyydestään joita voisi nimetä kaikkein onnellisimmiksi, mutta sitten he sotkevat kaiken kysymällä monimutkaisia kysymyksiä: mistä onni oikeastaan koostuu? Onko onnellisuus hyvän elämän mittari? Tarvitseeko sitä tavoitella, tuota pettävää ja katoavaa olotilaa? Eikö jatkuvan onnen tavoittelu päinvastoin vie meitä koko ajan kauemmaksi hyvästä elämästä, sillä oman onnellisuutemme tavoittelun vuoksi olemme valmiit uhraamaan niin paljon kaunista ja hyvää, j...

Pisan-tornin suoristajat!  "Nyt ei tarvitse enää joka vuosi lähteä Roomaan, Italia on täällä kylässä ja voidaan tulla tänne!" Tämän kommentin kuulin eilen Little Italy -festivaalilla Teurastamolla, mutta ei, se ei kuulunut lapsieni suusta vaikka olisi hyvin voinut kuuluakin. Heistä varsinkin vanhin kun on alkanut viime aikoina valittaa, että "taasko sinne Roomaan pitää lähteä". Kieltämättä olemme viime aikoina käyneet tavallista useammin Roomassa  vähän ikävämmistä syistä johtuen (halutessasi voit lukea niistä  täältä ), emmekä pelkästään huvimatkoilla. Silti esikoisen valitus huvittaa ja on osoitus siitä, että lapset ottavat ihanasti itsestäänselvyytenä kaiken johon ovat syntymästään asti tottuneet, vaikkapa sitten lomat Italiassa, ja näyttävät kyllästymisensä jollekin toiselle ainutlaatuisena näyttäytyvään etuoikeuteen peittelemättä. Alun Rooma-kommentin lausui vieressämme päivän artistivierasta Claudio Sassoa kuunnellut nainen ystävälleen. Tunnelma oli...

Pahoinvoinninestolääke. Kun perheessä on yksi jäsen puoli päivää oksentanut, on sen jälkeen ilmassa paitsi kloriitin lemua myös jännittynyttä väreilyä: milloin tauti iskee seuraavaan vai iskeekö ollenkaan? Edellisessä epidemiassa vuosi sitten pöpö kiersi koko perheen ja laittoi sen jäsenet halailemaan ämpäriä puolen vuorokauden tai korkeintaan vuorokauden välein, poikkeuksena rautavatsamieheni joka sinnitteli terveenä vaikka siivosi lasten oksennuksia minun maatessani oman tautini kourissa. Olisipa minullakin hänen vastustuskykynsä! Hän selviää aina tartunnoitta, vaikka mikä epidemia jylläisi ympärillä. Ainoan kerran olen nähnyt hänet vatsatautisena viitisen vuotta sitten Intiaan suuntautuneen työmatkan jälkeen, ja siitä tapauksesta kerromme vieläkin vitsejä... Nyt on kuopuksen oksentelusta kulunut kaksi vuorokautta. Mikä on terveystilanne muilla perheejäsenillä?

Juhlat on ohi ja paluu arkeen tapahtui mahdollisimman karulla tavalla: aamuoksennuksilla. Siinä kuuden jälkeen heräsin vieressä pyöriskelevän kuopuksen levottomuuteen ja mietin että mistäs nyt kiikastaa. No kipeästä vatsastapa se! Nyt viitisen oksennuskertaa, neljää likaista vaatekertaa, kahta likaista pyyhettä ja yhtiä likaisia lakanoita myöhemmin tilanne on jo vähän rauhoittunut, ja näyttää että pahin (ehkä) alkaa olla takana. Ennen seuraavaa potilasta, siis jos sellainen on tullakseen. Ainakin haju oli niin kaamea, että luultavasti on tarttuva pöpö tällä kertaa kyseessä. Tiesithän muuten, että vatsatautioksennus haisee paljon pahemmalta kuin muista syistä johtuva yrjö? Usko pois, se on ihan totta ja jos et usko niin haistele ensi kerralla tarkemmin. Liekö kultahuuman syytä, mutta yrjöttävä aamunaloitus aiheutti minussa yllättävän reaktion:

Jos lumi ei mielestäsi riitä, voit aina ottaa lapset kolan kyytiin. Lumenluonti on fyysisesti rankimpia asioita, joita nykyihminen joutuu tekemään pakon edessä - jos sattuu asumaan omakotitalossa ilman lumenluontipalveluita. Kuntosaleilla huhkiminen on erikseen, mutta sitä ihminen tekeekin omaksi huvikseen, eikä sitä lasketa. Joka talvi varoitellaan vanhuksia ja sydänvaivaisia tai nuoriakin, jotka eivät tiedä sairastavansa piilevää sydänsairautta tai ovat muuten vain rapakunnossa. Kaikille heille äkillinen rankka lumenluonti on riski. Tänä talvena on lumihommia saanut paiskia sydämensä kyllyydestä. Minäkin, joka tavallisesti pidän kolaamisesta, olen joutunut mielipiteeni kanssa lujille. Varsinkin näinä päivinä. Jos nimittäin on lumityö rankkaa, niin on olemassa jotain vielä rankempaa:

Ämpärillä on nyt käyttöä. Viikko jatkuu ankeissa merkeissä. Eilen oli hautajaiset, joissa vain mieheni oli paikalla ja me muut elimme surussa mukana kotoa käsin. Olikin onni onnettomuudessa, että en tullut lähteneeksi sinne mukaan, sillä juuri kun mies istui hautajaisten vastaisena iltana lentokoneessa, jossa minäkin olisin istunut jos olisimme lähteneet kaikki, ryhdyin halailemaan ämpäriä täällä kotona. Lapset sain juuri nukkumaan, sitten se alkoi, kello kymmenen illalla. Ja jatkui aamukuuteen - vessassa juokseminen nimittäin. Ei puhettakaan nukkumisesta. Aamulla olo oli sen mukainen, ja vaikka oksentaminen aamun tunteina loppuikin, niin huono olo ei väistynyt koko päivänä. Ja siihen päälle vielä kaikki se murhe, mikä mielessä näinä päivinä velloo. Maatessani voimattomana sohvalla ja seuratessani päivän kulumista (esikoinen lähti ja tuli koulusta, leikkejä olohuoneen lattialla, äitini toi mehukassin ovelle, kuopus ryömi jossakin vaiheessa viereeni ja nukkui päiväunet, väli...