Mustikkapasta

 Aamulla herään tyhjän sängyn tunteeseen: ojennan käteni ja jalkani viereisen paikan tyhjyyteen; kukaan ole nuku siinä eikä ole nukkunut koko yönä. Avaan silmäni, on ihan hiljaista, tietenkin, muistan sen taas. Illalla nukahdin sateen ropinaan katossa, se ääni ei olisi voinut olla tervetulleempi. Kaikista illoista juuri nyt satoi tasaisesti ja unettavasti eikä minun tarvinnut kuunnella hiljaisuutta.  Olen nukkunut yön niin sikeästi ja keskeytyksettä, että olen aivan virkeä vaikka kello on vasta vähän vaille seitsemän. Asetin illalla herätyksen paljon myöhemmäksi, sillä olin aivan varma nukkuvani pidempään, nyt kun unipotkut vieressä eivät herätä.  Mutta aamun valo herättää minut silti aivan yhtä aikaisin kuin kaikkina muinakin kevään ja kesän valon aamuina, nyt se on todistettu etteivät vieressäni nukkuvat lapseni ja mieheni vaikuta asiaan.  Lapset ovat unohtaneet pihalle joitakin leluja ahkerasta siivoamisesta huolimatta. Tämä karhu maastoutui liian hyvin? Nyt se il...

Helsingissä on viime viikkoina satanut lunta urakalla. Monin paikoin lunta on tällä hetkellä enemmän täällä kuin Lapissa. Ja elämme vasta joulukuun puoliväliä! Tämä talvi on ollut tähän mennessä unelmien talvi: aikainen, marraskuun puolella satanut pysyvä lumi, säännöllisiä lumisateita, ei juuri ollenkaan loskakelejä ja vesisateita. Välillä pakkanen on kiristynyt enemmänkin. Tällä hetkellä mittari näyttää yhdeksää pakkasastetta.  Jo viikon, parin ajan on päässyt hiihtämään, luistelukenttiä jäädytellään. Näyttää siltä, että toistuu sama kuin viime talvena, unelmien lumitalvi sekin, eli että luistelemaan pääsee jo ennen joulua. Ihanaa, mahtavaa, täydellistä. Ylisanat loppuvat kun alkutalvea kuvailee.  Maisema ikkunasta ikituiskun aikaan. Juuri tällainen kuuluu talven olla näillä leveysasteilla. Lumi vie pois pimeyden marraskuussa ja valaisee toivottavasti helmi-maaliskuuhun saakka. Ei tätä pimeyttä muuten kestä.  Tällä hetkellä eletään talven ehkä kauneinta ja mahtavinta he...

Viime yönä se kulkeutui avonaisesta ikkunasta ja parvekkeelta sisään, yhdessä roomalaisen yöllisen äänimaailman kanssa: kastuneen asfaltin yhtä aikaa raikas ja tunkkainen tuoksu.  Kaukana lauennut auton varashälyttimen ujelsi, yksittäinen tuhatta ja sataa korttelin läpi ajava tuunattu auto mölisi, alapihan kissa mourusi. Kevyt, hikinen uni oli keskeytynyt näihin ääniin ja siksi haistoin sateen tuoksun, kaivatun, odotetun. En kuullut pisaroiden ääntä mutta ehkä sade oli lakannut jo, ehkä oli satanut vain muutama pisara, sittenkin vain muutama. Iltataivaan pilvet. En saanut sitä koskaan tietää, sillä aamulla sateesta ei ollut enää jälkeäkään. Nyt en enää tiedä, uneksinko sen kaiken vai oliko se totta. Illalla tummia pilviä kyllä kasaantui taivaanrantaan, mutta usein ne sinne jäävätkin pyörimään ja kiertävät lopulta pois. Kuten ne ovat täällä Rooman seuduilla tehneet jo helmikuusta asti. Niin pitkä aika on siitä, kun on viimeksi kunnolla satanut. Sen jälkeen on eletty ennätyksiä hipov...

Tässä postauksessa kirjoitan kymmenen asteen keväästä, etelästä saapuvista jarrutuulista ja muista tämän kevään yllättävistä asioista ja ilmiöistä. Käenkaali kukkii kylmästä huolimatta, terälehdet  supussa mutta kuitekin. Kun tänä aamuna puin kuopukselle hanskoja hänen lähtiessään kerhoon, italialainen mieheni tokaisi paljonpuhuvan kommentin: Jos asuisimme Italiassa, hanskojen pukemisen sijasta nauttisimme nyt 30 asteen lämpötiloista. Niinpä. Tällaisina hetkinä ja keväinä se houkuttelee, lämpimimmillä seuduilla asuminen. Siitäkin huolimatta että Etelä- ja osin Keski-Euroopassakin nyt vallitseva aikainen hellesää on todennäköisesti ilmastonmuutoksen aikaansaamaa eli kaikkea muuta kuin hehkutuksen arvoista. Toukokuussa alkavat hirmuhelteet voivat kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta jos ne jatkuvat kuukausitolkulla syyskuuhun asti, ei enää niin kivaa olekaan. Ihmisellä on viilennyskeinonsa, mutta eniten ilmiöstä kärsii luonto: kuivuutta, puutetta ravinnosta, lajin sopeutumiin vierait...

  Huoneessa humisee pehmeys. On oudon valoisaa vaikka vaistoan, että vielä on yö. Tämä ei ole aamunkajoa eikä keittiöön unohtunutta sähkövaloa, vaan lumen valoa. Tunnen sen heti, ja kun vilkaisen kelloa, huomaan aavistukseni oikeaksi: kello näytää 4.44, mutta koska emme ole Japanissa, kellonaika ei aiheuta huolestumista.  Japanilaisessa (tai laajemminkin aasialaisessa?) kulttuurissa numero neljä kuulemma tuo huonoa onnea, sen kuulin jostakin lähteestä joskus vuosia sitten. On totta tosiaan onni, etten ole japanilainen, ajattelin heti, huhtikuun neljäntenä syntyneenä. Huonon onnen japanilainen kellonaika ei saa minua varuilleni, mutta terästän silti kuuloani yön oudossa vaaleudessa. Valo tulee lumesta, siitä jota oli alkanut myrskytuulen myötä sataa eilen iltapäivällä ja jota luvattiin tulevan taivaalta koko yön. Lumi heijastuu ikkunan jouluvaloihin ja saa koko huoneen säteilemään aamuöisen talviyön tunneille poikkeuksellista valoa.  Ja pehmeys - sen tuntee heti, riippumat...

Hulevettä kerrakseen. Siitä on vasta jokunen vuosi kun kuulin sanan hulevesi ensi kertaa. Mikä ihmeen hule, ai jotain sadevesi- ja rakennusjuttuja.  Sitten viime keväänä luin Kerttu Kotakorven erinomaisen kirjan Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen . ( Bazar kustannus 2021 ) Siinä kerrotaan erinomaisen tarkasti monista niistä seurauksista ja ilmiöistä, joita ilmastonmuutos Suomen säässä ja luonnossa aiheuttaa. Esimerkiksi viistosateet lisääntyvät ja samoin hulevesien määrä.  Samoihin aikoihin kirjan lukemisen kanssa kuulin ensi huhuja Helsingin kaupungin hulevesisuunnitelmasta, joka velvoittaa kiinteistön omistajia liittymään kaupungin hulevesijärjestelmään, tai jos velvoituksesta saa vapautuksen, järjestämään tonttiensa hulevesien imeyttäminen ja hidastaminen maaperään niin, ettei se lisää tulvariskiä tai aiheuta huleveden liiallista valumista kaupungin viemäreihin. Kirjan lukeminen oli hyödyllistä siinäkin mielessä, että asumme Helsingissä ja kaupungin hulevesiv...

Alkukesän kukkia. Suomen kesä - niin kaunis, niin lyhyt. Varsinkin tänä vuonna, jolloin lähdin Italiaan puolessavälissä kesäkuuta, kaksi päivää ennen kuin poikkeuksellinen helleaalto saapui Suomeen, ja tulin takaisin tasan viikko sitten, kaksi päivää sen jälkeen kun poikkeuksellinen helleaalto Suomessa oli loppunut.  Minulle Suomen kesä kesti parisen viikkoa, toukokuun lopusta kesäkuun puoleenväliin. Muistan alkukesästä kuitenkin kaiken, mikä on tarpeellista muistaa: vaaleanvihreyden, linnunlaulun, päivä päivältä lisääntyvän valon, tuomen, kielojen, syreenin ja pihlajankukkien tuoksun, alppiruusujen violetin ja roosan sävyt. Sen keskeltä lähdin, saavuin Italian helteeseen ja paahtuneen ruohon tuoksuun, pääskysten viuhahteluun ja lauluun Rooman kattojen yllä.  Seitsemän viikkoa kului ja pääskysiä näkyi Rooman kattojen yllä yhä vähemmän ja lopulta ei enää lainkaan. Minne ne oikein menivät, eteläänkö jo suuntasivat saatuaan poikueensa kasvatettua vai minne, pohjoiseenko jossa yhä...

Auringonlasku lentokoneesta nähtynä. Seitsemän viikkoa ihmisen elämässä kuluvat nopeasti, etenkin jos on lomalla ja viettää aikaa Italian auringon alla. Se hetki kun istuimme taksissa matkalla Fiumicinon lentokentältä kohti Rooman-mummolaa ja taksikuski selitti innoissaan kaupungin tunnelmia illalla pelattavasta Italia-Sveitsi EM-jalkapallo-ottelusta, on muuttunut muistojen kultaamaksi autereiseksi tunnelmahetkeksi, jolla ei ole enää mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Eli sen, että olimme matkasta väsyneitä ja ryytyneitä, nälkäisiä ja hikisiä, lapset olivat tavalliseen tapaansa nahistelleet lennon aikana, automatka ruuhkaisilla Rooman sisäänmenoteillä venyi venymistään ja ikkunasta puhalsi äkillinen helteinen kostea ilmamassa, johon kehoilla oli totuttelemista.  Mutta onnellinen hetki se silti oli, loman alkumetrit.  Ajattelin tuota hetkeä viime lauantaina, viimeisenä iltanani Roomassa istuessani anoppilan parvekkeella. Aurinko oli jo laskenut ja talojen takaa kantautui m...